Ocun

Vanhan Ocun vilkut - mukaanlukien hätävilkut - lakkasivat toimimasta.

Korjasin tuossa sen aikani kuluksi.

Otetaan hätävlkkukatkaisin irti - rele on samassa systeemissä. Saattaa irrota jopa suotaan eteenpäin vetämällä kun vähän varovasti ruuvarin kärjellä auttaa sivuilta. (Jos meinaa irrottaa mittariston muovipaaneelin, niin kaksi ruuvia on suoraan mittareiden yläpuolella ja yksi "Octavia" -merkin takana piilossa. Tuo merkki on vaan klipseillä kiinni ja lähtee helposti irti).
Vedetään systeemi irti kannasta.

Keittiön pöydällä irroitetaan ensin hätävilkun painike painamalla sen "akselilla" (lyhyet sivut) olevia klipsejä.
Irroitetaan muovikotelo (se jossa lukee "Germany") longottamalla terävällä pienellä meisselillä reunaa muoviklipsien kohdalta (itse klipsien painaminen katkaisee ne).

Releasetelmassa näkyvät varsinaiset kärjet piirilevyn lähjellä pienen muovikotelon sisällä ahtaassa paikassa. Kärkiin ei kunnolla pääse käsiksi mutta putsataan ne vaikka hammastikulla tai vastaavalla, voi kastaa esim. isopropanoliin. Kontaktispraykin kelpaa.

Tämä ei pelkästään riitä vaan kärkien kuparijousi on kuoleentunut ja kontakti ei enää synny.
Väännetään vaikka kahdella hienomakaanikon meisselillä kärkien jousta siten, että ne tulevat hieman lähemmäksi toisiaan, jolloin kontakti taas toimii kunnolla.

Kasataan rele ja heitetään paikoilleen. Toimii!
0217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

vilkkureleen korjaus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu