Picasso 1.6

Terve kaikille.
Harkinnassa työsuhdeautoksi Picasso 1.6:n moottorilla. Onko moottori liian pieni isoon autoon? Yleensä ei ole kiirettä, mutta jos nelihenkinen perhe tavaroineen lähtee mökille niin onko matkanteko tuskaa ko. autolla?
7942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itsellä tuollainen ollut viime syksystä asti. Kaupungissa ajelen lähinnä yksin ja siellä pärjää oikein mainiosti. Maantiellä meitä on yleensä kolme henkilöä tavarat, kun käydään maalla. Jos on vähäkin hätäisempi luonne niin sitten ei voi suositella tuolla koneella. Minulle riittää aivan mainiosti, ohikin pääsee kun ei kovin pieneen väliin lähde.

Pelkäsin kanssa tuota koneen tehon riittämättömyyttä. Olen ollut oikeastaan positiivisen yllättynyt miten hyvin sillä kuitenkin pärjää. Ei sillä tientukkona tarvitse olla, vaikka on tavaratkin mukana.

Äänestä
  • moottori picassossa, että sillä pääsee 100tkm asti
    jotenkin ohi muista autoista, mutta sen jälkeen kone alkaa väsymään. Ei se jaksa viedä isoa autoa kauaa. Itelläni oli 1.6 ja 100tkm jälkeen tuntui huomattavasti, että kone oli väsynyt. Liikaa rasitusta. Nyt minulla on 1,8 Exclusive. Ei sekään mikään tykki ole, mutta huomattavasti kannattavampi ostos.


    En vaihtais päivääkään

    Äänestä

  • Picatso kirjoitti:

    moottori picassossa, että sillä pääsee 100tkm asti
    jotenkin ohi muista autoista, mutta sen jälkeen kone alkaa väsymään. Ei se jaksa viedä isoa autoa kauaa. Itelläni oli 1.6 ja 100tkm jälkeen tuntui huomattavasti, että kone oli väsynyt. Liikaa rasitusta. Nyt minulla on 1,8 Exclusive. Ei sekään mikään tykki ole, mutta huomattavasti kannattavampi ostos.


    En vaihtais päivääkään

    1.8 on huomattavasti parempi vaihtoehto! Vielä kun saisi 2.0 litraisen automaatin - koeajon jälkeen olin yhtä hymyä, sillä matkan teko sillä on entistäkin leppoisampaa :-)

    Äänestä

  • Casso kirjoitti:

    1.8 on huomattavasti parempi vaihtoehto! Vielä kun saisi 2.0 litraisen automaatin - koeajon jälkeen olin yhtä hymyä, sillä matkan teko sillä on entistäkin leppoisampaa :-)

    1.8 ehdottomasti, kokemuksesta suosittelen. Aikoinaan myyjä sanoi jotta 1.6:lla pärjää ihan hyvin, jätti sanomatta että jos ajat yksin ja taajamassa. Koeajoin molemmat koneet ja kieltämättä 1.6 on liian pieni tuohon autoon, speksit kertovat että alle 100 heppaa/8 ventiiliä (jos muistan oikein) ja kiihtyvyys 16 s. Spekseistä voi tietysti olla montaa mieltä mutta hyvinkin ovat suuntaa antavia. Raketti se 1.8 kone ei todellakaan ole, mutta aivan riittävä.

    Perheautoksi ihanteellinen valinta; kaksi lastenistuinta menee heittämällä takapenkille, vaimo voi tarvittaessa (pitkällä matkalla) mennä etukautta takapenkille rauhoittelemaan IKKUNOIDEN vieressä, selkä menosuuntaan istuvia lapsia. Sisaristuimella varustetut rattaat menevät pitkittäin takakonttiin, joten tilaa jää vielä laukuillekin.

    Äänestä

Bonjour!

Olen hankkimassa tuollaista Picassoa perheautoksi. Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksianne näistä vehkeistä. Kaksi on lasta ja tavaraa mukana tavallisen verran. Kävin ajamassakin tuollaista 1.8:a, vaimo tykkäsi kovasti näköaloista, tiloista, ulkonäöstä ja ajotuntumasta.

Maksaa 50tkm ajettu vielä 19 t€. On mielestäni liikaa kun moisia saa Saksasta 9t€:n hintaan. Paljonkohan lie veroa siitä pitäis maksaa jos hakisi itse.

No mutta kertokaapa kehut tai haukut taiteilija-autosta.

Äänestä
  • Meillä on 1.8 koneinen (en perustele enempää, aiemmat vastaukset veivät sanat suusta), kaksi lasta, toinen kaukalossa ja toinen lastenistuimessa. Eli molemmat selkä menosuuntaan = istuimet vievät kaikista eniten tilaa näinpäin ja silti mahtuu hyvin. Joku vastasi että emännän sopii mennä tarvittaessa taakse (meillä istuimet myös näin, eli keskipaikka vapaana), ihan loistojuttu. Ei onnistu monessa autossa. Focus oli toinen vaihtohto, kivempi ajaa, mutta Picasson sisätilat vain ovat vertaansa vailla kokoluokassaan.

    -Pitkälle kaverille Picasso ei tarjoa mitenkään kovin hyvää ajoasentoa, koska ratissa ei ole etäisyydensäätöä.

    -Suuret sivupalkit estävät tehokkaasti näkyvyyttä risteysalueilla!

    -Penkit ovat loistavat

    -Takakontti on ISO

    Siinä jotain juttua, kysy pois jos on jotain erityistä mitä ei ole vielä mainittu.

    Pcasso on lapsiperheen auto ehdottomasti.

    Äänestä

  • catsu kirjoitti:

    Meillä on 1.8 koneinen (en perustele enempää, aiemmat vastaukset veivät sanat suusta), kaksi lasta, toinen kaukalossa ja toinen lastenistuimessa. Eli molemmat selkä menosuuntaan = istuimet vievät kaikista eniten tilaa näinpäin ja silti mahtuu hyvin. Joku vastasi että emännän sopii mennä tarvittaessa taakse (meillä istuimet myös näin, eli keskipaikka vapaana), ihan loistojuttu. Ei onnistu monessa autossa. Focus oli toinen vaihtohto, kivempi ajaa, mutta Picasson sisätilat vain ovat vertaansa vailla kokoluokassaan.

    -Pitkälle kaverille Picasso ei tarjoa mitenkään kovin hyvää ajoasentoa, koska ratissa ei ole etäisyydensäätöä.

    -Suuret sivupalkit estävät tehokkaasti näkyvyyttä risteysalueilla!

    -Penkit ovat loistavat

    -Takakontti on ISO

    Siinä jotain juttua, kysy pois jos on jotain erityistä mitä ei ole vielä mainittu.

    Pcasso on lapsiperheen auto ehdottomasti.

    1,8 l on sopiva kone, tosin aivan alimmainen vääntö on heikohko kun taas kierroksilla P kulkee vähintään yhtä hyvin kuin "tavallinenkin" henkilöauto. Eikös se 1,6 ole aika vanhaa tekniikkaa? Etupalkit opettavat katsomaan toisenkin kerran risteyksissä käännyttäessä. Toisaalta näkymät erinomaiset verrattuna tavallisiin autoihin. Tilat riittävät jopa kolmellekin lapselle aikuisten lisäksi. Isotkin volvot yms. tuntuvat sisätiloiltaan ahtailta P jälkeen :o)

    Ainoa todellinen miinus on tuo lämmityslaite/ilmastointi: Se on kovaääninen, tehoiltaan ihan OK kesällä mutta melko tehoton talvella. Siis sen kanssa pärjää, mutta suurimman osan vuodesta se häiritsee ainakin äänellään. Oletteko muuten huomanneet sen, että automaatti pyrkii nostamaan kierroksia siirryttäessä baanalta taajamanopeuksiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TiKo kirjoitti:

Terve kaikille.
Harkinnassa työsuhdeautoksi Picasso 1.6:n moottorilla. Onko moottori liian pieni isoon autoon? Yleensä ei ole kiirettä, mutta jos nelihenkinen perhe tavaroineen lähtee mökille niin onko matkanteko tuskaa ko. autolla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu