Ilmari Susiluodon ”Pieni Karjalakirja” (1999) on hyvä esitys Karjalan luovutetuista alueista. Arvokas alustus, joskin vaikka kirjoittajan ulkopoliittista kokemusta suuresti arvostankin, voi teosta pitää nyt 2005 osin vanhentuneena.
Toisin kuin kirjan kirjoittamishetkellä nyt Venäjä on saanut Uuraan ja Koiviston öljysatamat toimimaan. Tämä suurinvestointi tullee merkitsemään tulevaisuudessa haastetta Suomen kautta kulkevalle transit-liikenteellekin.
Ainakin satamat sitovat Uuraan ja Koiviston entistä vahvemmin Pietariin. Ne eivät ehkä enää ole sellaista joutomaata ja autiota vesakkoa jollaisina ”palauttajat” ovat ne mieltäneet.
Vaikka kirjassa on paikoin hyvää polemiikkia ja argumentointia tavalla, josta venäläinen väittelykumppani voisi hyvässä ystävyydessä nauttiakin, on kirja kokonaisuutena epätasainen. Suuresti ihmetyttää mitä virkaa oli ympätä kirjaan kokonaisia lukuja 1990-luvun alun kirjeenvaihdosta kirjoittajan ja professori Arto Luukkaisen välillä. Väkisinkin tulee mieleen sen olleen turhaa täytettä, jolla kirjan sivumäärää paisutettiin.
Muuten kirja on jännä sekoitus ”Karjala takaisin” –henkeä Pro Karelian tyyliin, Suomen ja Venäjän suhteiden analyysiä, suomalaisten ja venäläisten kosketuspintojen tarkkailua. Melkein rikkain anti on katsaus siihen, miten venäläiset suomalaiset naapurinsa kokevat.
Tärkeänä innoittajana näyttää olleen suomalaisen johtavan slavistin Valentin Kiparskin 1945 julkaisema, hyvää tarkoittanut kirja ”Suomi Venäjän kirjallisuudessa”, joka epäoikeutetusti joutui neuvostoviranomaisten mollaamaksi – puhuttiinhan siinä nimenomaan venäläisestä kirjallisuudesta eikä ”yleisneuvostoliittolaisista saavutuksista”.
Kiparsky listaa Suomea kuvanneet venäläiset kirjalliset hahmot aina Pushkinista Feodor Dostojevskin, Aleksandr Kuprinin ja Leonid Sobolevin kautta 1800-luvun runoilijoihin kuten Arseni Golontshev-Kutuzov, Sergei Andrevski, suuriruhtinas Konstantin Romanov, ja filosofi Vladimir Solovjov.
Vaan ovatko ”Karjalan palautus” –kommentit ansioituneen tutkijan harhapolkuja vai osa loogista pääväylää Suomen ja Venäjän suhteiden tutkimisessa, sen saanee aika näyttää.
Kaiken kaikkiaan hyvää argumentointia keskustelussa, johon veli venäläisemmekin, näin toivon, samanlaisella asialinjalla osallistuvat.
Toisin kuin kirjan kirjoittamishetkellä nyt Venäjä on saanut Uuraan ja Koiviston öljysatamat toimimaan. Tämä suurinvestointi tullee merkitsemään tulevaisuudessa haastetta Suomen kautta kulkevalle transit-liikenteellekin.
Ainakin satamat sitovat Uuraan ja Koiviston entistä vahvemmin Pietariin. Ne eivät ehkä enää ole sellaista joutomaata ja autiota vesakkoa jollaisina ”palauttajat” ovat ne mieltäneet.
Vaikka kirjassa on paikoin hyvää polemiikkia ja argumentointia tavalla, josta venäläinen väittelykumppani voisi hyvässä ystävyydessä nauttiakin, on kirja kokonaisuutena epätasainen. Suuresti ihmetyttää mitä virkaa oli ympätä kirjaan kokonaisia lukuja 1990-luvun alun kirjeenvaihdosta kirjoittajan ja professori Arto Luukkaisen välillä. Väkisinkin tulee mieleen sen olleen turhaa täytettä, jolla kirjan sivumäärää paisutettiin.
Muuten kirja on jännä sekoitus ”Karjala takaisin” –henkeä Pro Karelian tyyliin, Suomen ja Venäjän suhteiden analyysiä, suomalaisten ja venäläisten kosketuspintojen tarkkailua. Melkein rikkain anti on katsaus siihen, miten venäläiset suomalaiset naapurinsa kokevat.
Tärkeänä innoittajana näyttää olleen suomalaisen johtavan slavistin Valentin Kiparskin 1945 julkaisema, hyvää tarkoittanut kirja ”Suomi Venäjän kirjallisuudessa”, joka epäoikeutetusti joutui neuvostoviranomaisten mollaamaksi – puhuttiinhan siinä nimenomaan venäläisestä kirjallisuudesta eikä ”yleisneuvostoliittolaisista saavutuksista”.
Kiparsky listaa Suomea kuvanneet venäläiset kirjalliset hahmot aina Pushkinista Feodor Dostojevskin, Aleksandr Kuprinin ja Leonid Sobolevin kautta 1800-luvun runoilijoihin kuten Arseni Golontshev-Kutuzov, Sergei Andrevski, suuriruhtinas Konstantin Romanov, ja filosofi Vladimir Solovjov.
Vaan ovatko ”Karjalan palautus” –kommentit ansioituneen tutkijan harhapolkuja vai osa loogista pääväylää Suomen ja Venäjän suhteiden tutkimisessa, sen saanee aika näyttää.
Kaiken kaikkiaan hyvää argumentointia keskustelussa, johon veli venäläisemmekin, näin toivon, samanlaisella asialinjalla osallistuvat.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.