Abortin kiihkeät vastustajat ovat joko naisia vihaavia miehiä tai alitettuja naisia, joilla itsellään eielämässä olisi muuta järkevää ja mielekästä tekemistä ilman lapsia, ja haluavat kaikkien naisten olevan synnytyskoneita kuten hekin. Kuten jotkut uskovaiset naiset varsinkin, monien synnytysten näännyttämiä, ja tälläkin palstalla olen lukenut uskovaisten käsitystä naisista:
"Jumalan viha kohdistuu naisiin, koska ne tekevät abortteja":
No jestas, mies ei voi tulla raskaaksi ja jäädä yksin kantamaan ja hoitamaan lasta kun nainen häipyy uuden munan perään. Toisinpäin siis varsin yleistä, mies häviää kuin pieru saharaan kun nainen "pamahtaa paksuksi".
"Nainen on astia, johon mies laskee siemenensä, naisella ei ole henk.koht. suhdetta kohtunsa hedelmään vaan mies määrää sekä naisen ruumiista että sikiöstä. Naisella ei ole valtaa lapsea koskeviin asioihin, hän vain kantaa miehen hedelmää sisällään kuin eläin (oma lisäykseni tuo eläin- kommentti).":
Siis törkeää ajatusmallia uskovilta! Nainen tosiaan on Toinen, heikompi astia uskovien piireissä, joka ei saa mitään sanoa, jos mies haluaa hänet paksuksi siementää. Vaikka vaimo ei olisi terve ja raskaus olisi hänelle hirveä rasitus, jos aviomies haluaa siementää siitoselukkansa eli vaimonsa, vaimo ei saa mitään sanoa.
"Nainen houkutteli ihmiskunnan paratiisista, joten naisen tehtävä, (ainoa millä hän voi korvata tuon Naisena Olemisen Perisynnin, nainen on siis paha jo synnyttyään, koska on naaraspuolinen) on SYNNYTTÄÄ ja kantaa niin paljon lapsia kuin mies haluaa.
Sillä nainen oikeuttaa ylipäätään olemassaolonsa maan päällä. Ja raamatussa lukee, että kivulla sinun on synnytettävä, kipu annettiin rangaistukseksi taas siitä samasta eli paratiisista karkotuksesta.":
Naista inhotaan uskovien piirissä niin vahvasti, että kaikki on naiselle olevinaan rangaistusta. On törkeää sanoa, että raskaus on annettu naiselle elämänoikeutukseksi. Ja että naisena oleminen on Perisynti.
Uskovat miehet eivät TODELLAKAAN vastusta aborttia sen sikiön takia, vaan että tuo alempi olento, nainen, yrittää hallita ruumistaan ja määrätä kohtalostaan, mikä on heidän mielestä miehen tehtävä! Nainenhan luulee olevansa jotain muuta kuin siitoseläin ja sperma-astia, jos ei suostukaan kantamaan häneen istutettua hedelmää.
"Jumalan viha kohdistuu naisiin, koska ne tekevät abortteja":
No jestas, mies ei voi tulla raskaaksi ja jäädä yksin kantamaan ja hoitamaan lasta kun nainen häipyy uuden munan perään. Toisinpäin siis varsin yleistä, mies häviää kuin pieru saharaan kun nainen "pamahtaa paksuksi".
"Nainen on astia, johon mies laskee siemenensä, naisella ei ole henk.koht. suhdetta kohtunsa hedelmään vaan mies määrää sekä naisen ruumiista että sikiöstä. Naisella ei ole valtaa lapsea koskeviin asioihin, hän vain kantaa miehen hedelmää sisällään kuin eläin (oma lisäykseni tuo eläin- kommentti).":
Siis törkeää ajatusmallia uskovilta! Nainen tosiaan on Toinen, heikompi astia uskovien piireissä, joka ei saa mitään sanoa, jos mies haluaa hänet paksuksi siementää. Vaikka vaimo ei olisi terve ja raskaus olisi hänelle hirveä rasitus, jos aviomies haluaa siementää siitoselukkansa eli vaimonsa, vaimo ei saa mitään sanoa.
"Nainen houkutteli ihmiskunnan paratiisista, joten naisen tehtävä, (ainoa millä hän voi korvata tuon Naisena Olemisen Perisynnin, nainen on siis paha jo synnyttyään, koska on naaraspuolinen) on SYNNYTTÄÄ ja kantaa niin paljon lapsia kuin mies haluaa.
Sillä nainen oikeuttaa ylipäätään olemassaolonsa maan päällä. Ja raamatussa lukee, että kivulla sinun on synnytettävä, kipu annettiin rangaistukseksi taas siitä samasta eli paratiisista karkotuksesta.":
Naista inhotaan uskovien piirissä niin vahvasti, että kaikki on naiselle olevinaan rangaistusta. On törkeää sanoa, että raskaus on annettu naiselle elämänoikeutukseksi. Ja että naisena oleminen on Perisynti.
Uskovat miehet eivät TODELLAKAAN vastusta aborttia sen sikiön takia, vaan että tuo alempi olento, nainen, yrittää hallita ruumistaan ja määrätä kohtalostaan, mikä on heidän mielestä miehen tehtävä! Nainenhan luulee olevansa jotain muuta kuin siitoseläin ja sperma-astia, jos ei suostukaan kantamaan häneen istutettua hedelmää.
Vastaukset 41
Vanhimmat
ovat peräisin? Lestadiolaiset eivät ole mitään tavisuskovaisia. Muut uskovaiset naiset eivät synnytä henkensä kaupalla. Perheen lapsiluvusta päättää vaimo ja ehkäisy on sallittua.
aborttia vastustetaan uskovaisten piirissä siksi että se on suuri synti. Mutta sinulle, selkeästikään, on aivan turha uskon asioista enempää kertoa, koska et tunnusta Herraa sinun suullasi ja Kristus ei ole mielessäsi. Etsit tekosyitä synneillesi, et koe katumusta.
Jumalallekin syntejä on eri mittapuussa, mutta synti kuin synti. Ja tiedätkös, että suurin synti mitä Jumala inhoo on itsekkyys ja mitäpä muuta abortti olisi.
että jumala inhoaa itsekkyyttä (kertonut sulle itse, onko? Eikö yhtään hävetä puhua jumalasi puolesta?), siltikään et ole valmis itse epäitsekkyyteen. Olen jo monta kertaa palstalla pyytänyt että epäitsekkäästi elävä tulisi hoitamaan lapsiani ilmaiseksi että mielenterveyteni säilyisi eivätkä lapseni kärisis mutta kukaan ei ole ilmoittautnut. Keskustelu loppuu aina lyhyeen kun sitä epäitsekkyyttä pitäisi harjoittaa itse.
Pirulauta.
***
siihen sinä et kykene. Niin kauan kuin on ihmisiä, on syntiä. Myös uskovaiset ihmiset tekevät syntiä, mutta heidän ja ei uskovaisten ero on siinä, että he ymmärtävät katua, todella katua. Ja siltikään se katumus ei riitä, mutta on enemmän kuin ei uskovan katumus, mitä ei välttämättä ole ollenkaan.
Ja kun kysyit mistä asian tiedän, niin raamattuhan sen meille kertoo. Sinä et selkeästikään sitä ole avannut.
"Todellinen katumus ei ole meille mahdollista omassa voimassamme, vaan se tulee ainoastaan Kristukselta, joka nousi taivaaseen ja antaa meille hengellisiä lahjoja"
ei se sinun uskosi kaataminen minun tavoitteeni ole, vaan asioista puhuminen. Ja tietysti huolenpito siitä että mahdollisimman vähän tietämättömiä ihmisiä verkkoosi käännytystyössäsi itse saat. Jos uskosi on vahva, eivät minun snaomiseni sitä hetkauta, voit puhua kanssani ihan rauhassa ilman pelkoa jumalasi menettämisestä.
Raamatun olen avannut, lukenut kokonaan useampaan otteeseen ja tutkinut myös kriittisesti, ulkopuolisista lähteistä käsin niinkuin tradition sisäisistäkin. Mikään ei ole vielä kertonut miksi raamattu olisi "totta" sen enempää kuin mikään muukaan kirja. Raamattu on totta koska raamatussa lukee niin? :D hyvä mantra. Logiikka vain menee looppia.
***
Herraan on vahva, mutta toiminta iankaikkisen elämän saavuttamiseksi hyvin heikkoa, joten Helvettiin minäkin joudun jos loppu nyt tulee.
Mutta sääli jos et usko raamattuun...
(saatana se on mikä sinut epäilemään sitä on saanut, sehän on perkeleen tehtävä, jotta mahdollisimman moni kääntyisi pois Vapahtajan tieltä.)
Toivon, että löydät tien Jeesuksen luo ja saat kokea Jumalan armollisuuden. Yksin Jumala voi meitä auttaa.
Sinullakaan ei taida olla harmainta hajuakaan siitä, mitä on aito katuminen. Se kun on sitä, että näkee virheitä myös itsessään ja kykenee katumaan omia virheitäänkin. Te uskovaiset tunnutte kykenevän vain osoittelemaan sormella toisten virheitä ja kehottamaan heitä katumaan!
Sinäkin ilkeät väittää, etteikö ei-uskovat ymmärtäisi katua. Sinä korotat itsesi väittämällä että sinun katumisesi on jotenkin aidompaa, vaikket ole muuta teksteissäsi tehnyt kuin halveksinut toisia. Monen monta kertaa tälläkin palstalla on uskovat haukkuneet toiset ihmiset ties miten rumasti, vaan kertaakaan ei ole vielä yksikään osoittanut pienintäkään katumusta!
Sinun juttusi katumuksesta on niin tekopyhää, ettei enää edes naurata. Minä en uskova ole, mutta en milloinkaan kehtaisi ylentää itseäni kuten sinä teit, ja sitten saarnata toisille katumuksesta. Mitä hyötyä on uskovaisten katumuksesta, kun ette virheistänne mitään opiksenne ota kuitenkaan? Jatkatte vaan toisten tuomitsemista ja itsenne ylentämistä... Jos tämä on se tapa katua, jota Kristus opettaa, niin minä opin paljon mieluummin tapani jostain muualta.
Miten on mahdollista, että pienten lasten äiti jatkuvasti roikkuu netissä? Lapset tarvitsevat ennen kaikkea läsnäoloa. Et voi olla läsnäoleva äiti, jos jatkuvasti olet palstoilla.
jo aiemmin ylhäällä textissä, että en minä tällä uskollani taivaaseen pääse. En mä silloin ylennä itseäni mihinkään.
ja kuten myös olen sanonut että syntiä on niin kauan kuin on ihmisiä, myös uskovaisilla.
Usein ihmiset katuvat siksi, koska pelkäävät aiheuttavansa itselleen kärsimystä. Se ei kuitenkaan ole todellista katumista, sitä mitä Raamattu tarkoittaa. Noin toimivat katuvat synnin heille aih.kärsimystä, mutta ei itse syntiä.
Ja "puolustautumisesi" on tyypillinen reaktio ko.aiheeseen. Että vertaat itseäsi ja toimintojasi uskovaisiin tai muihin tahansa ihmisiin.Tämä vain on merkki siitä että käytät toisten ihmisten virheitä omien laiminlyöntiesi selittelyyn. Herra ei ole neuvonut meitä pitämään esikuvanamme syntisiä ihmisiä.
Me emme voi pelastaa itseämme, meidän on vain mentävä Jeesuksen luo juuri sellaisina kuin olemme.
onkin vapaa päivä lapsista tai lapsesta tai sitten olen lapseton.... hmm... mietippä sitä.
istuu sylissä ja toinen vetää tuossa muroja tauluun niin että rouskuna käy. Ei näytä hätää olevan :D ymmärtäisin tuon jos istuisin tässä koko päivän mutta oh, en tiedä kuinka hidas sinä olet lukemaan tai kirjoittamaan mutta minulle muutama hetki kerrallaan riittää varsin mainiosti.
Mikä hiertää?
***
sulle, eikä mulle toi viesti. No tulipahan vastattua kuiteskin... =D
muuttaa mielensä. Mitä äsken et pitänyt vääränä, tajuat nyt vääräksi ja haluat tästedes tehdä toisin. Katumus ei ole sama asia kuin pahoillaan olo jostain tapahtuneesta, sehän on tavallista kaikille ihmisille, vaan sitä, että muuttaa elämänsä. Oikean katumuksen voimme saavuttaa vain Jumalan armon avulla.
PS Kaikki täällä "uskovaisina" esiintyvät, eivät ole kristittyjä. Oikea kristitty ei tuomitse lähimmäisiään.
"En mä silloin ylennä itseäni mihinkään."
Ylensit itsesi väittämällä, että sinä olet muita kykenevämpi tuntemaan katumusta vain uskonnollisen näkemyksesi perusteella. Ilmaist täysin selvästi sen, kuinka sinä ja muut uskovat ovat "parempia ihmisinä" kuin ei uskovat. Taivaaseen pääsyllä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Ainoastaan sillä, ettet kykene kunnioittamaan ei uskovia edes sen vertaa, ettet asettaisi heitä itseäsi alemmas.
Sinä et voi tuntemattomista ihmisistä tietää heidän katumuksensa aitoutta taikka heidän katumuksensa syitä tai tapoja. Silti sinä väitit, ettei ei uskovien kohdalla katumusta olisi monesti lainkaan! Tämä on paitsi itsensä ylentämistä, se on myöskin erittäin röyhkeää toisten ihmisten halveksuntaa.
"Usein ihmiset katuvat siksi, koska pelkäävät aiheuttavansa itselleen kärsimystä. Se ei kuitenkaan ole todellista katumista, sitä mitä Raamattu tarkoittaa."
Niin, eipä sinuakaan ole näyttänyt pätkääkään kaduttavan se, että halveksimalla ei uskovia, saatat aiheuttaa kärsimystä heille. Kuten jo aiemmassa viestissäni sanoin, kertaakaan ei ole vielä yksikään uskova tällä palstalla ilmaissut katumustaan siitä, että on mollannut toisia ihmisiä ja aiheuttanut näin ollen kärsimystä joillekin muille kuin itselleen.
"Että vertaat itseäsi ja toimintojasi uskovaisiin tai muihin tahansa ihmisiin.Tämä vain on merkki siitä että käytät toisten ihmisten virheitä omien laiminlyöntiesi selittelyyn."
Niinhän sinä itsekin vertasit omaa kykyäsi katua ei uskovaisiin! Vertailit uskovia ei uskoviin. Käytätkö sinäkin siis toisten ihmisten virheitä omien laiminlyöntiesi selittelyyn?
Missäs kohtaa minä olen sanonut olevani kykeneväinen katumukseen paremmin kuin joku muu? Sinä haluat vääristellä sanomisiani, siten miten sulle on helpompi ne ymmärtää. Empä viitsi väitellä aiheesta kanssas. Usko mihin uskot, tee mitä teet. Vain toivoa voin, että löydät Jeesuksen sydämeesi.
Ja sen verran vielä että tosiuskovaisilla on jotain enemmän mitä ei uskovilla...joskus sinäkin sen ehkä tulet huomaamaan.
ja kun puhuin katumuksesta, en missään vaiheessa ole sanonut että ei uskovat katuisi lainkaan. Puhuin yleensä ihmisten katumuksesta. Ja jos suomenkieltä osaat niin sana usein, ei tarkoita aina.
Ja minä voin myöntää että joskus tulee sorruttua omien laiminlyöntien selittelyyn
Ehkäsyn pettäminen koskee noin paria prosenttia käyttäjistä, ja monestiko tuo vahinko sattuu samalle ihmiselle?
Jos antaa kuin ihmeen kautta jo alkunsa saaneen elämän jatkua ei ole likikään ryhtymistä synnytys"koneeksi".
On tuotu esille, että tutkimukset osoittavat ehkäisyn pettäneen vain 2%:lla abortintekijöistä!! Miettikää sitä.
Itse olen ihan normaali 3 lapsen äiti, ja MINÄ olen opastanut lapsiani ehkäisyn käytössä. Tytöille tiedoksi, mitä seuraa kun hyppää sänkyyn ilman ehkäisyä ja myös pojalle tehtiin selväksi, että jää myös hänen vastuulleen jos joku "pano" paukahtaa raskaaksi yhden kerran jälkeen. Pojat kuulema testaavat, saako tytöltä. Jos saa niin ok ja goodbye! Mutta jos tyttö ei hyppää heti sänkyyn, sen kanssa voi vaikka ajatella alkaa seurustella.
On ollut mielenkiintoista seurata mielipiteitä ja kuulla tosiasioita tytöistä, jotka yksinkertaiseti jakavat itseään vain siinä toiveessa, että saisi jonkun pojan itselleen, edes hetkeksi. Säälittävää! parhaissa tapauksissa nämä tytöt ovat juuri myös niitä vähän tyhmempiä, jotka eivät osaa pitää huolta itsestään. Monet jopa uskovat, että kun saan lapsen, saan sen isän sidottua itseeni? Uskomatonta mutta näin on.
Uskon, että juuri nuo tyhmät tytöt täällä riekkuvat abortin perään, fiksut eivät niin tee. Ja muistakaa, kaikilla on tiedossa aidot tutkimustulokset - ehkäisy ei petä vaan järkenne!
kuvasit juuri aika kieroutunutta järjestystä sukupuolten välillä, joka ei todellakaan ole mikään normi... kai tajuat myös sen, että asian voi kääntää niin päin, että ne samat pojat, jotka "testaavat" niitä tyttöjä, jakavat itseään melko helpolla ja myös ovat varmaan iso syypää sukupuolitauteihin ja ei-toivottuihin raskauksiin. ja nämä pojat ovat myös niitä vähän tyhmempiä...
Oletkohan sinäkin niitä ihmisiä, joiden käsitys sukupuolten suhteesta seksiin on varsin lapsellinen... poikien rooli on haluta seksiä ja tyttöjen vastustaa sen antamista, ja silloinkin kun tytöt siihen suostuvat, on kyseessä huomion haku. Irtosuhteita haluavat pojat luonnollisesti osoittavat vain hyvää itsetuntoa ja mielenterveyttä.
kai teit lapsillesi selväksi, että kuvaamasi käytösmalli on väärä ja seksi ei ole pojille saamista ja tytöille antamista?
Sun poikas siis testailee tyttöjä, että saako niiltä. Ja susta on mielenkiintoista kuunnella kun ne kertoilee testaustensa tuloksista että kuka jakaa ja kuka ei...? Sitten sä sanot tyhmiksi niitä tyttöjä jotka "jakavat itseään". Eiks ne pojatkin ihan samalla tavalla "jaa itseään" testatessaan tyttöjä? Eikös ne ole yhtään typeriä?
Aika uskomaton asenne sukupuolisuuteen naiselta, vieläpä äidiltä. Kaksinaismoraali elää ja voi hyvin, varsinki kun sitä oikein äitien voimin pidetään yllä.
Sitten ihan toi eka lauseesi, et tutkimukset osoittavat ehkäisyn pettäneen vain 2%:lla abortintekijöistä. Mitkä tutkimukset näin osoittavat? Stakesin tutkimukset kun väittävät aivan muuta. Stakesin mukaan yli 60%:lla abortin tekijöistä oli ehkäisy pettänyt.
Mutta miksi on "pettänyt"? Luulen että moni vastaisi kyselyyn "ehkäisy petti" vaikka sitä ei olisi edes käytetty, ainakaan oikein.
No luulen minäkin, että siihen tilastoon on vastaajat vähän totuutta kaunistelleet. Silti haluaisin tietää sen tilaston, josta tämä 2% on peräisin. Olisi kiva tietää, että millä tavalla se sitten on tehty ja miten tuollaiseen tulokseen on tultu kun eroa on kuin yöllä ja päivällä tuohon Stakesin tilastoon verrattuna... Tarkoitan vaan, että kumpikohan näistä sitten on luotettavampi ja asettuuko se todellinen luku sitten lähemmäksi 60% vaiko 2%:a...
Jos lääkäri kysyy miksi päädyt aborttiin niin kuka viittii sanoa, että ehkäisyä ei käytetty? Onhan se mukavampi valehdella että kortsu särkyi tai että pillereitä tuli otettua vähän epäsäännöllisesti. Ei ne lääkäritkää mitään tyhmiä ole mutta merkkaavat sitten papereihin sen "ehkäisy petti" ja homma on selvä.
Johan mä sanoin epäileväni sitä Stakesinkin tutkimuksen tarkkuutta!! Ja juuri siksi että on niin helppo valehdella ehkäisystä kun eihän sellaista jälestä päin voi todistaa toiseksikaan.
Joko nyt löytyisi sitten linkkiä siihenkin tutkimukseen, jossa väitetään 2%:n lukua ehkäsyn pettämisen suhteen? Minkä tahon teettämä tutkimus tämä on ja milloin se on tehty? Millä muulla tavalla tällaiseen lukuun on päädytty, ellei sitten samalla tavalla kuin Stakes on päätynyt runsaaseen 60%:iin?
Saisikos sitten vihdoin sitä linkkiä tutkimukseen, jossa sanotaan, että 2% abortintehneistä on käyttänyt ehkäisyä???? Sellainen kai on oikeasti olemassa, kun kerran niin väitätte??
ilmeisesti mitään tälläistä tutkimusta ei ole olemassakaan, vaan kyseessä oli taas tyypillinen abortin vastustajan valhe... Näin ollen luotan edelleen siihen (todellakin olemassa olevaan) stakesin tutkimukseen enemmän.
kaikki uskovaiset leimataan yhden tai kahden tällaisilla palstoilla meuhkaavan takia. Ja sitten kirjoitetaan yleistyksiä tyyliin "uskovien piireissä vihataan", "uskovaiset miehet sitä ja tätä". Ääritapauksia löytyy joka ryhmästä. Itse olen uskovainen, naimisissa oleva nainen, joka elän puolin ja toisin rakastavassa ja kunnioittavassa parisuhteessa mieheni kanssa. Ystäväpiirimme pariskunnista yksikään ei ole sellainen, että nainen olisi vähempiarvoinen Toinen.
Täysin asiaton viesti aloittajalta ja asiatonta kommentointia uskovaisena esiintyjältä.
muutaman uskovaisen esimerkistä, tuo leima on tullut kyllä ihan siitä teidän pyhästä kirjastanne. Raamatussa, johon uskontonne (ei uskonne vaan uskontonne, huomaathan) perustuu, on selkeästi ilmaistu naisen olevan alempi olento ja miehen käskyvallan alainen.
Leima tulee siis siitä uskonnosta johon lukeudut kai kuuluvasi, ei muiden uskovien käytöksestä, heistä kun löytyy kaikkia mahdollisia mielipiteitä myös. Tällä palstalla vain sen uskonnon mukaanvetävät osapuolet ovat yleensä niitä "nainen vaietkoon seurakunnassa" -tyyppejä :D
No okei minä vedän uskonnot mukaan huvikseni ja uteliaisuudesta, sehän se kissankin kai tappoi.
***
olen itsekin uskovainen ja eksyin sivulle ihan uteliaisuuttani, mutta mieleenikään ei tulisi tuomita abortintekijöitä, koska:
"Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja." (Room. 2:1)
Tuskin sinä tekisit tänne omia pinoja aiheella "veren syöjät, palatte he**etin tulessa"? vaikka sekin on iso synti Raamatun mukaan:
"...karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta..."Ap.t. 15:29 ja tuskin myöskään samalla lailla haukkuisit ihmisiä joissain seksiin liittyvissä sivuissa?? Joten eiköhän anneta jokaisen ihmisen päättää omasta kehostaan ja elämästään, ilman siihen puuttumista tai tuomitsemista. =)
"Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja."
Käsittääkseni aikas harva abortinvastustaja on tehny/tekisi itse aborttia..?
"Joten eiköhän anneta jokaisen ihmisen päättää omasta kehostaan ja elämästään, ilman siihen puuttumista tai tuomitsemista."
Sikiön keho ja elämä eivät ole niitä omia.
ajatellaan.. jos abortti olisi kielletty, kuinka moni nainen tappaisi itsensä kun tuntisi olevansa ansassa.. sinne meni myös sikiö.
Sikiön elämä, no kai tässä nyt jokainne yrittää myös miettiä sen sikiön tulevaa elämää..
Tuskin kovinkaan moni lähtis edes puoskarille riskeeraan terveyttään, saati henkee.
Sikiön tuleva elämä on ihan yhtä hyvä kuin muillakin, useimmilla todennäköisesti biologisen äitinsä luona ja lopuilla sitten adoptioperheessä.
"tuskin kovinkaan moni" ihmiseltä joka ei itse moista tekisi, hmmh. Kovin luotettava tieto.
Tulevan lapsen elämä voi ollakin ihan ok, mistä sen tietää. Kuka ajattelisi sen äidin elämää? Et sinä ainakaan :D
***
lapsihan lähtee sieltä mahasta joko elävänä tai äitinsä tappamana (jos ei nyt keskenmmenoja tai kohtukuolemia oteta lukuun).
Kumpi noista nyt pisemmän päälle mahtais olla psyyken kannalta parempi vaihtoehto?
Yhdelle yksi vaihtoehto on psyykkisesti raskaampi, toiselle toinen. Tilastoista voimme kovin helposti nähdä että ylivoimaisesti suurimmalle osalle se alkion kohtuun tappaminen on vähemmän psyykkisesti rasittavaa kuin adoptioon antaminen.
Jankutukseksi menee mutta menköön.
***
Entä mitä kertoo se että neljäsosa tarvitsee psyykkistä hoitoa abortin jälkeen? Tilastot eivät myöskään kerro mitään niistä jotka tarvisivat hoitoa sinne hakeutumatta..
Tai se, että abortintehneiden itsemurhariski on kolminkertainen normaaliin nähden? Ja kuusinkertainen synnyttäneisiin nähden?
(joojoo, ei ole erikseen eritelty raskauksia jotka alunperin ei-toivottuja..tai niitä onko antanut pois vai ei.. ehkä siksi ettei luvut selkeästi eroa niistä toivotuista?)
ihan niin paljon kuin haluat, ja minä myös. keskustelun vuoksi kuitenkin on kaikille parempi että pysytään tällä alueella niissä seikosisa jotka voidaan todentaa, on kaikille itsestäänselvää että spekuloida voi vaikka kuinka kauas :D
Neljäsosa niin, mistä tiedämme hakeutuvatko he hoitoon abortin VUOKSI vai abortin JÄLKEEN. Tilastointi kertoo että jälkimmäistä. Kyse voi siis olla aivan mistä tahansa muusta syystä kuin abortista. Myöskään osa ei hakeudu hoitoon. Arvailla voimme ihan niin paljon kuin viitsimme, todellista määrää emme silti tiedä.
Abortintehneiden itsemurhariskistä on kai jo jankattu tarpeeksi. Tuo riski on suurin EI-TOIVOTUSTI RASKAANA OLLEILLA. Suomessa näistä ylivoimaisesti suurin osa tekee abortin, muutama harva antaa lapsensa adoptioon. Itsemurhariskejä näitä verraten ei ole tutkittu, vain suhteessa muuhun väestöön.
***
Mistä tutkimuksesta tälläinen tieto on peräisin? Linkkiä kiitos!
Tuo mahdollinen kohonnut itsemurhariski muuten saattaa myös johtua abortintehneiden naisten elämäntavoista ylipäänsä. Ei abortista.
Harvemmalla on vakaata parisuhdetta tai muutenkaan sellaista elämäntilannetta, että lapsen voisivat pitää. Eli elävät muutenkin stressaavassa elämäntilanteessa tavalla tai toisella.
Olisiko esittää tutkimusta, jossa epävakaassa elämäntilanteessa oleva nainen ottaa vielä yhden taakan kantaakseen, eli lapsen elätettäväksi... Muuttuuko se elämä siitä parempaan? Herääkö toivo huomiseen? Tuskinpa.
Olisi hauska lukea jonkinlainen vertaileva tutkimus.
"Neljäsosa niin, mistä tiedämme hakeutuvatko he hoitoon abortin VUOKSI vai abortin JÄLKEEN."
Voithan sä noinkin asiaa väännellä, kumma vaan jos hoitoa ei ole tarttenu koskaan aiemmin mutta sitten yhtäkkiä, näinkin "vähäpätöisen" tapahtuman jälkeen...
"Tuo riski on suurin EI-TOIVOTUSTI RASKAANA OLLEILLA. Suomessa näistä ylivoimaisesti suurin osa tekee abortin,"
Ja mistähän tämä "tieto" on peräisin? Asia on kyllä ihan päinvastoin jos tarkastellaan ehkäsyjen käyttäjämääriä suhteessa niiden pettämisiin (ei-toivottuina voidaan pitää ainakin niitä raskauksia jotka alkoivat ehkäsystä huolimatta, kuka tietää paljonko näiden lisäksi) niin kyllä se ylivoimasesti valtaosa Onneksi synnyttää (ja pitää) sen lapsen!!
Ehkä itsemurhariskiä lapsen pitäneiden ja poisantaneiden kesken ei ole erikseen mainittu koska eivät merkittävästi poikkea toisistaan, molemmathan ne synnyttäneitä on.
Käsitteitä jos taas tarkennetaan. Ei-toivottu on raskaus jonka ei toivota olevan olemassa, ei haluta sen jatkuvan. Yllätysraskaus ei ole läheskän aina ei-toivottu, vain yllättävä. Ei-toivottu raskaus on raskaus jonka olemassaolo on epätoivottua joka suhteessa.
Menikö perille? Nyt voidaan puhua asioista oikeilla sanoilla.
Yllätysraskauksista suurin osa pidetään, kyllä, koska niistä tulee toivottuja ensijärkytyksen jälkeen tai ne ovat jo valmiiksi toivottuja vaikka eivät suunniteltuja. Ero on päätähuimaava.
"Ehkä itsemurhariskiä lapsen pitäneiden ja poisantaneiden kesken ei ole erikseen mainittu koska eivät merkittävästi poikkea toisistaan, molemmathan ne synnyttäneitä on. "
Ehkä ja ehkä, ja ehkä ei. Minä luulen että ne on kyllä sisällytetty synnyttäneiden lukuun mutta mikähän mahtaa olla 20-30 yksilön vaikutus 60 000 joukossa? Mieti hetki.
***
"Tuo mahdollinen kohonnut itsemurhariski muuten saattaa myös johtua abortintehneiden naisten elämäntavoista ylipäänsä. Ei abortista."
Tälläisiä ajatustason asioita on hankalampi tutkia, miksi joku tekee itsemurhan, mikä oli se perimmäinen syy. On voitu vain huomata että teko a (abortti) johtaa niin ja niin suuremmalla todennäkösyydellä tekoon b (itsemurha).
Tässä pari linkkiä joissa asiasta mainittu.
http://www.ituprojekti.net/raskaana.html (viimenen kappale)
http://www.abortionfacts.com/online_books/love_them_both/why_cant_we_love_them_both_9.asp#What about psychological problems after abortion? (kohta Does it ever lead to suicide?)
siinä on selkeästi ilmaistu että PAS koskee pääasiassa niitä jotka ovat olleet aborttipäätöksestä epävarmoja mutta tekevät sen silti koska heille väitetään että "ei se tunnu missään". Tuntuuhan se, ja asia pitää käsitellä. Sen kai ymmärtää tollokin? Ilmeisesti tiedonhaku omatoimisesti on jenkeissä sen verran kartettua toimintaa että riskejä ei tiedosteta etukäteen eikä osa noista naisista todella käsitä mitä tekee, noiden jenkkiutkimusten mukaan myös suurimalla osalla abortin tehneistä ja siitä kärsivistä on takanaan painostusta tai koettua pakkoa aborttiin.
Minusta tämä jo asettaa nuo naiset ja tutkimustulokset Täysin eri viivalle meidän kanssamme, vaikka tiedonlevitystä ja psyykkisten ongelmien ennaltaehkäisyä tulisi toki meilläkin tehostaa.
***