Sain juuri luettua Erkki Kivalon kirjan "Taiteilija ja hänen sairautensa", joka pyrkii valottamaan Vincent van Goghin sairautta hänen taiteensa ja kirjeittensä kautta.
Mielenkiintoista van Goghin taiteessa on, että hänen tunnetuimmat teoksensa, tai oikeastaan se tyyli, josta hänet tunnetaan, on lähtöisin hänen sairasvuosiltaan 1889-90. Mitä ilmeisimmin noiden maalausten taustalla on ohimolohkoepilepsian aiheuttamat näköharhat ja hallusinaatiot.
Myös monien muiden, hyvinä pidettyjen taiteilijoiden töiden taustalla on joko hyvin poikkeava luonne, jonkinasteinen psyykesairaus, alkoholi, huumeet tai jokin muu voimakkaasti psyykkeeseen vaikuttava tekijä.
Tästä heräsikin kysymys, että onko se, jota hyvänä taiteena pidämme, itse asiassa ihmisen hallusinaatiotilojen tuotosta?
Olisiko niin, että tuollainen taide puhuttelee meitä jollain sellaisella tavalla, jonka alitajunta ymmärtää, mutta järki ei? Onko hyvä taide loppujen lopuksi yhteyttä oman mielemme salattuihin kammioihin?
Mielenkiintoista van Goghin taiteessa on, että hänen tunnetuimmat teoksensa, tai oikeastaan se tyyli, josta hänet tunnetaan, on lähtöisin hänen sairasvuosiltaan 1889-90. Mitä ilmeisimmin noiden maalausten taustalla on ohimolohkoepilepsian aiheuttamat näköharhat ja hallusinaatiot.
Myös monien muiden, hyvinä pidettyjen taiteilijoiden töiden taustalla on joko hyvin poikkeava luonne, jonkinasteinen psyykesairaus, alkoholi, huumeet tai jokin muu voimakkaasti psyykkeeseen vaikuttava tekijä.
Tästä heräsikin kysymys, että onko se, jota hyvänä taiteena pidämme, itse asiassa ihmisen hallusinaatiotilojen tuotosta?
Olisiko niin, että tuollainen taide puhuttelee meitä jollain sellaisella tavalla, jonka alitajunta ymmärtää, mutta järki ei? Onko hyvä taide loppujen lopuksi yhteyttä oman mielemme salattuihin kammioihin?
Vastaukset 59
Vanhimmat
Empä nyt sanoisi noita van goghin tauluja kovin hyviksi.
Monien muittenkin taiteilijoiden teokset mukama lähtöisin jostain sekoiluista? Empä ole moisesta kuullut.
Voi olla että tollasessa sekoilu taiteessa voi luulla olevan jotain hyvää. Jos jaksaa vaan uskoa että siihen on piilotettu joku todella mystinen viesti, niin varmasti myös näkee sellaisen.
Oikeasti jos laita van goghit ja picassot vierekkäin jonkun tavallisen tunarin sotkujen kanssa et huomaa mitään eroa.
Tollasesta taiteesta on puhuttu hyvää. Se ei ole sitä itsessään. Sori vaan.
...taiteen vain valokuvamaisena realismina, jossa on kyse lähinnä maalaustaidosta.
Itse olen kovin mielynyt van Goghin "sairaisiin" töihin ja olenkin yrittänyt pohtia, mikä niissä miellyttää - värit ehkä, mutta myös tietty outo vääristymä, tapa nähdä maailma vinoine suorineen ja pyörivine tähtineen. Esimerkiksi van Goghin työ "varikset pellon yllä" (en ole nimestä ihan varma) on mielestäni mahtava kuvaus ahdistuksesta ja tulevan pelkotilan aavistamisesta.
En siis väitä, että noihin töihin olisi piilotettu mitään viestiä, vaan että ne kuvaavat sellaista maailmaa, jonka alitajuntamme saattaa nähdä, mutta järjen läpi tuo tulkinta ei useinkaan pääse, ilman sairautta tai aineita.
Valokuvamaisuus on eri asia kuin realistinen.
en puutu mutta sen sijaan tuohon van Gogh´in tapaukseen.
Van Gogh kuoli 47 vuotiaana ja alkoi maalata vasta 37 vuotiaana, siten hänen taiteilijauransa kesti vain kymmenen vuotta. Niistä viimeiset pari vuotta olivat kiihkeän, raivokkaan maalaamisen kautta, joka päättyi omaan rintaan ammuttuun laukaukseen.
Vaikka van Gogh´lla viimeisinä vuosinaan oli pahoja mielenterveydellisiä vaikeuksia on liioiteltua sanoa, että ".. hänen tunnetuimmat teoksensa, tai oikeastaan se tyyli, josta hänet tunnetaan, on lähtöisin hänen sairasvuosiltaan 1889-90."
Kun tutustuu hänen taiteeseensa noiden kymmenen vuoden aikana on siinä selvä kehityskaari, josta on vaikea löytää selvää taitekohtaa. Esimerkiksi voimakkaan siveltimenkäytön hän omaksui jo hyvin varhain ja talven 1886-87 maalauksissa se on jo samaa kuin koko loppukaudella. Jos sellaisen taitekohdan haluaa löytää niin se tapahtui pikemminkin Pariisiin muuton jälkeen 1886.
Kesästä 1888 lähtien voi sanoa van Gogh´in löytäneen sen lopullisen ilmaisutavan, joka säilyi kuolemaan saakka elokuussa 1890. Joulun alla 1888 Gauguin´in kanssa tapahtuneen riidan ja välirikon jälkeen hän leikkasi korvansa ja siitä alkoi toistuvien sairaalajaksojen kausi
Täysin kaikenkattava ei tuokaan tyyli ollut vaan hän myös vaihteli maalaustapaansa. Jos jotakin selvää eroa etsii niin viimeisen vuoden töissä aiemmin enimmäksee suorat siveltimenvedot vaihtuivat taipuviin, koukeroisiin viivoihin.
...mutta tuli liikaa vuosia. Van Gogh kuoli 37-vuotiaana, ja aloitti taiteijauransa noin 27-vuotiaana.
Mainitsemani kirjan mukaan van Goghilla ei ollut mielenterveysongelmia (pl. ehkä masennus), vaan elimellinen otsalohkoepilepsia, joka aiheuttaa epilepsiakohtauksia ilman näkyviä kouristustiloja. Taudin ensimerkkien arveltiin olleen juuri tuolla Pariisissa (86-87), vaikka ensimmäinen vakava kohtaus tuli vasta -88, jolloin korva leikattiin.
Noihin kohtauksiin liittyy vahvasti hallusinaatioita, jotka sopivat hyvion yhteen hänen taiteellisen "linjan" muutosten kanssa. Aiemmat työt (ennen vuotta 1886) ovat hyvin aikakauden mukaisia ja vasta myöhemmät ilmentävät hänen omaa tyyliään.
Totuutta asiassa tuskin tulemme koskaan tietämään, mutta ihan perusteltu arvaus on, että juuri nuo näköharhat muuttivat hänen näkemystään.
tekee tepposia, tuli todella kymmenen extra vuotta.
Taiteilijoihin pyritään helposti liittämään eksoottisia tarinoita ja voipi tuo teoria van Gogh´in osalta olla sellainen. Diagnoosi lienee hyvinkin oikea mutta sen yhdistäminen maalauksiin vaatii kyllä vahvan näytön.
Van Goghin maalaukset muuttuivat olennaisesti hänen tultuaan Pariisiin 1886. Erityisen merkittävää oli, että täällä hän tutustui impressionisteihin; akatemioissa hän ei viihtynyt sen enempää kuin Hollanissakaan. Vaikka hänet usein luetaan impressionisteihin niin sitä hän ei kuitenkaan ollut.
Mutta hän omaksui impressionistien väripaletin ja tavan muodostaa värikokonaisuus rinnakkaisin yksittäisvärein sekä johdonmukaisen havainnosta maalaamisen. Seuraamalla hänen maalaamisensa kehittymistä siinä on aivan selkeä kaari, jossa jälkeentuleva rakentuu edelliselle. Joittenkin viimeisten töitten maalaustapa on tosi hurja, ei kuitenkaan kaikkien, mutta käsiala on pääosin entinen.
Van Gogh ei koskaan maalannut aikakauden mukaisesti, hän työskenteli yksin ja poikkesi maalaustavaltaan kaikista muista oman aikansa taiteilijoista. Lähinnä hän oli Gaugain´ia mutta heidänkin maalaustensa välillä on selkeä ero.
Hän maalasi vuosina 1988-90 satoja töitä, vimmainen vauhti ei aina jäänyt yhteen maalukseen päivässä. Maalauksissa on selkeitä eroja, osa on hurjia, nopeita luonnosmaisia töitä ja osa rauhallisia, enemmänkin tasaisin pinnoin käsiteltyjä.
Olen itse maalannut paljon luonnossa ja tiedän, että se vie helposti mukanaan. Siveltimenvedot ja värit voimistuvat ja havainto jää lopulta toissijaiseksi kun maalaus vie itseään. Juuri tällaisia ovat van Goghin hurjimmat ulkona maalatut työt.
"Van Gogh ei koskaan maalannut aikakauden mukaisesti, hän työskenteli yksin ja poikkesi maalaustavaltaan kaikista muista oman aikansa taiteilijoista."
...hänen työnsä ennen vuotta -86 ovat hyvin tuon aikakauden töitä, eivät tyylillisesti kovin poikkeavia.
On totta, että van Gogh tutustui impressionisteihin vasta Pariisissa, mutta yhtälailla on totta, että tuolta ajalta ovat peräisin hänen ensimmäiset oireensa epilepsiasta.
Tätä sairaus-teoriaa tukee myös se muutos, että ennen vuotta -86 maalatut työt olivat aikakauden mukaisia, ja luulisi että Pariisin vaikutukset olisivat tehneet hänestä impressionistin. Niin ei käynyt, vaan hän loi hyvin omintakeisen tyylin, joka on mielestäni helppo ymmärtää juuri hallusinaatioiden kautta.
kaksi erilaista näkemystä kohtaa ja keskusteluhan siitä syntyy.
Kiinnostukseni van Gogh´iin on jo muutaman vuosikymmenen takainen mutta lukusia elämäkertoja, siis todellisia eikä puoli- tai kokofiktiivisiä, en kuitenkan ole lukenut. Sen sijaan minulla on kaksi kahden teoksen sarjaa hänen tuotannostaan: mittavat luettelot vuoden 1990 suurnäyttelystä (VanGogh-museo/Amsterdam ja Kröller-Möller-museo/Otterlo) jonka kävin katsomassa sekä Complete Paintings vol I jaII (Walther&Metzger, 1990).
Varsinkin Complete Paintings on perusteellinen teosten esittelyineen. Teoksessa on kaikkiaan 871 öljymaalausta mutta ei akvarelleja, grafiikan lehtiä eikä piirroksia. Näyttelyluetteloista sen sijaan toinen on öljymaalausten osa, 133 työtä, ja toinen piirroksia ja laveerauksia vesivärein ja guassein, kaikkiaan 248 teosta, selityksineen.
Complete´ssa on myös lyhyt vuosittain ja kuukausi kuukaudelta etenevä elämäkerta. Siinä vasta joulukuussa 1888 tapahtunut välirikko Gaugain´in kanssa korvanleikkauksineen on ensimmäinen maininta mielenterveyden särkymisestä. Tästä eteen päin on raportoitu sairaalajaksot ja hoitaneet lääkärit. Mielen järkkymisen syiksi on esitetty epilepsiaa, alkoholismia ja skitsofreniaa, kaikkia kolmea.
Tämän kattavan kuvallisen ja tekstien perusteella olen mudostanut käsitykseni van Gogh´in maalausten johdonmukaisesta kaaresta, jossa ratkaisevina taiteellisina taitekohtina ovat tulo Pariisiin ja tutustuminen sen taide-elämään ja taiteilijoihin sekä muutto Pariisista Arles´iin.
kinata van Goghin taiteiden syistä sen enempää, koska asian ainoa luotettava tietäjä on haudattu jo reilut sata vuotta sitten.
Joka tapauksessa suosittelen tutustumaan tuohon ketjun alussa mainitsemaani kirjaan - suomalaisen neurologian asiantuntijan näkemykseen asiasta. Mitään uutta mullistavaa se tuskin taiteen kentälle tuo, mutta on ihan mielenkiintoinen matka yhden ihmisen historiaan monipuolisten lähteiden valossa.
Ja ainakin minulla se herätti vahvasti tämän näkemyksen taiteen ja psyykkeen tiedostamattomien osien yhteydestä. Tuollainen mahdollisuus tuo aina kin yhden uuden mahdollisen ulottuvuuden taiteen kokemiseen.
tämä on, olet esittänyt yhden mielenkiintoisen teorian ja minä puolestani asiaan liittyen yhden näkemyksen. Jos oikein luet viimeisimmän kommenttini niin siinä vain perustelen miten olen näkemykseeni päätynyt. Saman teosten kautta kulkevan tien voi jokainen kulkea ja vetää omat johtopäätöksensä.
Taiteen ja psyykkeen tiedostamaton yhteys on luonnollista alitajunnan ja luonteen vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen ja tekemiseen. Siinäkin skaala on ääripäästä toiseen, vakaasta ja ennakoitavasta tasapainottomaan ja odottamattomaan ja extreemiin. Van Gogh lienee yksi toisessa ääripäässä olleista taiteilijoista ja lisäksi poikkeuksellisen tuottelias ja lahjakas sellainen.
niin on. Kai ennakoi liikaa, ja oletin, että tämäkin päättyy eipäs-juupas -kinaan, niin kuin varsin monet keskustelut tällä palstalla. Itsesensuuri voitti :-)
Joka tapauksessa varsin moni taiteen tekijä turvautuu esim. alkoholiin luovuutta laajentaakseen. Eli jokin yhteys taiteen ja ei-normaalin mielentilan välillä on.
Itse olen myös kokenut krapulatilan varsin luovana tilana, vaikka en nyt taiteilija olekaan. Silloin ajatuksia, ideioita, vaihtoehtoisia näkemyksiä ja monia hauskoja sananparsia tulvii mieleen ihan itsestään. Olen ajatellut, että tuolloin portit ovat auki ihmisen syvempiin mielenkerroksiin, josta nuo ideat pulppuavat. Sääli, että krapulassa on muuten niin kurja olo.
van Goghin tarinan perusteella ei toki voi liikoja yleistää, mutta toisaalta mistä me tiedämme monen menneen ajan mestarin elämäntavoista ja sairauksista. Dokumentointi monen elämästä on hyvin vähäistä ja epäilemättä kaunisteltua. Harva kirjoittaa Palsan kaltaisia päiväkirjoja tai sadoittain kirjeitä.
Suurin osa taiteilijoista on epäilemättä ihan tervepäistä porukkaa. Mutta olen monen kuullut tavoittelevan tiettyä luovuuden tai autuuden tilaa, jota ei sen paremmin osata selitää. Mahtaisiko tuo luovuuden tila vastata olemukseltaan sairaudesta tai aineista johtuvaa hallusinaatiotilaa? Kuitenkin jotain normaalista poikkeavaa.
todella mukava saada vaihteeksi oikeaa keskustelua syntymään, kiitos siitä. Aiheitahan olisi vaikka millä mitalla ja taide on sellainen aihe, jossa näkemykset todella poikkevat toisistaan sen verran että keskustelua helposti syntyy.
Stimulanteista taiteilijapiireissä alkoholi lienee yleisin ja tunnetuin. Eri asia on, miten se kunkin työskentelyyn vaikuttaa, ts. onko vaikutus edullinen, neutraali vai haitallinen.
Toulouse-Lautrec (1864-1901) oli van Gogh´in ikätoveri ja myös taiteilijaystävä, jonka voi sanoa alkoholin murtaneen myös 37 vuotiaana. Juomisesta huolimatta hänkin nousi maailmanmaineeseen.
Zornin omaelämäkerran mukaan hänkään ei ollut mikään lasiin sylkijä; mielenkiintoisampaa tietyllä tavalla olisi hänen ja mallien suhde, rivien välistä olin lukevinani, että viihtyi hän lakanoidenkin välissä. Myöhemmän ajan suuruuksista mm. Jackson Pollock, josta tv vasta äskettäin esitti hienon dokumentin, oli niin ikään armoton juoppo.
Onhan meilläkin omat juomarimme kuten Ruokokoski, Åke Mattas ja useat muut. Olisiko niin, että raskas juominen nollaa vaativan luomisprosessin jälkeisen hektisen olon. Se ei kuitenkaan selitä jatkuvan juomisen ohella jatkuvaa hyvääkin luomistyötä. Krapulan stimuloivaa vaikutusta sen sijaan on vaikea uskoa mutta sen jälkeinen morkkis voi hyvinkin olla stimuloiva.
Luovuuden tilasta voin omakohtaisesti sanoa, että usein maalatessa, samantekevää onko luonnossa vai työhuoneella, prosessi vie täysin mennessään. Silloin ei kuule eikä näe muuta kuin edesä olevan työn ja havainnosta maalatessa työ alkaa viedä prosessia siten, että havainnon unohtaa kokonaan. Jos sille pitäisi jokin nimitys antaa niin transsi kai olisi lähinnä sopiva. Eikä siihen silloin tarvita mitään hankittua stimulanssia, prosessi itsessään stimuloi.
tuossa avauskirjoituksessa vinha perä on. Vincent van Goghin taide selvästikin on juuri alitajuntaan vetoavaa. Toki on myös ihmisiä jotka eivät tällaisesta taiteesta niinkään piittaa. Siksi en oikein tiedä voiko yleistää, että hyvä taide olisi aina joidenkin hallusinaatioiden tuotosta... ei varmastikaan.
