30.04.07
Sinun katseesi saa hien virtaamaan
ja kosketuksesi kusettaa.
Ikkunasta siivilöityvässä valossa
kaikki tämä.
Höyryävä tee, papereiden paljous
ja loputtomasti itseään ilmaisevat sanat kuin
ääriään myöten
muistoja täyteen ladatut
käärmeet, tai serpentiinitiet kukkuloilla
jotka ilta kietoo
samettiseen hämyyn.
Minä mietin
mitä teetä tänä iltana joisin.
Sinun katseesi, heinäratamoa ja villikukkaa,
tai kosketuksesi, kvittenillä ja kirsikka-aromilla maustettu vihreä tee.
Hmm.
Kaikkea ei voi saada.
Pimeyden peittäessä vuoriston
sivelen nahkaista pintaa,
kaipaan sinua,
etkö voisi jo tulla, laskeutuisit
alas rinnettä,
luulin ettet tule, koputtaisit ovenreunaa parvekkeella
ja huomaisin sinun olevan siinä.
Tervetuloa, pöytä on katettu -
astu peremmälle,
kumpaa mieluummin otat, sinun katsettasi vai
kosketustasi?
Sinun katseesi saa hien virtaamaan
ja kosketuksesi kusettaa.
Ikkunasta siivilöityvässä valossa
kaikki tämä.
Höyryävä tee, papereiden paljous
ja loputtomasti itseään ilmaisevat sanat kuin
ääriään myöten
muistoja täyteen ladatut
käärmeet, tai serpentiinitiet kukkuloilla
jotka ilta kietoo
samettiseen hämyyn.
Minä mietin
mitä teetä tänä iltana joisin.
Sinun katseesi, heinäratamoa ja villikukkaa,
tai kosketuksesi, kvittenillä ja kirsikka-aromilla maustettu vihreä tee.
Hmm.
Kaikkea ei voi saada.
Pimeyden peittäessä vuoriston
sivelen nahkaista pintaa,
kaipaan sinua,
etkö voisi jo tulla, laskeutuisit
alas rinnettä,
luulin ettet tule, koputtaisit ovenreunaa parvekkeella
ja huomaisin sinun olevan siinä.
Tervetuloa, pöytä on katettu -
astu peremmälle,
kumpaa mieluummin otat, sinun katsettasi vai
kosketustasi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
mieluusti sinun katsettasi
ottaisin -
sillä jo pienenä
kuljin villikukkien
ja heinäratamojen keskellä
hunajan kera
kiitos
ja kotimaisen
Pieni matka elämää
Kirjoittanut: runis 15.11.2006 klo 13.36
KAZAKSTANIN RAJALLA
Kazakstanin rajalla
on Uzbekistan
sieltä alaspäin
Turkmenia
lähden kuitenkin
Kirgisiaan päin
kohti Mongoliaa
kohotan punakat
poskeni uutta tietä
kuljen radan viertä
kun saavun sisämaahan
köyhään Mongoliaan
etsin pienen tavernan
tilaan htoshotlimejuoman
sillä olenhan liannut
eloveena lettini
rapojen roiskeessa
ja olen hiestä märkä
juon hitaasti nautiskellen
ja näen ripsieni välistä
kun luokseni kävelee
kasakkahattuinen komea mies
tuon liehuvaharjaisen oriin
jättänyt oli tavernan nurkalle
hän pysähtyy kopauttaa kantojaan
ja kysyy: - onko neidillä siinä
vilpoista istua?
hymyilen kaunis hampaista hymyäni
ja vastaan: - kyllä on
mies nyökkää ja kävelee pois
kääntää selkänsä ja hyppää
mustan orinsa selkään
suljen silmäni ja kuulen
miten laukanaskeleet
haihtuvat Mongolian aavikon
hiekkamyrskyyn
päätän jatkaa matkaani
en uskalla mennä
Gopin aavikon halki
liian vaarallista
vaalealle venakolle
suuntaan kohti
Hingoanvuoria
etsin sieltä
pienen kylän
nimeltä Sungari
johon jään
hetkeksi lepäämään
KARTTAKIRJA
Huomaan nukahtaneeni
ja herään pienessä
majassa Sungarin kylässä
on leuto ilta
vain läheisen meren
aallokko kuohuu
raukeana venyttelen ja nousen ylös
ravistelen paljaita jalkojani
nostan käteni ylös taakse ylös
ja olen valmis jatkamaan matkaa
läheinen puro houkuttelee
pesemään matkan pölyt
laskeudun uimaan
viileä vesi hyväilee
matkani rasitukset
etsin kartan repustani
päätän suunnistaa
kohti Jablonovyivuoria
rakastan vuorenhuippuja
nyt olen näin lähellä
en millään voisi
niitä ohittaa
matka jatkuu
kuljen Mogotsa
kylän läpi
silloin -
takanani kuulen
laukkaavan hevosen äänen
Mongoliassa kuljetaan
vain hevosilla
kasakkahattuinen mies
se komea orhinsa kanssa
tavoittaa minut
kysyen: - onko neidillä
pitkäkin matka?
vastaan: - en tiedä vielä
mies nyökkää
heilauttaa hattuaan
ja kannustaa hevosensa
uuteen laukkaan
hetken huohahdan säikähdyksestä
istun alas levähdän
ennenkuin jatkan taas matkaani
Amurin rajan yli
kohti huikean kauniita vuoria
VUOREN HUIPULLA
Olen niin virkeä ja iloinen
näistä kauniista maisemista
katson pientä Mongolian perhosta
joka laskeutuu luottavaisesti
avoimelle kädelleni
voin vain ihmetellä luomistyötä
kulkuni jatkuu Mantsurian rajaa pitkin
Sisä - Mongolian kauneimpia vuoria kohti
ihmeellisesti löydän kapean polun
eikä minun tarvitse raivata esteitä
kun kapuan reippaasti ylöspäin Hinganvuorta
melkein huomaamattani olen jo huipulla
henkeni salpaantuu tuosta huikeasta näköalasta
kyyneleet valuvat poskilleni
ymmärrän miten pieni on maailma
miten pieni on ihminen
miten suuri on luomistyön avaruus
näen kaukaa kiermurtelevan polun varrella
laukkaavan hevosen joka pysähtyy -
kasakkahattuinen ratsastaja tähyää
kohti vuorenhuippua
kun katson ympärilleni huomaan
toisen vuoren - Stanovoivuoren
kohta tuo komea ratsastaja orhinsa kanssa
seisoo siellä ja huutaa kysyen:
- joko neiti on perillä?
vilkutan hänelle lähetän lentosuukon
ja vastaan: - lähempänä jo
mutta perillä en vielä!
hän heilauttaa hattuaan
nostattaa hevosensa takajaloilleen
hirnahtaen kirmaisevat alas vuorelta
minä jään vuorenhuippuni laelle
löydän aukean poukaman
käyn siihen makaamaan
asetan pitkät hiukseni tyynyksi
nostan punakat poskeni
taivasta kohden
ja nukahdan
ELÄMÄ TODELLA ON
T: olga=runis
Heip . .
äitiparta tarjoilee ennen puoliyötä...
SINÄKÖ SIELLÄ, PIMEÄSSÄ
Sinäkö siellä, pimeässä.
Astu nyt jo sisään, tule, otan takkisi.
Katso, joku on kattanut pöydänkin, puhuu
kuin suullani:
- Saako olla kuppi teetä.
Kyllä kiitos.
- Oikein hienoa, ole hyvä.
* Kuuntelen hänen puhettaan ja mietin
millaiseksi minut luulet. *
Toisaalla äitiparta ikkunasta ulos tähyää!
Yhä ikkunasta ulos tähyää.
Sinulle hän on vain lause, mielikuviesi rykelmä.
Nipistän itseäni kädestä ja se sattuu.
Minuun, ei sinuun.
Ketä oikein odotat, kysyit kuohahtaen,
enkö minä kelpaa?
* Keskustelet mielikuvan kanssa, keskustelet pitkin yötä
sinun katsettasi hörppien. *
Ja minä sanon:
- Parta menee nyt sänkyyn, ehkä jopa
nukahtaa.
Runon toisella puolella, todellisessa maailmassa.
Siellä missä hän on vaiti!
Tuuli hyväilee ikkunaa, parvekkeen ovessa
mielihyvä kuplii.
Rosoisesti? Mmm...
- Ikaros, myy minulle vahasiipesi.
Ikaros: - Mitä maksat?
- Vai pitäisi minun vielä maksaa, olisit tyytyväinen
että pääset putoamasta.
Tänään olen levottomampi kuin eilen.
Eilen olin levottomampi kuin toissapäivänä.
Toissapäivänä olen levottomampi
kuin huomenna?
Mmmm. Huomenna olen siis jo rauhoittumaan päin.
Helpotuksen huokaus.
Ikaros: - Mitä sinä minun siivilläni, houkka?
- Tahtoisin lentää, lentää edes hetken valtameren yllä.
Ikaros: - Kas tässä, mutta älä sitten kerro
Publius Ovidiukselle.
- Toki en, en.
. . .
Ota vielä kuppi anusteetä,
ja kirjoitusvirheistä
älä piittaa, ne ovat vain kertomus
mitä juomme, eivät itse juoma,
siihen ne eivät, onneksi, vaikuta
millään tapaa.
Saanko tarjota sänkylän,
ilta jo joutuu
ja kuulen vatsasi kurnivan,
mitä laitetaan sänkylään, laitetaanko
kumi naaman päälle, ei kun...
kuminaaman päälle... siis kuminaa
Man-saarilta ostetun
sänkylän päälle?
Runossa kaikki on mahdollista,
onneksi emme ole runossa, runo
vain kertoo missä olemme,
ja tulkinnat moninaiset, sivekkäät.
Hyvää Yötä!
tosiaan väärillä sivuilla - minkä olen huomannut jo kauan sitten!
Varmaan evankelista kirjoittelee näitä tänne...
Sanan saattaja tosiaan.
tylsistyttäneet mieltäni.
Kun sellaista miestä katsoo, tulee halu jo pelkästä katseesta mennä pesemään kätensä.
sen "huumorissa" vaan todellisuuden ja tulkinnan erossa: mitä puhutaan ja kuinka puhe kuullaan.
Runon sisältämä ns. huumori on kyllä huonoa, mutta tiedän ettei mielessäni liikkunu kaksimielisyyttä eikä minkäänlaisia irstaita ajatuksia tai kuvitelmia, tarkastelin aihetta sinänsä, siis sanat ja niiden synnyttämä mielikuvamaailma. Tyyli millä sen tein saattoi tosiaan olla ala-arvoinen...
Runo liittyy aloitusrunon teemaan: se mitä luetaan (tulkitaan) ei ole yhtä kuin se mistä luetaan. "Sinun katseesi saa hien virtaamaan" kertoo tapahtumasta jossa henkilö juo yrttiteetä nimeltä Sinun katseesi, mutta lukija todennäköisesti lukee tapahtuman toisella tapaa ja mitä hän lukee muodostaa todellisuuden hänelle. Lukijan muodostama todellisuus (kuva tapahtumasta) ei ole yhtä kuin tapahtuma itsessään.
Näin jokainen runo siis herättää ihmisessä aistimuksia materiaalin pohjalta mitä hänessä itsessään jo valmiiksi on hänen lukiessaan: oma henkilöhistoria muistoineen ja tapahtumineen, tapa tulkita todellisuutta mukaan luettuna kieliopin tiedostetut säännöt.
Vielä. Kun minä tai joku, kuka tahansa kirjoittaa rakastamisesta ja hyväilyistä, aina on henkilöitä, jotka mielellään lukevat runon nimenomaan heihin kohdistuvana. Tälläkin palstalla useaan kertaan huomattu ilmiö. Kuitenkin runon (ja sen sisältämien hyväilyjen) kohde saattaa olla joku aivan muu, tai - kuten minun runoissa yleensä - runo vain kertoo koskettamisesta, tarkastelee teemaa ja sen rakentumista lauseiksi.
Runon pointti on viimeisessä lauseessa:
> kumpaa mieluummin otat, sinun katsettasi vai
kosketustasi? <
Tietysti runoni saa lukea monella tapaa ja niissä saa nähdä kaksimielisyyttä. Tulkintoja on ihmisten maailmassa yhtä paljon kuin lukijoita.
Muodostaa ihminen toisesta ja hänen käyttäytymisestään millaisen mielikuvan tahansa, muodostettu mielikuva ei ole yhtä kuin tuo ihminen ja hänen käyttäytymisensä.
Jos juon anisteetä ei tee itsessään muutu miksikään kirjoitusvirheen - anustee - myötä, ainoa mikä muuttuu on lukijan mielikuva. Näin ollen kaksimielisyys voi joskus olla lukijan omien korvien välissä.
Joka tapauksessa, samoin kuin lukija lukiessaan värittää lukemaansa oman kokemus- ja tunnemaailman läpi, hän arkitodellisuudessa, kohdatessaan toisen, kohtaa ja tulkitsee tämän käyttäytymistä aina oman kokemus- ja tunnemaailman läpi.
Näin se minkä kohtaamme - sekä tekstissä että ihmisessä - ei ole ainoastaan tuo teksti ja ihminen, vaan omimmat mielikuvamme ja sitä kautta sisäinen todellisuus: mitä koen on minussa tapahtuvaa toimintaa.
Asian tiedostaen voimme oppia antamaan lähimmäiselle arvon silloinkin kun hän (omasta näkövinkkelistämme) näyttää kaksimieliseltä tai muuten vain typerältä.
Olkoon kaksimielinen tai mitä tahansa, kuitenkin hän on lähimmäiseni?
> Runo vain kertoo siitä missä olemme. <
Evankelistaksi en itseäni sanoisi... Kristityksi kyllä... Mutta kristitytkään ei ole yhden muotin mukaan tehtyjä. Jokaisella ihmisellä persoonana on henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteet ja harrastukset. Runontekijänä olen kiinnostunut sanoista, niiden sisältämästä informaatiosta suhteessa lukevaan, tiedostavaan ihmiseen ja hänen tunne-elämään. Aiheen tarkastelu runon keinoin - esim. kirjoittaessani hyväilystä minä samalla tarkastelen kirjoittamiani lauseita ja kirjoitustapahtumaa itsessään, limittäen tarkastelun yhdeksi tasoksi runoon, jolloin runo muodostuu omaksi todellisuudekseen, mielikuvapalapeliksi, jonka kautta lukija sitten voi kohdata hänessä itsessään oman henkilöhistorian pohjalta syntyviä ajatuksia ja aistimuksia - on harrastukseni. Eri runoilla on kuitenkin eri syntyprosessit ja mahtuu runojeni joukkoon henkilökohtaisia tunnustusrunojakin, mutta vähimmäkseen. Runous on kuitenkin vain yksi harrastus. Runoilu ja siihen käytetty aika on pieni osa elämääni.
Kiitos mielipiteestäsi, joka konkretisoi aihetta ja ehkä osaltaan auttaa ymmärtämään mitä todellisuudessa merkitsee se mitä tämän ketjun runoissa olen halunnut käsitellä, todellisuus ja sitä koskevat tulkintamme, ja - tähän liittyen - ihmisen taipumus määritellä ja leimata toinen oman, subjektiivisen tulkintansa mukaan.