Hei kaikki virtsavaivaiset. Kävin juuri äsken urodynaamisessa tutkimuksessa ja ajattelin kertoa siitä hiukan - miltä se tuntuu nimenomaan naisen näkövinkkelistä. Pelkäsin ko. tutkimusta todella paljon etukäteen, mutta voin taata ettei siinä ole mitään pelättävää. Ainoastaan kahden hoitajan vieressä pytyllä istuminen letkut peräsuolesta ja virtsarakosta roikkuen oli vähän ikävää, mutta sen kestää.
Ensin siis sain käydä normaalisti pissalla tyhjentämässä rakon. Sitten skopiahuoneeseen, alapää paljaaksi ja gynekologin pöydälle selälleen jalat telineisiin. Tämän jälkeen hoitaja desinfioi virtsaputken suun ja ohjasi kapean letkun virtsarakkoon. Tämä osio ehkä hieman vihlaisi, mutta ei pahasti. Sen jälkeen asennettiin vielä peräaukkoon anturi ja letkut reisiin teipillä kiinni.
Seuraavaksi nousin pöydältä vessanpytyn näköiselle istuimelle, letkujen jäädessä roikkumaan pyttyyn. Vieressäni oli hoitajien käytössä ollut tietokoneruutu ja tippalaite josta alettiin hiljaisella nopeudella valuttamaan nestettä letkuja pitkin virtsarakkoon. Ensin minun piti kertoa kun alan tuntemaan että virtsarakossa on nestettä, sitten kun on lievä virtsahätä, sen jälkeen kun olisi jo "pakko mennä" ja lopuksi kun rakko tuntuu olevan niin täynnä ettei ollenkaan pysty enää pidättelemään. Kone rekisteröi tuntemuksia samalla kun käskettiin välillä yskiä. Kun totesin että nyt ei enää pysty pidättelemään, sain pissata pyttyyn.
Tämän jälkeen tutkimus oli ohi ja nousin taas tutkimuspöydälle letkujen irroittamista varten. Sitten vaatteet päälle ja odottelemaan lääkärin vastaanottoa.
Kaikkiaan aikaa meni noin tunti. Kolme varttia siitä kun kutsuttiin tutkimushuoneeseen, siihen asti kun sain taas pukea, ja siihen vartti päälle lääkärin vastaanotolla.
Nyt tutkimuksesta on aikaa kolme tuntia eikä kirvellä eikä virtsaamisen kanssa ole ongelmia.
Toivottavasti tästä lyhyestä selostuksesta on apua vastaavaan tutkimukseen meneville. Googlen kautta löytää myös jotakin tietoa.
Urodynaaminen tutkimus
11
7871
Vastaukset
- sama juttu
Kiitos ko. tutkimuksen kertomisesta. Täällä ollaan myös menossa toimenpiteeseen. Oli kiva tietää siitä enemmän.
- Nainen vm. 1948
Kiiitos, kun kerroit miltä tuntuu unodynaaminen tutkimus. Luin tekstin, se helpotti minua. Sain tänään torstaina 23.8.2012 ilmoituksen lääkäriltä, että minulle tehdään kyseinen tutkimus. Menin tietenkin heti nettiin tutkimaan, minkälaisesta tutkimuksesta on kyse. Sitten minua alkoi aivan hirveästi pelottaa. Ajattelin, että vaadin tutkimuksen ajaksi nukutuksen. Melko heti totesin, että nukutus ei tule kysymykseen, enhän pystyisi muuten vastaamaan kysymyksiin. Kaunis kiitos, kun kerroit tutkimuksesta. Nyt minua ei enää pelota.
- Anonyymi
Kiitos tosi paljon tuosta tutkimuksen selvityksestä ,minulle tuli myös kutsu ja kauhuissani luin mitä tehdään, minä kun saan tosi helposti virtsatieinfektion monta kuuria syöneenä 🤔
- Anonyymi
Kiitos! Miesten kohdalla olisi kiva saada samanlainen hieno selostus, kiitos!
16.12.2023 menossa :)- Anonyymi
Tuo otsikon tutkimus sisältää setin (5-6) erilaisia tutkimuksia. Tämä on vissiin vähän modernimpi tapa siitä mitä itselle tehtiin jo aika kauan sitten. Mä en oikein muista mitä kaikkea on tehty enkä siis pysty selostaan, mutta muutama negakokemus on jäänyt mieleen.
