Miten te muut homesairaat olette saaneet kotiväkenne ymmärtämään, miten tärkeätä heidän on vaihtaa vaatteet ja käydä suihkussa, kun tulevat homepaikoista? Tai että heidänkin pitää vähän tarkemmin katsoa, mitä ja mistä ostavat, jotta tavaroiden mukana kotiin ei kantautuisi itiöitä? Mun puoliso noudattaa mun toiveita ja ohjeita 90-prosenttisesti, mutta kun... Se 10 prosenttiakin saa mun olon välillä tosi kurjaksi ja huonoksi. Puoliso vaan vähättelee, että ei sulle _voi_ tulla siitä ja tästä oireita. Hän alkaa olla todella kyllästynyt homeisiin, ja niin alan olla minäkin. Minä vaan en pääse niitä "pakoon", ne on joka päivä läsnä mun elämässä, tavalla tai toisella, pahasti homeista sairastunut kun olen. Lääkkeet on pakko ottaa ja homeiset rakennukset sekä homeinen ulkoilma on pakko välttää. Hän voi terveenä jättää homeasiat halutessaan täysin taakseen: käydä missä mielii, tehdä mitä haluaa. Kunhan vaan kotiin tultuaan heittäisi vaatteet pesukoneeseen ja kävisi suihkussa. Paradoksista tässä touhussa on, että en minäkään halua keskustella homeista. Haluaisin unohtaa ne niin pitkälle kuin vain on mahdollista. Maailmassa nyt on niin paljon mukavempiakin asioita. Kuitenkin niinä kertoina, kun puoliso "oikaisee", on kerta kaikkiaan pakko sanoa, että kuules, muistatkos että... Vastaukseksi tulee raivoa siitä, ettei jaksa enää kuulla homeista. Ihan kuin uhmaikäiseltä pahankuriselta kakaralta. Eihän mun tarvis puhua, jos toinen tekis niin kuin on sovittu ja niin kuin on itse luvannut!!!
Perheillekin tarvittais ehdottomasti homesairauksien sopeutumisvalmennuskursseja. Sairastumattomat perheenjäsenet vois jopa käydä ne, homeisissa kuntoutuslaitoksissa. Ja oppia, mistä tästä oikein on kyse, ja miten homesairaan kanssa voi elää mahdollisimman tavallista ja hyvää arkea.
Mitä voin tässä tehdä? Rakastan puolisoani, mutta haluaisin voida paremmin. Välillä uhmassani ajattelen, että eihän mun terveys kohta enää kestä puolison kanssa saman katon alla asumista. En ainakaan jaksaisi kipeänä kuunnella toisen kiukkuamista tai katsella mököttämistä pestessäni puoliväkisin vaatteita ja siivotessani huushollia muualta kulkeutuneista itiöistä, taas kerran.
Perheillekin tarvittais ehdottomasti homesairauksien sopeutumisvalmennuskursseja. Sairastumattomat perheenjäsenet vois jopa käydä ne, homeisissa kuntoutuslaitoksissa. Ja oppia, mistä tästä oikein on kyse, ja miten homesairaan kanssa voi elää mahdollisimman tavallista ja hyvää arkea.
Mitä voin tässä tehdä? Rakastan puolisoani, mutta haluaisin voida paremmin. Välillä uhmassani ajattelen, että eihän mun terveys kohta enää kestä puolison kanssa saman katon alla asumista. En ainakaan jaksaisi kipeänä kuunnella toisen kiukkuamista tai katsella mököttämistä pestessäni puoliväkisin vaatteita ja siivotessani huushollia muualta kulkeutuneista itiöistä, taas kerran.
Vastaukset 10
Vanhimmat
seksilakkoa? Meillä toimii :-D
En ole kokeillut seksilakkoa. Toivoisin, että puoliso ymmärtäisi sekä järjen että tunteen tasolla, miten tärkeää minulla ja hyvinvoinnilleni on, että hän _joka_ kerta homeisissa tai edes epäilyttävissä paikoissa käytyään peseytyy ja laittaa vaatteet pyykkiin. Haluaisin selvittää asiat puhumalla, aikuismaisesti, mutta nykyään seurauksena on yhä useammin primitiivireaktiot puolin ja toisin.
Täytyy kokeilla konstiasi, jos muu ei auta. Eikä kokeilu olisi edes mikään varsinainen lakko, jos kerron totuuden: nyt olen niin kipeä, että vällyjen välissä touhuaminen ei kerta kaikkiaan kiinnosta.
Itselläni kävi sellainen ikävä "tuuri", että toinen osapuoli alkoi uskoa, kun itse alkoi oireilemaan. Ilman sitä meidän suhde voisi olla ohitse, koska kaikki tutut pitävät jatkuvaa homeoireilua hyvin ärsyttävänä. Jotkut taas luulevat, että olen allerginen kaikille eläimille ja pölylle tms. Mutta mutta en ole.
Sun täytys saada selitettyy, ehkäpä rakkaasi tajuaa ja toivottavasti ilman, että hän alkaa oirehtia...
Hyvää vappua
Puoliso oireilee, mutta onneksi hyvin, hyvin lievästi. Itse hän ei edes aina huomaa oireitaan, mutta mä huomaan pienet köhäisyt paikoissa, joissa itse voin huonosti. Toivon, että hän välttyisi pahemmilta oireilta.
meillä alkavat kaikki pikku hiljaa huomaamaan, että todella paljon muutoksia tarvitsee myös terveen tehdä, jotta se homesairas siinä vieressä vointinsa säilyttää.
Mieheni tekee anoppilassa kattoremonttia. Koska en muutoin voi auttaa pyydettiin lämmittelemään jo valmiiksi tehtyjä ruokia ja kattamaan pöytää anoppilaan. Tomaatintaimet saivat sitä ennen häädön yhteen huoneeseen, jotta voisin tiloissa olla. Kun remppaporukka tuli katolta alas ja syömään olin välittömästi tukossa. En kestänyt sitä puunpölyä, hajua tms. pätkän vertaa.
Nykyisin pysyn kotona, mieheni vaihtaa vaatteet ja käy suihkussa anoppilassa. Minä en mene edes pihalle katsomaan miten työ edistyy.
Alkuun meilläkin oli tosi vaikeaa. En kertonut miehelleni missä mennään, en oikein edes itsekään sitä tiennyt. Nyt sitten mieheni miettii mitä voi tehdä ja miten se toteutetaan siten, että siitä ei tule haittaa minulle. Yllätyksiäkin vielä varmasti tulee, koska oireiluni senkun pahenee vain.
Tuo sopeutumisvalmennuskurssi homesairaiden läheisillekin olisi tosi tärkeä juttu. Ehkä viikonloppu jossakin, yhdessä homesairastuneen kanssa tietysti, joten paikka pitäisi olla sopiva sairastuneillekin. Tässä tuleekin sitten se ongelma, mikäli paikka on sopiva, mutta paikalle tulee epäsopivia ihmisiä, onkin taas hankalaa niille jotka oireilevat herkästi. Ohjeet vaatteiden pesusta, hajusteista jne. pitäisikin olla tosi tarkat ja niitä sitten kaikkien tulisi noudattaa.
Minulla on ihan sama tilanne, paitsi että me emme riitele siitä. Välillä kun sairastun, ja avomieheni joutuu käymään suihkussa kolmatta kertaa saman päivän aikana hänen suustaan saattaa tulla kirosana. Yleensä tulen niin kipeäksi, että hän pelästyy, joten hän ei enää ainakaan tietoisesti leiki terveydelläni. On muistettava etteivät he itse välttämättä aina tiedä että he ovat olleet hometalossa!
Mutta niinhän sitä sanotaan että Siperia opettaa.Meillä ainakaan kukaan ei halua takaisin niitä vuosia kun olin"zombie"Ja mies raukka kyllä joutuu tulemaan suihkun kautta monesti kotiin.Kyllä se joskus valittaa kun mitään ei voi tehdä ilman suihkuttelua.Mutta minkäs teet.
On ollut jännä huomata että teillä muillakin on samat suihkurituaalit.Ja lapset joutuvat vaihtamaan aina vaatteet kun tulevat koulusta.Mutta loppujen lopuksi tämä on sitä meidän arkee.Kaikki käy jo aika luonnostaan.Mutta olisi se eri kiva olla kuitenkin normaali.Tajuavatkohan "terveet"ollenkaan kuinka helppoa heidän elämänsä on!!!
Olen kanssa miettinyt, että terveet ei tajua, kuinka helppoa heidän elämä voi olla! En oikein jaksa sympatiseerata tavallisen viikkosiivouksen tai pyykkihuollon niiiin suurta rasitusta, tai harmitusta jos ei pääsekään kolmatta kertaa vuoden aikana ulkomaanmatkalle kun lomat ei riitä, tai elämän ankeutta, kun lapset ei päässeetkään ihan siihen kodin lähimmäiseen tarhaan vaan joutuu viemään peräti kahden kilometrin päähän. Tavallisen muuton tai pintaremontin muka-raskaudesta puhumattakaan. Musta olis suorastaan ihanaa päästä edes joskus muuttamaan niin, että uudessa kodissa vähän siivota sipaisee, sit vanhassa kodissa pakkaa tavarat ja purkaa ne suoraan uuden kodin kaappeihin. Huonekalut kantais suoraan ennalta mietityille paikoille. Ei tarvis käyttää kaikkia säilytettäviä tekstiileä pesulan kautta ja siltikin arpoa tuliko tarpeeksi puhdasta, ei tarttis heittää sohvaa ja vuodevaatteita pois, hävittää kirjoja, pestä kovia huonekaluja desinfiointiaineilla kahteen tai useampaan kertaan kun se eka aine ei mainospuheista huolimatta tehonnutkaan jne. jne.
Koitan kuitenkin välttää kyynistymistä, ajattelen, että onnellisia sunnuntailapsia ovat ne, joille viikkosiivoukset ja lomien suunnittelut ovat elämän suurimpia ongelmia. Toisaaltaalta, vaikeudet on myös kasvun ja kypsymisen paikka, ainakin mulle on olleet. Ihan näin perusteellista "kasvatusta" ja "kypsennystä" en kuitenkaan olisi halunnut :-)
että on jo täysin kypsä.Huonekalujakin joudun ostamaan kesällä että saa tuulettaa ne ensin ulkona muutaman viikon.On tämä elämä hullua
joo juuri noin kävi myös minulle kun ostin uuden sohvan. kaksi viikkoa oli olohuoneen ikkuna auki ja ovi suljettu ja tilkitty ettei tule hajut, talvella olisi ollutkin jo hankalampaa. Kävin jo liikkeessäkin kysymässä mistä teidän sohvat tulee missä on olleet en voi käyttää sitä jne. Myyjä oli kyllä ystävällinen selvitti kuljetusreitit ja vielä sotti tehtaalle ja sieltä soitettiin minulle ystävälinen puhelu materiaaleista... Kertoi että uusissa pehmusteissa jotain "ilmakuplia" joista haju johtuu ja kun ne "puhkeavat" hajut loppuu. Käski käyttää paljon.... Jes! No onneksi kukaan ei nähnyt kun tallustelin sohvalla suojain suun ja nenän edessä. Tätä en ole edes viitsinyt kertoa kenellekkään. Olipa mukava kuulla (EI KIVA ASIA) että tällaista ollut muillakin.