Koitko sinä hyvä ex-vanhoillislestadiolainen ns. kirkastuksen uskon asioissa, kun uskalsit alkaa päästää irti vl-opin ahdistavista kohdista? Itselleni on kirkastunut moni asia, ihmeellisellä tavalla Raamattukin on auennut ikään kuin uusin silmin ja oivalluksin. Tämä on minun kokemukseni. Minä en olisi pärjännyt siinä yhetisössä. Olen liian ajatteleva, pohdiskeleva, liian arka tuomitsemaan muita ja sitomaan itseni yhteisöön, jossa koin pelkoakin. Jollekin toiselle vl-yhteisö varmaan sopii hyvin, mutta ei kaikille. Ei siellä se usko Jeesukseen ja Jumalaan ollut ahdistavaa, vaan se tiukka seurakuntakuri ja -oppi, jossa vietiin muilta kristityiltä oikeus olla Jumalan lapsia, oikeus omistaa myös Pyhää Henkeä, oikeus päästä taivaaseen, oikeus olla uskovainen. Se on sellaista ajattelutapaa, jota en voi harjoittaa itse, ei minusta ole muita tuomitsemaan sillä tavalla. Enkä itse ymmärtänyt että miten voi löytyä ristiriitoja suhteessa M.Lutherin opetuksiinkin, sillä niin usein seuroissa annetaan ymmärtää että vain vl:t ovat samaa mieltä kuin Luther uskon asioissa. Ja tämähän ei taas pitänyt paikkaansa, kun alkoi paneutua Lutherin teksteihin. Onhan nykyinen vl-opetus erilaista verrattuna Laestadiuksenkin opetuksiin, ajatuksiin.
Koitko sinä
kirkastumisen?
2110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pääsin irti koko kristinuskosta kun aloin tutkimaan asioita avoimella mielellä. Olen kuitenkin vielä kirkon jäsen ja aion pysyäkkin.
Kyllä minä ole kokenut siirtymisen "elävään uskoon", paremmin ilmaistuna henkilökohtaiseen tuntemiseen Jumalassa ja Jeesuksessa. Ja vapauteen. Vapauteen olla heikko, huono ja syntinen, koska en muuhun pysty.
Vl:stä luopuminen merkitsi minulle loppua sille, että yritin koko ajan olla kelvollinen Jumalalle. Tarpeeksi hyvä, tarpeeksi "synnitön".
En suostu muuttamaan asioita itsessäni, joilla ei minun ajatusmaailmani mukaan ole mitään tekemistä kelpaavuuden kanssa. Esimerkiksi meikittömyys, korvakoruttomuus, televisiottomuus, lapsien tekeminen. Koin tuosta kaikesta luopumisen merkityksettömäksi sydämen uskon kannalta ja oman mielenterveytenikin (ü).
Ei minusta olisi koskaan ollut suuren perheen äidiksi, koska pohjimmiltamme kaikki ihmiset olemme joko kestäviä tai vähän heikompia tai jopa heikkoja noissa asioissa. Kaikki eivät vain pysty siihen, eikä se mitenkään voi olla armon ehtona.
Muutenkin uskonnollisuus ja juuri tavallisten asioiden hengellistäminen on minulle aina tuntunut vieraalta, enkä sinun tavoin millään rohkene tuomita ihmisiä.
Nykyään tuo vanhoillislestadiolaisuus ainoastaan huvittaa. En silti kiellä, etteikö sielläkin olisi hedelmällistä ja elävää uskoa.
Mutta juuri eräästä vl kyläpaikassa ollessani minua hymyilytti, kun vl:t kiersivät toistensa luo ja tervehtivät "Jumalan terveellä", minut tietysti jätettiin pelkän "terveen" varaan.
Ja olen siitä onnellisempi kuin aikoihin.
Turvaan Taivaalliseen Isääni kuolemaani asti, sillä, mitä vanhoillislestadiolaiset siihen sanovat, ei ole enää minkäänlaista merkitystä. Näin minun on parempi olla.