Mitäs ruokaa olette pennullenne syöttäneet?Mä oon nyt syöttäny whiskassin junioria,mutta onko sillä tosiasiassa suuremmin väliä?Kun periaatteessa eikö kissa olisi kuollut sukupuutton jo,jos asia olisi niin nöpönnuuka?Kun eipähän ennenvanhaankaan lemmikkikissoille syötetty kun tavallista kotiruokaa, ja hengissä pysyivät..
No en nyt viitsisi silti riskiä ottaa ja siirtyä "aikuisten ruokaan"Mutta jos joku toisella ois asiasta kokemusta niin kuulisin mielelläni!! :D
pentukissan ruokinta
6
3543
Vastaukset 6
- Pennukas
Tuskimpa pentu aikuisten ruokaan kuolee, mutta olisihan se kiva jos siitä tulisi terve ja hyvinvoiva muutenkin. Aikuisten ruoasta pentu ei saa tarpeeksi tarvitsemiaan ravintoaineita, koska ei jaksa syödä sitä tarpeeksi. Siinä vaiheessa kun pentu alkaa lihoa tai on jo lähemmäs vuoden ikäinen, voi siirtyä aikuisten ruokaan.
Lisäksi kannattaa miettiä sitä, onko hyvä syöttää vain yhtä ruokalajia pitkään. Voi käydä kahdella tavalla - joko pentu tykästyy siihen, eikä suostu myöhemmin muita syömään, tai kyllästyy siihen, eikä suostu enää kyseistä ruokaa maistamaankaan.
Eli kissa, kuten lapsetkin, pitää opettaa monipuolisuuteen pennusta saakka. Whiskas ei myöskään ole erityisen laadukas ruoka, tuossa juniorissakin on enempi viljaa kuin monessa laadukkaassa penturuoasssa. Mutta kyllä meilläkin sitä välillä syödään, silloin kun äiskällä on rahat vähissä.
Tuon whiskasin lisäksi voisit alkaa syöttämään raakaa lihaa, kypsennettyä kalaa, eläinkaupan penturaksuja ja penturuokia - purkissa, annospusseissa, vuoissa. Esim. animondalla on melko monipuolisesti penturuokia.
Raa'an lihan syöttäminen ei tule edes erityisen kalliiksi, kun yhdestä paketista voi jakaa monelle (pennulle tosi monelle) päivälle palasen.- Kissaemo
Meillä on 15vko kissapoika Rontti!! Ruokimme häntä eläinkaupan iams penturaksuilla sekä Whiskassin junior-ruokapusseilla. Olen kuullut ja lukenut että raksuilla on tosiaan välilä. Yleensä halvat kaupan rakstu sisältävät paljon viljaa ja pentuo juotuu syömään sitä enemmän tullessaan kylläiseksi. Monesti myös nuo paljon viljaa sisältävät raksut aiheuttavat niitä sairauksia kuiten virtsakivet ym.
Rontti syö myös raakaa lihaa, sydäntä ja maksaa. Pelkkää lihaa ei kuitenkaan tule syöttää liikaa.
Rontti myöskin 12vko eläinlääkärissä painoi jo 1,6kg että kyllä alle kilon painoinen kissa on aikasta pieni!!
Entinen kissamme painoi 12vko 66okg, vein hänet lääkäriin koska kissa ei syönyt mitään, vaikka muut pennut söivät kiinetää hännät huiskien ja muorusivat ruokaa. Kisalla todettiin todella paha synnynnäinen sydänvika ja hänet lopetettiin samantien. Siksi hän ei syönyt eikä kasvanutkaan kunnolla.
- aluksi.
perustietoa kissan ruokinnasta ja hoidosta
http://personal.inet.fi/koti/maaru/
http://koti.mbnet.fi/tsaikkon/elainlaakarinet/kissan_hankinta2.html
http://www.ipsitilla.fi/Ruokinta/ruokinta.htm
http://www.incat.fi/Ohjelmat/defvalikko.asp?id=362&av=A&sid=361
http://www.incatsuomi.fi/pennustaaikuiseksi.asp?av=A&sid=21
ennen vanhaan kissat pyydystiivät hiiriä ym, sitä kissan oikeaa ja parasta ruokaa, jolla tasapainottivat ruokavaliotansa. ennen vanhaan kissat asuivat enemmän ulkona muutoinkin, eikä niiden sairauksia huomattu helposti tai niistä ei niin välitetty. - PaNsKu^
Meillä on neljä kissaa ja kaksi niistä pentuja. Kyllä mekin niille sitä samaa ruokaa syötämme kun tekin..
- Misu-Kamu
minä olen syöttänyt kissalleni näitä latseja. näyttää pitävän niistä ainakun otan purkin esiin se maukuu ja nostaa etutassut ilmaan :) kannattaa koikeilla
- kata.kuja1
älä syötä latseja jos haluat että kissanpentu voi hyvin mun kissanpennut huutaa ja paisuu kun syövät latseja käytä eläinkaupasta pennuille tarkoitettuja ruokia ja raksuja niin turkkista tulee hyvin kiiltävä ja pöyheä kokemus puhuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551