Moppasiko Moppi?

Tassa talla taikka seuraavalla sivulla oli Admatan laittama linkki vuoden takaiseen, nimimerkki Paula E:n kirjoitukseen. Paula E sittemmin mainitaan SRK:n vuosikirjassakin.
Linkki joutui minulta hukkaan enka enaa onnistunut sita loytamaan. Ehdin kuitenkin lukea koko ketjun.

Ketjua lukiessa jysahti mieleeni, etta 'ahaa, taidanpa tietaa, kuka Paula E on!' No, sehan ei ole tarkeaa, vaan asia sinansa on tarkea. Jokaisellahan meilla on oma persoonallinen tapansa esittaa asioita. Palstoilla on myos monia hyvin sujuvasti kirjoittavia. Toisinaan sita vain tulee miettineeksi, etta niitahan on tassakin suhteessa erilaisia lahjoja. Esimerkiksi meille kaikille niin rakas multinimimerkkki Teologimies kirjoittaa paljon sujuvammin kuin vaasalainen Juhani Uljas, jonka kirjaa 'Peltoon katketty aarre' olen palstoilla monesti lainannut, koska siina paikoin tokerosta kielesta huolimatta on mielestani selkeasti esilla evankeliumin ydin.

Mutta Paula E:n aloittamaan ketjua lukiessa tuli mieleen, etta sieltahan puuttuivat tyystin sentyyppiset valihuudot, jotka nykyisin ovat palstalla tavallisia. Vaikka ne valihuudot puuttuivatkin, jokainen sai tiukasti sanoa sanottavansa ja olla sanomistensa takana. Ketjussa oli siis runsaasti erilaisia mielipiteita.

Tuon johdosta tuli siis mieleeni, etta jos Moppi jo silloin moppasi tata palstaa, taallahan olisi aivan ilmeista tarvetta Mopille.

Ketjussa esiintyi monia sellaisia kirjoittajia, jotka vielakin ovat palstalla. Noita viesteja lukiessa jotkut asiat saavat syvyytta. Joidenkin kohdalla on nakojaan kaynyt niinkin, etta kun hyvin pitkaan palstalla esittaa nakemyksiaan samasta asiasta, sita pakosta vasyy. Eihan sita kukaan ilmeisesti aina jaksa samoja asioita kirjoittaa.
17779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kirjoita yläreunassa olevaan hakupalkkiin Paula E.

Saat noin 3600 hakutulosta. Joku niistä varmaankin on haluamasi ja pääset ketjuun klikkaamalla hakutuloksen otsikkoa. Alla on lisäksi keskustelualueen nimi, josta voit valita "vanhoillislestadiolaisuus"-palstan alla käytyjä keskustelut. Tai jos lisäksi muistat jonkun muun aiheeseen liittyvän sanan-kaksi, voit sillä tarkentaa hakuasi.

Ps. Jos löydät sen kaipaamasi ketjun, laita linkki. Minuakin alkoi kiinnostamaan.

Äänestä
  • Ei se ollut kumpikaan noiden laittamiesi linkkien takana olevista ketjuista.

    Admata itse sen muistaa, jos tulee palstalle. Linkki on jossakin ketjussa talla tai edellisella sivulla. Se ei ollut mikaan suosittu ketju. Siina aloitaja kyseli, onko totta, etta SRK olisi heittanyt talle palstalle jotakin viestia. Sitten ketjun edetetessa (ketjussa oli vain kymmenkunta puheenvuoroa) ilmeni, etta kyse olikin siita, etta SRK:n vuosikirjassa oli mainittu nimimerkki Paula E.

    Paula E taisi kirjoittaa kirjoituksensa joskus tammi- tai helmikuussa 2006.

    Hakutoiminnossa on ongelmia, jos nimimerkki on kirjoittanut palstoille paljon. Eilen huomasin, etta eras nimimerkki Sointula on paljon kirjoittanut sellaisillekin palstoille, joilla taman palstan Sointula ei ole koskaan kaynytkaan.

    Äänestä

  • Sointula kirjoitti:

    Ei se ollut kumpikaan noiden laittamiesi linkkien takana olevista ketjuista.

    Admata itse sen muistaa, jos tulee palstalle. Linkki on jossakin ketjussa talla tai edellisella sivulla. Se ei ollut mikaan suosittu ketju. Siina aloitaja kyseli, onko totta, etta SRK olisi heittanyt talle palstalle jotakin viestia. Sitten ketjun edetetessa (ketjussa oli vain kymmenkunta puheenvuoroa) ilmeni, etta kyse olikin siita, etta SRK:n vuosikirjassa oli mainittu nimimerkki Paula E.

    Paula E taisi kirjoittaa kirjoituksensa joskus tammi- tai helmikuussa 2006.

    Hakutoiminnossa on ongelmia, jos nimimerkki on kirjoittanut palstoille paljon. Eilen huomasin, etta eras nimimerkki Sointula on paljon kirjoittanut sellaisillekin palstoille, joilla taman palstan Sointula ei ole koskaan kaynytkaan.

    Ketjun linkki on tassa:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000025836242

    Ja linkki Paula E:n kirjoitukseen 19.1.2006 tassa:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000013390484

    Äänestä

>>>"Ketjussa esiintyi monia sellaisia kirjoittajia, jotka vielakin ovat palstalla. Noita viesteja lukiessa jotkut asiat saavat syvyytta. Joidenkin kohdalla on nakojaan kaynyt niinkin, etta kun hyvin pitkaan palstalla esittaa nakemyksiaan samasta asiasta, sita pakosta vasyy. Eihan sita kukaan ilmeisesti aina jaksa samoja asioita kirjoittaa."

Äänestä
  • ihminen kerrallaan tuotiin koko köörille puhdistettavaksi, ei siinä penkkikansa mitään voinut tehdä; se oli srk-ohjattua raakaa henkistä väkivaltaa ihmisyyttä vastaan vailla mitään inhimillisyyttä. silti edelleen ihmettelen, kuinka silloiset hoitomiehet voivat ja kehtaavat jatkaa puhujina-valtaosa tosin heistäkin helvetissä!?

    Äänestä

  • talla tavalla:

    Juuri koskaan aiemmin en edes lukenut mitaan keskustelupalstaa puhumattakaan etta itse olisin osallistunut keskusteluihin.

    Kun sitten luin Kotimaasta tasta asiasta - luin mm. Leena Huovisen haastattelun - niin paatin tulla tutkailemaan, mita taalla tapahtuu.

    Jainkin kiinni naihin harhoihin koko talveksi.

    Pitaisin tata huolestuttavana, ellei aivan lahitulevaisuudessa olisi nakyvissa muuta mielenkiintoista puuhaa, jonka takia minun on oltava palstoilta pois ainakin jonkin aikaa... ellen sitten keksi tuhlata vaimoni rahoja kannettavaan, langattomaan internet-yhteyteen pysyakseni koko ajan palstaharhoissa paivantasalla.

    Äänestä

kuin minä? vanhaksi tutuksemme...?

Äänestä
  • "vanha tuttunne"?

    Äänestä

  • on iältään kirjoitti:

    "vanha tuttunne"?

    Oliskohan kyseessä palstalaisten yhteinen tuttu.

    Äänestä

  • - tai vaikka se olisi tietokin - koskaan missaan lausu julki.

    Kaikkihan tiedatte tapauksen, jossa sanomalehden yleisonosastokirjoituksesta tuli ihan karajajuttu. Kirjoittaja kirjoitti lehteen nimimerkilla. Hanella oli po. asioista tietoa, jota muutkin janosivat. Lehden toimituksen tiedossa oli kirjoittajan oikea henkilollisyys. Lehti ei sita paljastanut koskaan eika missaan. Ei karajillakaan loytynyt sellaista lakia ja mahtia, joka olisi saanut lehden paljastamaan taman.

    Niita on moniakin samantyyppisia juttuja.

    Uskovaisten kesken toisinaan on myos asioita, joissa ollaan perati huonomuistisia. Viela huonomuistisempi on Jumala, joka ei edes muista anteeksiannettuja synteja.

    Mutta kuten sanottu, tassa ei ollut tarkeaa se, kuka on nimimerkki Paula E, vaan tarkeaa oli se, mita han sanoi.

    Äänestä

  • Sointula kirjoitti:

    - tai vaikka se olisi tietokin - koskaan missaan lausu julki.

    että epäilit häntä tämän palstan perusfeikiksi eli Teologimieheksi, kun oli hänen tekstinsä paljon samanlaista. Ja joka kolmatta kirjoittajaahan saa täällä epäillä vapaasti täksi feikki-heikiksi ilman käräjien pelkoa.

    Äänestä

  • luulin, kirjoitti:

    on rekisteroity nimimerkki. Hanen galleriasivunsa nayttaa olevan julkinen. Han on laittanut galleriasivulleen myos sahkopostiosoitteensa.

    Lahjakas ystavamme multinimimerkki Teologimies tuskin malttaa pysya pois palstoilta kun on pahasti jaanyt naihin koukkuun. Hanella myos on ilmeisen paljon aikaa. Hanhan kirjoitti hoitokokouksista Mopin palstalle nimimerkilla 'Mikko Vilkastus', Tuhoja lammashuoneessa. Siita tuli hyvin suosittu ketju. Eivat kaikki jutut ole hanelta, mutta aina kun palstoille ilmestyy joltakulta tupsulakilta tai seminologilta asiallisentuntuinen kirjoitus ja taman alle kiivaassa tahdissa asiallisia, monipuolisia kommentteja - silloin on Teologimies keskuudessamme on aika levittaa punainen matto.

    rekisteröity nimimerkki, ja hänen galleriasivunsa on julkinen, ja hän on yhtä kuin Teologimies. Ja Paula E:n sähköpostiosoite on tämän palstan sp-osoite. Niin että nämä eivät vielä kerro mitään, mutta jos muut asiat kertovat.

    Äänestä

  • Sointula kirjoitti:

    - tai vaikka se olisi tietokin - koskaan missaan lausu julki.

    Kaikkihan tiedatte tapauksen, jossa sanomalehden yleisonosastokirjoituksesta tuli ihan karajajuttu. Kirjoittaja kirjoitti lehteen nimimerkilla. Hanella oli po. asioista tietoa, jota muutkin janosivat. Lehden toimituksen tiedossa oli kirjoittajan oikea henkilollisyys. Lehti ei sita paljastanut koskaan eika missaan. Ei karajillakaan loytynyt sellaista lakia ja mahtia, joka olisi saanut lehden paljastamaan taman.

    Niita on moniakin samantyyppisia juttuja.

    Uskovaisten kesken toisinaan on myos asioita, joissa ollaan perati huonomuistisia. Viela huonomuistisempi on Jumala, joka ei edes muista anteeksiannettuja synteja.

    Mutta kuten sanottu, tassa ei ollut tarkeaa se, kuka on nimimerkki Paula E, vaan tarkeaa oli se, mita han sanoi.

    srk:ta; siksipä tänne on kirjoitettava rekkaamattomana ja hieman taustojaan peitellen, ettei persiit pala. tyyliään ja sananvalintojaan pitää myös miettiä, mutta palstaa seuraavat oppivat kunkin tyylin erottamaan. siksipä kaikki kunnia rekkaantuneina kirjoittaville!
    täälläpäin kalevakaan ei vuosiin uskaltanut julkaista mitään vl-kriittistä, nyt jotain jopa perustellusti nimimerkillä. kirjoittajan tiedot ovat toki toimituksen tiedossa. vaan kirjoitapas srk-pravdaan, niin tietosi kaivellaan esiin riippumatta siitä, julkaistaanko mielipide vai ei. onneksi on prepaid-liittymät, jolla toimintaa voi testata? pitkät ovat yksinvallan lonkerot

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sointula kirjoitti:

Tassa talla taikka seuraavalla sivulla oli Admatan laittama linkki vuoden takaiseen, nimimerkki Paula E:n kirjoitukseen. Paula E sittemmin mainitaan SRK:n vuosikirjassakin.
Linkki joutui minulta hukkaan enka enaa onnistunut sita loytamaan. Ehdin kuitenkin lukea koko ketjun.

Ketjua lukiessa jysahti mieleeni, etta 'ahaa, taidanpa tietaa, kuka Paula E on!' No, sehan ei ole tarkeaa, vaan asia sinansa on tarkea. Jokaisellahan meilla on oma persoonallinen tapansa esittaa asioita. Palstoilla on myos monia hyvin sujuvasti kirjoittavia. Toisinaan sita vain tulee miettineeksi, etta niitahan on tassakin suhteessa erilaisia lahjoja. Esimerkiksi meille kaikille niin rakas multinimimerkkki Teologimies kirjoittaa paljon sujuvammin kuin vaasalainen Juhani Uljas, jonka kirjaa 'Peltoon katketty aarre' olen palstoilla monesti lainannut, koska siina paikoin tokerosta kielesta huolimatta on mielestani selkeasti esilla evankeliumin ydin.

Mutta Paula E:n aloittamaan ketjua lukiessa tuli mieleen, etta sieltahan puuttuivat tyystin sentyyppiset valihuudot, jotka nykyisin ovat palstalla tavallisia. Vaikka ne valihuudot puuttuivatkin, jokainen sai tiukasti sanoa sanottavansa ja olla sanomistensa takana. Ketjussa oli siis runsaasti erilaisia mielipiteita.

Tuon johdosta tuli siis mieleeni, etta jos Moppi jo silloin moppasi tata palstaa, taallahan olisi aivan ilmeista tarvetta Mopille.

Ketjussa esiintyi monia sellaisia kirjoittajia, jotka vielakin ovat palstalla. Noita viesteja lukiessa jotkut asiat saavat syvyytta. Joidenkin kohdalla on nakojaan kaynyt niinkin, etta kun hyvin pitkaan palstalla esittaa nakemyksiaan samasta asiasta, sita pakosta vasyy. Eihan sita kukaan ilmeisesti aina jaksa samoja asioita kirjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu