Aina silloin tällöin palstalla lukea, että vl:ia on hoidettu nykyäänkin. Yksityiskodeissa yleensä. Näistä hoidoista ei kai saa julkisesti kertoa, pitääkö hoidot salata? Mistä syystä hoidetaan? Ehkäisyn käytöstäkö tai siitä, että haluaa saada hoitokokoukset selvitetyiksi? Tai jos käy leffassa tai katselee videoita tai jos käy konserteissa? Eikö aikuinen ihminen kuitenkin itse päätä mitä hän tekee tai miten hän ajattelee? Onhan aikuisella oikeus päättää katsooko videoita tai meneekö konserttiin.
Hoidetaanko
vieläkin?
13513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kuulossa käyminen on kuolemattoman sielun hoitoa. Jumalan väkevän käden alla meille selviää, missä olemme rikkoneet jumalaa vastaan. Matkaystävät rakastavat meidän kuolemattomia sielujamme ja neuvovat, jos menemme harhaan. Raamatussa kehotetaan pysymään kiinni iankaikkisissa lupauksissa.Kiinnittämään huomio näihin. ettemme mielistyisi katoavaisiin.
muut kantavat huolta vl:ien asioista. He kyllä huolehtivat itsestään. Muiden kannattaa hoitaa omia asioitaan ja nauttia ihan omasta ainutlaatuisesta elämästään, että sen elää viisaasti.Vl:ät elävät omaa elämäänsä ja vastaavat vain siitä kukin.
taas haukkua muita???
edellisissä viesteissä on haukkumista.
sanoa, että tämä palsta vaikuttaa vähän niinkuin juorupalstalta. Vl:ät sitä siellä . Vl:ät tätä täällä.. Ei varmaan monia edes kiinnosta, mitä kukin on tehnyt.Enempi kannattaa keskustella uskon perusteista kuin pahanilkisesti juoruilemalla. jotenkin tuntuis, että palsta sais rakentavammilla aiheilla enemmän tavallisten ihmisten kiinnostusta. Hyvää kevättä kaikille!
Vastasit avaukseen niinkuin vastasit. Eiköhän avauksen olennainen kysymys koskettele juuri niitä vl-uskon perusteita? Mikä osa avauksessa oli pahanilkistä juoruilua? Hoidot, olivatpa ne sitten kotihoitoja tai kokoushoitoja, ovat olleet ainakin 40 vuotta olennainen osa vl-uskon toimintatavoissa. Miksi niistä ei saisi keskustella?
"Aina silloin tällöin palstalla lukea, että vl:ia on hoidettu nykyäänkin. Yksityiskodeissa yleensä. Näistä hoidoista ei kai saa julkisesti kertoa, pitääkö hoidot salata? Mistä syystä hoidetaan? Ehkäisyn käytöstäkö tai siitä, että haluaa saada hoitokokoukset selvitetyiksi? Tai jos käy leffassa tai katselee videoita tai jos käy konserteissa? Eikö aikuinen ihminen kuitenkin itse päätä mitä hän tekee tai miten hän ajattelee? Onhan aikuisella oikeus päättää katsooko videoita tai meneekö konserttiin."
tämmöisistä kuullut. Ne ovatkin kahdenvälisiä asioita, eikä niitä levitellä julkisuuteen.Ripit ja vastaavat. Aina parempi ettei levitellä, ne saavat yleensä omat lisukkeensa matkalla. Älä sinäkään kertoile. Vaitiolovelvollisuus koskee meitä kaikkia. Haluamme , että asiat selviävät aina parhain päin . eikö niin?
tämän palstan lisänimeksi tulisi juorupalsta. Pois se meistä. Mutta sen verran juoruillaan, että mitenhän Sointulalla menee siellä karhumetillä Sipirjassa. On kuulemma siellä.
Eihän avauksesssa ollutkaan kysymys siitä, että yksittäiset hoitotilanteet henkilöineen reposteltaisiin palstalla. Ei hyvä ämmä siitä ollut kysymys. Kysymys kaiketi oli siitä, että järjestetäänkö kotihoitoja nykyisin ja missä määrin. Miksi et vastannut avauksen kysymyksiin?
vl-opin ydintä eli HARHAA. Keskustellaan pois vl-harhoista.
Suomeen maalaamaan jotakin talorähjäänsä. Näin me juoruillaan!
omaan kirjoitteluunsa, ettei malta miettiä, mihin vastaa. Kunhan saa suoltaa!
vl-liikkeen vääristyneestä vallankäytöstä. Sen verhoksi vedetään näppärästi rippisalaisuus.