Kysymys, jota moni miettii tällä hetkellä. Olen vuoden pysynyt paikallani ja pohtinut asioita. Olin aina hyvä oppilas lukiossa, aktiivinen tunnilla, urheilullinen ja aina mukana kaikissa mahdollisissa tempauksissa. Kuvittelin kai, että yo-kirjoitusmenestys on samaa luokkaa. Mutta kun ei. Kirjoitukset eivät menneet, kuten olin toivonut. Huomasin ehkä liian myöhään, mitä olisin halunnut. Hain yliopistoon, mutta jäin ilman mieluista opiskelupaikkaa. Aloitin eräällä amk:n linjalla, mutta jätin touhun kesken, kun ei kiinnostanut.
Näin erästä lukioaikaista kaveriani sattumalta perjantaina, kun he olivat juhlimassa vappuaan. Hän oli aina niin tavallinen, hiljainen... Ei koskaan puhunut tunnilla mitään. Tuskin edes muistin häntä kunnolla. Hän oli ollut minun kanssa samalla luokalla ala-asteelta lähtien. Hän ei ollut erityisen esillä koskaan missään, ja kaikki vieroksuivat jotenkin häntä.
Ja nyt... En halua sanoa tätä siksi, että olisin ollut aina jotenkin ylimielinen häntä kohtaan tai olisin nytkään. Hän on yhdessä Suomen suurimmista yliopistoista alalla, jonne ei todellakaan ole helppo päästä, lähes mahdoton. Itseäni ihmettelen enemmän. Kuinka minulle on voinut käydä näin? Olin aina todella hyvä, mutta en ilmeisesti tarpeeksi hyvä, kun lähes näkymättömät tavikset vievät parhaat opiskelupaikat. Myönnän oikeasti olevani kateellinen, ja tuntuu siltä, että osat olisivat jotenkin vaihtuneet ylösalaisin. En tunne olevani enää sitä, mitä joskus olin.
Missä nuo ihmiset ovat olleet kaikki nämä vuodet. Lukioaikaisista ystävistäni juuri kukaan ei ole saavuttanut mitään erityistä, mutta jokainen heistä on jossain. Minä en. Tuntuu todella ironiselta.
Näin erästä lukioaikaista kaveriani sattumalta perjantaina, kun he olivat juhlimassa vappuaan. Hän oli aina niin tavallinen, hiljainen... Ei koskaan puhunut tunnilla mitään. Tuskin edes muistin häntä kunnolla. Hän oli ollut minun kanssa samalla luokalla ala-asteelta lähtien. Hän ei ollut erityisen esillä koskaan missään, ja kaikki vieroksuivat jotenkin häntä.
Ja nyt... En halua sanoa tätä siksi, että olisin ollut aina jotenkin ylimielinen häntä kohtaan tai olisin nytkään. Hän on yhdessä Suomen suurimmista yliopistoista alalla, jonne ei todellakaan ole helppo päästä, lähes mahdoton. Itseäni ihmettelen enemmän. Kuinka minulle on voinut käydä näin? Olin aina todella hyvä, mutta en ilmeisesti tarpeeksi hyvä, kun lähes näkymättömät tavikset vievät parhaat opiskelupaikat. Myönnän oikeasti olevani kateellinen, ja tuntuu siltä, että osat olisivat jotenkin vaihtuneet ylösalaisin. En tunne olevani enää sitä, mitä joskus olin.
Missä nuo ihmiset ovat olleet kaikki nämä vuodet. Lukioaikaisista ystävistäni juuri kukaan ei ole saavuttanut mitään erityistä, mutta jokainen heistä on jossain. Minä en. Tuntuu todella ironiselta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kysymys voisi kuulua, että ketkä ansaitsevat ne parhaat opiskelupaikat. Sillä ei niitä paikkoja hakijan sosiaalisuuden ja aktiivisuuden perusteella jaeta. Sain teksistäsi sellaisen kuvan, että kuvittelet liikoja itsestäsi. Luulet pärjääväsi muita paremmin, koska olet sosiaalisempi ja tunget nokkasi ties mihin tempaukseen. Mainitsemasi hiljainen kaveri on varmasti ahkeroinut kovasti opiskelupaikkansa eteen samalla kun sinä olet järjestänyt ties mitä kissanristiäisiä. Jos todella haluat päästä opiskelemaan, täytyy sinun herätä todellisuuteen ja käsittää, että ehkä et olekaan sen parempi/älykkäämpi ihminen kuin mainitsemasi taviksetkaan.
Minä olin aika laiska ja hiljainen koko kouluajan, koska kimppakivat, tempaukset ja yhdessä puuhaamiset olivat mielestäni laumasielujen puuhaa ja yleensä aika aivotonta touhua. En ollut pahimmanlaatuinen nörtti, hikari enkä kummajainen, vain aika neutraali nössö. Numeroni keikkuivat siellä kasin ja ysin välillä, koska se surullisen kuuluisa tuntiaktiivisuus oli miinuksen puolella. Hyvän muistini vuoksi tein vain pakon edessä kotiläksyt ja harvoin luin kokeisiin, mutta ahmin paikkakunnan kirjaston samalla tyhjäksi vapaa-ajallani. En herättänyt huomiota, koska en pitänyt huomion herättämisestä.
Onnistun edelleenkin parhaiten paineen alla, kun deadline uhkaa. Lähdin lukiosta älläpinon ja vauhdinkiristysstipendin kanssa suoraan yliopistoon.
Muutama vuosi lukion jälkeen aktiiviset, tempauksia harrastaneet puuhaihmiset järjestivät luokkakokouksen. Vastaan tullessaan jokainen kysyi jokaiselta, mitä tämä nykyisin teki, ja huomasin ainoana yliopistoon lähteneenä (päässeenä?), että oma vastaukseni ei ollut kaikille mieluinen. Puheenaiheita ei tuntunut olevan sen enempää kuin ennenkään, joten lähdin sitten ensimmäisenä kotia kohti muutaman äkäisen konttoristin ja automyyjän silmät porautuneena niskaani.
Minun tapauksessani kyvyt ovat ratkaisseet urakehityksen, vaikka niitä ei koulussa näkynytkään. Ammattini vuoksi en voi olla enää näkymätön, mutta ammattilaisena ihminen näkyy substanssin vuoksi eikä siksi, että tykkää tempailla, puuhastella ja osallistua. Olen omasta mielestäni saanut ansioni mukaan.
Luonollisesti parhaimat paikat jaetaan
suomenruotsalaisille & ahvenanmaalaisille.
Paikanhakujärjestelmiin on ohjelmoitu kiintiöt
joissa 'kiintiön' on täytyttävä. Tosin
suomenruotsalaisten apukoululaitokset ottavat kaikki
'ruotsia puhuvat' sisäänsä, joten tuskin
suomenkieliselle puolelle ainakaan affet hakeutuvat.
Ensin pitää kysyä, mitkä ovat sinun mielestäsi niitä parhaita opiskelupaikkoja? Oletan kirjoituksesi perusteella, että arvostat ainakin yliopistoja. Jonkun mielestä paras opiskelupaikka voi olla vaikka sairaanhoitajalinja, jos arvostaa humaania, ihmisläheistä työtä. Käsite "paras opiskelupaikka" on siis todella subjektiivinen käsite.
Ok, mutta jatketaanpa siitä, että sinun mielestäsi sinulle paras opiskelupaikka olisi yliopistossa. Yliopistoonhan tunnetusti pääsee marginaalinen prosentti hakijoista, jos vaikka tarkastellaan luokanopettajan, psykologian ja oikeustieteellisen aloituspaikkoja versus hakijamääriä. Eli hakijan on jollain tavalla erotuttava muusta joukosta päästäkseen sisälle yliopistoon. Useimmiten hyvä koulumenestys, ahkera pääsykokeisiin pänttääminen ja uskomaton tarmo ajavat hakijan sisälle yliopistoon. Joskus taas kyse voi olla puhtaasta säkästä - miten kukin haluaa oman panoksensa määritellä.
Hyvä koulumenestys ei enää ole kuitenkaan se tae, millä yliopiston ovet aukeavat. Esimerkiksi tuohon luokanopettajan koulutuksen pääsykokeeseen pääsee tänä vuonna kaikki hakijat. Ensimmäinen, kirjallinen osio rankkaa jyvät akanoista. Toisen vaiheen haastattelu ja psykologinen koe päästää sitten todennäköisesti hyvät tulevat opettajat sisälle opinahjoon.
Sosiaalinen älykkyys ja sosiaaliset kyvyt eivät välttämättä liity opiskelupaikan saantiin mitenkään. Yhtä lailla hiljainen kuin papupatakin voivat saavuttaa haluamansa opiskelupaikan. Liikunnallisuudesta ei taas usein ole hyötyä kuin liikuntatieteelliseen hakiessa.
Entä allekirjoittanut? Opiskelee tällä hetkellä yliopistossa rakastamiansa aineita hyvällä omallatunnolla. Mistä opiskelupaikan nappaaminen oli kiinni? En osaa sanoa tuohon mitään. Ehkä pääsykokeessa sitten vain kerrankin natsasi. Keskitason oppilas koulussa, sosiaalisesti aktiivinen, hyvä kaveri ja tyttöystävä - joo, ehkä kaikkea tuota, mutta se ei tasan liittynyt pääsykoetilanteeseen ja opiskelupaikan saantiin omalla kohdallani mitenkään.