Miten seuroissa selitetään
Matt 23: 13 Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.
Eikö just hoitokokouksissa moni heitetty ulos Jumalan valtakunnasta ja estettiin muka pääsy kuolmesa jälkheen taivaaseen? Kyllä tuolta Raamatusta löytyy varoituksia ja nuhteita ihan vl-opillekin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
joka kertoo juuri sitä, mitä fundamentalismi pahimmillaan on. Juuri tämäntapaisella, irrallisilla lauseilla saadaan tynnyrikansa pysymään lestissään, mutta kuten sanotaan, rapatessa roiskuu, tässä roiskuu, mutta itsensä SRK;n päälle.
Jeesus varoittaa juuri tälläisiltä ”lääkköläisistä” jotka pyrkivät varastamaan Hänet ihmisiltä, mutta menettävät vain oman sielunsa.
Saarnamiehille ja VL johdolle on sama, kuten tuntemattoman sotilaan hevosmiehille, mutta tässä menee vain vanhurskasta penkkikansaa mukana, sillä he hyväksyvät tilanteen ja ovat näin ollen syypäitä syntiin.
Totesit itse, että eikö VL menettely ollut juuri näin, oli se ja se on vain heidän piikissään ylös, nyt tarvitaan Sovittajaa.
Rukoilemme heidän puolestaan.