Olen 27 vuotias nainen ja oon huomannut että mulla on pakkomielle iskeä miehiä. Siis niinkuin esim. seksiriippuvuudessakin. Mutta vaan iskemisessä. Oon harrastanut tätä niin kauan kuin muistan. En koskaan ollut niitä jotka tulee hyvin toimeen tyttöjen kanssa joten omistin aina lähes pelkästään poikaystäviä.
Mulla on varsin huono itsetunto mutta aikojen kuluessa oon oppinut peittämään sen kiitettävästi, vaikka siitä johtuukin suurin ongelma, yritän miellyttää kaikkia. Ja jos joku ei pidä musta niin se satuttaa liikaa. Joten oon tuhlannut aikaani lukemalla flirttioppaita ja muuta psykologiasälää ja tehnyt siitä koko elämäni. ollut se unelmanainen. Mutta siihen se jääkin. Kaikki suhteeni mitä mulla on ollut ovat kariutuneet siihen yhteen ja samaan asiaan; uskottomuuteen, kuvitelmaan että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
Oon yrittänyt muuttua, en osaa/pysty omin avuin. Hain apua mutta mulla ei vaan riittänyt uskallusta sanoa että "Hei, oon Kaija ja mun ongelma on se että saan kaikki miehet kuolaamaan." se kuullostaa niin tajuttoman itserakkaalta (ja koska haluan miellyttää niin en pysty sanomaan tota.)
Oon ylpeä siitä että oon ees jossain hyvä. Mutta kanssa häpeän ja vihaan itseäni sen takia. Tää pakkomielle ohjaa elämääni päivittäin ja satutan itteni lisäks kaikkia muiatkin.
Joten löydän itteni tästä: kysymästä epätoivoisena neuvoja jotta pystyn säilttämään nykyisen parisuhteeni. joka alkaa jo nyt, kahen kuukauden seurustelun jälkeen takkuilla samasta asiasta mistä kaikki muutkin.
ps. Ei oo tarkoitus kuullostaa omahyväseltä. vaikka saattaakin vaikuttaa kehuskelulta
Mulla on varsin huono itsetunto mutta aikojen kuluessa oon oppinut peittämään sen kiitettävästi, vaikka siitä johtuukin suurin ongelma, yritän miellyttää kaikkia. Ja jos joku ei pidä musta niin se satuttaa liikaa. Joten oon tuhlannut aikaani lukemalla flirttioppaita ja muuta psykologiasälää ja tehnyt siitä koko elämäni. ollut se unelmanainen. Mutta siihen se jääkin. Kaikki suhteeni mitä mulla on ollut ovat kariutuneet siihen yhteen ja samaan asiaan; uskottomuuteen, kuvitelmaan että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
Oon yrittänyt muuttua, en osaa/pysty omin avuin. Hain apua mutta mulla ei vaan riittänyt uskallusta sanoa että "Hei, oon Kaija ja mun ongelma on se että saan kaikki miehet kuolaamaan." se kuullostaa niin tajuttoman itserakkaalta (ja koska haluan miellyttää niin en pysty sanomaan tota.)
Oon ylpeä siitä että oon ees jossain hyvä. Mutta kanssa häpeän ja vihaan itseäni sen takia. Tää pakkomielle ohjaa elämääni päivittäin ja satutan itteni lisäks kaikkia muiatkin.
Joten löydän itteni tästä: kysymästä epätoivoisena neuvoja jotta pystyn säilttämään nykyisen parisuhteeni. joka alkaa jo nyt, kahen kuukauden seurustelun jälkeen takkuilla samasta asiasta mistä kaikki muutkin.
ps. Ei oo tarkoitus kuullostaa omahyväseltä. vaikka saattaakin vaikuttaa kehuskelulta
Vastaukset 7
Vanhimmat
en oo varma tuliko oikeella osastolle mutten löytänyt sopivamaakaan.
20 vuoden kuluttua,miltä tuntuisi jos vielä silloin olisi samoin.Haluat vaan itsellesi näyttä,että kelpaat.
ei tämä niin helppoa ole,vamma onkin just siinä',että nauttii kun saa vahvistusta itselleen,että kelpaa.
Olen 20 v.vanhempi.;)
Turha tätä on moralisoida,se ei apua anna.
tässä on kohtalotoveri...en sitä kyllä nuorena tajunnut,että tuota se oli..tietynkaltaista pakkomiellettä.
Olen ollut niin suojeltu ja peloteltu kotona äidiltä seksistä ja miehistä,että käänsin kai kaikki päälaelleen.
Siis nautin "iskemisestä"paljon enmmän kuin kohteen saamisesta kanssani.Olen vilkas ja ihan ok.näköinen vieläkin,en ole lukenut mitään oppaita,olen oppinut ihan itse.
Nuorena en uskaltanut sitoutua kehenkään.
Itseluottamuksen puutteesta näytin itselleni ja siinä samalla toisille,että taas löysin "ihanan".
Avioiduttuani muualla kuin kotipaikkakunnallani olin muutamia vuosia ihan rauhallinen ja nautin lapsesta,mies kyllä meni ja oli peliporukoissa iltoja.
Sitten aloin mennä minäkin.
Ja taas sama:halusin vain valloitta,kyllästyin jo kun tajusin,etä tuo on varma nakki.
Näin muutamia vuosia,en kuitenkaan mennyt"liian pitkälle".
Jouduin kuitenkin tosipaikan eteen,ikävien kuolemantapauksien johdosta suvun piirissä ja aloin käsitellä tätäkin asiaa.
olen käynyt etsimässä itseäni terapiassa ja tutkiskelen asioita edelleen.
Tiedän,että "valloittaminen" on osa minun identiteettiäni,olen oppinut sen turvakseni jotenkin,todistaakseni itselleni olemassaoloni ja olen hieman hukassa kun en halua enää toimia samalla tavoin.Opettelen elämään mieheni kanssa,lapset maailmalla.
En enää halua mennä "iskemään"vaikka haluaisin,sillä taas saisin itsetuntoni ja minäni kohoamaan.En halua ja haluan.Tätä ei moni ymmärrä.
Käy juttelemassa VIISAAN psykiatrin kanssa,ei kenen tahansa!
sanoa,että olen melkein vitsinä kertonut parhaalle ystävälleni,joka on mies,ei seksikummpani,vaan sieluntoveri,että olen hurmiossa,kun tunnen olevani saavuttamaton ja iskemäni mies huohottaa korvan juuressa.
Naurattaa vaikka itkettää.Taitaa olla sama vamma!
Tämä ei ole todellakaan mikään helppoa ratkaisu, mutta kannattaa ottaa askel eteen päin.
Sinun tulee kertoa tämä kaikki sun tämän hetkiselle miehellesi. Ja kaikki asiat, mitä tuohon liittyen on, pitää tuoda päivän valoon, eikä salata mitään.
Kerrot kaiken kundillesi niin, ettei mitään jää salaamatta. Se on ensimmäinen askel.
Toinen askel on se, että pidätte estottaman keskusteluyhteyden. Se tuntuu siltä, ettei haluaisi kertoa kaikkea ja haluaisi pitää asioita omanaan, mutta jos päätyy siihen ratkaisuun niin se ei tule toimimaan. Eli toinen askel on se, että pitää avoimen keskusteluyhteyden. Kun tekee mieli mennä iskemään miehiä ja "näyttää mihin pystyy" niin sun tulee kertoa sun kundillesi, miltä susta sillä hetkellä tuntuu jne.
Nuo ovat nyt pari ensimmäistä askelta. Eivät tuo elämän peruskysymyksiin tod lopullisia ratkaisuja, mutta auttavat eteen päin.
Voimia ja jaksamista!
Mulla on aika samankaltainen ongelma, en vain ole sitä luokitellut ongelmaksi vielä. Olen 23-vuotias. Tykkään flirttailla ja "iskeä" miehiä, saada tuntemaan itseni hyväksytyksi ja halutuksi. Se että saan miehen ihastumaan itseeni tuntuu hyvälle, mutta sitten en tiedä mitä sen jälkeen...haluaisin. Mullakin on huono itsetunto erilaisissa asioissa. Esim baarissa tms paikoissa minulla on hyvä itsetunto, kun tiedän että minua ihaillaan. Taasen kun olen töissä/koulussa olen paljon ujompi, enkä luota itseeni niissä asioissa. Minäkin yritän miellyttää kaikkia, ja haluan että kaikki tykkäävät minusta! Kaikki minunkin suhteeni on kariutunut siihen, että itse olen uskoton, ja ihastun muihin helposti...sitten aina ajattelen että ruoho on vihreämpää joen toisella puolen. mullakin on nyt meneillään parisuhde, kohta vuoden kestänyt ja samat ongelmat tulevat taas eteen niin kuin edellisessäkin suhteessa. En tiedä mitä teen???