onko muilla ollu vaikea istua raskaana..itellä tosi vaikea istua..painaa kokoajan kylkiluista..rv on kohta 21
vaikea istua..
huolestuttaa
42376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla menossa myös 21 viikkoa täynnä ja välillä on alaselkä kipeä ettei meinaa löytää hyvää istuma
-asentoa, varsinkin jos pitkään on joutunut istumaaan ja välillä sitten painaa kylkeen.
niin olisiko tähän vaivaan mitään apua?
Mulla pullahti maha jotenkin tosi nopeaan tahtiin näkösälle (siis ihan päivissä)noita aikoja. Siinä yhteydessä meni jonkun aikaa ihan "totaaliähkyssä" eli tuntui että ei mahduta tähän nahkaan ja erityisesti istuminen oli tosi hankalaa, painoi ja ahisti koko ajan. Mutta se lientyi pikkuhiljaa, ilmeisesti sisuskunta jotenkin "järjestyi uudelleen".
Jonkinlaiset istumisvaikeudet taisivat alkaa jo toisella kuulla, kun maha alkoi pullistua heti niin alhaalta. Mitä enemmän viikkoja, sitä tukalampaa. Jos ei alaselkää pakota, sitten pelkästään maha painaa. Niin mukavia vaatteita ei olekaan, etteikö painaisi. Painaa myös ylhäältä, ja siksi välillä olen avannut rintsikat takaa, ja kotona tulee yleensä hankkiuduttua niistä hetikohta eroon. En ole käyttänyt normirintsikoitani enää ehkä kahdeksannen viikon jälkeen, ja rinnanympärysmitan kasvu on ollut mulle merkittävämpi juttu kuin rintojen kasvu.