Ollaan puolisoni kanssa eroamassa. Meillä avioehdossa sanotaan, että kumpikin säilyttää avioliittoa edeltävän omaisuutensa, ja avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä.
Yhteistä meillä on ainoastaan asunto. Sen verran puhuttiin, että puolisoni lunastaa osuuteni kuittaamalla lainan ja maksaa lisäksi puolikkaan asunnon arvon ja lainamäärän erotuksen rahana. Tämä oli hänen ehdotuksensa. Ensi alkuun kuulosti ihan reilulta.
Puolisollani on kuitenkin kolme kertaa suuremmat tulot kuin minulla. Hän on koko usean vuoden avioaikamme maksanut elatusapua edellisen avioliittonsa lapselle. Sen lisäksi elatussopimuksen vastaisesti kustantanut lapselle kaikenlaista kallista, maksellut lapsen matkoja, maksanut harrastukset joista lapsen äiti on kieltäytynyt jne. Se on ihan ok. Kunnon isä jolla on varaa toimii niin, eikä se nyt niin ole meiltä pois ollut. Elatussopimuksessa on määritetty suuri rahasumma, sekä se mitä kaikkea se kattaa, myös osuuden kalliimmista hankinnoista toistuvasti, ettei tarvitse kertaluonteisesti tehdä suurempia hankintoja. Silti hän siis on yksin hankkinut lapsen kalliimmat hankinnat kun lapsen äiti ei ole suostunut (varaa olisi).
Minulle hän on sanonut, että joskus lapsi kuitenkin perisi hänet, ja mitäpä hän tilillään niitä rahoja säilyttää. Sekin on varmaan okei?
Mutta miehellä on tileillään rahaakin. Juuri hän maksoi lapsensa autokoulun. Edellisenä päivänä hän itse sanoi, että ositus tehdään sitten lain kirjaimen mukaan. Mies on osittamassa vain asuntoamme ja senkin puoliksi. Olemme maksaneet kaikki pakolliset menot puoliksi ja melko 50-50 osallistuttu talouteen, miehen suurista tuloista riippumatta. Hän siis on käyttänyt tuloerot lapseensa. Meneekö ositus nyt ihan oikein, jos kerran lain kirjaimen mukaan tehdään? Mielestäni ei. Kuulin juuri jostain tasingosta ja yritin selvittää finlexistä. Ehkä minun pitäisi palkata juristi? (johon ne tasingot sitten meneekin ;) )
Mies itse ei halunnut avioehtoa, mutta nyt on kuitenkin päättänyt että tämä yhteiselo ei olekaan kivaa. Aika vaihtaa nuorempaan vissiin...
Yhteistä meillä on ainoastaan asunto. Sen verran puhuttiin, että puolisoni lunastaa osuuteni kuittaamalla lainan ja maksaa lisäksi puolikkaan asunnon arvon ja lainamäärän erotuksen rahana. Tämä oli hänen ehdotuksensa. Ensi alkuun kuulosti ihan reilulta.
Puolisollani on kuitenkin kolme kertaa suuremmat tulot kuin minulla. Hän on koko usean vuoden avioaikamme maksanut elatusapua edellisen avioliittonsa lapselle. Sen lisäksi elatussopimuksen vastaisesti kustantanut lapselle kaikenlaista kallista, maksellut lapsen matkoja, maksanut harrastukset joista lapsen äiti on kieltäytynyt jne. Se on ihan ok. Kunnon isä jolla on varaa toimii niin, eikä se nyt niin ole meiltä pois ollut. Elatussopimuksessa on määritetty suuri rahasumma, sekä se mitä kaikkea se kattaa, myös osuuden kalliimmista hankinnoista toistuvasti, ettei tarvitse kertaluonteisesti tehdä suurempia hankintoja. Silti hän siis on yksin hankkinut lapsen kalliimmat hankinnat kun lapsen äiti ei ole suostunut (varaa olisi).
Minulle hän on sanonut, että joskus lapsi kuitenkin perisi hänet, ja mitäpä hän tilillään niitä rahoja säilyttää. Sekin on varmaan okei?
Mutta miehellä on tileillään rahaakin. Juuri hän maksoi lapsensa autokoulun. Edellisenä päivänä hän itse sanoi, että ositus tehdään sitten lain kirjaimen mukaan. Mies on osittamassa vain asuntoamme ja senkin puoliksi. Olemme maksaneet kaikki pakolliset menot puoliksi ja melko 50-50 osallistuttu talouteen, miehen suurista tuloista riippumatta. Hän siis on käyttänyt tuloerot lapseensa. Meneekö ositus nyt ihan oikein, jos kerran lain kirjaimen mukaan tehdään? Mielestäni ei. Kuulin juuri jostain tasingosta ja yritin selvittää finlexistä. Ehkä minun pitäisi palkata juristi? (johon ne tasingot sitten meneekin ;) )
Mies itse ei halunnut avioehtoa, mutta nyt on kuitenkin päättänyt että tämä yhteiselo ei olekaan kivaa. Aika vaihtaa nuorempaan vissiin...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siltä näyttää, että kyllä se mies taitaa olla oikeassa. Kaikki hänen kulunsa ovat olleet sitä normaalia perhe-elämää.
Vielä vähän muistin virkistystä. Sopuero on aina viisaampi ja halvempi.
Tuon miehen menot ei ole olleet normaalia perhe-elämää tämän naisen kanssa. Miehellä on elatussopimus aiemman liiton lapsesta. Mies on kuitenkin maksanut paljon enemmän, eikä edes mitään mitättömiä rahoja kuten autokoulu. Mies olisi tietysti voinut vaatia myös exäänsä hoitamaan oman puoliskonsa kuluista eikä maksella exän kuluja. Sehän ei kuulu tähän liittoon, että maksetaan exän puolesta sellaista mikä ei miehelle minkään sopimuksen mukaan kuulu.
Sopuero tosiaan tässä tapauksessa olisi halvempi miehen kannalta. Tietämättä kuinka paljon miehellä tileillä on rahaa, mutta jos sitä nyt reilusti siellä on, ne ovat tämän perheen yhteisiä rahoja. Ne jaetaan tämän naisen kanssa, eikä exän.
Siitä vaan sitten haastehakemusta tiskiin ja käräjille.
......
Yhteistä meillä on ainoastaan asunto. Sen verran puhuttiin, että puolisoni lunastaa osuuteni kuittaamalla lainan ja maksaa lisäksi puolikkaan asunnon arvon ja lainamäärän erotuksen rahana. Tämä oli hänen ehdotuksensa. Ensi alkuun kuulosti ihan reilulta.
Puolisoiden omaisuus ja rahat ovat puolisoiden omaa avioliitossakin. Kun teillä on avioehto, niin sinulla ei ole ollut, eikä ole nyt mitään oikeutta puolisosi rahoihin tasinkona.
Yhteisen asunnon ja velan osaltakin ehdotus on tasapuolinen, kunhan talon arvona on laskelmassa oikea myyntihinta.
Ellei riitaa synny siitä, kummalle talo jää, niin en hoksaa mitään aihetta riitelyyn.
Joutomies nyt vähän oikoo mutkia: >>Kun teillä on avioehto, niin sinulla ei ole ollut, eikä ole nyt mitään oikeutta puolisosi rahoihin tasinkona.
Tulkintasi avioehdostamme oli oikea. Miehen rahat ovat peräisin hänen kuukausittain saamasta palkasta. Suuri osa tietysti on mennyt elämiseen, mutta ajoittain rahaa on kertynyt tilille enemmän, kun emme me niin leveästi elä... olisi ehkä pitänyt. Kyllä ennen avioliittoa saadut rahat ovat menneet jo vuosia sitten.
Joskus mies maksaa entiselle vaimolleen suuria summia heidän lapsensa tarpeisiin, joihin myös lapsen äidin pitäisi osallistua, mutta ei kuulemma halua, vaikka varaa hänelläkin olisi. Mies ei ole elatusvelvollinen entisestä vaimostaan. Eräs tuttavani tässä selitti miehen käyttäneen meidän rahojamme exäänsä ja siten heikentäneen meidän varojamme.
Tuli tässä eräs toinenkin asia eilen tapetille. Yhteiset huonekalut. Ne on melko kalliitakin (ei Ikeasta) ja hienoja, arvonsa säilyttäviä, ja mies oli ajatellut pitää ne, koska ne hänen mielestään kuuluivat asunnon irtaimistoon ja sisältyvät asunnon arvoon. Sillä hetkellä ymmärsin, ettei tämä ero ihan niin jouhevasti mene sittenkään. Asunto on arvioitu ilman irtaimistoa. Olen kuitenkin maksanut noin puolet kaikesta, ja varmasti ei mies niitä ihan ilmaiseksikaan saa. Hänellä on varaa maksaa, ja jollei ole, olisi ajatellut sitä silloin kun eksälleen rahojaan lahjoitti. Olisi pitänyt minunkin ymmärtää antaa miehen maksaa yhteisestä omaisuudestamme suuremman osan. Ei sitten niin harmittaisi tälläinen vääntö.
Asioita voi tulkita väärin. Olen pitänyt (jaettavana) omaisuutena ainoastaan konkreettisia ja arvokkaita asioita, kuten asunnot, autot, mökit. En osannut edes ajatella tilillä lojuvan palkkatulonkin (näissä mittasuhteissa kuin miehelläni, itse elän melkein /- nolla) olevan sen verran mainittavaa omaisuutta, että sekin pitäisi huomioida. Lisäksi tuli arvokkaat huonekalut.
Joku on kuulema taistellut kahvikupeistakin. Nekin meillä kyllä on hieman arvokkaammasta astiastosta, mutta mies pitäköön. En haluaisi mitään materiaa mukaani tästä liitosta, mutta jos mies valitsee maksamisen sijaan materiasta luopumisen, se on kai otettava. Roskiin ne vaan menee, ja mies niitä tarvitsee enemmän. Mieheni tuntien hän on liian laiska hankkimaan uusia, mutta liian harakka tällaisten "hienouksien" perään, ja hienoilla romppeilla hän voi tehdä vaikutuksen seuraavaan kumppaniinsa.
Suotavaa tietenkin olisi jos hän ymmärtäisi tehdä osituksen sovussa. En kuitenkaan lannistu, vaikka hän kuvittelee pääsevänsä tästä kuin koira veräjästä. Aikuinen mies ottakoon vastuuta siitä mitä pitää. En ole hänen äitinsä joka antaa periksi kaikessa.
***