mitä mieltä olette?

Mietin tässä sellaista kun sain tytön 5kk sitten. Omat vanhempani ovat käyneet katsomassa meillä tämän aikana 3krt, ristiäiset mukaan luettuina. Asumme 150km päässä, eli matkakaan ei ole suuri. Oli puhe että he tulisivat käymään nyt vappuna, mutta sitten äitini piti pihatalkoita
tärkeiämpinä.

Sanoin heille et asiasta, eipä oikeen ottaneet kuuleviin korviin vaan selittelivät kaiken laista..

Ihmettelen moista meinikiä, eikö lapsenlapsi kiinnosta vai missä lie vika.. Isä ollut aina kaljaan taipuvainen tyyppi. Ja soitteleekin mielummin pienessä sievässä herkemmin..

Miksi ihmeessä eivät saa aikaa järjestettyä ja tulissivat katsomaan lapsenlastaan. tämä heille vieläpä ensimmäinen..enkä kyllä pitäisi siitä että olisivat joka viikonloppu kylässä, mutta tulisivat edes kerran kuussa..
634611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

mene heidän luokse?!

Äänestä

ihmisiä, ei aika varmaankaan riitä. Ja ei kaikki isovanhemmat "hössötä" lastenlapsistaan. :)

Äänestä

Äidiltäni löytyivät kaikenmailman syyt vaikka oli kotona ihan joutilaana. Milloin oli sää huono, milloin mukamas hän tahtoi ajatellla, että haluamme ihan vaan perhen kesken viettää aikaa, milloin mitäkin! ja meilläkin tyttö oli se ensimmäinen lapsenlapsi ja välimatka suurinpiirtein sama.

Lopputulos on se, että äitini on jäänyt etäiseksi molemmille lapsilleni (ovat jo koululaisia). En vieläkään oikein tiedä syytä siihen, ettei äitini käy tapaamassa, mutta enää ei lapsetkaan oikeastaan odotakaan, sillä suhde mummuun on jo niin ohut.

Äitini kyllä syyllistää nykyään minua siitä, että en käy usein hänen luonaan lasten kanssa, mutta mulla on työt ja lapsilla koulut, joten helpompi hänen olisi tulla meille. Ja toisaalta, nykyään on myös vaikea saada lapsia innostumaan mummon luokse menemisestä, kun eivät he mummoa oikeastaan kaipaakaan, kun eivät oikein tunnekaan.

Äänestä
  • Huomasitko että kirjoituksesi on samanlaista selittelyä kuin mistä äitiäsi syytät?
    - minulla työt
    - lapsilla koulut
    - ei lapset innostu mummon luo menosta...

    Ei tilanne todella tulekaan muuttumaan jos et itse yritä sen enempää korjata asiaa, mummon vikako se on että lapset ei innostu hänen luo lähtemisestä.. tai sitten voisit hyväksyä sen ja olla mankumatta siitä.

    Äänestä

  • ja lue kirjoituksesi uudelleen kirjoitti:

    Huomasitko että kirjoituksesi on samanlaista selittelyä kuin mistä äitiäsi syytät?

    Kävin silloin äitini luona enemmän kun olin itse äitiyslomalla/hoitovapaalla. En mankumaan ryhtynyt näistä tapaamisasioista, totesin vain tilanteen ja ymmärrän hyvin alkuperäistä kirjoittajaa.

    Äidilläni ei ole töitä, ei lapsia enää kotona, joten en "syytä" äitiäni niistä, huomasitkos?

    Yleensä vaan se reissaaminen täytyy ajoittaa viikonloppun, jos on itsellä töitä ja lapsilla koulua. Kävin monet kerrat lasten kanssa äitini luona, mutta onko milestäsi väärin odottaa vastavierailua?

    Kun äitiäni ei kiinnosta yhtään lähteä kodistaan minnekään ja kun lapset kasvaa ja menemistä rajoitta koulut ja työt, niin lopputulos on se mikä nyt on. MummoKIN voi itse panostaa tapaamisiin, jos haluaa. Mielestäni se on äidiltäni turha syyllistämistä, jos ei itse ole halukas tekemään tapaamisten eteen mitään ja meillä tämä välimatka on junayhteys, joka olisi MYÖS äitini toteututtavissa.

    Herää vaan kysymys, että mistä sinä otit herneen nenään kirjoituksestani?

    Äänestä

  • Kyllä on maailma poskelleen mennyt, kun mummot ovat kotona joutilaina!
    Kaikissa aapisissakin jo kerrotaan, että mummu leipoo karjalanpiirakoita, lullaa vauvoja, kutoo, ompelee, ja on harmaatukkainen ja paksu.

    Mummot eivät osaa lukea.

    Kehtaavatkin käydä omissa harrastuksissaan ja jotkut jopa työssä, kulkevat lomillaan ulkomaat ja mieluummin patikoivat Karhunkierrosta kuin kutovat sukkaa.

    Eivät kaikki mummot ole samasta muotista. Eivät he jaksa ja osaa enää vauvoja hoitaa, ja miksi pitäisi, näiden päiväkerhojen ja tarhojen kultaisena aikana. Äiditkään eivät ole lapsiensa kanssa. He ovat työmaallaan hekin.

    Viikonloppuna pitäisi sitten tehdä kaikki viikon hommat, siivoukset, pyykit, kaupat. Lapset mummolle, että saa omaa aikaa! Pitäähän sitä päästä tuulettumaankin, eikö?

    Monet mummot ovat tämän oivaltaneet, eikä heitä oikein innosta lasten avustaminen tällä tavalla.
    Jos siitä sitten on maksettava myöhemmin sillä, että lapsenlapset eivät ole kovin kiintyneitä isovanhempiinsa, niin kai he ovat kuitenkin kiintyneitä omiin vanhempiinsa. Jos eivät, ei ole mummon syytä.

    Äänestä

  • Isovanhempi kirjoitti:

    Kyllä on maailma poskelleen mennyt, kun mummot ovat kotona joutilaina!

    Kaikki mummot eivät ole samasta muotista kuten eivät muutkaan ihmiset.

    Kysehän tässä oli VIERAILUISTA eikä HOITOTARPEESTA.

    Äänestä

  • yks äiti kirjoitti:

    Oletko edes varma että ilahtuiko äitisi siitä että juoksit siellä paljon useammin äitys/hoitovapaallasi. Ajattelee nyt että onneksi et ole enää tunkemassa niin usein kylään ja pystyy itsekin paremmin säännöstelemään.

    Äänestä

  • yks äiti kirjoitti:

    Kävin silloin äitini luona enemmän kun olin itse äitiyslomalla/hoitovapaalla. En mankumaan ryhtynyt näistä tapaamisasioista, totesin vain tilanteen ja ymmärrän hyvin alkuperäistä kirjoittajaa.

    Äidilläni ei ole töitä, ei lapsia enää kotona, joten en "syytä" äitiäni niistä, huomasitkos?

    Yleensä vaan se reissaaminen täytyy ajoittaa viikonloppun, jos on itsellä töitä ja lapsilla koulua. Kävin monet kerrat lasten kanssa äitini luona, mutta onko milestäsi väärin odottaa vastavierailua?

    Kun äitiäni ei kiinnosta yhtään lähteä kodistaan minnekään ja kun lapset kasvaa ja menemistä rajoitta koulut ja työt, niin lopputulos on se mikä nyt on. MummoKIN voi itse panostaa tapaamisiin, jos haluaa. Mielestäni se on äidiltäni turha syyllistämistä, jos ei itse ole halukas tekemään tapaamisten eteen mitään ja meillä tämä välimatka on junayhteys, joka olisi MYÖS äitini toteututtavissa.

    Herää vaan kysymys, että mistä sinä otit herneen nenään kirjoituksestani?

    Niin ja sinä näet rivien välissä olemattomuuksia herneiden muodossa. Mitäs tuo on jos ei syyttämistä kun sinua häiritsee se että äitisi ei halua lähteä kodistaan. Anna toisen olla kodissaan jos niin tahtoo.

    Äänestä

  • Isovanhempi kirjoitti:

    Kyllä on maailma poskelleen mennyt, kun mummot ovat kotona joutilaina!
    Kaikissa aapisissakin jo kerrotaan, että mummu leipoo karjalanpiirakoita, lullaa vauvoja, kutoo, ompelee, ja on harmaatukkainen ja paksu.

    Mummot eivät osaa lukea.

    Kehtaavatkin käydä omissa harrastuksissaan ja jotkut jopa työssä, kulkevat lomillaan ulkomaat ja mieluummin patikoivat Karhunkierrosta kuin kutovat sukkaa.

    Eivät kaikki mummot ole samasta muotista. Eivät he jaksa ja osaa enää vauvoja hoitaa, ja miksi pitäisi, näiden päiväkerhojen ja tarhojen kultaisena aikana. Äiditkään eivät ole lapsiensa kanssa. He ovat työmaallaan hekin.

    Viikonloppuna pitäisi sitten tehdä kaikki viikon hommat, siivoukset, pyykit, kaupat. Lapset mummolle, että saa omaa aikaa! Pitäähän sitä päästä tuulettumaankin, eikö?

    Monet mummot ovat tämän oivaltaneet, eikä heitä oikein innosta lasten avustaminen tällä tavalla.
    Jos siitä sitten on maksettava myöhemmin sillä, että lapsenlapset eivät ole kovin kiintyneitä isovanhempiinsa, niin kai he ovat kuitenkin kiintyneitä omiin vanhempiinsa. Jos eivät, ei ole mummon syytä.

    Kyllä täällä palstoilla parjataan mummoja, mutta minä en ainakaan voisi enempää tehdä kuin nyt teen. Lähes 40 vuotta pelkkää passausta ja sama meno jatkuu. Tässä esimerkki minun viimeisen viikon listasta ja jos sen luettua vielä on jollain miniällä vara sano, että mummon on joutilaana, niin antaa tulla.
    Perjantai; 9 - 15 lasten kaitsemista
    Lauantaina; vapaata
    Sunnuntaina; 13 - 16 lasten kaitsemista
    Maanantaina; 19.30 - 13 lasten kaitsemista
    Tiistaina; melkein vapaa päivä
    Keskiviikkona; 13 -20 siivosin miniälle huushollin ja kaitsin lapsia samalla, lisäksi puutarhatöitä
    Torstai; vapaa päivä
    Perjantai; 9 -16 lasten kaitsemista
    Tarkennan, että miniä on kotona hoitovapaalla, mutta keksii jatkuvasti menoja itselleen ja heittää mennessään lapset minulle hoitoon. Toinen tapa on soittaa, että tule nyt apuun ja mina menen vartin varoituksella. Alan olla kurkkua myöten täysi tätä jatkuvaa simputusta.

    Äänestä

  • työorja kirjoitti:

    tee ihmeessä stoppi! Sanot suoraan että olet väsynyt etkä jaksa enää.

    Äänestä

  • ei tarvitse kirjoitti:

    tee ihmeessä stoppi! Sanot suoraan että olet väsynyt etkä jaksa enää.

    Sano, kun seuraavan kerran menet, että ensi viikolla ei sitten sovi yhtenäkään päivänä. On omia menoja.

    Yleensä tällaisessa tilanteessa joutuu selittämään, mitä ihmeen menoja nyt on ilmaantunut, mutta sinun ei tarvitse selittää. Olet aikuinen ihminen. Sanot vaan, että menet muualle ja lopun aikaa lepäät.

    Päasia, että miniä' tietää jo etukäteen, että et tule.
    Mene sitä paitsi jonnekin. Mene vapalle, kampaajalle kauppihin, museoihin, tuttaviin kahville, kutsu ystäväsi ilaa istumaan.

    Ei sinun tarvitse elää miniän ja lapsenlasten lukujärjestyksen mukaan,
    Tee oma.

    Tsemppiä

    Äänestä

  • ja lue kirjoituksesi uudelleen kirjoitti:

    Huomasitko että kirjoituksesi on samanlaista selittelyä kuin mistä äitiäsi syytät?
    - minulla työt
    - lapsilla koulut
    - ei lapset innostu mummon luo menosta...

    Ei tilanne todella tulekaan muuttumaan jos et itse yritä sen enempää korjata asiaa, mummon vikako se on että lapset ei innostu hänen luo lähtemisestä.. tai sitten voisit hyväksyä sen ja olla mankumatta siitä.

    Onhan se selvää että joutilaan mummon on helpompi mennä katsomaan lapsen lapsiaan.

    Äänestä

  • yks äiti kirjoitti:

    Kävin silloin äitini luona enemmän kun olin itse äitiyslomalla/hoitovapaalla. En mankumaan ryhtynyt näistä tapaamisasioista, totesin vain tilanteen ja ymmärrän hyvin alkuperäistä kirjoittajaa.

    Äidilläni ei ole töitä, ei lapsia enää kotona, joten en "syytä" äitiäni niistä, huomasitkos?

    Yleensä vaan se reissaaminen täytyy ajoittaa viikonloppun, jos on itsellä töitä ja lapsilla koulua. Kävin monet kerrat lasten kanssa äitini luona, mutta onko milestäsi väärin odottaa vastavierailua?

    Kun äitiäni ei kiinnosta yhtään lähteä kodistaan minnekään ja kun lapset kasvaa ja menemistä rajoitta koulut ja työt, niin lopputulos on se mikä nyt on. MummoKIN voi itse panostaa tapaamisiin, jos haluaa. Mielestäni se on äidiltäni turha syyllistämistä, jos ei itse ole halukas tekemään tapaamisten eteen mitään ja meillä tämä välimatka on junayhteys, joka olisi MYÖS äitini toteututtavissa.

    Herää vaan kysymys, että mistä sinä otit herneen nenään kirjoituksestani?

    Tuolla tyypillä taitaa kasvaa herneitä nenässä :)

    Oletko ollenkaan ajatellut, mitä maksaa käydä luonasi?
    Matkat ja tuomiset.
    Isovanhemmilla on se kurja tapa, että jotain pitää tuoda lapsille tuliaisiksi.

    Jos on työtän tai pienellä eläkkeellä, saa katsoa joka päivä, riittääkö rahat seuraavaan tilipäivään.
    Jos äitisi on ollut kotiäitinä omia lapsiaan hoitamassa, maksaa hän siitä loppuelämänsä.
    Eläke jää pieneksi. Useimmat eläkeläisäidit eivät kuitenkaan ruikuta eläkkeensä pienuutta lapsillensa. Helposti se tulkittaisiin kerjäämiseksi.
    Eivät äidit halua köyhäinapua, he haluavat olla omillaan. Mutta ei ehkä ole varaa junalippuun, mikä työssä käyvälle ei ole juuri mikään menoerä.
    Eläkeläiselle se voi olla 3-4 päivän ruokaraha.
    Eikä eläke kasva, hyvä kun parilla prosentilla vuosittain.
    Vertaapa omaan palkkasi kehitykseen.

    Äänestä

  • Noinhan se oli kirjoitti:

    Onhan se selvää että joutilaan mummon on helpompi mennä katsomaan lapsen lapsiaan.

    vaan laatu pätenee noissa isovanhempien tapaamisissa. Vaikuttaa siltä, että isovanhemmilta odotetaan samaa kuin yh:t odottavat etävanhemmalta eron jälkeen?
    Ei ole olemassa mitään ehdotonta "määrää" tapaamisissa - ei isovanhemmillakaan, jota on noudatettava. Olosuhteet, ihmisten persoonat ym muokkaavat käytännön. Yhteyttä voi pitää muutoinkin nykyään kuin kasvotusten ja pääasia on, että puolin ja toisin koetaan, että välit ovat kunnossa ja lämpimät. Kompromisseja tarvitaan.

    Äänestä

  • jos avaisit silmäsi kirjoitti:

    Niin ja sinä näet rivien välissä olemattomuuksia herneiden muodossa. Mitäs tuo on jos ei syyttämistä kun sinua häiritsee se että äitisi ei halua lähteä kodistaan. Anna toisen olla kodissaan jos niin tahtoo.

    oletko jotenkin vajaaälyinen?

    Mummolla on selvästi jokin pielessä, kyllähän kaikki (ainakin ne, joilla lapsia on) tietävät, että lapsiperheen menot ovat täysin todellisia. Hyvä kun töistä ja kodinhoidosta selviää, vieläkö pitäisi lähteä ajamaan kyläreissuja vloppuisin. Kyllä mummo voi nostaa oman ahterinsa penkistä ja lähteä tapaamaan lapsenlapsiaan ja jopa helpottamaan hitusen perheen elämää. Siis pakkohan ei ole jos ei halua, mutta ei silloin saa inistä siitä, ettei ole yhteyttä lapsenlapsiin.

    Äänestä

No luuletko että mummo on halunnut lähteä vappuna luoksesi jos tietää että pappa on ihan simoissaan. Tuolloin parempikin ettei juopot ole lasten lähellä. Niin perussuomalaista.

ja kyllä 3 krt 5 kk:n aikana on ihan reilusti ottaen huomioon että välimatka on 150km. Sitähän ajelee toista tuntia suuntaansa joten ei siitä välttämättä mitään ekstempore-iltareissua tehdä. Vierailivatko luonasi sitten muka useammin ennen lapsen syntymää ja raskautta - tuskin?
Opettele vaan hyväksymään että kaikkien maailma ei pyöri lapsesi navan ympärillä. En ymmärrä mikä siinä on kun joku saa lapsen, kavereistanikin, niin siinä pitäisi olla tohottamassa joka viikko ja ne puheenaiheet toki on vain lapsesta. Ei muu elämä ja muilla varsinkaan pysähdy kun joku toinen saa lapsen.

Äänestä
  • Kattelin huvikseen tämän viestiketjun läpi, ja tulin tulokseen : " Onnelliset yksinhuoltaja äidithän täällä taas ruotii"
    Ensinnäkin, kyllä minä odottaisin isovanhempien vierailua ns "juhlapyhinä" kuten vappuna !
    Toiseksi, eiköhän niiden isovanhempien ole helpompi autolla liikkua kun pienen lapsen omaavan lapsiperheen "mitäköhän vitun tekemistä tällä asialla on ns uusavuttomien kanssa jos haluaa isovanhemmat lastaan kattomaan" ??? (vitun valopäät)
    Kolmanneksi, lapsi kasvaa, oppii vierastamaan, kohta mummin ja ukin syli ei todellakaan ole edes haluttu !
    Neljänneksi, 150km on kärpäsenpieru matkana ajaa autolla motaria pitkin Helsingistä Turkuun vapaapäivänä, tuota pitkäksi matkaksi sanovat ovat todennäköisesti ite niitä paljasjalkaisia helsikiläisiä jotka eivät ole käyneet itse kolmensepän patsasta kauempana maailmaa katsomassa...
    Viidenneksi, jos sopan otto on suositeltavampaa kuin oman lapsenlapsensa katsominen ni eiköhän vika ole enemmän ukissa & mummissa kuin viestin aloittajassa (vitun valopää vastaaja)

    Äänestä

  • Valopää kirjoitti:

    Kattelin huvikseen tämän viestiketjun läpi, ja tulin tulokseen : " Onnelliset yksinhuoltaja äidithän täällä taas ruotii"

    Jollakin ainakin on sammunut lamppu.

    Kyllähän sitä hyvää mummosuhdetta voisi ylläpitää muussakin muodossa kuin vierailuilla ja oikeasti, ei vanhemmat ihmiset köröttele noin vaan motaria päiväretkekseen 300 km verran.
    Ja jos tätä aloittajaa ja muita kohtalotovereita niin korpeaa tuo näkemättömyys jne. niin toimivaa voisi olla että hankitte mummolle ja vaarille ja itsellenne internetin ja web-kameran sekä skypen tai muun vastaavan ja sillä soittelette laajakaista kk-maksun hinnalla puolin ja toisin ja vaikka voitte juoruta viisi tuntia illassa. Kyllä isovanhempi-lapsenlapsi suhde pysyy sillä hengissä eikä tartte pelätä että "eihän lapseni edes innostu lähtemään mummilaan koska ei ne niitä tunne". Siinä vaan web-kamera pyörimään molemmissa päissä, opettatte mummot ja papat sen käyttöön, ja sitten lapset voi vaikka esittää mummolle teatteria jne.
    Eikö tämä muka oikeasti ole tullut teille kenellekään mieleen? Edes valopäälle vaikka niin ylistää viisauttaan ja kirkkauttaan??

    Äänestä

  • taas naputtamassa täällä kirjoitti:

    On webbikamera jolla voin omien vanhempieni kanssa jutella, ja näkevätpähän lapsenlastaan kerran päivässä ainakin sen välityksellä he asuvat yli 300km:n päässä...

    Äänestä

  • Valopää kirjoitti:

    On webbikamera jolla voin omien vanhempieni kanssa jutella, ja näkevätpähän lapsenlastaan kerran päivässä ainakin sen välityksellä he asuvat yli 300km:n päässä...

    No miksi et jo suoraan ehdottanut sitä näille muille vinkujille täällä?

    Äänestä

  • Valopää kirjoitti:

    Kattelin huvikseen tämän viestiketjun läpi, ja tulin tulokseen : " Onnelliset yksinhuoltaja äidithän täällä taas ruotii"
    Ensinnäkin, kyllä minä odottaisin isovanhempien vierailua ns "juhlapyhinä" kuten vappuna !
    Toiseksi, eiköhän niiden isovanhempien ole helpompi autolla liikkua kun pienen lapsen omaavan lapsiperheen "mitäköhän vitun tekemistä tällä asialla on ns uusavuttomien kanssa jos haluaa isovanhemmat lastaan kattomaan" ??? (vitun valopäät)
    Kolmanneksi, lapsi kasvaa, oppii vierastamaan, kohta mummin ja ukin syli ei todellakaan ole edes haluttu !
    Neljänneksi, 150km on kärpäsenpieru matkana ajaa autolla motaria pitkin Helsingistä Turkuun vapaapäivänä, tuota pitkäksi matkaksi sanovat ovat todennäköisesti ite niitä paljasjalkaisia helsikiläisiä jotka eivät ole käyneet itse kolmensepän patsasta kauempana maailmaa katsomassa...
    Viidenneksi, jos sopan otto on suositeltavampaa kuin oman lapsenlapsensa katsominen ni eiköhän vika ole enemmän ukissa & mummissa kuin viestin aloittajassa (vitun valopää vastaaja)

    Sinua ei ole ainakaan isovanhemmat kasvattaneet, kun noin rumaa kieltä käytät.
    Ennen ei kotona kiroiltu, jollei nyt vallan sivistymättömiä oltu.

    Kiroilun olet oppinut sujuvasti, toivottavasti osaat yhtä hyvin kaiken muunkin elämässäsi, kuten ihmissuhteet vanhempiin ja isovanhempiin.

    Äänestä

  • kanssasi ja minulla seitsemän lastenlasta...
    Kyllä se niin on, että kun lapset perustavat perheen ja saavat omia lapsia, niin meidän vanhempien osa on vetäytyä taka-alalle ja tukea silloin kun havaitsemme, että apu on tarpeen tai sitä suoraan pyydetään.

    Mistä se joidenkin kohdalla johtuukaan, että teki niin tai näin, ei sovi? Omien lasten ja heidän lastensa kanssa ei ole ollut ongelmia. Asuvatkin eri puolilla suomea, yksi kyllä nykyään samalla paikkakunnalla ja olen ollut kaikille avuksi minkä olen kyennyt.Tasapuolinen en ole voinut olla välimatkojen vuoksi.

    Tuo 150 km on minun mittapuun mukaan pitkä matka ja kerrottu 3krt/5kk aikana tuntuu sellaiselta, mitä itsekin voisin käydä toteuttaa.
    Esim kauimpina (450km) asuvia lapsenlapsia näen kerran vuodessa, parhaassa tapauksessa kaksi kertaa. Ja sen on riitettävä, koska ei jaksa enää matkustaa ( ikä 61) ja kun lähtee reissuun on varattava aikaa ainakin pari yötä, muutoin rasite on liian rankka.

    Siitä pitäisi nuorien perheiden osata olla
    kiitollinen, että isovanhemmat ovat mieluummin "etäällä" kuin tuppaavat nenänsä joka asiaan.
    Se napanuora pitää osata katkaista molemmin puolin ja olen kuullut hankalista isovanhemmista, jotka eivät "luota" nuorten kykyyn selviytyä, vaan tuppaavat liikaakin...

    Meitä on moneen junaan, mutta itsekin olen kiitollinen siitä, että olen saanut elää "itsenäisen elämän" ja saanut vastata ja valita tieni. Sain vanhemmiltani tukea ja lämpöä silloin kun sitä tarvitsin, mutta maailmalle lähdin varsin nuorena ja olen elättänyt itseni kouluttautunut vasta aikuisena ja perheellisenä.

    Äänestä

Älä huoli. Meillä vanhemmat asuu n. puolen tunnin ajomatkan päässä ja äitini on kerran täällä käynyt viimeisen puolen vuoden aikana. Enemmän käymme heidän luonaan. En koe ongelmana. Äitini on työssäkäyvä ihminen eikä viihdy kovin paljoa muualla kuin kotonaan tai vapaa-ajan harrastuksessaan. En ole loukkaantunut, toivon kyllä että tulisi enemmän kylään, mutta vanhaa ihmistä ei voi muuttaa.

Äänestä
  • peräti kaksi kilometriä lastenlasten luo, mutta käyn heillä kylässä, lähinnä vain kutsuttaessa. Synttäreillä, lapsenvahtina, tai jos on ihan jotain asiaa.
    Tänään miniä soitti, että tarvitsee apua, kun oli satuttanut niin pahasti selkänsä, ettei pystynyt kunnolla liikkumaan ja kipu oli kova.
    Menin hätiin niin pian kuin pääsin, lääkkeet mukana.
    Mieheni haki lapsen eskarista kotiin ja kun kipu oli vähän hellittänyt ja apu annettu tulimme taas kotiin omiin hommiin.
    Lapset käyvät kyllä meillä vähintään kerran viikossa. Nuorimmainen haluaisi tulla joka päivä.
    Meillä on välit tällä tavoin pysyneet oikein hyvinä. Tavataan, mutta ei rasitteeksi asti.

    Äänestä

että tekivätpä isovanhemmat niin tai näin, aina se on väärin.
Vaaditaan heille omaa elämää ja pysymään poissa lastensa kodista ja seuraavana vaaditan heitä elämään lapsensa tahdon mukaan ja kyläilemään lastensa luona.
Mitä meidän pitäisi siis tehdä, että voisitte olla tyytyväisiä ? Toiselle käy tämä ja toiselle tuo ja yhdelle ei käy mikään.
Minä itse olen mummu joka haluaisi olla mahdollisimman paljon lapsenlapsensa kanssa, mutta minulle on tiukat rajat milloin ja miten saan hänen kanssaan olla. AINA sen määrää lapsen äiti, eli miniäni.
Olen huomannut, että mitä enemmän lapsi minusta tykkää ja tahtoo leikkiä kanssani, sitä tiukemmin äitinsä sen kieltää. Riistää jopa sylistä jos meillä on hänen mielestään liian hauskaa.
Mustasukkaisuutta jo nyt, mitenkähän käynee kun se lapsi ottaa aikanaan puolison. Ongelmat ja tkku ja pahenee vain.
Eikö ole mitään kultaista keskitietä teille nuoret äidit.

Äänestä

itkee isin ja äidin perään, pitäisikö sen mutsin käydä sulla siivoamassa, vai mitä???

Yritä nyt tulla toimeen ja hoitaa se huushollisi ihan itse, olet nyt aikuinen ja sinun kuuluu pärjätä ilman isiä ja äitiä.

Vanhempasi ovat todennäköisesti helpottuneita, kun olet edes 150 km päässä, muuten varmaan olisit jokapäivä vaivaamassa heitä itsekkäillä vaivoillasi.

Ymmärrän hyvin vanhempiasi, haluavat olla muiden aikuistan seurassa, esim siellä talkoissa,
300 km autoilua, ei ihan ilmaista ole sekään ja ja siihen päälle vielä kaikki tuliaiset ja ruokaostokset uusavuttomaan huusholliisi.

Etsi ikäistesi seuraa ja anna vanhempiesi olla rauhassa.

Äänestä
  • Aloittaja haluaisi vain lapselleen hyvän mummosuhteen.Meitä mummoja on niin moneksi.Omat vanhempani ovat olleet hyvin läheisiä lapsenlapsilleen,mieheni äiti ei halunnut panostaa lapsenlapsiin.Jotenkin sen ehkä tässäkin huomaa,että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.On lapsenlapsille arvokasta jos on lämpimät suhteet isovanhempiin.Niin ainakin uskon ja haluan tehdä kaikkeni,että lapsenlapsilleni jäisi minusta hyviä "mummomuistoja".Tietenkin voi olla hienotunteinen ja huomioida toisten tarpeet ja voimavarat.

    Äänestä

  • Vastauksia.. En kaipaa todellakaan äidin "tissiä" eikä hän täällä käy siivoamassa.
    No juu en varmasti saa sanottua koko perhe historiaa näissä viesteissä, joten väärinkäsintyksiä luettaessa varmasti tulee..

    mieheni vanhemmat ovat huomattavasti kiinnostuneempia lapsenlapsestaan kuin omani, järjestelevät leikkimökkiä pihaan yms, yms..
    ja asuvat sitten 350km pidemmällä.. että ei aina ole kyse välimatkasta kun jostain asiasta ollaan kiinnostuneita...

    No eipä ole minulta pois lapsen näkeminen, nään häntä itse joka päivä.

    Äänestä

  • Itket täällä, sitä että sulla on huono mies, vai ei miestä ollenkaan, kun pitää tänne tulla paskaa oloos purkaan viestiketjun aloittajaan?

    Äänestä

Nyt vanhempasi käyvät noin puolentoista kuukauden välein kylässä. Vaatisit heitä tihentämään tahtia, että kävisivät kerran kuussa kylässä. Miksi?? Et voi määrätä omia vanhempiasi missään asiassa, koska he ovat aikuisia ihmisiä, joilla on oma elämä!!!

Välimatka teillä on 150km, joka on ihan oikeasti PITKÄ!!! Vanhempasi ovat todennäköisesti jo viidessä kymmenessä, jolloin fysiikka alkaa heikentymään. Hämäränäkö voi olla huono, istuminen paikallaan yli tunnin ajan saattaa olla tukalaa... Oletko varma, ettei olisi esteenä jokin tällainen syy? Vanhemmat eivät välttämättä kerro omille lapsilleen ongelmistaan, koska haluavat "suojella" näitä. Onko vanhemmillasi vielä omat vanhemmat elossa? Hoitavatko heitä? Sinä olet nuori ja pärjäät omillasi, isovanhempasi (jos ovat elossa) ovat iäkkäämpiä ja tarvitsevat mahdollisesti apua enemmän kuin sinä, ihan iän tuoman ongelmien vuoksi.

Ja mitä pihatalkoisiin tulee, nekin on pakko hoitaa pois alta! Siis pihatyöt. Kohta alkaa istutuskausi, jolloin olisi mukavaa kun olisi nurkat kunnossa. Jos vanhempasi haluavat tehdä pihatöitä vapaapäivänään niin miksi loukkaannut siitä?! Se varmasti tuottaa mielelle ja ruumiille virkeyttä ja terveyttä. En minäkään lähtisi keskellä viikkoa olevana vapaapäivänä ajelemaan sukulaisiin, jotka asuvat 150km päässä.

Kaikki ei vaan hösötä ensimmäisestäkään lapsenlapsesta niin kuin toiset. Omat vanhempasi ovat jo kasvattaneet lapsensa aikuisiksi, eikä heillä ole mitään velvollisuutta sinun lapseesi.

Vanhemmillasi on varmasti omia harrastuksia sekä mielenkiinnonkohteita, ja varmasti lapsesi on yksi niistä. Mutta on kohtuutonta odottaa, että vanhempasi hyppäävät luonasi kun napsautat sormiasi! Muiden elämä jatkuu normaalina, vaikka oletkin lapsen saanut. Vain sinun elämäsi muuttui.

Oletko varma, ettei vanhemmillasi olisi ongelmia suhtautua siihen, että ovat jo isovanhempia?! Näitäkin tapauksia löytyy, joille on elämän kamalin paikka tulla isovanhemmaksi (vaikkakin harvoin!). Silloinhan naisesta tulee mummo/mamma/mummi/mikä tahtookaan, ja se ns. nuoruus on silloin auttamatta takanapäin.

Terveisin: 27 vuotias neljän lapsen insinööri-äiti

Äänestä
  • Insinööri tason idiootti, luulenpa ettei alkuperäinen kirjoittaja nuita tarkoittanut !

    Äänestä

  • oikein saatana kirjoitti:

    Insinööri tason idiootti, luulenpa ettei alkuperäinen kirjoittaja nuita tarkoittanut !

    No oletkohan itse edes kouluja käynyt? Kerro vertailuksi mikä itse ammatiksesi olet koska noin hyvin pystyit heti heittämään että eihän kyse ole noista asioista.
    Terveisin, Toinen insinöörinainen, ei lapsia, ja palkka on huikeasti enemmän kuukaudessa/vuodessa kuin naisilla suomessa keskimäärin. Että siitä voit repiä lisää noita viisaita kommenttejasi.

    Äänestä

  • kun kävi noin silmään kirjoitti:

    Iktionomi ammatiltani, mutta merillä palkan vuoksi töissä..

    Kerro ihmeessä minullekin, mitä alkuperäinen kirjoittaja sinun mielestäsi tarkoitti?!

    Syitä lastenlasten harvoin tapaamiseen voi olla monia, ja yritin alkuperäistä kirjoittajaa herätellä huomaamaan niitä.

    Äänestä

  • Olen kirjoitti:

    Iktionomi ammatiltani, mutta merillä palkan vuoksi töissä..

    Suomi lipuu tyylillä uutta lamaa kohti kun insinööreillämme (jotka ovat tietystikkin Nokialla töissä) on aikaa päivisin kirjoitella Suomi24:n joutavanpäiväisiä kommentteja, olettaen että tämä tuskin on ainoa otsikko tai aihe mitä tänäänkin on täällä luettu/vastailtu...
    Tottahan toki uskon kun seuraavaksi sanotte että lomalla sitä ollaan ja varmaanki vielä talvilomalla kun talvella oli niin kiire ettei ehditty lomia pitää =)=)
    Mutta hyvää kevättä ja tulevaa kesää teille insinööreille...

    Äänestä

  • ihme että kirjoitti:

    Nii-in, lomilla ollaan ja sori mutta vaihtui jo kesälomakausi, kun sitä et tiennyt.
    Samaa voi sitten kysyä sinulta, olet joko kotiäiti ja ukkos tienaa teille leivän pöytään kun sinä vaan lomailet pentusi kanssa kotona (ja vingut täällä että kun oma äiti ei tule käymään ja hoitamaan lastasi) tai työtön (todellinen, minunkin maksamilla veroeuroilla, kuppaava loinen).

    Äänestä

  • kun kävi noin silmään kirjoitti:

    No oletkohan itse edes kouluja käynyt? Kerro vertailuksi mikä itse ammatiksesi olet koska noin hyvin pystyit heti heittämään että eihän kyse ole noista asioista.
    Terveisin, Toinen insinöörinainen, ei lapsia, ja palkka on huikeasti enemmän kuukaudessa/vuodessa kuin naisilla suomessa keskimäärin. Että siitä voit repiä lisää noita viisaita kommenttejasi.

    Ihmettelen mikä ihmisiä täällä keskustelupalstoilla vaivaa.
    Mitä merkitystä mikä olet ammatiltasi, tai kuka olet. Pitääkö ihmisten tänne tulla kehumaan mikä on olevinaan, eikö työpaikalla saa sitten titteliä vastavaa arvostusta??

    Vai onko se tätä pientä "minuutta" joka pitää saada vuosien koulukiusaamisen jälkeen ilmi??

    onko se sitä että ei ole lapsella isovanhempia ollenkaa. Kateutta vai mitä lie??
    mitä vitun väliä mitä tienaat, jos perusasiasi eivät ole kunnossa elämässä??

    Äänestä

  • Olen kirjoitti:

    Iktionomi ammatiltani, mutta merillä palkan vuoksi töissä..

    Niin, koska aikoinaan valitsit opiskelualan jolla on paska tulotaso. Täällä sitten huudellaan muille. Merikarhu on hyvä ja kertoo muille mitäs asioita se aloittaja sitten tarkoitti.

    Äänestä

  • PirkkoLiisa28 kirjoitti:

    Niin, koska aikoinaan valitsit opiskelualan jolla on paska tulotaso. Täällä sitten huudellaan muille. Merikarhu on hyvä ja kertoo muille mitäs asioita se aloittaja sitten tarkoitti.

    Vaan merillä on vain parempi, ehkä jos lomaileva insinööris neiti/rouva, lukisi itse tämän viestiketjun ajatuksen kanssa, (kun kerran lomalla on, ni varmasti on aikaa) ja päättelisi itse, luulen ettei teikäläisille tarvitse asioita monta kertaa selittää, tai sitten nuo insinöörivitsit varmaankin pitävät paikkansa =)

    Äänestä

  • teitä vaivaa??!! kirjoitti:

    Ihmettelen mikä ihmisiä täällä keskustelupalstoilla vaivaa.
    Mitä merkitystä mikä olet ammatiltasi, tai kuka olet. Pitääkö ihmisten tänne tulla kehumaan mikä on olevinaan, eikö työpaikalla saa sitten titteliä vastavaa arvostusta??

    Vai onko se tätä pientä "minuutta" joka pitää saada vuosien koulukiusaamisen jälkeen ilmi??

    onko se sitä että ei ole lapsella isovanhempia ollenkaa. Kateutta vai mitä lie??
    mitä vitun väliä mitä tienaat, jos perusasiasi eivät ole kunnossa elämässä??

    Tuolla aloittajallahan ne perusasiat ei ole elämässä kunnossa kun mummo ei tahdo tavata lapsen lapsia. Ja kukas se tuohon insinööriyteen tarttui.. jotakin kävi korpeamaan todella ja näyttää korpeavan sinuakin.

    Äänestä

  • sdjfasdkjfa kirjoitti:

    Vaan merillä on vain parempi, ehkä jos lomaileva insinööris neiti/rouva, lukisi itse tämän viestiketjun ajatuksen kanssa, (kun kerran lomalla on, ni varmasti on aikaa) ja päättelisi itse, luulen ettei teikäläisille tarvitse asioita monta kertaa selittää, tai sitten nuo insinöörivitsit varmaankin pitävät paikkansa =)

    Hohhoijjaaa.

    Äänestä

  • Itse taidat olla työtön kirjoitti:

    Nii-in, lomilla ollaan ja sori mutta vaihtui jo kesälomakausi, kun sitä et tiennyt.
    Samaa voi sitten kysyä sinulta, olet joko kotiäiti ja ukkos tienaa teille leivän pöytään kun sinä vaan lomailet pentusi kanssa kotona (ja vingut täällä että kun oma äiti ei tule käymään ja hoitamaan lastasi) tai työtön (todellinen, minunkin maksamilla veroeuroilla, kuppaava loinen).

    Mies, joka tässä kirjoittelee =) mut anyway, "vingut" "pentusi" mistä nää tuli, A. alk. peräinen kirjoittaja ei "vinkunut" eikä myöskään varmastikkaan "lomaile" vaan on äitiyslomalla, kuinka vitun tyhmä voi insinööriämmä ollakkaan, ei ihme että miehillä pidetään parempaa palkkaryhmää, ja mielenkiinnosta kysyisin että missäköhän olet "insinöörinä" ni voin itse sitten kertoa missä olen "lääkäri/lakimies/optikko/autonkorjaaja/putkimies/sähköasentaja/ jne" voidaan ihan mitä vaan noista titteleistä käyttää, riippuen vähän että mihin viestiin sitä aina vastaillaan, kun eihän sitä todellista karvaa nää täällä netissä, mutta "kesätyöttömyyslomailu" 4.5 kuulostaa kyllä vähän oudolta =)

    Teet erittäin "tärkeää" ja "fyysesti" raskasta työstäsi omalla pienellä työpöydälläsi. Vietät "hyvin" ansaittujasi lomapäiviä silloin kun olet tarpeeksi saanut pomosi hymyilemään.

    Teet vuoden "täyttä" häkää töitä.
    kunnes sitten olet työpaikkasi "kaunein" kerran vuodessa, elikkä pikkujouluissa.
    Kun olet saanut pomosi vihdoin ja viimein sänkyyn.

    Odotat elämääsi "sinun" tasoistasi miestä, ja huomaat loppujen lopuksi ettei sitä koskaan ole tullutkaan..

    haet "elämääsi" kaiken aikaa.. ja löydät itsesi vihdoin elementissäsi ruotimassa muiden palkkatasoa suomi24.sen keskustelupalstalle. Nice live ya!

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    Ai ei kesälomakausi vai ala 2.5. lähtien? ei vissiin teillä sitten niin.

    Äänestä

  • kulun kirjoitti:

    Teet erittäin "tärkeää" ja "fyysesti" raskasta työstäsi omalla pienellä työpöydälläsi. Vietät "hyvin" ansaittujasi lomapäiviä silloin kun olet tarpeeksi saanut pomosi hymyilemään.

    Teet vuoden "täyttä" häkää töitä.
    kunnes sitten olet työpaikkasi "kaunein" kerran vuodessa, elikkä pikkujouluissa.
    Kun olet saanut pomosi vihdoin ja viimein sänkyyn.

    Odotat elämääsi "sinun" tasoistasi miestä, ja huomaat loppujen lopuksi ettei sitä koskaan ole tullutkaan..

    haet "elämääsi" kaiken aikaa.. ja löydät itsesi vihdoin elementissäsi ruotimassa muiden palkkatasoa suomi24.sen keskustelupalstalle. Nice live ya!

    Hei, noita palkka ja elämäruotimisia varten on olemassa oma palstansa, voitko mennä sinne pönkittämään itseäsi.

    Pakko kuitenkin sanoa vastauksestasi: Olet itse todella katkera. Ja olisitko todellakin mies ja hävinnyt kerran naiselle joka vei ylennyksen silmiesi edestä pikkujouluissa. Kylläpä on elämä kaltoin kohdellut sinua. Voi poloinen.

    Äänestä

  • Netta25 kirjoitti:

    No juu, en ole katkera. Olen ylpeä ammatistani, vanhusten hoitajana! omistan uudehkon auton, olen saanut terveen tytön, mennyt naimisiin, saanut vakituisen työpaikan ja asunnon. Ja mieheskin on kyllä mainio, ei juo ja kantaa 100% sesti perheestä vastuun,siis mies isolla M.kirjaimella.
    tiedän tekeväni hienonpaa työtä kun "kesälomaileva inssi"
    Joten enpä ole täällä kenellekkään kateellinen...

    Äänestä

  • Tiedän jopa moniakin jotka ovat sanoneet etteivät halua isovanhemmiksi ollenkaan. Heillä on muita harrastuksia eikä mitkään bambiinot enään kiinnosta vähääkään. Kaikkien on vain hankalaa sanoo sitä suoraan, ennemmin piiloudutaan vaikka tekosyiden taakse.

    Toisille on niin tuiki tärkeetä esitellä bambiinonsa uusia taitoja ja itse nauttia mummon ja vaarin kehuista ja rahapussin narujen löysääminenkin siinä sivussa auttaa tietenkin. Tulee mieleen Atso mainos jossa se muori läpytti hyvä, hyvä, hyvä kakaroiden tempuille.

    Miksi joskus ihminen ei voi hyväksyä asioita niin kuin ne ovat. Kaiken maailman pikkuasioista täytyy pilkkua vääntää. Kunhan penskan tekee niin johan on kaikki ihan itsestäänselvää että siitä riemu nousee kattoon ihan jokaikisellä. Tällä luulollako niitä tehdään? Eiks niistä tuu täyspäisiä jollei koko suku hääri ympärillä? Ja niillä joilla häärii niin sekään ei ole hyvä!

    Äänestä

  • gkoaekg kirjoitti:

    No juu, en ole katkera. Olen ylpeä ammatistani, vanhusten hoitajana! omistan uudehkon auton, olen saanut terveen tytön, mennyt naimisiin, saanut vakituisen työpaikan ja asunnon. Ja mieheskin on kyllä mainio, ei juo ja kantaa 100% sesti perheestä vastuun,siis mies isolla M.kirjaimella.
    tiedän tekeväni hienonpaa työtä kun "kesälomaileva inssi"
    Joten enpä ole täällä kenellekkään kateellinen...

    Niin, jonkunhan ne paskahommatkin on tehtävä.

    Äänestä

joita olet saanut. Onko ihmisten keskustelutaito todellakin tuotaluokkaa.... ( syvä huokaus ). Ja miksi tuota keskustelua pitää käydä isovanhempien palstalla.

Sinulle ap. Oikein paljon Onnea vauvasi johdosta! Terveyttä ja pitkää-ikää lapsellesi!

Onnea koko pienelle perheellesi!

Ehkä ne vanhempasikin vielä ottaa enemmän kontaktia lapseesi.
Jospa tuo käytös on vain jonkinlaista alkukankeutta uuden suuren asian edessä.

Äänestä
  • Toisille se voi olla järkytys tai rasite. Syitä voi olla pohjalla vaikka minkälaisia joita ap ei esille tuonut. Hän pintapuolisesti raapaisi asiaa omalta kannaltaan mutta syitä voi olla niin monimutkaisia ettei mikään ole niin yksinkertaista miltä se kirjoittaja haluaa ongelman näyttää.

    Hänen vanhemmat eivät ehkä hyväksy tyttärensä elämäntapoja tai vävypoikaansa. Ihan mitä tahansa voi taustalta löytyä miksi omat vanhemmat eivät ole kiinnostuneet lapsen lapsista. Aika harvinaistahan se on sillä yleensä tyttären lapsen lapsia palvotaan ja pojan & miniän ovat toisarvoisia.

    Tosiasiahan voi olla sekin ettei vanhemmat halua lähtee kotoonsa minnekkään. Ovat ns. kotonaviihtyviä. Silloin vaan pitäisi tyttären vierailla vanhemmillaan lastensa kanssa jos se heille sopii. Joillain suvuilla on vaikeeta puhua suoraan jos sille linjalle on lähdetty ettei voi rohkeesti sanoo mistä asiat kiikastaa.

    Toisekseen netissä saa odottaa ihan minkälaisia vastauksia tahansa jos ei ongelmia pysty selvittään ilman nettiä.

    Äänestä

JOka perheelle esikoinen on ihme. Toinenkin vielä, mutta kun lapsia alkaa olla puolen tusinan pintaan, niin eipä heistä juuri edes ilmoitella suvulle.

Isovanhemmille saattaa lastenlasten syntyminen olla paljon pienempi asia kuin lapsen omille vanhemmille. Onhan tietysti hauskaa, että lapsia syntyy, terveitä lapsia, omien lapsien lapsia.
Hienoa.
Mutta eivät kaikki isovanhemmat "lankea loveen". He ottavat asian luontevasti, koska se on maailman meno.
Hauska nähdä, kun lapsi tuodaan kylään. Joskus on hauska mennä katsomaan, miten perhe elää, mutta sukuloimisen ei tarvitse olla jokaviikkoista.

Kyllä lapsi oppii isovanhempansa tuntemaan vähemmälläkin. Isovanhemmat ovat hoitaneet omansa ilman apuja aikanaan, ei heille tule mieleenkään, että nykyisten päivähoitolakien aikana heitä tarvittaisiin jatkuvaan valmiuteen.
Jokainen hoitaa lapsensa ja hankkii niitä sen verran, että kerkiää ja jaksaa.

Nuoret eivät tiedä, miten väsyneitä vanhemmat saattavat olla. On verenpainetta ja diabetestä, joka ei päälle näy. Tai muuta kroonista vaivaa.
Eivät kaikki vain vanhene kauniisti. He myös sairastelevat ja väsyvät.

Mutta eivät nuoret edes kysy, jaksaako mummu tai pappa. He vain loukkaantuvat.
He vain sanovat, että siteenpähän saatte takaisin, kun emme tule teitä hoivaamaan, kun joskus tarvitsette.

Unohdatte, että vanhemmat ovat jo kerran yhden sukupolven hoitaneet. Eivät he sitä tehneet sillä ajatuksella, että saavat siivousapua vanhana.
Ajatteletteko itse niin?
"Kun nyt hoidan tämän lapsikatraan, he tulevat sitten pitämään minun huushollini kunnossa loppuelämäni ajan."

Äänestä
  • Meitä ihmisiä on monenlaisia. Itse autan äitiäni ja anoppiani niin paljon kun jaksan ja teen sen mielelläni, vaikka minulla on fyysinen sairaus.

    Auttamisiani en koskaan laske ja en odota vastapalveluja. Ne asiat mitä minä ja anoppini ei jakseta, tekee mieheni meidän puolestaan, hän on terve. Äitini asuu toisella paikkakunnalla ja hänellä on muita apulaisia.

    Minä autan mielelläni kaikkia läheisiäni kaikessa missä osaan ja jaksan.

    Äänestä

  • anoppiminiä kirjoitti:

    Meitä ihmisiä on monenlaisia. Itse autan äitiäni ja anoppiani niin paljon kun jaksan ja teen sen mielelläni, vaikka minulla on fyysinen sairaus.

    Auttamisiani en koskaan laske ja en odota vastapalveluja. Ne asiat mitä minä ja anoppini ei jakseta, tekee mieheni meidän puolestaan, hän on terve. Äitini asuu toisella paikkakunnalla ja hänellä on muita apulaisia.

    Minä autan mielelläni kaikkia läheisiäni kaikessa missä osaan ja jaksan.

    Hoidan tosi paljon lastenlapsia, mutta miniä ei näy ymmärtävän, että minäkin haluaisin hiukan vapaata. Tunnen itseni itsekkääksi, kun joskus kieltäydyn hommasta.
    Minusta tuntuu, että minäkin olisin viimein ansainnut hiukan omaa elämää, muuten koko elämä on mennyt muita hoitaessa.
    Kun ukki ei enää elä ja huushollissa on joskus sellaisia töitä, joihin ei minun taidot riitä, niin eipä poika auta. Olisi parempi mieli, kun avunanto toimisi joskus toisinkin päin. Tuossa edellä joku jo kertoi sen, että meillä mummoilla ei ole kummonen eläke ja asian, jonka poika voisi tehdä muutamassa minuutissa, tekee tilattu työntekijä ja lasku satasia. Hyvin palkattujen nuorten on varmaan vaikea eläytyä siihen niukkuuden maailmaan, jossa monet meistä elää. Minun eläkkeeni keveni sillon, kun lapset olivat pieniä eikä kunnallista päivä hoitoa ollut. Ei kyllä ollut äitiyslomaakaan kuin 3 kuukautta, että sietäisi hiukan miettiä missä sitä nykyään mennään.

    Äänestä

  • itsekäs kirjoitti:

    Todella surullista, ettei sitä apua anneta toisinpäin. En minäkään saa tyttäreltä muuta kuin haukkumista, jos tarvitsisin apua tietokoneeni ohjelmien kanssa tai DVD käytössä. Todella hyvin itsekäs on hänkin.

    Miehen aikuinen poika auttaa meitä onneksi tuon tekniikan kanssa, mutta mies kyllä taitaa maksaa miistä palveluista rahaa.

    Mitähän meidän vanhenevien naisten tulisi tehdä, että meitä arvostettaisiin edes hieman? Kaikkea olen minäkin yrittänyt. Ja erikoiselta se tuntuu, kun itse auttaa mielellään muita, mutta itse ei saa apua vaikka kuika pyytäisi ja rukoilisi. Ilkeästä luonteesta ei voi olla kysymys.

    tehnyt niin väärin. Omat lapset eivät auta missään asiassa, miniöistä nyt puhumattakaan.
    Olen varmaan auttanut ja passannut liikaa aikanaan, nyt luulevat että pärjään joka asiassa ihan itse.
    olen jo vuoden ollut ilman cd-asemaa, kun en osaa sitä asentaa, eikä ole rahaa palkata ketään.
    Omat osaisivat hetkessä, mutta kun ei...
    Ulkotöissäkin esim haravointiapu olisi tervetullutta, mutta mieluummin mennään vaan lenkille :(

    Äänestä

  • miettinyt että mitä olen kirjoitti:

    Ei nuoret VÄLTTÄMÄTTÄ tajua auttaa pyytämättä!
    Ja sellaista "rukouksen sekaista ruikutusta" he eivät ainakaan "tottele". Miksi tehdä asioista niiiiiin vaikeita? Kun voisi sanoa selvästi ja suoraan missä tarvitsee apua.
    t.näin tehnyt ja pärjää

    Äänestä

  • Sentään!!! kirjoitti:

    Olen pyytänyt kirjaimellisesti apua. Poika lupasi, mutta ei ole vielä näkynyt. En kehtaa kovin monesti samasta asiasta sanoa, kyllä pallo on jo toisella osapuolella.

    Äänestä

  • Sentään!!! kirjoitti:

    Ei nuoret VÄLTTÄMÄTTÄ tajua auttaa pyytämättä!
    Ja sellaista "rukouksen sekaista ruikutusta" he eivät ainakaan "tottele". Miksi tehdä asioista niiiiiin vaikeita? Kun voisi sanoa selvästi ja suoraan missä tarvitsee apua.
    t.näin tehnyt ja pärjää

    En saa apua kun olen pyytänyt. Kerroin jo, kun pyydän apua minut haukutaa. Selvästi ja suoraan olen sanonut. Ja erittäin selvästi on tullut haukkumiset takaisin. Rukouksen sekaista ruikutusta en ole vielä kokeillut.

    Ja sama suhtautuminen on myös miehen aikuisella tyttärellä. Aivan uskomatonta hirveätä huutoa kurkku suorana, kuten minunkin tyttärellä.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    ..... niiiiimpä.

    Äänestä

  • Ihmmettelennn kirjoitti:

    ..... niiiiimpä.

    Niin, mieti sitä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mammaammmaa kirjoitti:

Mietin tässä sellaista kun sain tytön 5kk sitten. Omat vanhempani ovat käyneet katsomassa meillä tämän aikana 3krt, ristiäiset mukaan luettuina. Asumme 150km päässä, eli matkakaan ei ole suuri. Oli puhe että he tulisivat käymään nyt vappuna, mutta sitten äitini piti pihatalkoita
tärkeiämpinä.

Sanoin heille et asiasta, eipä oikeen ottaneet kuuleviin korviin vaan selittelivät kaiken laista..

Ihmettelen moista meinikiä, eikö lapsenlapsi kiinnosta vai missä lie vika.. Isä ollut aina kaljaan taipuvainen tyyppi. Ja soitteleekin mielummin pienessä sievässä herkemmin..

Miksi ihmeessä eivät saa aikaa järjestettyä ja tulissivat katsomaan lapsenlastaan. tämä heille vieläpä ensimmäinen..enkä kyllä pitäisi siitä että olisivat joka viikonloppu kylässä, mutta tulisivat edes kerran kuussa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu