mulla on ystävä, joka ei pysty saada lapsia ja nyt sitten itse olen raskaana. Tää uutinen oli aika raskas hänelle ja olen yrittänyt olla tukena sille. Tää ei kuitenkaan voi mennä näin, koska mä olen puhumatta koko mun raskaudesta, jutellaan vaan aina kaikista sen jutuista ja vielä se heittää loukkaavia kommennetteja mun raskaudesta.
Ei ole oikein hauskaa olla tukena ystävälle, joka päästää suustaan vaikka mitä loukkaavaa mun raskauteen liittyen. Onpa kiva yrittää tukea toista mut toinen pahottaa aina mun mielen. Miten mun pitäisi toimia?
Ei ole oikein hauskaa olla tukena ystävälle, joka päästää suustaan vaikka mitä loukkaavaa mun raskauteen liittyen. Onpa kiva yrittää tukea toista mut toinen pahottaa aina mun mielen. Miten mun pitäisi toimia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
on kyllä todella tyhmää touhua sun ystävältä. vaikka se lapsettomuus/ei voi saada lapsia onkin todella surullinen asia, mutta ei se oikeuta loukkaamaan toisia jotka pystyy saamaan lapsia. ehdottaisin että ystävällisesti ja varovasti sanot tälle ystävällesi asiasta, ettei tarttis heitellä loukkaavia kommentteja sun raskaudesta. ja sanot vaikka että jos sä et ite asiasta puhu niiin miten olis että tää tstäväskään ei puhuis. ja varsinkin kun yrität olla tukena tälle ystävällesi niin on todella tyhmää että tää vaan loukkaa. Ja eihän se ystäväs lapsettomuus sun syytäs ole...
Sanot vaan ystävällisesti asiasta ja yrität olla edelleen tukena tälle ystävällesi.
Mun ystävällä sama juttu, mutta hän on puolestaan entistä enempi raskaudessa mukana ja on jo etukäteen ilmoittanu, että hänen on sitten syytä saada lasta hoitoon tarpeeksi usein...
Meillä tilanne oli toisin päin. Minä olin se piikittelevä osapuoli. Ei se että toinen oli raskaana ollut multa pois, mutta se niin pirun elävästi muistutti mua siitä, mitä en ehkä koskaan saisi. Oli todella vaikeata nähdä toisen kasvavaa mahaa. Olin liian pieni ihminen työntämään pois pahoja ajatuksia. Jos me oltaisiin saatu vauva yhtä helposti, meillä olisi melkein kaksi vuotta vanhempi lapsi kuin ystävälläni... Ja se oli mielessä koko ajan, vaikka kuinka yritin... Ei lapsettomuus kasvata, se tekee vain kateelliseksi ja katkeraksi :(
Lopulta (siis ei ystäväni vaan koko lapsettomuuden takia) mun oli käännyttävä ammattiauttajan puoleen. Siellä keskustelin tästä tilanteesta ja psykologini sanoi, että miksi sen pitäisi joustaa ja ymmärtää joka on sisältä eniten rikki. Se tehtävä on ystävällä, jonka tilanne on onnellinen tai ainakin onnellisempi. Ja että mitä teen ystävällä, joka jättää sillä hetkellä kun koen suurinta tuskaa.
Varmasti on raskasta olla tukena, se oli takuulla sitä omallekin frendilleni, en sitä epäile sekuntiakaan. Mutta koeta jaksaa lapsetonta. Lapsettomuuskin on oikeasti raskasta...
Miten läheisiä olette? Voitteko joku kerta avoimesti ottaa tämän tilanteen puheeksi? Voisitko esimerkiksi kertoa mille sinusta tuntuu olla raskaana kun hyvä ystäväsi ei olekaan ja että tilanne on tavallaan kipeä sinullekin? Voitko kysyä suoraan millaista tukea ystäväsi haluaa sinulta? Voisitko kysyä haluaako hän kuitenkin kuulla vähän raskausjuttuja, ettet halua jättää häntä tahallaan ulkopuoliseksi? Eräs toinen raskaana oleva ystäväni aina kertoi raskaudestaan, mutta kysyi joka kerta jaksanko kuunnella vai puhutaanko asiasta joku toinen kerta. Se oli minusta tosi kivaa huomioimista. Kaipaako ystäväsi etäisyyttä? Oman ystäväni kanssa lopulta nähtiin toisiamme vähemmän, keskityttiin s-posteihin, mutta me asummekin eri paikkakunnila. Pyysin pientä etäisyyttä omalta kamultani. Hän ymmärsi ja sanoi vaan ettei hän mihinkään karkaa... Eikä karannutkaan, nyt olen vihdoin itse raskaana (kiitos kehittyneelle lääketieteelle ja ihmeelliselle IVF-hoidolle!) ja vaikeudet ovat takana.
Olisiko näistä mitään apua? Ja toivottavasti ymmärsit mitä yritän selittä. En halua kuulostaa tylyltä enkä loukkaavalta, vaan halusin vain vähän kertoa tästä toisesta roolista. Kaikkea hyvää sinulle ja ystävällesi, sekä onnea odotukseesi!
Olet joutunut aika ikävään välikäteen... :(
Tiedän itsekin lapsettomana sen katkeran tunteen, joka valtaa aina sydänalaa, kun kuulen vauvauutisia, vaikka kuinka koittaisin olla iloinen asiasta! Se laimenee kyllä ajan mittaan, ainakin minulla.
Ei lapsettomuus ole kenenkään muun vika eikä se parane kiukuttelulla ja oikeastaan tilanne voi vaan pahentua, jos päästää sydämensä oikein katkeroitumaan! Stressiä ainakin pukkaa ja sehän voi haitata raskautumista, jos raskaudelle ei siis ole mitään elimellistä estettä. Eikä katkeruus auta muutenkaan, se vain syö ihmistä.
Oon itse koittanut vaan nauttia läheisten lapsista, joiden kanssa on mukava leikkiä ja liikkua! Jos minua ei ole tarkoitettu äidiksi, niin voin ainakin koittaa olla maailman paras täti! :D Ja nautin tädinroolistani valtavasti...
Koita jutella ystäväsi kanssa ihan suoraan! Jos ystäväsi tajuaa tilanteen, niin hän ymmärtää, ettei katkeruudesta ole mitään hyötyä, vaan että te molemmat menetätte jotain tärkeää: hyvän ystävän. Nimittäin jos hän vain jatkaa tuollaista juttelun jälkeenkin, niin ei ystävyydessänne ole enää mitään itua. Et ansaitse sellaista kohtelua ystävältä!
tämä elämä ei jaa onnen lahjoja aina tasaisesti. Ymmärrrän nyt ehkä paremmin kun luin noita juttuja, mut se vähän hakristaa kun ollaan oltu aina parhaita ystäviä ja puhuttu aina kaikki asiat toisillemme. Nyt pitääkin olla ihan hiljaa ja tuntuu ettei ole enää mitään yhteisiä asioita kuten ennen. Toivon niin koko sydämmeni puolesta että voisin auttaa häntä jollakin tavalla! Voimia teille kaikille lapsettomille! Onneksi nykymaailmassa on monenlaisia keinoja saada uusi elämä alkuun:)