Katetrin laitto kyllä vihlasi tosi kovaa vaikka oli puudutus, enkä mielestäni ole kovin kipuherkkä, ja verta tuli rakosta päin monta päivää. Jotain on mennyt pieleen... Sitten oli sulkijoiden (ei siis vain uropuoli) paineenmittaus ts. niiden voimakkuus. No se kaatui siihen, kun semmosta dildon tapaista ei saatu ja voitu survoo persreikään - no ei kai nyt 😨
Kolmas juttu oli ENMG, joka tehtiin ensijassa jalkoihin, mutta välilihan alueellakin oli anturit ja eihän se kovin mukavaa tee, kun annetaan sähköiskuja. Ei ollut niin häijyä kuin kuvittelis, mutta hermot onkin vaurioituneet molempiin varpaisiin asti.
Monisairas - Anonyymi
Aloitukseen verrattuna miehillä on samanlainen operaatio. Rakkopaineen mittaukseen ja rakon täyttöön laitetaan katetri peniksen kautta ja vatsaontelon painemittausanturi peräsuoleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo otsikon tutkimus sisältää setin (5-6) erilaisia tutkimuksia. Tämä on vissiin vähän modernimpi tapa siitä mitä itselle tehtiin jo aika kauan sitten. Mä en oikein muista mitä kaikkea on tehty enkä siis pysty selostaan, mutta muutama negakokemus on jäänyt mieleen.
Katetrin laitto kyllä vihlasi tosi kovaa vaikka oli puudutus, enkä mielestäni ole kovin kipuherkkä, ja verta tuli rakosta päin monta päivää. Jotain on mennyt pieleen... Sitten oli sulkijoiden (ei siis vain uropuoli) paineenmittaus ts. niiden voimakkuus. No se kaatui siihen, kun semmosta dildon tapaista ei saatu ja voitu survoo persreikään - no ei kai nyt 😨
Kolmas juttu oli ENMG, joka tehtiin ensijassa jalkoihin, mutta välilihan alueellakin oli anturit ja eihän se kovin mukavaa tee, kun annetaan sähköiskuja. Ei ollut niin häijyä kuin kuvittelis, mutta hermot onkin vaurioituneet molempiin varpaisiin asti.
Monisairas...ja vielä tuosta tapilla tutkimisesta, että syynä ei ollut sulkijan ylikireys (alikireähjän se onkin), vaan oma vastenmielisyys. Toisekseen olisi varmaan ollut tehokkaampa puuttua näihin ajallaan.
Monisairas - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...ja vielä tuosta tapilla tutkimisesta, että syynä ei ollut sulkijan ylikireys (alikireähjän se onkin), vaan oma vastenmielisyys. Toisekseen olisi varmaan ollut tehokkaampa puuttua näihin ajallaan.
MonisairasNykyinen painemittaus on helpompaa. Käytännössä kuin johto peräsuoleen.
- Anonyymi
Kusenkarkailus esiintyä vain vanhat ämmillä, mie oon 78 vuotias mies ja kusi tulloo sillo ku pitää, joskus mie kusen housuun ko ei jaksa tai ei kerkiä kuselle. Mies ei tarvii ko tinenttis suojia, mies kusee sillo ku kusettaa. Naiset on niin herkkiä niillä mennee kusi housuun miksei paska kin. Mi nussin naissiat persseeseens niin kusi vaivoja oo
- Anonyymi
Jaa, kyllä minulla tutkimus tehtiin koska virtsan laskettelu on kivuliasta, eikä tahdo tulla kuin ponnistaen. Olisikin että virtsa karkaisi kivutta niin sen saisi hoidettua inkotenssisuojilla.
Eiköhän miehillä ole yleisemmin niitä vauhtiviivoja housuissa kun eivät ole tottuneet alapäätään pesemään vessakäynnin jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, kyllä minulla tutkimus tehtiin koska virtsan laskettelu on kivuliasta, eikä tahdo tulla kuin ponnistaen. Olisikin että virtsa karkaisi kivutta niin sen saisi hoidettua inkotenssisuojilla.
Eiköhän miehillä ole yleisemmin niitä vauhtiviivoja housuissa kun eivät ole tottuneet alapäätään pesemään vessakäynnin jälkeen.Kyllä samoja vaivoja on niin miehillä kuin naisillakin,ei pidä yleistää,toki naisen lyhyempi virtsaputki altistaa bakteereille ja synnytys tekee omansa muttanämä iha nluonnolliset selitykset.
Miehellä taas eturauhasen liikakasvu tukkii virtsatiehyet ja aiheuttaa ongelmia,erilaisia kun ollaan niin näin se on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492013Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051717- 931557
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001200Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761182- 671150
- 241052
- 481007
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73946- 45937