Masentunut poikaystävä

kohta exä?

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa vuoden alusta (ennen seurustelua olimme tunteneet vuosia), alku oli ihanaa ja huumaavaa aikaa. Seksi oli loistavaa ja yhteinen aika mahtavaa. asumme eripaikkakunnilla, mutta sekään ei ole vaikeaa koska välimatkamme on pieni (n.40km) olen lähes päivittäin hänen luonaan. Nyt viimeisen kahdenkuukauden ajan mieheni käytös, olemus ja suhtautuminen minuun ja kaikkeen on täysin muuttunut. Tuntuu että hän ei enää ole lainkaan se sama ihminen johon rakastuin. Seksiä ei ole, ei suudelmia, helliä sanoja tai kosketuksiakaan en ole juurikaan saanut. Tuntuu että hän pitää minua siivoojana ja kaupassa kävijänä. Hän tiuskii ja on mielestäni tunteeton. Mikään ei kiinnosta mitään ei jaksa. Usein hän vain nukkuu päiväkausia. lääkityksenä hänellä oli jonkinaikaa remeron, lääkityksen aikana hän vasta muuttuikin, oli kuin zombie. Lääkitys lopetettiin ja nyt hän on ilman lääkitystä. Mistä saan voimia jaksaa tällaista, kun kokoajan tuntuu että syy on minussa, ettei hän enää välitä tai rakasta. En halua jättää tai lähteä luotaan pois, varsinkaan kun hän on, kaiketikin masentunut. Kertokaa muut samassa tilanteessa olevat vinkkejä selviytymiseen arjesta ja mitenkä saisin hänen elämäniloaan ja -laatuaan parannettua??? Kaipaan sitä ihmistä johon rakastuin, kaipaan seksiä ja kosketuksia. Kaipaan yhdessä oloa ja sen riemua. APUA!!!

5

1054

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedät varmaankin mitä poikaystäväsi mielellään tekee? Raahaat sen sitten puoliväkisin sellaisiin juttuihin, mistä hän on kiinnostunut. Ihan kokemuksesta tiedän (koska itsekin olen masentunut), ettei hän puhu tunteistaan tai mistään muutenkaan. Eikä mikään todellakaan kiinnosta. Siksi sun pitää auttaa mahdollisimman paljon. Ja ehdottomasti lääkkeet pitää olla käytössä. Masennus ei mene ohi ilman niitä. Ja käytön alkuaikana tapahtuu kaikkea, mitä et voi ennustaa, mutta pitää ymmärtää.

      Ei muuta kuin jaksamisia!

    • zihu

      niin kurjaa kun se onkin,kaverisi tarvii ammattiapua,kotipsykolokina voi sairastua itsekkin

    • toivon..

      Toivo teille molemmille! Ehdottomasti olen sitä mieltä, että poikaystäväsi pitäisi heti hakeutua esmes psykiatrin pakeille. Niitäkin on tosin monenlaisia, mutta kun hyvä löytyy, niin apu on tulossa. Toivon todella, että pystäväsi saisi apua ja vois taas kohdata sinut niin, kuin aikaisemmin kohtasi. Heikko ihminen menee parisuhteessa lukkoon helposti, ja ulkopuolinen apua ois varmasti tässä kohtaa paikallaan. Luovuttaminen on yksi vaihtoehto, mutta sitä en suosittele. Ihmiset toki muuttuu elämän varrella, mutta tietyt asiat ihmisessä on ja pysyy. Mikäli hetken tarkasteltuasi tulet siihen tulokseen, että ne mielestäsi hienot asiat ovat niitä pysyviä, niin toivon sinun jaksavan olla tukena pystävällesi!!

      Tsemppiä

    • ja voimia

      Oletteko ajatelleet kilpirauhasen vajaatoimintaa?
      Oireet kävisivät aikalailla yksiin. Tuo haluttomuus, toivottomuus ja väsymys. Entä sen lääkkeen(remeron)vaikutus? Siis mun mielestä kannattaisi aloittaa yleislääkäriltä.
      Toivottavasti saisitte yhdessä asioihin selvyyttä.Hyvää kevättä ja paljon paljon voimia!

    • minun ex-vaimoni

      Jätä poikaystäväsi, lähde omille teille. Mitä sinä omaa elämääsi tuhlaat tuollaiseen nahjukseen. Ilo irti elämästä, tee mitä huvittaa sinua eniten, tutustu uusiin ihmisiin, harrasta sitä jne...
      ONNEA ELÄMÄÄSI

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      6
      3757
    2. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      87
      2716
    3. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      107
      2548
    4. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      24
      2235
    5. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      50
      2014
    6. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      102
      1903
    7. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      125
      1789
    8. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      11
      1478
    9. Mitä koululla tapahtui?

      Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287
      Imatra
      34
      1184
    10. Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.

      Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he
      Perussuomalaiset
      341
      1116
    Aihe