Mitä vielä

tehtävä kepun hyväksi? Tuustukaa mm tilusvaihtohankkeeseen, se tulee meille perkelleen kalliiksi. Tutki ostoslista nyt kun syömme halpaa ruokaa. Kauppalaskun lisäksi siihen kuuluvat viljelijöille maksetut pelto,eläin, metsä, rakennustuet ja avustukset, verohelpotukset, rajoitettu verovapaus. Einarille rahoitetaan ojitukset, metsätiet, koneet, lomitukset ja osa tuotantokuluista yhteisistä varoista. Eikö tämä toimintamalli ole kopsattu Venäjältä, silti isännillä on otsaa arvostella työttömiä ja vähävaraisia, ylläpitäjiään, haukkumalla heitä mm kommunisteiksi.
3463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

aika voimallinen,vaan jos esim.Tampereen torilla juteltaisiin,voisi olla eri äänet kelloissa.Tai kokeilepa huviksesi kysyä Karkkilan keskustassa mitä he tuumivat alkutuotannon hyysäämisestä ;))

Äänestä

suoraansannoen vituttavan.Huommenna punarätti kepinpiähän ja torille mölyämmään.

Äänestä
  • vituttaa se vielä sinuaki kunhan tämä uusi ns työväen puolue pääsee vauhtiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


veronamaksajien on kirjoitti:

tehtävä kepun hyväksi? Tuustukaa mm tilusvaihtohankkeeseen, se tulee meille perkelleen kalliiksi. Tutki ostoslista nyt kun syömme halpaa ruokaa. Kauppalaskun lisäksi siihen kuuluvat viljelijöille maksetut pelto,eläin, metsä, rakennustuet ja avustukset, verohelpotukset, rajoitettu verovapaus. Einarille rahoitetaan ojitukset, metsätiet, koneet, lomitukset ja osa tuotantokuluista yhteisistä varoista. Eikö tämä toimintamalli ole kopsattu Venäjältä, silti isännillä on otsaa arvostella työttömiä ja vähävaraisia, ylläpitäjiään, haukkumalla heitä mm kommunisteiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu