täysin muutamassa kuukaudessa.Jouluna ei ollut tietoakaan syövästä,ja nyt hoitoputkessa.On siinä sulattelemista.Pikkuhiljaa alkaa tottumaan ?
Elämä
muuttuu
13973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Reilu vuosi sitten menin työterveyshoitajan komennosta tutkituttamaan käheän ääneni syytä.
Minulla ei käynyt edes mielessä mikään syöpä, ei edes siinäkään vaiheessa kun tehtiin kurkunpään tähystys ja todettiin jotain siellä olevan.
Diagnoosi tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Pari viikkoa meni ajatukseen tottumisessa. Nyt kun vielä tottuisi ajatukseen että syöpä on poistettu.
että miten sitä saisi päähänsä,että on parantunut.Tuli mieleeni,että onkohan se pelko aina mielessä ?
Miten se oma ja niin tylsäkin elämä tuntuukin diagnoosin jälkeen hyvin kallisarvoiselta ja haluaa sen takaisin - ja pyyhkiä sairauden pois, ikäänkuin pahan unen. Osaisipa sitä arvostaa nytkin...tavallista elämää.
aivopestäisiin koko syöpä pois,muttei onnistu.Ihan totta normaali arkikin ilman vaivoja on jo jotakin.
Oliko sinulla muita oireita kuin äänen käheys? Tuliko se käheys yhtä äkkiä vai vähitellen. Palautuiko välillä normaaliksi ja sitten taasen tuli käheäksi? Oliko sinulle flunssaoireita, nuhaa ym.
On monta kysymystä, mutta toivon, että viitsit vastata.
Voimia sinulle ja kaikille muillekin! Eiköhän me näistä syövistä selvitä. Eihän meillä ole vaihtoehtoa!
Ääni oli käheänä useamman kuukauden, kyllä se taisi vähitellen tulla (sitä mukaa kun kasvain äänihuulessa kehittyi) muita oireita ei ollut ja kuvittelin itse että se on vaan joku flunssan jälkioire. Lääkärikin sanoi aluksi että yleensä tämmöinen johtuu polyypistä, harvoin mistään vakavammasta. No minä olin sitten se harvoin-tapaus.
Kiitos vastauksestasi!
No, ehkä minulla ei sitten mitään sellaista ole, kun nuo oireet on erilaiset.
Luojan kiitos, on tässä tätä kestämistä jo muutenkin ihan tarpeeksi.
Elämä muuttui minullakin 9 kk sitten ja meni ihan pilalle! Olen masentunut vaikka sytot on takanapäin ja sädehoitojakaan ei ole enää kuin 8 kertaa jäljellä! Minua ahdistaa rinnan puuttuminen ja pelottaa elää jatkuvassa syövän pelossa ja tietoisena siitä, että kun se tulee taas, niin mikä ruljanssi onkaan edessä! Leikkausarpi on ällöttävä ja en tunne naiseksi itseäni joka taas pilaa parisuhteeni koska häpeän itseäni! Olen sairauslomalla tämän taudin takia ja lihonut 13 kiloa...En halua mitään terapioita koska ne ei poista tietoisuutta siitä, etten ole enää kokonainen nainen vaan piloille leikelty torso! Salaa mielessäni toivoin, etten selviäsi vaan toisin kävi :(
läpikäynyt minäkin.Hoidot kesken,mutta tulee jo nyt mieleeni koskakohan uusii,vaikka sehän on täysin hyödytöntä etukäteen murehtia.Olen minäkin lihonnut hoitojen aikana,mutten anna sen haitata.Laihdutan sitten kun jaksan.Kunhan saamme itsemme kuntoon,niin eiköhän ajatuksetkin muutu.Onhan paljon selvinneitäkin ihmisiä jotka saman käyneet läpi.Valoisempia ajatuksia sinullekkin.
pahaan oloon,mikä johtuu siitä,että rinta on poistettu. Oln itsekin ajatellut,että eikös ole jokin keino,miten votaisi laittaa tilalle uusi? en niinkään itse ,olen tälläinen laihelini,ei saatais mitään tarpeita,mistä tehtäisi,ja luulen kyllä ajan mittaan soputuvaninäihin proteeseihin.Voimia teille ja uskoa,että kaikki hyväksi vielä muuttuu!tiedän,mitä on rämpiä pohjamudissa,mutta askel kerrallaan sieltä pois,vaikka välillä lipsuu.
tähän vielä sen,kun puolisoltani leikattiin suolistosyöpä,hänelle laitettiin avanne. se oli hänelle kova paikka alkuun. myöhemmin tämä avanne poistettiin,mutta tuli ongelmia,ja jouduttiin uudelleen laittamaan. tämän avanteen kanssa on välillä tuskailua,se kun joskus pulpahtaa tää suoli siihen mahan päälle roikkumaan,joutuu survomaan sisään,ja muitakin ongelmia välillä. aikaa menee,ennenkuin siihenkin sopeutuu. josain vaiheessa yritetään taas päästäavanteesta eroon,mikäli syöpä ei uusiudu. että meillä näin,minäsyövän takia rinnaton ja miehellä avanne. ja molemmilla tietysti tämä uusimisen pelko. mutta kaikkeen kai sopeutuu,ei terve ihan tätä varmaan ymmärrä.
Helpommin vaan sanottu kuin tehty! En tiedä mikä tässä oikein mättää mutta oloni on henkisesti ihan kauhea! Asia tulee eniten esille kun suihkuun/saunaan pitää mennä...en pysty koskemaan arpeani ja toiseen, jäljellä olevaan rintaani en ole 9 kk:n aikana kertaakaan koskenut. En vaan pysty! Tulee huono olo kun näen tahi kosken siihen! Tottakai jokainen ihminen tietää sen mahdollisuuden olevan olemassa, että voi sairastua milloin vain ja mihin vaan, itsekin tiesin, mutta 36 - vuotiaana rintasyöpä oli ja on ihan kamala asia! Lapsia en saa hankkia ( kysyin asiaa lääkäriltä ) koska syöpäni oli joku hormoniherkkä ja raskaushormonit kuulemma saattavat aikaansaada uuden syövän...Näin lekuri sen selitti tai minä ymmärsin niin. Vituttaa - olisin halunnut lapsia! :( Paska elämä edessä mutta luuseriksi olen näköjään syntynyt joten ei kai tässä hämminkiä sen enmpää...
Kyllä jokainen saa rintarekonstruktion jos haluaa. Minullakin oli 12 vuotta "uusiorinta", joka rakennettiin vatsalihaksesta ja omasta rasvakudoksesta. Se oli ihan hyvä, tuntui ja näytti luonnolliselta. Samassa leikkauksessa pääsee eroon pömppömahasta ja saa tuliterän rinnan.
Jos ei maha riitä, voi ottaa muutaman kuukauden lihotuskuurin (kuten minä) tai ottaa lihasta selän puolelta. Tervettä rintaa voidaan samalla pienentää, että ovat samaa paria. Yhdellä tutulla tehtiin molemmat rinnat selkäkielekkeen avulla.
Leikkaus kannattaa ehdottomasti, jos todella kärsii rinnan puuttumisesta. Ainakin nuorille
potilaille se tehdään lähes automaattisesti.