en jaksa

pitkään olen ponnistellut, enää en jaksa. aina olen ollut yksin. ystäviä kyllä on ollut mutta pohjimmiltani olen aina ollut yksin. elämässä ei varsinaisesti ole koskaan ollut pahoja iskuja. kuolemia kyllä ja surua. rahahuolia ja rakkauden puutetta..aina olen vähätellyt ongelmiani, ajatellut että miljoonilla ihmisillä on asiat paljon huonommin kuin minulla. kerran sitten keksin mistä kaikki johtuu. mulla on paha olla itseni kanssa.

monesti olen miettinyt että mun ei varmasti ollut tarkotus tänne syntyä. ei sairaan mielen ja sielun kuuluisi tänne tulla. niin kuitenkin kävi ja tässä sitä ollaan.monia kertoja on käynyt mielessä että tämä saa riittää. koskaan en kuitenkaan ole uskaltanut. sitten tilanteet on aina parantuneet ja olo kohentunut, mutta sitten taas se on alkanut.

haluan niin paljon pois täältä. en jaksa enää. kaikki on vain minun omaa syytäni. oma vika etten ole jaksanut panostaa asioihin jotta olisin savuttanut sen mitä haluan. monta läheistä on lähtenyt oman käden kautta ja tiedän miltä se toisista (omaisista ja ystävistä) tuntuu. hirveältä! en haluaisi saattaa omiani siihen tilanteeseen. näyttää kuitenkin siltä että on pakko..en usko että mieltäni pystyisi kukaan parantamaan. miten pystyisi? aloitteen on lähdettävä itsestä ja jos pitäisi valita yrittämisen ja luovuttamisen väliltä, luovuttaisin.

olen niin rikki.
7535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Yritä jaksaa... tiedän mitä syvä masennus on. Kun tuntuu että aina menee pieleen pahemman kerran, tai sitten itse mokaa asiat. Vuodesta toiseen ahdistaa.

Elämä on kuitenkin suuri lahja. Koskaan en tekisi itselleni mitään sillä perheelleni ja muille se olisi karmea teko. Itsekästä kuitenkin.

Tosi vaikeeta on jaksaa mutta hetki kerrallaan. Joskus kirkastuu... tiedän sen!

Äänestä

En minäkään jaksa. Joka paikka on niin täynnä tuskaa. Mitään muuta en haluaisi, kuin "olla". Minkään ei pitäisi olla helpompaa. Kunpa voisin olla vaan, rauhassa, hiljaisuudessa. Kunpa tämä suru ja viha viimein jättäisi minut. Miksi me ponnistelemme? Mitä ihmeeseen me sillä pyrimme? Mitä tapahtuisi, jos lopettaisimme? Onko kuolema ainoa vaihtoehto? Tämä sairas maailma musertaa minut. Kaikki nämä väärät ihanteet, kaikki tämä typeryys. Haluaisin vain olla rauhassa.

Äänestä

Minulla on samat aatokset. Haluaisin vain ratkaista tämän "en kuulu joukkoon" jutun. En myöskään ymmärrä miksi pitää rehkiä ja tuntea vain tuskaa. Olen jättänyt työt ja haluaisin olla vain rauhassa. En jaksa kantaa vastuuta elämästä. Mielestänimeillekkin kuuluu paikka tässä maailmassa, vaikkemme olekkaan kui muut. Meidän kaltaisiamme on varmasti ollut aina ja jotenkin he vaan ovat eläneet. itsemurha ei ole se ratkaisu, se on jokin henkinen herääminen ja itsensä hyväksyminensemmoisena kuin on. Taloudellisesti täytyy oppia tulemaan vähällä toimeen ja tyytyä olemaan köyhä. Kyllä se jokin tuonsuuntainen asia on.

Äänestä

Olet oikeassa siinä että aloitteen on pakko lähteä itsestä, jos tahtoo oikeasti selvitä. Vaikka kirjoitat että jos pitäisi valita yrittämisen ja luovuttamisen väliltä, luovuttaisit, mutta eikö jo tämän asian kirjoittaminen kerro, että et ole vielä luovuttanut, etkä sitä tahtoisikaan.

Itsensä syyttäminen ja sättiminen asioista on väärin. Sillä et voita mitään. Ja syypään etsiminen on turhaa. Ei sen löytämiselläkään voittaisi mitään. Tärkeintä olisi vaan hyväksyä se ja hakea madollisesti ammatti apua, niin voi saavuttaa parempaa. Jos on omasta mielestään epäonnistunut ja nyt uuvuksissa, ei se tarkoita että olisi muita huonompi. Aina saa uuden mahdollisuuden, kun antaa ensin itselleen anteeksi.

Tsemppiä ja voimia ja jaksamista, elämä on kuitenkin elämisen arvoista, vaikka ei aina siltä tuntuisi!

Eikä kukaan ole oikeasti yksin, jos asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, hae apua niin et ole yksin!

Rikkinäiset ihmiset kyllä paikataan!

Äänestä

Mielestäni masennus viestii,etten ole kuunnellut,mitä TODELLA TUNNEN sisimmässäni-jo pitkään aikaan.En ole kuunnellut sydäntäni,kuinka se jaksaa,puhumattakaan mieltäni rasittavista huolista.

Lapsuus-ja murrosiässä olin hyväksikäytetty.Tästä olen vaihtelevasti kärsinyt sos.tilanteissa ihmisten kanssa.Olen kokenut aina olevani "outo lintu" täällä,vaikeuksineni.Joskus mietin,et ironinen,ajoittain musta huumori,on antanut minulle voimaa.Arvostelen säälimättä ihmisten asenteita,mielipiteitä,rakentavasti ja pohdiskellen.

Olen kertonut ystävilleni traumasta,mutta vasta nyt 40v.sain aikaiseksi lähteä terapiaan.Kolme kertaa kun jaksan maksaa 69 euron yksityisen psykiatrikäynnin,voin anoa pitkäaikaista kelan paremmin tukemaa terapiaa.

Pahin harha on ajatus,et kaikilla muilla on elämä varmasti paremmin ja helpompaa.Se vie pohjan masentuneen yrittämiseltä.Meitä on todella paljon,jokaisella vain eriasteiset vaikeutensa.Välillä tuntuu,että hukun murheisiini,toisena hetkenä löydän sisun taistella elämästäni.

Sinä olet tärkeä tässä maailmassa,ajatuksesi arvokkaita,ne muokkaavat elämääsi.Hyväksymällä heikkous voimavaranasi,löydät tien myös antoisaan tulevaisuuteen.Elämäsi voi olla matka itseesi.Anna hetkiä rentoutumiselle ja ajatuksille.Hae voimia sinulle iloa tuottavista asioista.Tavoittele vähitellen asioita,joita haluat elämääsi.Toivon sinulle voimia ja uskoa elämääsi:)

Äänestä

Tämä on totuus.

Etsi totuutta filosofiasta,se auttaa.
Sinulla on tilaisuus ajatella erillailla
kuin muut,löytää totuuksia joita toiset
eivät osaa edes kuvitella.

Äänestä

...kaiken ei tarvitse lähteä sinusta.
Kuten jo sanoit, sinulla on niitä läheisiä. Niille sinun pitää sanoa, ettet jaksa. He voivat sitten jaksaa sinunkin puolestasi. Hakeudu hoitoon, sielläkään ei tarvitse jaksaa. Sinusta pidetään huolta ja saat levätä. Älä syytä koko ajan itseäsi, vaan anna itsellesi anteeksi.

Ja viimeiseksi:
Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu, ihan tarkkaan. Vaikka oma oloni ei ole loistelias, olen jotenkin onnistunut sinnittelemään tuon olon jälkeen. Kipu hellittää kun sinä olet valmis hellittämään siitä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enää.. kirjoitti:

pitkään olen ponnistellut, enää en jaksa. aina olen ollut yksin. ystäviä kyllä on ollut mutta pohjimmiltani olen aina ollut yksin. elämässä ei varsinaisesti ole koskaan ollut pahoja iskuja. kuolemia kyllä ja surua. rahahuolia ja rakkauden puutetta..aina olen vähätellyt ongelmiani, ajatellut että miljoonilla ihmisillä on asiat paljon huonommin kuin minulla. kerran sitten keksin mistä kaikki johtuu. mulla on paha olla itseni kanssa.

monesti olen miettinyt että mun ei varmasti ollut tarkotus tänne syntyä. ei sairaan mielen ja sielun kuuluisi tänne tulla. niin kuitenkin kävi ja tässä sitä ollaan.monia kertoja on käynyt mielessä että tämä saa riittää. koskaan en kuitenkaan ole uskaltanut. sitten tilanteet on aina parantuneet ja olo kohentunut, mutta sitten taas se on alkanut.

haluan niin paljon pois täältä. en jaksa enää. kaikki on vain minun omaa syytäni. oma vika etten ole jaksanut panostaa asioihin jotta olisin savuttanut sen mitä haluan. monta läheistä on lähtenyt oman käden kautta ja tiedän miltä se toisista (omaisista ja ystävistä) tuntuu. hirveältä! en haluaisi saattaa omiani siihen tilanteeseen. näyttää kuitenkin siltä että on pakko..en usko että mieltäni pystyisi kukaan parantamaan. miten pystyisi? aloitteen on lähdettävä itsestä ja jos pitäisi valita yrittämisen ja luovuttamisen väliltä, luovuttaisin.

olen niin rikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu