" Aivojen hermokasvu selittää huumeriippuvuutta
HELSINKI
STT
Suomessa tehty tutkimus aivojen
hermokasvutekijöistä antaa lisävaloa siihen,
miksi huumeriippuvuudesta on niin vaikeaa päästä
eroon. Aivojen kasvutekijöitä on kartoittanut
professori Mart Saarman tutkimusryhmä Helsingin
yliopistossa.
- Näyttää siltä, että huumeiden vaikutuksesta
syntyy aivoihin uusia hermosolujen kytköksiä,
jotka ovat varsin pysyviä. Tämä voi selittää
osaltaan, miksi huumeriippuvuus on niin vaikea
parantaa, arvioi Helsingin yliopiston farmasian
laitoksen professori Raimo Tuominen.
- Uutta tässä on hermojen kasvutekijöiden
mahdollinen rooli huumeiden aiheuttamien
aivomuutosten välittäjänä. Nämä tulokset auttavat
ymmärtämään paremmin, miten riippuvuus kehittyy
aivoissa.
Tuominen korostaakin, että Saarman tutkimusryhmä
on aivan maailman kärjessä hermoston
kasvutekijöiden tutkimuksessa.
Eräs keskeinen kysymys on se, kuinka monta
huumeiden käyttökertaa tarvitaan, että oletettu
aivomuutos tapahtuu.
- Riippuvuuden kehittyminen voi olla hyvinkin
nopeaa. Siihen vaikuttaa yksilön geneettinen
perimä. Näin toinen saattaa tulla riippuvaiseksi
jo kerta-annoksesta, toinen taas voi käyttää
useita huumeannoksia tulematta riippuvaiseksi.
Huumeita ensi kertaa kokeileva ei tietenkään voi
etukäteen tietää, kumpaan ryhmään hän kuuluu.
Nuorten alttius
kysymysmerkki
Hermoston kasvutekijät ovat eri asia kuin ihmisen
fyysinen kasvaminen aikuisen kokoon.
- Hermokasvutekijät vaikuttavat meillä koko ajan.
Ne eivät sikäli liity erityisesti kasvuikään,
Tuominen korostaa.
Tästä syystä ei hänen mukaansa voida suoraan
päätellä, että ihmisen alttius huumeriippuvuuteen
olisi suurin nuoruuden kasvuiässä.
- On vielä osoittamatta, ovatko nuoret alttiimpia
huumeriippuvuudelle kuin aikuiset.
Maalaisjärjellä voidaan kuitenkin päätellä, että
koska nuoret ja lapset ovat herkkiä, he ovat
vaaravyöhykkeessä.
- On myös syytä muistaa, että huumediilerit
jakavat ilmaisia huumeita kouluissa Suomessakin.
He ovat laskeneet, että juuri tämä on otollisin
kohderyhmä, professori Tuominen täydentää.
Alkoholi tuhoaa
hitaammin
Alkoholin tuhoisista seurauksista on liki
jokaisella suomalaisella kokemusta aivan
lähipiiristään. Silti on niin, että alkoholi ei
näytä aiheuttavan eurooppalaisille yhtä nopeasti
fyysistä riippuvuutta kuin huumeet.
- Alkuperäiskansat alkoholisoituvat herkemmin
kuin länsimaiden väestö. Euroopassa on kehittynyt
luonnonvalinnan kautta geneettistä toleranssia.
Niiden kansojen keskuudessa, jotka ovat
käyttäneet alkoholia tuhansia vuosia, on
tapahtunut geneettistä valintaa, kuvailee
Tuominen.
On silti syytä pitää mielessä, että myös
alkoholismin synty on yksilöllistä, arvaamatonta.
Professori Mart Saarma esitteli tutkimusryhmänsä
saamia tuloksia hermokasvutekijöistä tiistaina
Helsingissä. Maailman opioiditutkijat pitävät
konferenssia Helsingissä ajalla 14.-19.
heinäkuuta."

Vastaukset 9
Vanhimmat
niinpä,HUUMEET.unohdettiin vain mainita mitä nämä
HUUMEET ovat.näihin huumeisiin kuuluu niin paljon
erilaisia aineita, sekä kemikaaleja että yrttejä,
jotka kaikki vaikuttavat eri tavalla eri osissa
ihmisen kehoa, ettei niitä voida mitenkään
käsitellä yhden "huumeet" otsikon alla. mutta
tälläistähän tämä viisaus on jota suomessa
jaetaan...ja tästä pitäisi muka jotain oppia.PAH!
taas yhden narkkarin typerä puolustus.pidä vain
päätäs pensaassa,terve menoa.

a) ei minun tarvitse puolustella mitään.
b) kenenhän pää se on pensaassa,jos ei osata
asioita kertoa niiden omilla nimillään.
näitä ala-arvoisia ja säälittäviä "keskustelu"
yrityksiä sitten riittää tällä keskustelu
palstalla,mutta samapa tuo, ei tuommoisia taida
kukaan tosissaan ottaa.
hyä hyä jatka samaan malliin...kuoliks sun isä
etanoliin??niin munki=)jee jee k4e
hyvä esimerkki kuinka aivot on lähteneet
surkastumaan, mutta jos tuo on synnynnäistä niin
olen pahoillani.
auttaa esim. syöpää sairastavien pahoinvointiin
ja ruokahaluun positiivisesti,niinhän?
kannabista on käytetty menestyksellä syöpä, AIDS
ja muita "parantumattomia" sairauksia
sairastavien lääkitykseen. kalliit, riippuvuutta
ja muita sivu oireita (ruoka haluttomuus yms.)
aiheuttavat kipulääkkeet on saatu korvattua
huomattavasti halvemmalla kannabiksella.
lääkkeenä on myös olemassa synteettistä THC:ta.
myös suomessa testataan kannabista
lääkkeenä,tosin huomattavasti pienemmässä
mittakaavassa kuin muualla euroopassa tai
maailmamlla (USA, Kanada, Englanti jne.)
tulikin mieleen että kuinka pitkällä sinun
syöpäsi on?kauanko lupasivat elinaikaa?hah hah
idiootti hah hah