:::Luettavaa

SRK:n sivulta löytyy tärkeätä luettavaa vl-aviopareille

http://www.srk.fi/index.php?p=matkaevas_182007


..
"Tänään, vuonna 2007 eräs nuori äiti käy taistelua sydämessään. Vihollinen kiusaa: teillä on jo viisi lasta. Kuinka monta ehtii syntyä ja miten jaksat? Yön hiljaisuudessa puolisot rohkaisevat toisiaan evankeliumilla. He haluavat säilyä taivastiellä.


Vihollinen ja järki pelottelevat


Vihollisen kylvötyö ja hyökkäykset ovat aina pyrkineet murtamaan uskon ja luottamuksen Jumalaan. Erityisesti vihollinen koettaa tänään väsyttää nuoria aviopareja. Se ei jätä rauhaan varttuneimpiakaan. Monissa uskovaisissa perheissä on runsaasti lapsia. Heistä on iloa, mutta luonnollisesti myös työtä. Monet synnytykset saattavat olla äidille raskaita. Vihollinen ja oma järki saattavat pelotella jaksamisella ja toimeentulohuolilla.

Avioliitto on Jumalan säätämä


Luotuaan Aadamin Jumala sanoi: Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin hänen avukseen. (1. Moos. 2:18.) Aadamin kylkiluusta Jumala loi puolison Eevan. Ensimmäinen ihmispari sai tehtävän jatkaa ihmissukua. Jumala siunasi heitä ja sanoi heille: Kasvakaa ja lisääntykää ja täyttäkää maata ja tehkää se teille alamaiseksi (1. Moos. 1:28). Jumalan valtakunnassa on aina ymmärretty, että avioliitto on Jumalan säätämä, pyhä, erottamaton ja koko elämän kestävä liitto. Jeesus sanoi: ”Jonka siis Jumala yhteen sovitti, ei pidä ihmisen sitä erottaman” (Matt. 19:6). Pyhän Hengen kautta on ymmärretty aina myös se, että lapset ovat Jumalan lahjaa. ”Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anto” (Ps. 127:3). "




Onko vl-piireissä ehkäisystä tullut yleistä, kun lehdissä aika ajoin muistutetaan: ei saa ehkäistä.
1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

>> "Tänään, vuonna 2007 eräs nuori äiti käy taistelua sydämessään. Vihollinen kiusaa: teillä on jo viisi lasta. Kuinka monta ehtii syntyä ja miten jaksat? Yön hiljaisuudessa puolisot rohkaisevat toisiaan evankeliumilla. He haluavat säilyä taivastiellä. > Vihollisen kylvötyö ja hyökkäykset ovat aina pyrkineet murtamaan uskon ja luottamuksen Jumalaan. > Onko vl-piireissä ehkäisystä tullut yleistä, kun lehdissä aika ajoin muistutetaan: ei saa ehkäistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aviopareille::: kirjoitti:

SRK:n sivulta löytyy tärkeätä luettavaa vl-aviopareille

http://www.srk.fi/index.php?p=matkaevas_182007


..
"Tänään, vuonna 2007 eräs nuori äiti käy taistelua sydämessään. Vihollinen kiusaa: teillä on jo viisi lasta. Kuinka monta ehtii syntyä ja miten jaksat? Yön hiljaisuudessa puolisot rohkaisevat toisiaan evankeliumilla. He haluavat säilyä taivastiellä.


Vihollinen ja järki pelottelevat


Vihollisen kylvötyö ja hyökkäykset ovat aina pyrkineet murtamaan uskon ja luottamuksen Jumalaan. Erityisesti vihollinen koettaa tänään väsyttää nuoria aviopareja. Se ei jätä rauhaan varttuneimpiakaan. Monissa uskovaisissa perheissä on runsaasti lapsia. Heistä on iloa, mutta luonnollisesti myös työtä. Monet synnytykset saattavat olla äidille raskaita. Vihollinen ja oma järki saattavat pelotella jaksamisella ja toimeentulohuolilla.

Avioliitto on Jumalan säätämä


Luotuaan Aadamin Jumala sanoi: Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin hänen avukseen. (1. Moos. 2:18.) Aadamin kylkiluusta Jumala loi puolison Eevan. Ensimmäinen ihmispari sai tehtävän jatkaa ihmissukua. Jumala siunasi heitä ja sanoi heille: Kasvakaa ja lisääntykää ja täyttäkää maata ja tehkää se teille alamaiseksi (1. Moos. 1:28). Jumalan valtakunnassa on aina ymmärretty, että avioliitto on Jumalan säätämä, pyhä, erottamaton ja koko elämän kestävä liitto. Jeesus sanoi: ”Jonka siis Jumala yhteen sovitti, ei pidä ihmisen sitä erottaman” (Matt. 19:6). Pyhän Hengen kautta on ymmärretty aina myös se, että lapset ovat Jumalan lahjaa. ”Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anto” (Ps. 127:3). "




Onko vl-piireissä ehkäisystä tullut yleistä, kun lehdissä aika ajoin muistutetaan: ei saa ehkäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu