Kärsin "kahvikuppineuroosista", joka alkoi n. vuosi sitten ja on siitä lähtien vain pahentunut. Minun on hyvin vaikea hyväksyä itseni toisten ihmisten seurassa. Pyrin koko ajan olemaan mahdollisimman kontrollissa ja "täydellinen", jotta minusta olisi helpompi pitää. Siksi olen koko ajan enemmän tai vähemmän jännittyneenä. Syominen on tuskallista kun kädet tärisee. Jos huomaan toisen ihmisen katsovan minua, pääni tärisee. Ongelma on tietysti pahin niiden ihmisten seurassa, joiden hyväksyntää eniten kaipaan.
Tiedän, että minun pitäisi voida rentoutua ja olla oma itseni. Ei minun tarvitse olla "täydellinen" vaan minusta pidetään tällaisenaankin. Olen yrittänyt tätä toitottaa itselleni ja rentoutua, mutta ei auta. Pelko on kai liian juurtunut. Rauhoittavia aloin käyttämään tarvittaessa syksyllä ja ne auttoivatkin alkuun, mutta eivät enään.
Onkohan olemassa ryhmiä, jotka kokoontuvat säännöllisesti ja joissa jäsenet voisivat vuorotellen ilmaista itseään muiden seuratessa? Samaan tyyliin kuin esim. esitelmien pito. Uskoisin, että tämä olisi parhaimpia mahdollisia keinoja päästä sairaudesta.
Tiedän, että minun pitäisi voida rentoutua ja olla oma itseni. Ei minun tarvitse olla "täydellinen" vaan minusta pidetään tällaisenaankin. Olen yrittänyt tätä toitottaa itselleni ja rentoutua, mutta ei auta. Pelko on kai liian juurtunut. Rauhoittavia aloin käyttämään tarvittaessa syksyllä ja ne auttoivatkin alkuun, mutta eivät enään.
Onkohan olemassa ryhmiä, jotka kokoontuvat säännöllisesti ja joissa jäsenet voisivat vuorotellen ilmaista itseään muiden seuratessa? Samaan tyyliin kuin esim. esitelmien pito. Uskoisin, että tämä olisi parhaimpia mahdollisia keinoja päästä sairaudesta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei, olen aina ollut jännittäjätyyppiä, sittemmin aikuisiällä luulin jo "parantuneeni", aloin tuntea oloni melko varmaksi erilaisissa tilanteissa. Kaikki on elämässäni oikein hyvin, kiva perhe ja ystäviäkin. En tiedä laukaisiko äitini kuolema muutama vuosi sitten jotain, hän kuoli sydänsairauteen (kuten "koko sukunsa"). Vuosi sitten olin lyhyellä sairaslomalla sydämen tiheälyöntisyyden vuoksi, lääkkeenä Propral. Sydän tasaantui, ja lopetin lääkityksen, joka laski pulssin tosi alas, mitään ei oikein jaksanut tehdä. Muutenkaan en haluaisi lääkkeitä käyttää, mieluummin luonnonmukaisia parannuskeinoja.
Nykyisin alan jännittämään/panikoimaan ilman mitään syytä (esim. juuri tänään), vaikka kuinka yritän rauhoittua ja sanoa itselleni, että kaikki on kunnossa. Joskus yöllä paniikin iskiessä pelkään hirveästi saavani sydänkohtauksen ja kuolevani tai läheisilleni tapahtuvan jotain pahaa. "Selkeinä aikoina" nuo ajatukset tuntuvat ihan hulluilta, mutta sillä hetkellä erittäin todellisilta.
Jännitän syömistä vieraassa seurassa, ja esim. työpaikkaruokalaan meneminen yksin tuntuu aivan mahdottomalta. Usein huomaan jännittäväni jopa aivan tavallista rutiini-työpuhelua, toisina päivinä taas voin hoitaa asioita aivan rauhallisena.
Joku terapiaryhmä olisi varmaan hyvä, en oikein tiedä mistä sellaisen löytäisi. Ei tämä paljon vastannut sinulle, mutta itseäni ainakin osaltaan auttaa tietää, että meitä on muitakin. Oikein hyvää kevättä sinulle.