voi ihmiset

osaisitte sanoa, mitä tehdä. minusta tuntuu, että olen korviani myöten ihastunut erääseen mieheen. (ei siis mitään uutta tällä palstalla!)
ja kai hänkin minuun... luulisin, en tietenkään voi ihan varma olla.
mutta mutta, olen varattu...elän huonossa suhteessa, enkä ole saanut lähdetyksi. haluaisin niin kertoa tuolle miehelle, että olen ihastunut... järjetön ikävä on.
mutta ei kai auta, kuin koettaa saada entinen suhde päätökseen (nämä asiat ei vain ole mulle ollenkaan helppoja:()
ja vain toivoa, että tuo mies vielä sitten odottaa jossain. en mitenkään voi ottaa yhteyttä tässä tilanteessa... aargh... ihan kamalaa.

miksi ihmisen pitää ihastua, olisi paljon helpompaa ilman!
3643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

täälläkin mielessä. Mietit vaan nyt tarkkaan mitä haluat. Ei muut voi puolestasi päättää noin suuria asioita. Itse olen puhunut mieheni kanssa jo asiat suht'koht selviksi. Muutan pois ja katson sitten rauhassa mihin elämä vie. Päätöstä olen miettinyt jo vuosia ja erosta on puhuttu ennenkin. Tunteita voi tukahduttaa, mutta silti ne elävät omaa elämäänsä. Halusit tai et. Pärjäämistä sinne!

Äänestä

itse elin vuosia suhteessa jossa meillä ei lopulta ollut enää mitään yhteistä.. lopulta lähdin, olin tosin jo sitä ennen korviani myöten ihastunut erääseen toiseen. Aikaa tästä on muutamia viikkoja vasta...mutta uusi ihastus on ihana, aloitimme seurustelun hiljattain. Nopeaa toimintaa, tiedän, mutta en halua jäädä loppu elämäkseni miettimäänkään että mitä mahdollisesti olisin menettänyt jos en olisi tarttunut tähän tilaisuuteen.

Sen voin sanoa että ei ole vielä kaduttanut tippaakaan ratkaisu että lähden katselemaan mitä muuta elämä voi antaa. Olin jo niin kauan yksinäinen, vaikka elin suhteessa. Tsemppiä, uskon että teet oikean ratkaisun!

Äänestä

Itse ihastuin voimakkaasti erääseen naiseen ja suhteeksihan se lipsahti. Lopetimme sen välillä mutta palasimme yhteen. Oma suhde oli ihan ok silloin kun salasuhde alkoi. Matkan varrella oma puoliso rupesi tuntumaan merkityksettömältä kun ajatukset pyöri tässä toisessa naisessa koko ajan. Uskoin kaiken olevan paremmin hänen kanssaan. Erosimme mikä oli rankempaa kuin luulinkaan.

Alkuhuuma uuden naisen kanssa avoimesti seurustellen oli hyvää aikaa. Pohjalla oli kuitenkin syyllisyyttä entiseni jättämisestä toisen takia. Noin vuoden seurustelun jälkeen kaikki rupesi laimenemaan ja molemmat ehkä huomasivat että olimme salaa tapaillessamme kehittäneet toisistamme tavallaan fantasiat, jotka ei sitten tosielämässä toteutuneetkaan. Janosimme sieluntoveruutta toisistamme ja kun toisemme saimme, ei sitä lopulta löytynytkään.

Ja entisessä suhteessa sieluntoveruus olisi varmasti ollut meillä mahdollista. Olimme lopulta hyvin samanlaisia, emme ehkä uskaltaneet sanoa toisillemme sitten kaikkea mitä tunsimme. Kaipaan häntä edelleen.

Jos suhteesi on todella huono, lähde siitä ensin. Mutta varoitan, älä odota uuden miehen olevan sinulle mikään uuden mielenkiintoisen elämän tuoja. Kuvitelma yhteisestä elämästä ei koskaan vastaa todellisuutta. Kun vieraskoreus kummastakin osapuolesta katoaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumpa kirjoitti:

osaisitte sanoa, mitä tehdä. minusta tuntuu, että olen korviani myöten ihastunut erääseen mieheen. (ei siis mitään uutta tällä palstalla!)
ja kai hänkin minuun... luulisin, en tietenkään voi ihan varma olla.
mutta mutta, olen varattu...elän huonossa suhteessa, enkä ole saanut lähdetyksi. haluaisin niin kertoa tuolle miehelle, että olen ihastunut... järjetön ikävä on.
mutta ei kai auta, kuin koettaa saada entinen suhde päätökseen (nämä asiat ei vain ole mulle ollenkaan helppoja:()
ja vain toivoa, että tuo mies vielä sitten odottaa jossain. en mitenkään voi ottaa yhteyttä tässä tilanteessa... aargh... ihan kamalaa.

miksi ihmisen pitää ihastua, olisi paljon helpompaa ilman!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu