TDI käryttää

On tullut moneen kertaan huomattua sellainen asia että TDI:t käryttää kummasti.
Muiden merkkien dieselit ei haise eikä pidä kamalaa ääntä. Mistähän mahtaa johtua?
293527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Aika niukat tiedot annoit.
Mustaa usvaa tulee hetken kun kiidyttää, ei kai muuta.
Tarkasta onko öljykorkin alla ylipainetta. Jos löytyy niin öljyt kulkee turbon kautta eteenpäin palotilaan niin taatusti savuttaa ja haisee.

Itsellä oli tukossa ns huohotin, (ei liene oikea nimi turbo koneen kyseessä ollessa)joka aiheutti ylipaineen öljytilassa.

Äänestä
  • Siis en minä tarkoittanut että TDI:ssä jotain varsinaista vikaa olisi, eikä hajulla ja savulla tarkoittanut että savu olisi pikimustaa.
    Siis miksi TDI-moottorit käyvät äänekkäästi kuin Zetorit ja miksi niiden aiheuttamat savut ovat tummempia ja haisevampia kuin muiden valmistajien diesel-moottorit. Olen tätä ihmetellyt jo pidemmän aikaa.

    Äänestä

  • Leder Die Hosen kirjoitti:

    Siis en minä tarkoittanut että TDI:ssä jotain varsinaista vikaa olisi, eikä hajulla ja savulla tarkoittanut että savu olisi pikimustaa.

    se siitä ku ne syö öljyä ihan peevelisti ? tonnilla saa pahimmillaan litran lisätä... se on kumma ettei muiden valmistajien konee vie öljyä samoissa määrin.. ei tarvi olla kokoajan mittatikussa kiinni

    Äänestä

  • jorrma kirjoitti:

    3-4 desiä (arvio, en koskaan lisää, 3-4 milliä oli pudonnut öljyntaso ylämerkistä) öljynvaihtovälillä (15.000 km). Taitaa olla Toyotan moottori ainut jolle sallitaan litran kulutus tuhannelle ja sekin on bensiinimoottori. Audin, Volkkarin, Bemarin, Mersun ja Volvon dieselit kyllä lykkäävät mustaa savua enemmän kuin muiden. Se ei kylläkään johdu itse autosta vaan kuljettajasta. Näiden autojen kuljettajat eivät nysvää vaan painavat kaasua.

    Äänestä

  • vei peräti kirjoitti:

    "Taitaa olla Toyotan moottori ainut jolle sallitaan litran kulutus tuhannelle"

    Eikä muuten taida, eiköhän se ole niin että aika monenkin valmistajan antama enimmäisarvo on se litra tuhannelle, toisilla saattaa olla puoli litraa.
    Yhtä kaikki tuo arvo on vain valmistajien keino sanoutua irti mahdollisista ongelmista.
    Voisin pitää tässä luennon noista uusista moottoreista jotka testatusti syövät öljyä mutta enpä taida jaksaa.

    Äänestä

  • Leder Die Hosen kirjoitti:

    Siis en minä tarkoittanut että TDI:ssä jotain varsinaista vikaa olisi, eikä hajulla ja savulla tarkoittanut että savu olisi pikimustaa.
    Siis miksi TDI-moottorit käyvät äänekkäästi kuin Zetorit ja miksi niiden aiheuttamat savut ovat tummempia ja haisevampia kuin muiden valmistajien diesel-moottorit. Olen tätä ihmetellyt jo pidemmän aikaa.

    Olen jo melkein menettänyt yöuneni häpeästä, jota koen, kun ajan huonolla autolla. Arvaa, kuinka tuo 3-litrainen zetori savuttaa? Ja mikä kaamea ääni. Onneksi ei tarvi katsella kuin taustapeilistä niitä, ketä vituttaa. SUOMEKSI: älä jaksa jauhaa paskaa.

    Äänestä

  • jorrma kirjoitti:

    se siitä ku ne syö öljyä ihan peevelisti ? tonnilla saa pahimmillaan litran lisätä... se on kumma ettei muiden valmistajien konee vie öljyä samoissa määrin.. ei tarvi olla kokoajan mittatikussa kiinni

    Luulot on luuloja.... valitettavasti. Ihan kaikkea baarissa kuulutua ei kannata uskoa. Esim itsellä kuluu 30.000 öljynvaihtovälillä noin 1 mm öljytikusta katsoen. Tarkistusvälinä olen käyttänyt 10.000 km (2.5 TDI)

    Äänestä

  • kemppe kirjoitti:

    Olen jo melkein menettänyt yöuneni häpeästä, jota koen, kun ajan huonolla autolla. Arvaa, kuinka tuo 3-litrainen zetori savuttaa? Ja mikä kaamea ääni. Onneksi ei tarvi katsella kuin taustapeilistä niitä, ketä vituttaa. SUOMEKSI: älä jaksa jauhaa paskaa.

    Ajappa Kemppe joskus jonkun muun merkin uuden dieselin viereen ja pyydä käynnistämään kone, suurella todennäköisyydellä sitä ei erota bensakoneesta ellei tietäisi.
    Sitten laitat oman autosi käymään niin sen varmasti erottaa dieseliksi, nakuttaja sanan varsinaisessa merkityksessä.
    Sitten kun ovat siinä käyneet itsensä lämpimäksi niin painelkaa kaasua.
    Audista pöllähtelee silmin havaittava musta savu jokaisella painamisella ja toisen valmistajan dieselistä ei juuri mitään, itseasiassa lähinnä höyryä.

    Niin onhan se ikävää että sinulta meni yöunet mutta kun minä haluaisin tietää mistä tämä asia johtuu.

    Täytyy myöntää, että käytössäni olleet dieselit ovat olleet VAG-yhtymän vehkeitä (1.9 tdi 100 hv, 1,9 tdi 110 hv ja nyt 3.0 tdi 233hv). Yhdessäkään ei ole ollut hiukkaspartikkelisuodatinta, joten en osaa sanoa miten sen olemassaolo konkreettisesti näkyy. Ainakaan nykyisessä 3.0 tdi:ssä en ole käryämistä havainnut. Ja vertailun vuoksi kuullostelin kyllä tarkkaan esim. BMW:n 330d:n ja 530d:n ääniä auton vieressä. En havainnut tasan mitään eroa äänimaalilmassa. Sama pätee Jaguarin S- mallin 2,7 d- koneeseen (jossa tosin sisälle moottorin ääntä ei edes kylmänä erottanut tyhjäkäynnillä, mutta kiihdytyksissä kyllä), jonka kyydissä istuin pitkät pätkät. Jos esim. audin dieselit erottuisivat sekeästi kaikista muista, niin miksi helvetissä en ole aiheesta testejä tai negatiivisia arvosteluita alan lehdissä nähnyt? En taida olla asiasta riittävän kiinnostunut. Jokatapauksessa, esim. Volvojen käryämiseen olen kyllä kiinnittänyt useinkin huomiota, kun muutamalla tutulla sellainen löytyy. Oman autoni äänimaalilma on mielestäni äärimmäisen sivistynyt ja urheilullinenkin, ei mielestäni dieseliksi havaitse- samaa ovat kyydissäolleet todenneet. No, jokaisella mielipiteensä.

    olen kyllä kokeillut. Mutta eipä sinulta löydy...Ikävä, että sinua harmittaa. Kukas voittikaan dieselillä Le Mansin? Kaikki olisivat halunneet mutta vain yksi pystyi ensimmäisenä.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    "Taitaa olla Toyotan moottori ainut jolle sallitaan litran kulutus tuhannelle"

    Eikä muuten taida, eiköhän se ole niin että aika monenkin valmistajan antama enimmäisarvo on se litra tuhannelle, toisilla saattaa olla puoli litraa.
    Yhtä kaikki tuo arvo on vain valmistajien keino sanoutua irti mahdollisista ongelmista.
    Voisin pitää tässä luennon noista uusista moottoreista jotka testatusti syövät öljyä mutta enpä taida jaksaa.

    niin saamme taas nauraa täydelliselle asiantuntemattomuudellesi niinkuin aina ennenkin. Luennoi tällä kertaa vaikkapa auton aerodynaamisesta painopisteestä. Jään innolla odottaamaan, heh heh ja ruahahahaa! Vai jääkö väliin kun pitää Tojotan "moottoriin" ostaa öljyä ja pummata rahaa siihenkin sossusta, BUAHAHAHAHAA!!!

    Äänestä

  • kemppe kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että käytössäni olleet dieselit ovat olleet VAG-yhtymän vehkeitä (1.9 tdi 100 hv, 1,9 tdi 110 hv ja nyt 3.0 tdi 233hv). Yhdessäkään ei ole ollut hiukkaspartikkelisuodatinta, joten en osaa sanoa miten sen olemassaolo konkreettisesti näkyy. Ainakaan nykyisessä 3.0 tdi:ssä en ole käryämistä havainnut. Ja vertailun vuoksi kuullostelin kyllä tarkkaan esim. BMW:n 330d:n ja 530d:n ääniä auton vieressä. En havainnut tasan mitään eroa äänimaalilmassa. Sama pätee Jaguarin S- mallin 2,7 d- koneeseen (jossa tosin sisälle moottorin ääntä ei edes kylmänä erottanut tyhjäkäynnillä, mutta kiihdytyksissä kyllä), jonka kyydissä istuin pitkät pätkät. Jos esim. audin dieselit erottuisivat sekeästi kaikista muista, niin miksi helvetissä en ole aiheesta testejä tai negatiivisia arvosteluita alan lehdissä nähnyt? En taida olla asiasta riittävän kiinnostunut. Jokatapauksessa, esim. Volvojen käryämiseen olen kyllä kiinnittänyt useinkin huomiota, kun muutamalla tutulla sellainen löytyy. Oman autoni äänimaalilma on mielestäni äärimmäisen sivistynyt ja urheilullinenkin, ei mielestäni dieseliksi havaitse- samaa ovat kyydissäolleet todenneet. No, jokaisella mielipiteensä.

    "Seuraavassa on pisteytetty Suomen markkinoilla vuoden 2007 alussa olevat henkilöautodieselit kokoluokittain. Eniten painoa pisteytyksessä on annettu kulutukselle (max. 40). Suorituskyvystä on annettu enimmillään 30 pistettä ja moottorin luonteesta ja vedosta 10 pistettä. Moottorin luonteesta pitäisi pisteitä antaa enemmänkin, mutta se on jossakin määrin mielipidekysymys. Lisäksi on annettu hiukkassuodattimesta 5 pistettä. Moottorin ääntä ei ole arvosteltu, siltä osin VW:n pumppusuutindieselit menettäisivät pisteitä."

    Samalla sivustolla(jonka muuten hukkasin) oli nähtävissä ettei ainakaan 1.9 TDI moottoreissa tuntunut olevan minkään sortin päästötekniikoita kun parhaiden autojen päästötekniikat poistivat jopa haitalliset typpioksidipäästöt.

    Äänestä

  • Sulo Surffaaja kirjoitti:

    "Samalla sivustolla(jonka muuten hukkasin) oli nähtävissä ettei ainakaan 1.9 TDI moottoreissa tuntunut olevan minkään sortin päästötekniikoita kun parhaiden autojen päästötekniikat poistivat jopa haitalliset typpioksidipäästöt."

    Ilmeisesti kyseessä oli typpimonoksidi eikä oksidi.

    Äänestä

  • meille sitten kirjoitti:

    niin saamme taas nauraa täydelliselle asiantuntemattomuudellesi niinkuin aina ennenkin. Luennoi tällä kertaa vaikkapa auton aerodynaamisesta painopisteestä. Jään innolla odottaamaan, heh heh ja ruahahahaa! Vai jääkö väliin kun pitää Tojotan "moottoriin" ostaa öljyä ja pummata rahaa siihenkin sossusta, BUAHAHAHAHAA!!!

    ei tuo aine ymmärrä asiasta varmaankaan mittään, ainakaan mitä oon lukenu sen ihan höpepöjuttuja täältä niin eihän niissä ole päätä tai häntää. Kateellinen paska häiriköitsilä Ruoste-Arska lempinimi sille jo työkavereiden kanssa annettiin, aine kun ajaa Tojolla.

    Äänestä

  • Sulo Surffaaja kirjoitti:

    "Seuraavassa on pisteytetty Suomen markkinoilla vuoden 2007 alussa olevat henkilöautodieselit kokoluokittain. Eniten painoa pisteytyksessä on annettu kulutukselle (max. 40). Suorituskyvystä on annettu enimmillään 30 pistettä ja moottorin luonteesta ja vedosta 10 pistettä. Moottorin luonteesta pitäisi pisteitä antaa enemmänkin, mutta se on jossakin määrin mielipidekysymys. Lisäksi on annettu hiukkassuodattimesta 5 pistettä. Moottorin ääntä ei ole arvosteltu, siltä osin VW:n pumppusuutindieselit menettäisivät pisteitä."

    Samalla sivustolla(jonka muuten hukkasin) oli nähtävissä ettei ainakaan 1.9 TDI moottoreissa tuntunut olevan minkään sortin päästötekniikoita kun parhaiden autojen päästötekniikat poistivat jopa haitalliset typpioksidipäästöt.

    En vaan jaksa inttää. Jos joku on kokeillut esim. 3.0 tdi:tä (joka muuten prustuu Coommon Rail tekniikkaan), voi varmaan olla väitteideni kanssa samaa mieltä - ellei ole korvissa ja näössä vikaa....

    Netistä löytynee kaikille väitteille vastinetta ?

    Luulen, että saan jonkun nokkelan vastauksen ja ehdotuksen, että "olisit ostanut vaikka... XXX auton". Kun esitetään kysymys: mikä auto olisi sitten parempi vaihtoehto esim. hintaluokassa 60keur, saadaan vastauksia: "osta korolla, osta bemari, osta skoda, osta viiatti tms.". Ollaan siis taas lähtökuopissa. Jokainen valitkoon autonsa makunsa, ekologisen aatteensa, käytettävissä olevan rahamäärän tai ihan minkä asian tahansa mukaan. Ja tutkimustietoa löytyy, Audi kai on kuitenkin AINAKIN keskitason auto, jolla kehtaa ajaa?

    Äänestä

  • kemppe kirjoitti:

    En vaan jaksa inttää. Jos joku on kokeillut esim. 3.0 tdi:tä (joka muuten prustuu Coommon Rail tekniikkaan), voi varmaan olla väitteideni kanssa samaa mieltä - ellei ole korvissa ja näössä vikaa....

    Nakuttaahan nuo Audin bensakoneetkin erikoisesti, varsinkin kylmänä, mikseivät siis dieselit.
    Ja kaikki 1.9 dieselit mitä olen kuunnellut on helposti tunnistettavissa dieseleiksi. Muilla merkeillä et juuri erota, Jaguaarista en tosin osaa sanoa.

    Äänestä

  • kemppe kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että käytössäni olleet dieselit ovat olleet VAG-yhtymän vehkeitä (1.9 tdi 100 hv, 1,9 tdi 110 hv ja nyt 3.0 tdi 233hv). Yhdessäkään ei ole ollut hiukkaspartikkelisuodatinta, joten en osaa sanoa miten sen olemassaolo konkreettisesti näkyy. Ainakaan nykyisessä 3.0 tdi:ssä en ole käryämistä havainnut. Ja vertailun vuoksi kuullostelin kyllä tarkkaan esim. BMW:n 330d:n ja 530d:n ääniä auton vieressä. En havainnut tasan mitään eroa äänimaalilmassa. Sama pätee Jaguarin S- mallin 2,7 d- koneeseen (jossa tosin sisälle moottorin ääntä ei edes kylmänä erottanut tyhjäkäynnillä, mutta kiihdytyksissä kyllä), jonka kyydissä istuin pitkät pätkät. Jos esim. audin dieselit erottuisivat sekeästi kaikista muista, niin miksi helvetissä en ole aiheesta testejä tai negatiivisia arvosteluita alan lehdissä nähnyt? En taida olla asiasta riittävän kiinnostunut. Jokatapauksessa, esim. Volvojen käryämiseen olen kyllä kiinnittänyt useinkin huomiota, kun muutamalla tutulla sellainen löytyy. Oman autoni äänimaalilma on mielestäni äärimmäisen sivistynyt ja urheilullinenkin, ei mielestäni dieseliksi havaitse- samaa ovat kyydissäolleet todenneet. No, jokaisella mielipiteensä.

    dieselin ääni urheilullinen? Dieselistä tulee lähinnä kaivinkoneet ja kuormaautot mieleen eikä ne nyt kovinkaan urheilullisia ole edes ääniensä perusteella.

    Äänestä

  • AiNe.org kirjoitti:

    "Taitaa olla Toyotan moottori ainut jolle sallitaan litran kulutus tuhannelle"

    Eikä muuten taida, eiköhän se ole niin että aika monenkin valmistajan antama enimmäisarvo on se litra tuhannelle, toisilla saattaa olla puoli litraa.
    Yhtä kaikki tuo arvo on vain valmistajien keino sanoutua irti mahdollisista ongelmista.
    Voisin pitää tässä luennon noista uusista moottoreista jotka testatusti syövät öljyä mutta enpä taida jaksaa.

    yks ja puolilitraa 1000 öljyä on kuulemma vielä normaali eli juuri niinkuin kirjoitit valmistaja kiertää vastuunsa.

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    dieselin ääni urheilullinen? Dieselistä tulee lähinnä kaivinkoneet ja kuormaautot mieleen eikä ne nyt kovinkaan urheilullisia ole edes ääniensä perusteella.

    Kuten totesin, jokaisella mielipiteensä. Et nähtävästi ole paljon 6-pyttyisellä dieselillä ajellut? En pidä dieselin ääntä pätkääkään urheilullisena, mutta 6-kone kyllä kuullostaa hyvältä dieselinäkin.

    Äänestä

  • Yks mies kirjoitti:

    Nakuttaahan nuo Audin bensakoneetkin erikoisesti, varsinkin kylmänä, mikseivät siis dieselit.
    Ja kaikki 1.9 dieselit mitä olen kuunnellut on helposti tunnistettavissa dieseleiksi. Muilla merkeillä et juuri erota, Jaguaarista en tosin osaa sanoa.

    Ei juuri erota dieseleiksi "muilla merkeillä"? Älä jauha paskaa. Istun tuon toustakin taksissa ja varmaan 20:n eri merkkisen dieselin koeajoilla olen käynyt vuosien varrella. Väitteesi on täyttä tietämättämyyttä. Jos todella olet rehellisesti tuota mieltä, niin ONNEKSESI sinun ei tarvi audia omistaa, joku kyllä ostaa senkin pois kuleksimasta.

    Äänestä

  • kemppe kirjoitti:

    Kuten totesin, jokaisella mielipiteensä. Et nähtävästi ole paljon 6-pyttyisellä dieselillä ajellut? En pidä dieselin ääntä pätkääkään urheilullisena, mutta 6-kone kyllä kuullostaa hyvältä dieselinäkin.

    6 dieselillä ja v8 rahtia varmasti enemmän kuin sinä eli 32v. Ja 6 diesel ei kuulosta hyvältä varsinkaan jos sitä vertaa 8 dieseliin, Se mitä sinä olet ajanut Audilla 650t on vähän mitä minä olen ajanut dieseleillä eli 32 v kertaa 150t vuodessa = paljon. No kaikilla on mielipteensä, mutta älä elvistele ajomäärälläsi koska se on hyvin vaatimaton. Noi mitä minä olen ajanut, niin varmasti moni on ajanut enemmän, vituttaa vain kun sä olet jokapaikkaan tukkimassa tota olematonta ajomäärääs joka on noin 4v jos ajetaan rahtia. Ehkä enemmän olet ajanut kun joku teini mutta vähemmän kun ammattimiehet jotka todella ajavat. Toi 650t on sitten omista teksteistäsi.

    Äänestä

  • ajanut kirjoitti:

    ei millään pahalla kyllä sulla on hyviä juttuja mutta jätä tosiaan pois toi iänikuinen vertailu mitä muut on ajanut.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    ei millään pahalla kyllä sulla on hyviä juttuja mutta jätä tosiaan pois toi iänikuinen vertailu mitä muut on ajanut.

    Vertaisin lähinnä keskimääräiseen: Suomalainen autoilija ajaa keskimäärin 20.000 km (joka on mielestäni jo liiottelu, perustuu autoedun verotusarvoon, 18.000 km/v) vuodessa. Vertaan siihen. En esimerkiksi vertaa kaveriini, joka on ajanut rekkaa n. 20v. plus nykyiset ajot muilla vehkeillä. Hän ajoi parissa vuodessa saman kun minä viimeisen 10v. ajalla. Tällä palsatalla saatta jopa vierailla 40v. rekkaa ajanut, jonka mittapuulla taas joku toinen on ajanut mitättömän vähän. Mutta nyt puhuttiin diesel Henkilöautoista ja niiden äänistä. Mielestäni autoni kuullostaa ihan hyvältä. Ja lopuksi vielä: grillikausi on avattu ja samalla parit keppanat :)

    Äänestä

  • Totuusko? kirjoitti:

    Luulot on luuloja.... valitettavasti. Ihan kaikkea baarissa kuulutua ei kannata uskoa. Esim itsellä kuluu 30.000 öljynvaihtovälillä noin 1 mm öljytikusta katsoen. Tarkistusvälinä olen käyttänyt 10.000 km (2.5 TDI)

    Itellä kans 30000 vaihtoväli öljyillä,eikä tartte lisäillä öljynvaihtovälin aikana(1,9tdi)

    Äänestä

  • kemppe kirjoitti:

    Ei juuri erota dieseleiksi "muilla merkeillä"? Älä jauha paskaa. Istun tuon toustakin taksissa ja varmaan 20:n eri merkkisen dieselin koeajoilla olen käynyt vuosien varrella. Väitteesi on täyttä tietämättämyyttä. Jos todella olet rehellisesti tuota mieltä, niin ONNEKSESI sinun ei tarvi audia omistaa, joku kyllä ostaa senkin pois kuleksimasta.

    "Älä jauha paskaa. Istun tuon toustakin taksissa ja varmaan 20:n eri merkkisen dieselin koeajoilla olen käynyt vuosien varrella. Väitteesi on täyttä tietämättämyyttä."

    Minusta alkoi vähän tuntumaan siltä että sinä et sitten näe etkä kuule jos kyse on Audin heikkouksista, eihän siitä ole kovinkaan kauaa kun Autobild vertaili Golffia jossa TDI moottori, sekä Aurista jossa D4D moottori. TDI kävi JOPA Autobildin mielestä varsin äänekkäästi ja karkeasti. D4D-moottoria sanottiin äänettömäksi ja hienostuneeksi. Eikä muuten ole D4D ainut diesel joka käy hienosti TDI-moottoriin nähden.

    Äänestä

Nafta ukot tonne"Työkoneet"osastolle juttelee....

Äänestä

käryttää paikallaan käydessä tai alilämpöisenä, se käy haisee rikkivedylle...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Leder Die Hosen kirjoitti:

On tullut moneen kertaan huomattua sellainen asia että TDI:t käryttää kummasti.
Muiden merkkien dieselit ei haise eikä pidä kamalaa ääntä. Mistähän mahtaa johtua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu