Eiks muuten hoitokokouksissa järjellä olis ollut käyttöä? Vai tuliko se silloin se oppi, että usko ei ole järjeän asia?
Siis ajattelemme nyt näin, että kun jotakuta mummelia kiusattiin oikein kunnolla seurakunnan edessä. Hoiturit kaiveli esille joitain ikivanhoja asioita, joita hän olis tehnyt, mutta saanut ne anteeksi. Seurakunta istuu hiljaa. Kyllä ollaan kuultu, miten jotkut jkatuu kun eivät puuttuneet silloin vallitsevaan oppiin ja hoidoissa puuttuneet kiusaamiseen. Ei siitä kannata ihmisten itseään nyt syyttää, se on raskas taakka sydämessä semmoinen tunne. Silloin se pelko oli niin suurta, ettei kaikki uskaltaneet puolustaa kiusan kohteita. Nykyään tietysti voi alkaa puolustamaan hoidettuja sekä erotettuja, ois hyvä oikein isommalla joukolla vaatia että hoidetuilta ja Saatanalle heitetyiltä pyydettäs anteeksi.
Osa lähti, koska järki sanoi että tämä on väärää toimintaa nykyään seuroissa. Järki oli silloin hyvä asia, silloin uskalsi lähteä ja jättää omaan arvoonsa huuhaa-opin hoidosta ja erehtymättömästä Jumalan huoneen hallituksesta muun muassa.
Järki ei ole huono asia, sehän on Jumalan lahja! Ilman järkeä ihminen on vietävissä mukaan hömpötyksiin. Tietysti siis mukaan jäi ryhmään näitä, jotka näki että sairasta hommaa nuo hoitamiset, mut he uskoivat kuitenkin siihen että vain vl:t pääsee taivaaseen. Muutenhan koko tupa ois tyhjentynyt jos ihmiset ei ois ajatelleet että vain vl-joukossa pääsee perille?
Älkää aina sanoko että järki on huono asia. Ei se ole silloin enää huono juttu, kun ihminen tajuaa että esim.hoidoissa hoidot menee ihan toisin kuin Raamatussa opetetaan uskomisesta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oli ennen vakiohokema, joka asiaan.
-Devout-
vl-lahkoa koossa pitävävoima, selaile vaikka lahkojulkaisuja
Luoja on antanut meille lahjaksi järjen. Lahja on annettu käytettäväksi.
Muuten olen sitä mieltä, että hoitokokouksissa traumatisoituivat myös tavalliset penkinkuluttajat, jotka eivät uskaltaneet saarnata syntejä anteeksi kiusatuille ihmisille.
Koko herätysliikkeen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää selvittää tämä asia. Johtomiehet ovat sen velkaa rivijäsenille.
Hoitokokouksissa olisi järkeäkin enemmän kaivattu uskoa. Saarnaa sovituksesta, armosta, Jumalasta.
Juuri järkeen ja vallanhaluun sekä joukkopsykoosiin lienee perustunut hoitokokousaika, vaikka toisin väitettiin jo silloin.