Olen tässä huomannut tosiasian, että olen antanut 100 % pakit minua lähestyneille naisille. Itsekin toki pakkeja saanut varmaan 95 % tapauksista, mutta ihmettelen omaa asennetta, jos nainen lähestyy minua.
Nyt kuitenkin uusi tilanne edessä, jossa nainen on lähestynyt sen verran sitkeästi, että en aio pakkeja antaa (miksi ylipäänsä antaisin, kun olen kiinnostunut hänestä). Ongelma on kummallinen. En osaa oikein suhtautua asiaan järkevästi. Ilmeisesti minulla on tarve jotenkin "hallita" tilannetta naisten kanssa suhteen alussa tai mitä lie :/
On tämä elämä sitten vaikeaa. Onnellisena oleminenkin voi jollekulle olla hämmentävää ja sellainen asia, jota ei "osaa" ottaa vastaan. Mikä neuvoksi?
Nyt kuitenkin uusi tilanne edessä, jossa nainen on lähestynyt sen verran sitkeästi, että en aio pakkeja antaa (miksi ylipäänsä antaisin, kun olen kiinnostunut hänestä). Ongelma on kummallinen. En osaa oikein suhtautua asiaan järkevästi. Ilmeisesti minulla on tarve jotenkin "hallita" tilannetta naisten kanssa suhteen alussa tai mitä lie :/
On tämä elämä sitten vaikeaa. Onnellisena oleminenkin voi jollekulle olla hämmentävää ja sellainen asia, jota ei "osaa" ottaa vastaan. Mikä neuvoksi?
Vastaukset 25
Vanhimmat
mikkään namusetä?? :)
olla. Päätellen tollasista lainausmerkeistä ihan tavallisissa sanoissa. Se on joku
"merkitys"-joonas... hehheee... vai pitäiskö laittaa oikeen "hehheee" että sekin ymmärtäis...
Mitäs tuota suotta tuumailemaan ja vastaan laittamaan, jos "setäikäänkin" olet jo ehtinyt. ;)
Anna asioiden mennä eteenpäin omalla painollaan, varmasti huomaat ettei ole tarvetta ajatella "negatiivisesti" :)
Ajattelisipa mies, jota minä erittäin sitkeästi olen lähestynyt, samalla lailla... Taitaa vaan minun kohdallani olla turha toivo ja luovutettava on. Mutta onnea sinulle ja sinut valloittaneelle naiselle!
Ei kannata luovuttaa, jos et tiedä toisen tunteita. Sitten tietysti eri asia, jos olet jo selvät pakit saanut.
Omassa tilanteessa on kyllä menneyt jo kauemmin kuin 5 kk. Ensimmäisen kerran näin hänet jotakin pari vuotta sitten. Ja silloinkin hän vaikutti todella kiinnostuneelta minua kohtaan. Olosuhteet olivat kuitenkin vastaan ja itse ajattelin, että kenties nähdään vielä uudestaan, kun samoissa piireissä pyöritään. Nyt sitten hän jo lähestyy ennen kuin ehdin tajutakaan, että olosuhteet ovat toiset kuin silloin.
Mä en kyllä kauheasti luota asioiden sujumiseen omalla painollaan, koska olen sen verran jahkailija, että sitten voi tilaisuus jo mennä. Joten toimintaa vaadin itseltäni, mutta jokin jarru on päällä enkä tiedä, mihin suuntaan olen menossa. Pää pyörällä, mutta ei kai se rakastuneena ihme olekaan.
Mitä ihmehorinoita noissa aiemmissa kommenteissa. Katkerat peräkammarinpojat taitavat siellä kateellisina kommentoida, kun joku saa naisilta huomiota.
Itse olen piirittänyt yhtä miestä sinnikkäästi jo viitisen kuukautta... toivottavasti minulle käy yhtä hyvin kuin sinun piirittäjällesi.
mulla sama ongelma, siis yritän epätoivoisesti saada miestä kiinnostumaan tosissaan. onhan välillämme kaikenlaista tapahtunutkin mutta vaikuttaa välillä siis todellakin epätoivoiselta. kerro vinkkejä, mitä voin tehdä tämän miehen kanssa? :)
Se nainen on kerta sua sitkeästi piirittänyt, niin kyllä se kestää sun pienet omituisuudetkin, älä huoli. Joskus sitä vaan pitää itse uskaltaa antautua ja pelottavinta on joskus antautua aidolle tunteelle. Vaikka olet jo setä niin oletko koskaan aidosti rakastunut, jos kerta et ole koskaan "antautunut tunteelle"? Ei rakkaus ole valtapeliä, vaikka moni täälläkin näyttää niin luulevan. Jos oma ihastukseni piirittäisi minua olisin ylpeä ja otettu, etenkin koska se on niin vaikeaa naisille. Tarviiko sinun ottaa onnea vastaan, minusta kuulostaa siltä, että se on jo hiipinyt sisään huomaamattasi, anna itsellesi vain aikaa sopeutua tilanteeseen.
Niin mikähän se nyt sitten on aidosti rakastumista. Olen rakastunut laskujeni mukaan 4 kertaa ennen tätä uutta tilannetta. Joka ainut kerta olen saanut pakit, joten tragedian puolella ollaan eikä "tunteelle antautumista" ole päässyt tapahtumaan.
Sopeutumisaikaa näyttää kehkeytyvän, kun asiat ei etene. Pidän yhteyttä "piirittäjääni", mutta jokin kumma tunne tässä minua häiritsee. Pelkään kai jääväni alakynteen, vaikka kyllähän sitä alakynnessä on silloinkin, kun itse on tehnyt aloitteen. Yritän kyllä olla niin kuin muulloinkin naisten kanssa hänenkin seurassa, mutta jotenkin olen "järkyttynyt" siitä, että nainen on onnistunut viemään jalat alta. Oma olo on todella epävarma. Ehkä tilanne vain on uusi minulle. En ymmärrä itseäni.
Ehkä aika parantaa!
Luulenpa että olette molemmat epävarmoja ja heijastelette näitä tunteita ees taas. Eli olet siis torjunut naisen joskus ja nyt sitten olet kiinnostunut? Ehkä nainen ei kykene tekemään tarpeeksi selvää aloitetta kun pelkää pakkejasi taas ja sä olet epävarma kun toinen on epävarma? Sekava selitys mutta ehkä ymmärsit idean... Eli jos ottaisit sen aloitteen minkä nähtävästi muutenkin haluat ottaa niin asiat voisivat edetä? En tiedä, tulipa vaan mieleen kun itsekin olen joskus jäänyt odottelemaan sitä lopullista aloitetta ja sitä ei koskaan sitten tullutkaan, myöhemmin tajusin että olisin voinut näyttää sitä vihreää valoa niin, että toinenkin ymmärtää.
Vai onko nainen sitten "syöjätär" ja siksi pelkäät jääväsi alakynteen? Jos niin on niin sitten sun pitää punnita tarkkaan mitä haluat, jos koet sen olevan negatiivinen piirre jo nyt se luultavasti alkaa ärsyttämään vain enemmän ajan myötä. No kuitenkin toivottavasti asiasi ratkeavat myönteisellä tavalla, eipä näistä varmaan mistään kauheasti apua ole, itse joudut valinnat tekemään.
Pikkasen menet ohi meidän tilanteesta, mutta ymmärsin pointtisi. Hyvinkin mahdollista, että hänkin on aiemman seurauksena epävarma, vaikka ei tämä kyllä näy hänen käytöksestä (paitsi aikailuna).
Otin jo aloitteen soittamalla hänelle, mutta nämä "olosuhteet" ovat jälleen kampittamassa, vaikka nyt eivät siis estä etenemistä. Hyvä oivallus, mitä sanoit "lopullisesta aloitteesta"- se on vielä tekemättä. Kortit eivät ole vielä avoinna. Siis minun omat, hän on kyllä mielestäni näyttänyt omansa riittävän selvästi, että ainakin minä ymmärsin kiinnostuksen olevan suurta. Mutta nythän punttini vähän tutisee, kun olen "käsijarru" päällä. Tässä kohtaa on se jokin outo tunne, joka saa minut epäröimään tavanomaista enemmän. Se saa kysymään, enkö todella haluakaan naista, joka on minusta kiinnostunut "oma-aloitteisesti".
Hän ei ole mikään syöjätär, sillä sellaiselle taidan antaa pakit pelkästä "periaatteesta", jos siis syöjätär on nainen, joka käy päälle niin vauhdilla, ettei anna mahdollisuutta päättää, mitä mies itse haluaa. Hän on ollut hyvin huomaavainen, mutta samalla silti määrätietoinen niin, että aina kohdatessamme on osoittanut olevansa kiinnostunut yksityiselämästäni ja mielipiteistäni. Sanoisin, että ei minua voisi paremmin lähestyä kuin, miten hän sen on tehnyt. Tie sydämeeni kulkee juuri tuota kautta!
Ehkä se "ongelma" onkin juuri tuossa. Hän näyttäisi lukevan minua helposti ja osaavan vielä vetää oikeista naruistakin. Tämä on ihan mukavaa ja sitä, mitä on voinut toivoakin joskus kohtaavansa. Mutta siitä seuraa, että minä en olekaan enää "pelinrakentaja". Olen luonteeltani järjestelmällinen ja määrätietoinen, joten olen nyt joutumassa alueelle, jossa en ole ennen tainnut olla. Pitäisi osata "antaa palaa", mutta eipä taida ihan helpolla minulta luonnistua.
Valinta on selvä, mutta pelkäämpä mokaavani jarruttelullani koko jutun.
sen naisen ajattelevan nyt? mä luulen ettet voi pitkään empiä, jos kerta teillä on nyt mahdollisuus edetä ja molemmat tietää sen, jos et pian anna selvää signaalia kiinnostuksestasi se luopuu nyt lopullisesti. se että et anna signaalia kiinnostuksestasi tässä tilanteessa=hienovaraiset pakit. muutenkin olisi ehkä parempi antaa ne pakit kun et tiedä mitä haluat ja toinen on selvästi vakavasti ollut ihastunut suhun ja kauan. en kyllä ymmärrä miehiä, kuullostaa kuin olisit tavannut varsin sopivan naisen ja silti ei kelpaa. oletko varma että analysoi sua, jos se vaan on oikeasti sen luontoinen mitä on kanssasi? lyön vetoa, että empimisesi syy on jotain mitä et kehtaa ääneen sanoa, on pullukka tai muuten tavallinen, yh tai jotain muuta mikä mielestäsi ei ole sopivaa sulle. vaikka sen sydän särkyis olisi reilumpaa antaa ne pakit kuin roikuttaa ihastunutta. ei jaksa näitä...
Dear setävaan
Juttusi alkavat kuulostaa pelottavan tutuilta.
Jos ko. nainen vie jalat altasi ja olet varma, että hänkin on kiinnostunut, rohkaise itsesi ja tee aloite. Ei sen tarvitse sen kummempaa olla, pyydä vaikka kahville. Ehkä hän on satuttanut itsensä eikä uskalla itse lähestyä enempää. Ehkä hän pelkää säikäyttävänsä sinut. Ehkä hän tietää enemmän sinusta kuin uskotkaan, mutta on silti valmis yrittämään, mutta pallo on sinulla.
Mutta jos hän on todella kiinnostunut, jahkailusi oikeasti satuttaa häntä. Ethän sinä halua satuttaa?
Mitäkö nainen ajattelee?
Nainen on nyt tyytyväinen, koska olen ottanut yhteyttä häneen. Välivaihe johtuu aika pitkälle "olosuhteista".
No, en ole tunnustanut rakkauttani ääneen, mutta se menisikin tässä vaiheessa liian pitkälle. Itsestään selvä kun ei ole enää välttämättä niin kiinnostava, jos olet huomannut. Siksi siis "lopullinen signaali" on antamatta.
Hänelle riittää tällä hetkellä, kun sanoo vain kyllä johonkin niistä ehdotuksistani, joissa olen tapaamista ehdottanut. Ja tavata hänet haluankin, siis kelpaa kyllä!! Ponttini on vain se, että pelkään missaavani koko jutun oman epävarmuuden takia myöhemmin. Olen aiemmissakin suhteen aluissa mennyt joskus niin lukkoon, että joudun jälkeenpäin ihmettelemään, miten tässä näin kävi. Ja niin käy helpoiten juuri silloin, kun omat tunteet on pinnassa. Nyt ne on ja kaiken lisäksi niiden "avain" on jonkun muun kuin itseni hallussa.
Mutta joo, helppoahan se on sanoa, että antaa palaa. Niinpä niin, kuinkas se nyt sitten tapahtuu yhtäkkiä :/
ihan liikaa.itseäs ja toista. mitä jos vaan eläisit päivän kerrallaan etkä yrittäis pelata pelejä, siihen ne sun juttus on kaatuneet. ole mitä olet ja anna toisenkin olla. sun tunteiden avain on sulla, ei kellään muulla. olet lukenut sedäksi liian monta harlekiiniä ja katsonut hollywoodsatuelokuvia jos uskot tuollaiseen. elä ja anna rakkaudelle mahdollisuus ja unohda analysointisoopa, järjellä karkotat tunteen pois.
Tuosta analysoimisesta olen ihan samaa mieltä. Liika on liikaa! Mutta kun luonne on tämä, niin tämän kanssa täytyy elää ;)
Millä sammutat analysaattorin? Et sitten millään.
Vastaan tähänkin, kun siinä on yksi hyvä havainto.
Eli hän on säikäyttänyt minut jo. Siinä mielessä on ihan hyvä, että saamme aikaa kumpikin totutella uuteen tilanteeseen. Nythän minun puolelta olen kiinnostukseni ensikertaa (epäsuorasti) osoittanut, kun tapaamista ehdotin, vaikka ei ne varsinaisesti mitkään treffit olekaan. Ja hän tietää minusta paljon välikäsien kautta, joten en usko, että juttu suuriin väärinkäsityksiin kaatuu.
Jahkailu voi tietysti vielä jatkossa tulla kuvioon mukaan, sitä toivoakseni onnistun välttämään. Sillä silloin tämä alkaa mennä vaikeaksi niin hänelle kuin minullekin. Pelkojen kanssa täytyy vaan yrittää tulla toimeen itse kunkin.
Olen itse samanlainen...
Tämä on tosiaan osittain minulle tuttua. Ainoa vaan, että minä olen se sinnikäs piirittäjä.
Minäkin näin ko. miehen ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten. Erotuksella sinun tarinaasi, itse en ollut ihan heti myyty, vaikka tykkäsinkin kovasti tyypistä. Kiinnostus heräsi vasta myöhemmin, tosin siitäkin on jo melkoisesti aikaa.
Jos ko. mies on kiinnostunut minusta, niin kova tuo on jahkailemaan. Hän on ilmiselvästi huomannut kiinnostukseni (sen nyt tollompikin huomaa), mutta minkäänlaista vastakaikua en ole saanut. Joskus hän jopa hiukan perääntyy. Ja tiedän säikäyttäneeni hänet, vaikka en hyökkäävä olekaan - ainakaan tietääksi, vaikka sitkeästi piiritänkin. Koitan kovasti keskustella ja monesti saammekin juttua aikaiseksi. Huomaan, että ainakin keskusteluyhteys meillä pelaa useimmiten. Taas pienellä erolla sinuun, hän ei ole minulle soittanut ja ehdottanut tapaamista, vaikka minä kovasti odotankin.
Teillä on yhteistä myös tuo taipumus analysointiin. Hän on varmasti analysoinnin mestari. Tosin hänen tapauksessaan se kuuluu jossain määrin ammattiinkin.
Minä myös tiedän hänestä paljon välikäsien kautta ja siitä johtuen myös ymmärrän hänen käytöstään.
Ensin minä vain ihastuin ja päivä päivältä tunteet ovat syventyneet. Mutta tämä tilanne romahduttaa minut, välitän ihan liikaa.
Toivon, että sinulle käy hyvin. Ja toivon itsellenikin, että asia selviää täällä päin. Itse en enää halua enempää säikäyttää häntä. Hän on jo tarpeeksi pelästynyt, esim. jutellessamme hän ei enää juurikaan katso minua silmiin - ja sitä katsetta minä kaipaisin kovasti.
Nyt minuun sattuu ja itkettää. Parasta lopettaa tähän.
"Hän on ilmiselvästi huomannut kiinnostukseni (sen nyt tollompikin huomaa), mutta minkäänlaista vastakaikua en ole saanut."
On se noin päin minullakin joskus ollut. Sinun kannattaa jossakin vaiheessa miettiä, mitä saat siitä, että kaipaat kenties mahdotonta. Onhan kuitenkin niin, vaikka et sitä ehkä halua kuulla tällä hetkellä, että sinulle sopivia miehiä on muitakin. En ihan ymmärtänyt, mitä hänen käytöksessään ymmärrät, jos et saa lainkaan vastakaikua. Tosiasia kuitenkin on, että vaikka itsekin voin upean naisen seurassa mennä "täysin lukkoon", kyllä itsestäni jotakin saa silloinkin irti, ettei nainen aivan lehdelle jää soittelemaan. Mutta sinä toki tunnet tilanteenne parhaiten.
Omassa tilanteessa pitäisi vaan alkaa ymmärtämään, ettei piirittäjänikään minua elävältä syö. Pikkuhiljaa omaan tyyliin jos etenen, niin eiköhän se siitä. Liika yrittäminen voisi olla epäluontevaa.
Tsemppiä!
Ihmettelit, mitä ymmärrän hänen käytöksessään. Koska tiedän taustoja melkoisesti, ymmärrän, miksi hän on ujo ja estynyt. Ja siksi hänestä on niin vaikea saada selvää.
En minä halua hosua tämän tilanteen kanssa, mutta kunhan jotain pientä etenemistä tapahtuisi. Jumissa kun on oltu niin pitkään.
Tiedän, että ehkä kaipaan mahdotonta, mutta minussa ei ole mitään on/off-kytkintä, millä saisin nämä tunteet pois. Luuletko, etten ole yrittänyt?
Itse olen vähän turhan herkkä. Pelkään etten kestä enää yhtään pettymystä. Niitä kun on tähän ikään kertynyt ihan liikaa.
Mutta onnea sinulle! Hiljaa hyvä tulee.
En maalaa piruja seinille. Haluaisin kuitenkin säästää sinua pahimmalta, koska ujojen (ja herkkien) ihmisten kanssa on sellainenkin mahdollisuus, että sitä vastakaikua ei todellakaan tule tai edes ole.
Kerronpa vielä omalta kohdaltani. Viimeisin rakastumiseni (ennen tätä nykyistä) tapahtui pitkälle yli 10 vuotta sitten. Nainen oli mielestäni ujo, mutta kuitenkin selvästi kiinnostunut minusta. Tapasimmekin kerran aivan kahdestaan ehdotuksestani ja olin tietenkin pilvissä. Kun jatko ei sitten mennyt odotetusti, kysyin lopulta suoraan, miten jatkamme "suhdetta", oli vastaus ystävyytenä.
Siis huh! Olin kuolla ihan konkreettisestikin, kun tästä tapaamisesta lähtiessäni en katua ylittäessä katsonut eteeni. Auton kuljettaja ehti kuitenkin reagoida ja kai väisti, kun hengissä selvisin kadun yli. Minua se ei kyllä erityisemmin edes kiinnostanut, elämä oli sillä hetkellä ihan yhdentekevää.
Niin, eihän sitä mitään kytkintä tunteille ole tietenkään. Tällä naisella on pysyvästi paikka minun sydämessäni vieläkin. Ehkä siksi en olekaan rakastunut sen jälkeen. Varmasti en myöskään kestä yhtään pettymystä enää. Ja siksi olen paniikissa nyt tässä uudessa tilanteessa.
Hyviä neuvoja minulla ei sinulle ole. Ehkä ne tuntemasi välikädet voisivat tsempata tätä miestä(?). Mahdollisuus ainakin.
Ehkä olet oikeassa, ehkä sitä vastakaikua ei tule eikä sitä edes ole. Minun olisi pakko opetella ottamaan etäisyyttä. Se sattuu vaan ihan kauheasti.
Tänään en kyennyt juurikaan katsomaan edes päin, kyyneleet olivat silmissä koko ajan. Miten sitä toisesta voi välittää ihan näin kauheasti? Näin suuret tunteet ovat itsellenikin tulleet yllätyksenä.
Ehken ole oikeassa, mutta sekin mahdollisuus sinun on otettava huomioon itsesi vuoksi. Ota se kasvun paikkana.
Muuten, itse arvostan tavattomasti ihmistä, joka on sen verran tunneherkkä, että kykenee tuntemaan niin kuin sinä nyt. Monilta se ei onnistu. Ja vanha elämänkokemuksen mukanaan tuoma sääntö kertoo, että jos minä miehenä ajattelen näin, samoin tekee myös joku toinenkin mies. Tulevaisuudessa on siis mahdollista sinunkin kohdata tunneherkkyyttäsi arvostava mies.
Suuret tunteet. Ne tulee aina yllätyksenä. Syy on siinä, että siinä kokonaan mielen täyttävässä tunteessa puuttuu vertailukohta, mihin mieli voisi kiinnittyä. Muiden tuntemusten kanssa voi mielessään työskennellä niiden voimakkuutta vertaillen. Omat tunteeni ovat päivän mittaan vaihdelleet aamun paniikista (=en uskalla) keskipäivän epätoivoon (=en edes ansaitse häntä) ja masennukseen (=ei musta ole mihinkään). Nyt on ainakin hetken innostunut olo, joten halusin kirjoittaa vielä tämän.
En tiedä, miten tässä käy. Joskus toivon omistavani escape-nappulan niin kuin näppäimistön vasemmassa yläkulmassa on. Pääsisi edes hetken itseään karkuun johonkin toiseen ulottuvuuteen.
Tekisi mieli kertoa vielä pari asiaa, mutta pelkään, että hän tunnistaa minut, jos tänne sattuu eksymään.
Tällä hetkellä minuun sattuu niin paljon, että en pysty ajattelemaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Pelkään myös, että vaikka kuinka yritän irrottautua, tunteet eivät katoa. Olen taistellut tämän asian kanssa todella kauan, mutta tunteet ovat vaan syventyneet.
Haluaisin olla tunteeton.
Pelkään jo nyt paljastaneeni täällä liikaa. Jos haluat tietää lisää, laita meili:
[email protected]
Sinulle toivotan voimia. Paniikki, epätoivo ja masennus ovat niin tuttuja täälläkin. Ihan liian tuttuja.
Ja näköjään myös pelko. Olen tässäkin viestissä pelännyt jo kolme kertaa ;)