vaikka siinä on alkoa 0,7% ja kotitekoisessa ei ainakaa vähempää?
sima gallup
annatteko lapselle simaa
352340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
itse siis olen antanut ja nyt tunnen itseni ihan roistoksi kun hokasin tän jutun.
Omalle lapselleni en kyllä vielä anna kun on 4kk mutta itse kyllä lapsena sitä join jos jostain sain. Yleensä kavereilla ku äitini ei sitä ikinä viitsinyt tehdä.
Tottakai antaisin, mutta eivät tykkää siitä :/
Lapsena ja nyt aikuisenakin, sima on mun lempijuomaa.
Ei ne siitä humalaan tule, jessus sentään..
Meillä äippä teki simaa joka vappu, kun me lapset oltiin pieniä. Odotin sitä joka vuosi, kuin kuuta nousevaa. Yhä odotan, että saan käydä vanhemmillani ja vien pari litraa simaa juotavaksi kotiin.
Eipä me siitä ainakaan mitään saatu. Siitä tule edes humalaan, ei edes hiprakkaan. Ei kannata tuntea huonoa mieltä siitä. :)
juttu lähti siitä kun vein lasten päiväkodin tilaisuuteen pullon kaupan simaa. Paikan päällä vasta hokasin että kyse on just siitä 0,7% simasta.
Sitä ei sitten yhteistuumin päätetty ottaa sinne lapsille, ymmärrän hyvin.
Toivottavasti eivät pitäneet minua ihan holtittomana kun kerroin että itse olen antanut mukillisen.
EDES NOIN VÄHÄÄKÄÄN!!!!!!!!!!!!
tuollaisen määrän alkoholia saavat varmasti ihan huomaamatta jostain muustakin kuin simasta. jos en ihan hakoteillä ole, niin jotkut lapsille annettavista lääkkeistäkin sisältävät pieniä määriä alkoholia, että silleen.
ei muutakun kauppaan ja kaljat käteen ja mallu toiseen käteen,siinä nykyajan vanhempien huoken pito!!!!lapsen maksa ei ole vielä niin kehittynyt että voisi alkoholia kestää,edes pieniäkään määriä!!!!!!!!!on siinäkin äiti!!!!huh huh!!!!
varo ettet aiheuta itsellesi ennenaikaista sydäninfarktia tuolla vaahtoamisellasi.
Tässä on puhutta SIMASTA eikä viinan ja tupakan työntämisestä lapselle, huh huh!
hieman liiottele=) kyllä itsekin olen aina tykännyt simasta ja sitä vappuna juonut ihan pikkutyttönäkin enkä ole humalassa ollut. antaisin omillekin lapsille jos sitä viitsisin tehdä. pieni lapsi saa sitä simaa kaupastakin itse ostettua. vähän liioiteltua tuo kaljapullot ja mallut kouruun juttu...
simaa itse!!!!!!!!mitään MISSÄ ON VÄHÄÄKÄÄN ALKOHOLIA EI MYYDÄ LAPSILLE!!!!!KYSYPPÄS VAIKKA KAUPASTA!!!!ÄLÄ PUHU ASIOISTA JOISTA ET TIEDÄ MITÄÄN!!!!ITSE KYSYIN SITÄ MUUTAMA PÄIVÄ SITTEN KAUPASSA JA SANOIVAT ETTÄ EI SAA MYDSÄ ALLE 18 VUOTIAALLE VAIKKA OLISI VAIN 0.1!!!
ALKOHOLISTINA!!!!!!LAKIKIN KIELTÄÄ ALKOHOLIN LUOVUTTAMISEN ALA IKÄISELLE VAIKKA OLISI VAIN 0.1!!!ENSIN SIMAA SITTEN KALJAA SITTEN VIINAA JA SITTEN HUUMEITA ON HYVÄ TULEVAISUUS LAPSILLASI TIEDOSSA!!!!
on enemmän alkoholia kuin simassa.
Eli hysteriaan ei ole syytä.
lapselleni ja tuon tiedon minä olen ottanut selville jo ajat sitten!!!!!!
jännä juttu...hmm.. mitään missä on vähääkään alkoholia...noh olen ilmeisesti sitten ollut jo täysi ikäisen näköinen ostaessani 12w melkein alkoholitonta siideriä...oisko ollut jotain 0.4 tai jotain...jännä kun nyt sitten papereita kysyvat joka mutkasta vaikka ikääkin jo on...
Hehheheh, vai että ihan tehdään lapset alkoholisteiksi?
Minä olen 98-prosenttinen absolutisti, enkä ole huumeitakaan koskaan käyttänyt, vaikka jo ihan pikkulapsena simaa vappuna joinkin. Enkä muuten ole ainoa lajiani.
"Alkoholittomia" (0.2 - 0.5-prosenttisia) siideri- ja simajuomia todellakin myydään myös lapsille, mikään laki ei sitä kiellä.
poikani sanoi ostaneensa, en sitten tiedä puhuiko omiansa ; ) ja itse en ole ikinä ollut humalassa vaikka joinkin lapsena simaa. Ei kai se nyt niin kovin paha asia ole. Ainakaan jos ei juo koko pulloa kerralla...
päivittämässä vanhentunut tietosi!!!!alkoholi juomat eivät kuuluu lapsien käsiin!!!!!kyllä on ihmeellistä porukkaa....ei voi muuta sanoa!!!!!
mutta kyllä alkottomia siidereitä ja muita juomia siltikin marketeissa alaikäisille myydään.
Alkoholijuomat
Alkoholijuoma on nautittavaksi tarkoitettu juoma, joka sisältää enemmän kuin 2,8 tilavuusprosenttia etyylialkoholia. Alkoholijuomia ovat muun muassa oluet, viinit, hedelmäviinit, siiderit, väkevät viinit, väkevät hedelmäviinit, liköörit, katkerot, viinat, viskit, konjakit, rommit.
Huom! "...enemmän kuin 2,8 tilavuusprosenttia..."
Lähde: http://www.sttv.fi/alkoholi_frameset.htm
Väitätkö, että lapsi ei saa ostettua esim. liköörikonvehteja, joiden alkoholipitoisuus on 2,5-4,5 paino% ?? Minä olen ainakin niitä jo lapsena ostanut ja syönyt :) Enkä kyllä muista humalaan tulleeni :)
kyllä saa lapset näitä ostettua. muistan vielä alaaste aikoina kun ostettiin kaveri porukalla kasa niitä isoissa muovipulloissa olevia siidereitä kun luultiin että siitä voi tulla humalaan=) eipä humalaan tultu ei=)
............
mitään missä on vähääkään alkoholia niin ei myydä lapsille!!!
siirtykää nykyaikaan!!!!!!!!!!!!!!
erikoisia myyjiä siellä sun lähikaupassa, kaikissa kaupoissa missä minä oon käyny on alaikäsille myyty liköörikarkit, simat ja "alkoholittomat" siiderit sun muut missä vain vähän alkoa.
meinaan myyjät ei saa myydä alkoholi tuotteita tai nikotini tuotteita alaikäisille...
myydäänkin....no meidän paikkakunnalla näköjään on vähän erilaiset lait=)
alkoholituotteeksi ei lasketa tuotteita joissa on vaan vähän alkoholia esim. 0,7 eli sima ja jotkut siiderit
pullo tolkulla
mutta kun ei kumpikaan isommista tykkää, pienemmälle en ole vielä maistattanut kuin vasta huomenna kun menemme kyläilemään mummolaan. Itse tykkäsin ipanana ihan älysti, hyvä jos kerkesi valmiiksi asti käydä kun keskentekoista salaa ryystettiin :)
meillä sama juttu 6-vuotiaan kanssa... EI tykkää! Itse muksuna lipittelin hyvällä "juomahalulla" =)
Jaa alkoholisteja....? -eipä minusta ainakaan tullut.. ja miksi esim:1 kaljaa myysään kaupoissa alaikäisille??
IIIK !! =) (eikös siinäkin ole "alkoholia" ?? )
Esikoinen (7v) tykkää simasta, kakkonen (6v) valittaa vatsakipuja, jos on juonut simaa, kolmas (4v) ei tykkää ja kuopus (1v) on allerginen rusinoille, ja vaikka ei olisikaan, en noin pienelle antaisi simaa. Itse tykkäisin, mutta olen allerginen sitruunalle.
Alkoholijuomaa ei saa alkoholijuomamyymälässä tai 14 §:n 4 momentissa tarkoitetussa myyntipaikassa myydä:
1) henkilölle, joka on kahtakymmentä vuotta nuorempi, kuitenkin niin että mietoa alkoholijuomaa voidaan myydä kahdeksantoista vuotta täyttäneelle;
2) häiritsevästi käyttäytyvälle tai selvästi päihtyneelle; tai
3) jos on aihetta olettaa alkoholijuoman väärinkäyttöä tai sen luvatonta luovuttamista tai välittämistä.
Vähintään 1,2 ja enintään 2,8 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävää juomaa ei saa myydä henkilölle, joka on kahdeksaatoista vuotta nuorempi
siinä tuli se oikea raja ja vastaus samalla tähänkin kiistaan. Eli noita "alkottomia" siiderijuomia yms. saa myydä alaikäisillekin. Oma lähteeni ei kertonut tuota alkoholipitoisuuden alarajaa, ainoastaan rajan siihen, mikä on alkoholijuoma ja mikä ei.