Tällaista viestiä tulee tänne todella paljon, mutta jokaisen tapaus kun on henkilökohtainen..
Olen pienestä asti potenut äärimmäistä itseinhoa. Jo 6-vuotiaana vertasin itseäni muihin, eniten naapurintyttöönn, joka oli paljon sirompi kuin minä.
- En ole ollut lihava missään vaiheessa. Ala-aste ja yläaste olivatkin laihinta aikaa, hyvin laihaa. Painoindeksi oli melko alhainen.
Entinen psykiatri diagnosoikin minulla syömishäiriön (ja vakavan masennuksen). Nyt sentään masennuksesta päässyt hiljattain, mutta itseinho on kova.
Sairastan bulimiaa, en niin vakavasti, mutta osana elämää se on. Ihannoin äärimmäisesti surullista ihmiskuvaa laihoista ja pienistä ihmisistä.
Tämänhetkinen painoni on normaali 165cm/52kg. Tovi sitten painoin 5kg vähemmän. Vuosi sitten 10kg enemmän. Paino on heilahdellut todella paljon, mutta tavoitteeni on 45kg. Ruumiinrakenteeni on suht. siro.
Tuntuu pahalle, koska näkee itsensä äärimmäisen rumana ja lihavana, eikä mahda asialle mitään. Vaikka maalaisjärki sanookin, että tyttö, olet normaali ja toisinaan hieman sieväkin.
Osaatteko ehkä auttaa tätä parikymppistä neitoa? Rohkaisevia sanoja. Ei kritiikkiä ja alas polkevia ivauksia. Kiitos.
Olen pienestä asti potenut äärimmäistä itseinhoa. Jo 6-vuotiaana vertasin itseäni muihin, eniten naapurintyttöönn, joka oli paljon sirompi kuin minä.
- En ole ollut lihava missään vaiheessa. Ala-aste ja yläaste olivatkin laihinta aikaa, hyvin laihaa. Painoindeksi oli melko alhainen.
Entinen psykiatri diagnosoikin minulla syömishäiriön (ja vakavan masennuksen). Nyt sentään masennuksesta päässyt hiljattain, mutta itseinho on kova.
Sairastan bulimiaa, en niin vakavasti, mutta osana elämää se on. Ihannoin äärimmäisesti surullista ihmiskuvaa laihoista ja pienistä ihmisistä.
Tämänhetkinen painoni on normaali 165cm/52kg. Tovi sitten painoin 5kg vähemmän. Vuosi sitten 10kg enemmän. Paino on heilahdellut todella paljon, mutta tavoitteeni on 45kg. Ruumiinrakenteeni on suht. siro.
Tuntuu pahalle, koska näkee itsensä äärimmäisen rumana ja lihavana, eikä mahda asialle mitään. Vaikka maalaisjärki sanookin, että tyttö, olet normaali ja toisinaan hieman sieväkin.
Osaatteko ehkä auttaa tätä parikymppistä neitoa? Rohkaisevia sanoja. Ei kritiikkiä ja alas polkevia ivauksia. Kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei! itelläni on aina ollu tosi huono itsetunto, tai siis aina ennen. nyt on hyvä, todella hyvä. oon 21 vuotta. teininä olin todella masentunu koko ajan ulkomuotoni takia. nyt oon todella onnellinen itteeni! vaikka anoreksiasta "kärsinkin"...
usko että kaikki saavuttaa hyvän itsetunnon, se on vaan niin monen asian summa, ettei sitä voi vaan taikoa jostain, se täytyy vaan saavuttaa. voin sanoo neuvoks vaan sen että tarkastelet ittees peilistä pitkään ja hartaasti ja mietit tarkkaan että mistä itsessäsi pidät. ite mollasin ennen kaikkea itessäni, mut sit huomasin, ettei kaikki olekaan niin huonoa mitä oon luullu. pidän kasvojeni muodosta..siitä se lähtee! tää on tosi naurettavan kuulonen neuvo, mut opettele rakastaa ittees, sillon on paljon helpompi elää ja olla!
Niin... Enpä tiedä mikä auttaisi itseinhoon, sen kun joku osaisi kertoa niin helpottuisi elämä huomattavasti.
Tiedän täysin mitä tarkoitat. Minulle on lukuisat ihmiset sanoneet, että olen äärettömän kaunis ja että he kadehtivat kroppaani, että sopisin malliksi tai missikisoihin, jne jne. Avomieheni mielestä olen kaunein hänen tuntemansa tyttö.
Oma itseinhoni vain häiritsee elämääni sen verran pahasti, etten ymmärrä miksi kukaan sanoo minulle noita asioita. Nauran ja hymyilen käsi suun edessä, koska suuni on niin ruma. Jos järjestämme kotona illanviettoa, en voi kutsua joitain tyttöpuolisia kavereita koska pidän heitä laihempina kuin itse olen. Julkisissa paikoissa luulen vainoharhaisesti joka ikinen päivä, että vastaantulevat ihmiset tuijottavat minua kauhuissaan koska näytän kamalalta, hiukseni ovat huonosti, yms. Yleensä tilanteissa, joissa on paljon porukkaa olenkin vain hiljaa ettei kukaan kiinnittäisi huomiota "kamalaan ulkonäkööni".
Masennusta tai syömishäiriötä minulla ei ole koskaan diagnosoitu, koska en ole käynyt lääkärissä niiden vuoksi. Molempia olen sairastanut useamman vuoden kuitenkin... Masennus ei ole nykyisin kovin paha, enemmänkin tuo itseinho ja epävarmuus omista taidoistani vaikeuttavat asioita. Eikä todellakaan auta, jos kuulen muilta ihmisiltä että pitävät minua kauniina... Vaivaannun tosi pahasti, koska ajattelen, että miksi hitossa he valehtelevat tuollaista, eihän kukaan oikeasti noin voi ajatella minusta...