Ahdasmielisille.

En voi olla huomaamatta miten täällä käydyt huume-
keskustelut aina jakaantuvat kahteen ryhmään.
Toinen on huumeita joskus kokeilleet tai
säännölisesti käyttävät puolustajat ja toinen on
HYSTEERISET "nappi otsaan hörhöille" vastustajat.

Erityisen mielenkiintoinen oli maken ja pepin
käymä keskustelu jossa pepin asialliset kommentit
saivat vastauksen makelta joka itseään
toistavissa "narkkarilehmä" viesteissään kertoi
miten oma elämänsä on synnitöntä ja jonka
tuttavapiirissä ei "narkkarit" hillu. Taitaa nämä
maken huumehörhö-kontaktiktin olla peräisin
amerikkalaisista elokuvista ja iltapäivälehdistä.

Itse olen käyttänyt huumeita n. 4 vuotta ja
kokeillut tuona aikana aineita laidasta laitaan
(ei suonensisäisiä) periaatteella jos ei se tapa
se laajentaa tajuntaa. Aineiden käyttö on
kuitenkin supistunut alkuaikojen melko kovastakin
menosta. Nykyään riittää kannabis (jota en näe
huumeena) sekä satunnaiset nipsut. Suonensisäiset
on aina ollut kuitenkin minulle jonkinlainen raja
jonka yli en astu, enkä niitä myöskään
kenellekkään suosittele. Oma mielipiteeni on että
jos pää on muuten kunnossa ei sitä sopivilla
annoksilla kyllä huumeillakaan sekaisin saa.
Rehellisesti voin sanoa että huumeet ovat tuoneet
elämääni todella paljon lisää avoimuutta ja
ennakkoluulottomuutta. Yleisen käsityksenhän
mukaan huumeidenkäyttäjä on syrjäänvetäytyvä ja
kantaa aina jonkinlaista asetta.

JOTEN: jos te perämetsien JUNTIT ette asiasta
mitään tiedä omakohtaisten kokemusten kautta tai
ette vaivaudu ottamaan asioista selvää niin älkää
vaivautuko mielipiteittäne edes tuomaan esille
täällä. Voitte kyllä esittää ajatuksianne vaikka
omassa kaveriporukassanne ja huutaa samalla
noita "NAPPI OTSAAN HUUMEHÖRHÖILLE!"-
iskulauseitanne niin kauan kun koskenkorvaa
riittää ja edes joku on pystyssä eikä makaa omaan
oksennukseensa sammuneena. Jättäkää tämä
keskustelu SIVISTYNEILLE ihmiselle. Ja ihminen
voi olla sivistynyt, oli hän sitten huumeiden
puolesta tai vastaan, kunhan kommentit on
asiallisia ja perusteltuja!!!
321417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

en osaisi paremmin sanoa.

Äänestä
  • Näinhän se on, valitettavaa, mutta totta. Monesti
    yrittänyt keskustella jonkun henkilön kanssa
    huumeista, joka ei niihin ole koskenutkaan, on
    vastaus juuri tyyliä "***** narkkis painu *******
    tms.". Eipä ole tullut montaa henkilöä vastaan,
    joka pystyisi "sivistyneesti" keskustelemaan
    tällaisen "narkkiksen" kanssa (huom.
    pilvenpolttajalla ja heroinistillahan ei ole
    mitään eroa, ainakaan monien silmissä). Yleensä
    heidän perustelutkin jäävät tasolle "Nokun ne on
    pahasta. Ne tappaa." En halua ketään yllyttää
    kokeilemaan/käyttämään ihan ok, jos ette niihin
    koske (taitaisi mennä kyllä pääkin, jos ajattelu
    on samaa tasoa kuin monet
    kirjoitukset/keskustelut), mutta pitääkö siitä
    valittaa, jos joku toinen haluaa käyttää. Eikä
    suurinosa ole mitään varastelevia mielipuolisia
    nistejä.

    Äänestä

  • • kirjoitti:

    Näinhän se on, valitettavaa, mutta totta. Monesti

    kanssa sivistyneesti???eihän mielenhäiriössä
    olevan kanssa voi keskustella sivistyneesti.sillä
    itse aiheutettuja mielenhäiriöitähän kaikki
    päihde tilat ovat.

    Äänestä

  • MITÄH...JOKU VEI SANAT SUUSTANI!!!

    Äänestä

että monelle raja menee "suonensisäisissä" kun
kuitenkin samaa kamaa saa eri muodoissa? Se
pistäminenkö? Onko se niin "narkkaria" vai mikä
siinä tökkii?

Äänestä
  • Niin onhan se kyllä niin että monia huumeita voi
    vetää yhtälailla suuhun, nenään kuin hihaankin ja
    onhan se oikeastaan taloudellisempaakin kun
    annokset on pienempiä, mutta jotenkin se
    tykittäminen vaan tuntuu...!?! niin,
    mielipiteitä!

    Äänestä

  • "huumehörhö" kirjoitti:

    Niin onhan se kyllä niin että monia huumeita voi
    vetää yhtälailla suuhun, nenään kuin hihaankin ja
    onhan se oikeastaan taloudellisempaakin kun
    annokset on pienempiä, mutta jotenkin se
    tykittäminen vaan tuntuu...!?! niin,
    mielipiteitä!

    Miksi siis moni vetää sen rajan siihen
    suonensisäiseen käyttöön? En osaa tietenkään
    kertoa nyt(kään) sitä Suurta Totuutta. Mutta
    minun mielipiteeni taas kerran tulen tänne
    kuuluttamaan.

    Moni sanoo, että rännäämisessä on sellaista
    rappio meininkiä. Onhan se totta, että
    injektiokäytöllä jää kiinni aineeseen paljon,
    paljon helpommin! Aine iskee täysin erilailla.

    Itse olen käyttänyt piriä pääasiallisesti
    sniffaten, mutta joskus myös oraalisesti noin
    puoli vuotta, ja ilman suurempia ongelmia. Sinä
    päivänä, kun ensimmäisen kerran iskin sitä
    ainetta hihaan, mä vedin sitä vielä kaksi kertaa
    lisää. Niin tein seuraavanakin päivänä, ja sitä
    seuraavana. Mä vedin kolme viikkoa päivittäin
    ränniin heti alkuun. Se mielestäni kertoo jo
    siitä erosta, mikä on sniffaamisella ja
    rännäämisellä.

    PS. 12päivää kuivilla jo!!

    Äänestä

  • janica kirjoitti:

    olla kuivilla? Ahdistavalta, iloiselta,
    toiveikkaalta? Miten tsemppaat itseäs ja voit sä
    ollenkaan olla tekemisissä kavereitten kanssa?

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    olla kuivilla? Ahdistavalta, iloiselta,
    toiveikkaalta? Miten tsemppaat itseäs ja voit sä
    ollenkaan olla tekemisissä kavereitten kanssa?

    Miltä tuntuu? Rehellisesti sanottuna tämä on yhtä
    helvettiä. Olen ollut päivän vajaa kaksi viikkoa
    ilman mitään aineita. Viinaa olen tosin vetänyt
    sitten aivan järkyttäviä määriä, mutta annan sen
    itselleni anteeksi.

    Yleisolotilani voisin luokitella ahdistuneeksi.
    Kaikeksi muuksi kuin iloiseksi ja toiveekkaaksi.
    Mutta nämä tunteet vaihtelevat. Tunnen paljon
    erilaisia tunteita, enkä osaa luokitella ja
    tulkita niitä oikein. Olen täysin pihalla tästä
    teidän systeemistä, mutta mä aion opetella
    siihen.

    Millä tsemppaan itseäni? -En tiedä. Mulla on ns.
    tukihenkilö joka hoitaa sen puolen aina silloin,
    kun oma usko ja tahto ei riitä..eli aika usein.
    Tiedän, että tulen retkahtamaan vielä joku päivä
    joskus, mutta se taas jää siihen. Takaisin en
    siihen elämään enää mene!

    Ja ei, en voi nähdä vanhoja 'kavereitani' enää
    ollenkaan. En varmaan voi enää koskaan. Viimeksi
    kun olin kuivilla, se kaatui siihen, että tapasin
    vahingossa erään entisen tuttuni.

    Tällä hetkellä on tilanne, että olen muuttaanut
    takaisin kotiini vanhempieni luokse, pyörityäni
    stadissa 2 vuotta piripäissäni. Täällä olen n.
    puolen sadan kilometrin päässä stadista, ja se
    riittää. Stadiin en uskalla enää mennä. Kerran
    olen käynyt nyt kahden viikon aikana, ja silloin
    olin niin ahdistunut, että meinasin tukehtua.
    Minulla oli tukihenkilöni mukana tukena, ja hän
    hoiti ne asiat mitä lähdin alunalkaen sinne
    kaupunkiin hoitamaan.

    Äänestä

  • Oletko utelias vaan luonnostaan vai teetkö jotain
    tutkimusta aiheesta?

    Äänestä

  • "huumehörhö" kirjoitti:

    Oletko utelias vaan luonnostaan vai teetkö jotain
    tutkimusta aiheesta?

    Oon utelias ihan luonnostani, en tee mitään
    tutkimusta. Oon vaan joskus miettinyt, miltä
    mikäkin tuntuu varsinkin näissä suonensisäisissä.
    Esimerkiks just se et miltä tuntuu tykittää,
    keskittyyks sitä tykittämiseen vai siihen mitä on
    tulossa...Mä oon ylipäänsä kiinnostunu, mitä
    ihmiset millonki funtsii, siis muutenkin kun kaman
    suhteen.

    Äänestä

  • se on vaarallista. aineen vahvuutta on hankala
    tietää tarkasti ja tämän takia juuri
    yliannostuskuolemia tapahtuu. eikä muutenkaan
    itsensä piikittäminen kuulosta kivalta.

    Äänestä

Pitääkö minu tosiaan kokeilla itse ennen kuin
saan kertoa mielipiteeni??? HÄH???
No jo on HÖRHÖÄ.

Äänestä
  • En missään nimessä kehottanut ketään kokeilemaan
    huumeita, vaan että olisi edes jonkinlaista
    tietoa asiasta joko omakohtaista kokemusta esim.
    sukulaisten, tuttujen yms. kautta tai muualta
    hankittua puolueetonta tietoa, esim. kirjat.
    viimeksi mainitut voivat kyllä tuottaa suuria
    vaikeuksia joillekin tämän foorumin
    osanottajille. heidän sanavarastonsa kun tuntuu
    koostuvan n. 2-3 sanan lauseista kuten: "Nappi
    otsaan narkkareille!" ja "Haistakaa
    huumepaskahörhökusipäät vittu!", tai näiden
    lauseiden muunnoksista!

    Äänestä

  • "huumehörhö" kirjoitti:

    En missään nimessä kehottanut ketään kokeilemaan
    huumeita, vaan että olisi edes jonkinlaista
    tietoa asiasta joko omakohtaista kokemusta esim.
    sukulaisten, tuttujen yms. kautta tai muualta
    hankittua puolueetonta tietoa, esim. kirjat.
    viimeksi mainitut voivat kyllä tuottaa suuria
    vaikeuksia joillekin tämän foorumin
    osanottajille. heidän sanavarastonsa kun tuntuu
    koostuvan n. 2-3 sanan lauseista kuten: "Nappi
    otsaan narkkareille!" ja "Haistakaa
    huumepaskahörhökusipäät vittu!", tai näiden
    lauseiden muunnoksista!

    VITTU Hörhö.

    Äänestä

"Rehellisesti voin sanoa että huumeet ovat
tuoneet
elämääni todella paljon lisää avoimuutta ja
ennakkoluulottomuutta. "

Kyllä ei ihmisellä ole kaikki kohdallaan jos
huumeet vaikuttaa noin. Eiköhän näidenkin
asioiden kasvattaminen pitäisi lähteä ihmisestä
itsestään.

Ja tuo lauseesi kannastuu käyttämään huumeita,
jos tuntee olevansa sulkeutunut ja
ennakkoluuloinen.

Mutta, toiset ottaa viinaa toiset huumeita.
Joillekkin niistä tulee ongelma toisille ei.

En nyt kiellä huumeiden käyttöä koska itse juon
viinaa tarpeen mukaan, mutta kyllähän melkein
kaikki ihmiset tietävät mitä on kohtuu käyttä ja
mitä riippuvuus. Jos joku haluaa pilata ruumiinsa
ja sielunsa niin siitä vaan.
Pohjaltahan ei pääse kuin ylöspäin.......

Äänestä

Tämä on oma kertomukseni kokeiluista huumaavien
aineiden parissa!!

Itse olen noin 2 vuotta käyttänyt satunnaisesti
lähes tulkoon kaikkia huumaavia aineita (HUOM.
satunnaisesti!!). Opiskelen, kilpaurheilen ja
työskentelen siinä ohessa eli toisin sanoen voisi
luulla että perusasiat ovat kunnossa. Päällisin
puolin kyllä, mutta sisäisesti ei!

Noin vajaat vuosi sitten ahdistuin, jonka jälkeen
seurasi masennus, pelkotilat ym. vastaavat
mielenterveydelliset ongelmat. Tämä ahdistus
alkoi noin kuukausi ekojen vauhti kokeilujen
jälkeen. Oletin olevani fiksu ja otin ko. ainetta
varovaisesti kokeillen miten se tuntuu. Kappas
vaan niin lähes tulkoon vedin överit ainakin
mielellisesti. Tämän jälkeen mieleni alkoi
repeillä ja se oli vasta toinen kerta ko. aineen
parissa.

Tässä vaiheessa viimeistään tajusin (olin jo
kärsinyt joitakin kertoja pahoista E-laskuista).
ettei piristeiden mukana tuleva tajunnan
laajentumis fiilis sekä erittäin huimasti
lisääntynyt järjenjuoksu sovi
luonteelleni/päälleni. Luonteeltani olen
muutenkin erittäin innokas, tunteikas,
päämäärähakuinen ja sosiaalinen ihminen.

Lopetin käytön lähes kokonaan ja aloin etsiä
parannusta päälleni. Lääkkeisiin en uskonut, enkä
usko vieläkään. Mutta koska pää meinasi tosiaan
hajota niin aloin kokeilla erilaisia
mieliala/rauhoittavia lääkkeitä )lääkärin
ohjeiden mukaan)....ei tulosta. Ainoastaan
rauhoittavat lievensivät vähän oireita.

Nyt kun on jo noin vuosi kulunut alkaa pää pikku
hiljaa palautua 'matkasta'. Sinä aikana on tullut
mietittyä paljon asioita: miksi, miten ja mistä
juuri minulle!?!? Kaverit käyttivät
suurinpiirtein samoja määriä kuin minä, mutta
ongelmitta. Olen vieläkin silloin tällöin
käyttänyt lähinnä vain MDMA:ta, mutta se ei ole
mitenkään enää huonontanut oloani siitä mitä se
on ollut lähes vuoden.

Eli varoitus: omasta mielestäni kuka tahansa
tervejärkinen taikka vähemmän tervejärkinen
voi 'kilahtaa' aineista (voihan ne tosin myös
parantaa joitakin ihmisiä joistain
mielenhäiriöistä). Itse pidin omaa
käyttöäni 'sallituissa rajoissa' ja olen ollut
aina erittäin tervejärkinen ennen tätä!!
Oliko se sen arvoista? Ei! Jos nyt vosin valita
en olisi koskaan kokeillut piristeitä
(vauhti,esso). Mutta ei minua varoitettu koskaan
psyykkisistä asioista, ainoastaan sanottiin 'varo
niihin jää koukkuun'! Eli hintana oli
mielenterveyden menetys muutamalle kymmenelle
tajunnan laajentamis -matkalle!!

Huomattuani etten jää aineisiin koukkuun, niin
ikään kuin kaikki vanhat auktoriteetit olisivat
hajonneet...(olinhan ollut kova vastustamaan
kielletttyjä aineita aikaisemmin). Ihmismieli voi
käyttäytyä niin monella tavalla, että se on
parempi jättää rauhaan (turhilta
lääke/huumausaineilta). Tai sitten jättää koko
homma kohtalon varaan ja ottaa riski. Jotkut
kilahtaa toiset eivät!

Alkoholi on vuosisatojen saatossa
karsinut 'sekopäät' pois ja ihmis-perimään on
tullut tietynlainen 'tole/sieto' ko. ainetta
vastaan (mutta vieläkin löytyy alkoholisteja).
Nykymaailma ei tarvitse uusia aineita ellei
todella tiedetä miten ja mihin ne vaikuttaa
kenelläkin ihmisellä. No, onhan vaihtoehtona
kokeilu: kaikille ihmisille kaikkia aineita ja
karsitaan tietyille aineille heikot ihmiset
pois!! Siihen menee vain muutama vuosisata!
2. vaihtoehto: aivojen toiminnan täydellinen
kartoitus!! Eli tiedetään millä mikäkin oire
paranee ja millä aineella on
turvallista 'pelleillä'!!

Siinähän sitä olikin. Toivottavasti tämä herättää
mielenkiintoa kokeilijoissa/käyttäjissä sekä myös
harkitsijoissa. OMA SANOMANI: ÄLÄ KOKEILE
SELLAISTA, MINKÄ VAIKUTUSTA ET TARKKAAN TIEDÄ
OMALLA KOHDALLASI!!

PS. vastaan mielelläni kysymyksiin ja pahoittelen
kielivirheitä!

Äänestä
  • kamalasti. Ei tarvii munkaan enää miettii, otanko
    vai enkö! En otakaan.

    Äänestä

On se vaan ihanaa, kun löytää elämästä upeita
asioita ilman huumeita. Kun kokee elämän
sellaisena, kun se on suotu koettavan. Kun saa
päivistä irti niin paljon olematta tokkurassa. Kun
rakastuminen, rakkaus, seksi ja elämä ovat
SELLAISENAAN järisyttäviä kokemuksia. Kun kaverit,
perhe, harrastukset, työ ja rakkaus ovat elämän
suola ja sisältö. Kun matkailu, löhöily ja
työnteko ovat virkistäviä kokemuksia. Kun löytää
sisältään sisäisen huumevaraston, joka on
ehtymätön ja josta saa sopivat kicksit aina
tilanteen mukaan. Olenkohan tavallista
onnekkaampi... Vai voisiko olla, että huumeisiin
sortuvat sellaiset ihmiset, joilla ei näitä kykyjä
elämästä nauttimiseen ole sisällään? Tiedä häntä,
minä ainakin haluan elää kauan, terveenä ja
onnellisena. Hyvältä näyttää tähän asti.

Äänestä
  • ...on se elämä sitten niin kaunista.

    Äänestä

  • smoker kirjoitti:

    ...on se elämä sitten niin kaunista.

    No ainakin minun elämäni on. Sinusta en tiedä,
    mutta olin haistelevinani hienoista kateuden
    siementä ivallisessa kommentissasi!

    Äänestä

  • Julia kirjoitti:

    tiesitkö että vaikka olen huumeiden käyttäjä,
    minun elämäni on yhtä valoisaa ja ihanaa kuin
    sinun. minulla on perhe, äiti, isä ja pikkusisko.
    äiti erttäin hyvässä ammatissa, isällä oma firma.
    pikkusiskoni lukiossa ja itse olen puoliksi
    ylioppilas, hyvillä arvosanoilla. ensi keväänä
    loput puolet..minulla on myös kaksi koiraa ja
    kaksi kissaa, ja harrastuksia mm. lumilautailu ja
    tanssi. minulla on uusia vaatteita ja
    mahdollisuuksia alkaa harrastaan vaikka
    sukellusta jos haluan.
    ja tähän väliin joku sanoo nyt että olen lellitty
    rikkaan perheen lapsi. EI.
    rahan eteen olen aina tehnyt töitä, niin kuin
    nytkin olen töissä.
    perheellämme on erittäin hyvät välit, olemme
    matkustelleet paljon ympäri maailmaa yhdessä.
    vanhempani tietävät pilvenpoltosta, mutta en
    myönnä enkä kiistä. muista aineista he ovat vain
    välillä heittäneet juttua "mömmöistä", että
    käytänkö. en sano mitää, sanon ettei asia heille
    kuulu. en rahoita huumeidenkäyttöä heidän
    rahoillaan, vaan omillani.
    ja sitten viikonloppuihin. viikonloput vietän
    kavereiden kanssa hauskaa pitäen. tanssien ja
    harrastaen. ja käyttäen huumeita, tosin en joka
    viikonloppu. pääasiassa pilveä, ekstaasia ja
    amfetamiinia. pidän niiden kanssa hauskaa. nukun
    ja syön, sunnuntaina aikaisin nukkumaan, jotta
    jaksaa aamulla töihin.
    elämäni on ihanaa, olen siihen tyytyväinen,
    erittäin.

    että näin. Olen huumeidenkäyttäjä, EN narkomaani
    tai nisti. nautin elämästä täysin siemauksin.

    nisti=ihminen, joka pistää itseensä suoneen. ja
    on RIIPPUVAINEN ainesta.
    narkomaani=lähes sama, ELINEHTONA jokin huume.

    Ilosta syksyä kaikille!

    Otan osaa.
    Menetetty nuoruus ja ehkä koko loppuelämä?

    Kysyn:Jos elämä on ihanaa/valoisaa, Niin MIKSI
    pitää ottaa vielä jotain kamaa.

    Hienoa, että elämäsi on noin valoisaa. Varoittavia
    esimerkkejä huumeidenkäytöstä kun vaan on niin
    paljon. Upeaa, jos kykenet homman haltsaamaan,
    mutta entäs jos joskus tulee elämässä vaikea
    hetki? Siis tarkoitan todella vaikea... Vaikeita
    hetkiähän tulee joskus kaikille, ennemmin tai
    myöhemmin. Väitätkö, ettei edes silloin ole
    olemassa riskiä, että aineet veisivät sinut
    kokonaan? Väitätkö, että olisi helppoa vaikkapa
    rakkaan ihmisen kuoleman tai vaikeiden rahahuolien
    tai vaikkapa avioeron jälkeeen olla hakematta
    lohtua aineista? Voitko todella luottaa itseesi
    elämän joka käänteessä, ettet sorru
    jokapäiväiseksi käyttäjäksi milloinkaan? Itse
    väitän olevani onnellisempi, sillä riski siihen on
    minimaalisen pieni. En mä edes tietäis mistä mä
    alkaisin aineita hakemaan, jos tiukka paikka
    yllättäis. Enkä niitä edes haluaisi.

    Kiitos asiallisesta kirjoituksesta Julia.
    Kanssasi on hyvä keskustella, sillä osaat.

    On totta, että hairahduksen vaara on olemassa.
    Mutta en pelkää sitä, enkä OIKEASTI usko ikinä,
    että sorrun. Minulla on omat rajani, joita en VOI
    ylittää. Kunnianhimoni ajaa minua
    oikeustieteelliseen, ja erityislasten
    opettajaksi. Olen töissä tällä hetkellä IT-
    alalla, ja lähdössä lokakuussa Englantiin töihin.
    Elämäni on minulle tärkeämpää, kuin huumeet, ja
    niiden kanssa eläminen. Joku päivä tässä, kun
    saan siunauksen kantaa lastani kehossani, jätän
    tietenkin kaikki "nuoruuden ajan leikit" pois
    elämästäni. Nyt ehkä kysyt, olenko varma, että
    pystyn siihen enää silloin. Pystyn, sillä olen
    kokeeksi todistanut itselleni, että voin pitää
    hauskaa muutenkin, selvinpäin. On ollut aikoja,
    pitkiäkin, jolloin en ole koskenutkaan
    huumeisiin.

    Ainut, mikä on minulle todellinen ongelma ja
    pelon aihe, on että jos en saa ikinä lapsia
    aineiden takia. Rakastan lapsia yli kaiken, ja
    olen koko elämäni ollut tekemisissä erilaisten
    lasten kanssa. Haluan tulevaisuudessa maatilan ja
    suuren perheen. Mutta valitettavasti "isäntää" ei
    ole löytynyt, ehkä joku päivä. Enkä halua
    sitä "huumeporukasta" löytääkkään. Onneksi
    minulla on hyvin laaja kaveripiiri, ja avara
    maailmankatsomus. . .

    Mutta, et voi väittää olevasi onnellisempi. Onhan
    sinulla vaarana alkoholisoitua, jos käytät
    alkoholia..? Samalla tavalla minulla on
    vaarana "nistiytyä". Alkoholiakin voi käyttää
    normaalisti, voi myös huumeita.

    Kiitos asiallisesta keskustelusta. Tämä on
    ensimmäinen huume- aiheinen keskustelu, johon
    suhtaudun asiallisesti ja tosissani, sillä
    juttusi ei alkanut "nappi otsaan narkkareille".

    Vastaan mielelläni kysymyksiin.. jos haluat vielä
    sanoa jotain.

    Toivon todellakin, ettet milloinkaan
    vakikäyttäjäksi sorru. Elämänkokemukseni on
    minulle niin monet ikävät esimerkit näyttänyt,
    että siksi itse pidän näppini aineista erossa.
    Elämänkoulu on ollut ajoittain kovaakin ja silloin
    tällöin on käynyt mielessä, että onko millään
    mitään väliä. Olen sivusta joutunut seuraamaan,
    kuinka luokkatoverini kärsi huumehelvetistä ja
    viimein kuolikin. Se ei ollut kaunista
    katseltavaa, enkä samaa kohtaloa kenellekään
    toivo. Olen seurannut myös alkoholismia.
    Turmiollinen tie sekin, vaikka ehkä nykypäivänä
    vielä yleisempää ja näinollen hyväksytympää. Itse
    en usko milloinkaan näiden syiden vuoksi edes
    alkoholisoituvani. Sen verran olen nähnyt mihin se
    johtaa. Minulla on elämä niinsanotusti hanskassa
    ja olen oman itseni herra. Toivon, että jonakin
    päivänä sinäkin löydät elämääsi rakkaan ihmisen ja
    saat sen toivomasi lapsen. Itse en lapsia
    milloinkaan voi saada, mutta senkin kanssa olen
    oppinut elämään. Rakastan eläimiä ja hoivaan niitä
    kuin omaa lasta. Se rakkaus luontoon on minun
    riippuvuuteni. Iloista huomata, että huumeet eivät
    välttämättä johda samaan, kuin ystäväni joutui,
    mutta pidä sinä varasi. Koitappa seuraavan kerran,
    kun kaverisi ottavat, sanoa ei. Ihan vaan
    todistaaksesi taas kerran itsellesi jotakin, joka
    pitää sinut kiinni elämässä vielä pitkään.

    ...kiinni ajatuksistani ja tavoistani, valmennan
    itseäni henkisesti *hih*..

    Mutta kiitoksia, täytyypä tänä viikonloppuna
    todistaa taas itselleni, kun niin puhuin, että
    pystyn. Että otetaampa kuski- viikonloppu, niin
    ei tarvitse ottaa mitään..ajaminen on kivempaa
    selvinpäin!

    syksyä kaikille.

    Tervehdys 'smoker'!
    Toivottavasti luit oman edellisen kirjoitukseni
    yllä (nm. Mielen-tutkija). Itse ajattelin samalla
    lailla huumaavista aineista ennen tapahtunutta.
    Mutta kun mieleni petti, niin näkemykseni muuttui!

    Aineet ovat todellakin vaarallisia. En ole
    narahttanu, mutta mieleni ei kestänyt matkoja.
    Tämän sanon siksi että itsekin leikit
    veitsenterälllä!! Voit selvitä
    narahtamatta/sekoomatta psyykkisesti, mutta
    sitähän ei kukaan tiedä. Ja mitä lapsiin tulee,
    niin oletko ajatellut mikä vaikutus vierailla
    aineilla voisi olla perimääsi??

    Edelleen tosiaankin silloin tällöin käytän (huom
    silloin tällöin), mutta perusasiat ovat aivan
    yhtä hyvällä mallilla kuin sinullakin. Ei
    kuitenkaan sisäisesti....
    Käyttöä on vaikea lopettaa täysin, kun kerran on
    radalle lähtenyt. Voihan sitä olla selvinkin päin
    ja pitää hauskaa ja näin olen tehnytkin, mutta
    aina itsensä sitten löytää satunnaisesti
    huumavien aineiden 'taivaallisesta maailmasta'!!!
    Koska eihän sitä voi kieltää etteikö se hauskaa
    olisi!

    Mutta edelleen varoitan: varo mielesi rikkautta!!

    Äänestä

  • Mielen-tutkija kirjoitti:

    Mielentutkija: luin juttusi. en ole koskaan
    lähtenyt "mukaan omiin matkoihini", jos tajuat.
    ajatukset pitää pystyä selvittämään ja
    hallitsemaan. kaikki on omasta päästä kiinni,
    niinkuin varmaan tiedätkin. Mulle ei ole koskaan
    tullut mitään kunnon flash-backejä ruumiillisesti
    tai henkisesti. mutta keskittymiskykyni on
    heikentynyt entisestään..
    mutta ajattelen niin, että elämä on tehty
    elettäväksi, ja minua kiinnostaa kaikki "uusi"..
    ja miksi lopettaisin käytön nyt, sillä elämäni on
    täydessä järjestyksessä, ja saan tehdä juuri
    niitä asioita mitkä kiinnostaa, pitäen silti
    kiinni elämän rutiineista.

    kaikkea voi kokeilla ja tehdä, kun on oma pää
    kunnossa, ja pysyy. kiitos kommentista´, mukava
    vastata asiallisiin keskusteluihin.. ;)

    Niinhän sitä pitäis, mutta kun ei sitä koskaan
    tiedä milloin se pettää! Itsekin luulin aluksi
    kestäväni kaikkea ja kaiken!!

    Varo vain ettet itsekin huomaa jonkun reissun
    jälkeen, että mielesi on repeytynyt! Näin ei ehkä
    tapahdu, mutta ihmismieli on
    monimutkainen..........sen koukeroista ei koskaan
    tiedä, ei ainakaan vielä lähimpinä seuraavina
    vuosikymmeninä!!
    Hyvät jatkot.

    Äänestä

  • smoker kirjoitti:

    tiesitkö että vaikka olen huumeiden käyttäjä,
    minun elämäni on yhtä valoisaa ja ihanaa kuin
    sinun. minulla on perhe, äiti, isä ja pikkusisko.
    äiti erttäin hyvässä ammatissa, isällä oma firma.
    pikkusiskoni lukiossa ja itse olen puoliksi
    ylioppilas, hyvillä arvosanoilla. ensi keväänä
    loput puolet..minulla on myös kaksi koiraa ja
    kaksi kissaa, ja harrastuksia mm. lumilautailu ja
    tanssi. minulla on uusia vaatteita ja
    mahdollisuuksia alkaa harrastaan vaikka
    sukellusta jos haluan.
    ja tähän väliin joku sanoo nyt että olen lellitty
    rikkaan perheen lapsi. EI.
    rahan eteen olen aina tehnyt töitä, niin kuin
    nytkin olen töissä.
    perheellämme on erittäin hyvät välit, olemme
    matkustelleet paljon ympäri maailmaa yhdessä.
    vanhempani tietävät pilvenpoltosta, mutta en
    myönnä enkä kiistä. muista aineista he ovat vain
    välillä heittäneet juttua "mömmöistä", että
    käytänkö. en sano mitää, sanon ettei asia heille
    kuulu. en rahoita huumeidenkäyttöä heidän
    rahoillaan, vaan omillani.
    ja sitten viikonloppuihin. viikonloput vietän
    kavereiden kanssa hauskaa pitäen. tanssien ja
    harrastaen. ja käyttäen huumeita, tosin en joka
    viikonloppu. pääasiassa pilveä, ekstaasia ja
    amfetamiinia. pidän niiden kanssa hauskaa. nukun
    ja syön, sunnuntaina aikaisin nukkumaan, jotta
    jaksaa aamulla töihin.
    elämäni on ihanaa, olen siihen tyytyväinen,
    erittäin.

    että näin. Olen huumeidenkäyttäjä, EN narkomaani
    tai nisti. nautin elämästä täysin siemauksin.

    nisti=ihminen, joka pistää itseensä suoneen. ja
    on RIIPPUVAINEN ainesta.
    narkomaani=lähes sama, ELINEHTONA jokin huume.

    Ilosta syksyä kaikille!

    Ethän raukka ymmärrä edes olevasi huumeissa
    kiinni!Sekin päivä tulee,kun se kolahtaa sinulle!

    Äänestä

  • smoker kirjoitti:

    Mielentutkija: luin juttusi. en ole koskaan
    lähtenyt "mukaan omiin matkoihini", jos tajuat.
    ajatukset pitää pystyä selvittämään ja
    hallitsemaan. kaikki on omasta päästä kiinni,
    niinkuin varmaan tiedätkin. Mulle ei ole koskaan
    tullut mitään kunnon flash-backejä ruumiillisesti
    tai henkisesti. mutta keskittymiskykyni on
    heikentynyt entisestään..
    mutta ajattelen niin, että elämä on tehty
    elettäväksi, ja minua kiinnostaa kaikki "uusi"..
    ja miksi lopettaisin käytön nyt, sillä elämäni on
    täydessä järjestyksessä, ja saan tehdä juuri
    niitä asioita mitkä kiinnostaa, pitäen silti
    kiinni elämän rutiineista.

    kaikkea voi kokeilla ja tehdä, kun on oma pää
    kunnossa, ja pysyy. kiitos kommentista´, mukava
    vastata asiallisiin keskusteluihin.. ;)

    Lopettaminen nyt,koska et ole koukussa?taih
    sekasin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"huumehörhö" kirjoitti:

En voi olla huomaamatta miten täällä käydyt huume-
keskustelut aina jakaantuvat kahteen ryhmään.
Toinen on huumeita joskus kokeilleet tai
säännölisesti käyttävät puolustajat ja toinen on
HYSTEERISET "nappi otsaan hörhöille" vastustajat.

Erityisen mielenkiintoinen oli maken ja pepin
käymä keskustelu jossa pepin asialliset kommentit
saivat vastauksen makelta joka itseään
toistavissa "narkkarilehmä" viesteissään kertoi
miten oma elämänsä on synnitöntä ja jonka
tuttavapiirissä ei "narkkarit" hillu. Taitaa nämä
maken huumehörhö-kontaktiktin olla peräisin
amerikkalaisista elokuvista ja iltapäivälehdistä.

Itse olen käyttänyt huumeita n. 4 vuotta ja
kokeillut tuona aikana aineita laidasta laitaan
(ei suonensisäisiä) periaatteella jos ei se tapa
se laajentaa tajuntaa. Aineiden käyttö on
kuitenkin supistunut alkuaikojen melko kovastakin
menosta. Nykyään riittää kannabis (jota en näe
huumeena) sekä satunnaiset nipsut. Suonensisäiset
on aina ollut kuitenkin minulle jonkinlainen raja
jonka yli en astu, enkä niitä myöskään
kenellekkään suosittele. Oma mielipiteeni on että
jos pää on muuten kunnossa ei sitä sopivilla
annoksilla kyllä huumeillakaan sekaisin saa.
Rehellisesti voin sanoa että huumeet ovat tuoneet
elämääni todella paljon lisää avoimuutta ja
ennakkoluulottomuutta. Yleisen käsityksenhän
mukaan huumeidenkäyttäjä on syrjäänvetäytyvä ja
kantaa aina jonkinlaista asetta.

JOTEN: jos te perämetsien JUNTIT ette asiasta
mitään tiedä omakohtaisten kokemusten kautta tai
ette vaivaudu ottamaan asioista selvää niin älkää
vaivautuko mielipiteittäne edes tuomaan esille
täällä. Voitte kyllä esittää ajatuksianne vaikka
omassa kaveriporukassanne ja huutaa samalla
noita "NAPPI OTSAAN HUUMEHÖRHÖILLE!"-
iskulauseitanne niin kauan kun koskenkorvaa
riittää ja edes joku on pystyssä eikä makaa omaan
oksennukseensa sammuneena. Jättäkää tämä
keskustelu SIVISTYNEILLE ihmiselle. Ja ihminen
voi olla sivistynyt, oli hän sitten huumeiden
puolesta tai vastaan, kunhan kommentit on
asiallisia ja perusteltuja!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu