Olemme rakentamassa omakotitaloa. Pintamaa oli vanhaa savipeltoa, jolla on pengerretty talon rinnetonttia. Mikä kasvi olisi hyvä maansitomiseen ja kuivattamiseen. Mieluimmin joku ikivihreä kasvi.
SAVIMAA
VIIHTYYKÖ TUVIO
2381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuivion lisäksi maksaruohot, vuorenkilvet ja akileijat peittävät maata. Kannattaa lisätä hiekkaa tai hietaa pihamaahan jyrsimen avustuksella, jotta vesi ei jää seisomaan sateiden ja roudan jälkeen.
on kirjoittanut paljon oikeanlaisten kasvien valitsemisesta erilaisille kasvupaikoille. Ainakin Tammen Suuressa puutarhakirjassa (4-osainen sarja, toim. P.A.) on eritelty kasvien ominaiskasvupaikat.
Tulee kyllä mieleen, että tuivio voi olla arka talvikosteudelle, useimmat ikivihreät ovat.