mutta raskasta se on.Toisaalta tuntuu että kolarista on mennyt aikaa ja toisaalta se vasta äsken tapahtui?Päiviä voi mennä että uskon huomeiseen ja tulee niitäkin aamuja kun muistot kolarista ovat iholla...kaikki ajatukset johtavat siihen päivään,hetkeen.Yöt menee itkiessä,valvoessa,pyöriessä...Mutta tiedän että selviän.Miksi en selviytyisi?En ole mitenkään erikoinen muihin ihmisiin verrattuna...mutta se sattuu...kauan se sattuu.Vaikka se ärsyttää kuulla että aika parantaa,niin on siinä tottakin-ei se paranna,vaan auttaa ihmisen elämään,ikävän ja raskaankin muiston kanssa.Jaksaa elää ja iloita jostain vaikka onkin ikuisesti samalla murhe sydämessä.Ei se haava,murhe häviä mutta sen kanssa oppii jaksamaan.
Selviydyn
2
1687
Vastaukset
Yhdyn sinun ajatuksiisi koska koville ottaa seviytyä kolarin jälkeisestä ajasta. Itse olin kolarissa Tammikuussa-06 ja tuntuu etten ole vielläkään oma itseni enkä koskaan ole enää sitä. Olen vain huomannut että jos asista ei stressaa ja ottaaa asian asiana niin voi paljon paremmin, kyllä elämä voittaa kunhan antaa sille aikaa! Usko itseesi ja lue vaikka neuropsykoligin virsun kirja niin huomaat ettei peli ole viellä menetetty!
- päiväkirjastani!
Uskomattoman paljon samaa asiaa ja sanaa, näin on minunkin ajatukseni pyörineet jo pari vuotta. Vasta tänä syksynä olen oppinut jollain lailla hyväksymään sen mitä tapahtui.. Olin siis liikenne onnettomuudessa jossa loukkaannuin vakavasti. Näin minulle kerrottiin, kävin sentin päässä kuolemaa ja millin päässä halvaantumista.
Selvisin näistä, mutta ikuisen, päivittäisen kivun kannan mukanani koko loppu elämäni ajan. Niin fyysisen kuin psyykkisenkin.
On todellakin ollut vaikea kuulla sanoja, että aika parantaa haavat.
Ei, ei 100 vuottakaan pysty niitä haavoja parantamaan.
Ei mikään.
Sitä loppujen lopuksi on vain itse se joka voi itseään auttaa.
Suurin asia on kai juuri tuo että hyväksyy tapahtuneen ja näkee sen myönteiset puolet.
Osaa olla kiitollinen kaikesta siitä mitä jäljellä on.
Elämä on opettanut tuon yhden kesän aikana minulle enemmän asioita kuin kouluaikoina yhteensä. (Kesä 2005 oli aikaa jolloin kuolema muutenkin pyöri ympärilläni)
Selviydyn vielä tästä, ajattelin ollessani sairaalassa.
Tämän jälkeen tuli pahempi aika jolloin en luottanut yhtään huomiseen. En uskaltanut haaveilla, toivoa mitään.
Nyt, yli kahden vuoden jälkeen, olen ylpeä itsestäni, uskalsin. Tunnen itseni vahvaksi.
Niin, ehkä olen nyt todellakin selvinnyt.
Olisi kiva jos kertoisit lisää onnettomuudestasi, miten kauan olet ollut selviytymässä siitä?
En tiedä saako tästä viestistäni mitään selvää, kun kirjoitan tätä vähän kiireellä ja ajatukseni hypppivät laidasta laitaan...=)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta882313- 522019
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu881853Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt23184850+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin101638- 771562
hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo261437Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en411400Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61392- 731370