Mutta omassa tyylissään van Goghin taide on "sairaan hyvää..."
"taiteilija sukeltaa,psykootikko uppoaa"
Paikka on Jungin mukaan "sama",toinen ui ja käyttää sitä mistä unet on tehty materiaalina..työvälineenä.Ja toinen;niin,ymmärtää,näkee,vaan ei selviä sieltä pois,uppoaa.Häviää unien salaiseen laaksoon,ehkä koskaan sieltä edes haluamatta pois.Upoten yhteyteen vaan ei kuvailemiseen.Olisiko siinä ero?
Upeita kuvia on tehty,tosin,niin hullulassa kuin siinä toisessakin;-).(mutta kumpi oli hullumpi!!!?)
kuuluisa taiteilija on ollut "sairas". Esim. adhd ihmiset ovat tunnetusti luovia eli toisin sanoen heillä ei ole "estoja".
...Van goghin teoksia ei juurikaan arvostettu hänen elin aikanaan. Myöskin kuolemansa jälkeen hän oli täysin tuntematon. Vasta kymmenen vuotta hänen kuolemansa jälkeen, kun hänen veljensä vaimo kirjoitti hänen elämästään kirjan, alkoi hän saavuttaa mainetta. Joten onkin perusteltua kysyä, onko Van Goghin tapauksessa taide se mikä hänestä teki kuuluisan. Mielestäni hänen taiteensa ei ole kovin erikoista, vaan eletty elämä omituisuuksineen ja traaginen kuolema tekivät hänestä tähden taivaalle.
mitä arvostuksella tarkoitetaan. van Gogh oli erittäin arvostettu impressionistien piirissä, jotka pääosin kokivat hänen kohtalonsa teostensa myynnin suhteen. Hän tunsi hyvin nimekkäimmät heistä, ne, joiden teoksista nyt maksetaan van Goghin teosten lailla kymmeniä miljoonia. Nimenomaan taide teki van Goghista suuren taiteilijan.
Sen ajan kriitikot ja suuri yleisö sen sijaan pitivät tuota taiteilijajoukkoa töhertelijöinä. Niin käy usein taiteilijoille, jotka ovat selvästi edellä aikaansa vielä tänäänkin. Siksiköhän kriitikot nykyään harvoin teilaavat nousevia taiteilijoita. Pelko siitä, että leimautuu myöhemmin täydeksi typerykseksi pitää kielen keskellä suuta.
Harvinaista ei ole kuulla töhetelystä ja "meidän Kallekin tekee parempia"-kommentteja. Ne ovat ala-arvoisia kommentteja, prasta on tyytyä toteamaan, että ei pidä jostakin teoksesta jos siitä jotakin pitää sanoa.
...että muut impressionistit arvostivat Van Goghia taiteilijana. Minun tietojeni mukaan he pitivät häntä hulluna, eikä heistä monikaan halunnut olla Van Goghin kanssa missään tekemisissä. Nämä muut eivät myöskään nostaneet Van Goghia suureksi taiteilijaksi hänen kuolemansa jälkeen, vaan sen teki juuri hänen veljensä vaimon kirjoittama kirja, kymmenen vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Tämän "meidän Kallen" jutun heitit myös eräässä toisessa yhteydessä aikaisemmin. Taidemaalari Wardia käsittelevässä jutussa, kysyit miksi "meidän Kallen" työt eivät myy kuten Wardin, jos he kerran pystyvät samaan kuin Wardi. Voisin sanoa että ennen kuin Wardi maalasi Presidentin muotokuvan, hänen teoksiaan oli lähes mahdotonta saada kaupaksi. Vasta Presidentin muotokuvan jälkeen hänen taiteensa alkoi myydä hyvin.
Olemme useiden taidekauppiaiden kanssa naureskelleet tälle asialle. Tavallinen kuluttajahan ei osta taidetta, itse taiteen takia. Pikemminkin tunnettavuus ja nimi yleensä ratkaisevat. Juuri tämän takia "meidän Kallen" ja muiden työt eivät myy yhtä hyvin kuin Wardin. Kyse ei ole siitä etteikö "meidän Kallekin" pystyisi teknisesti ja taiteellisesti luomaan saman tason taidetta kuin Wardi. Tällä "meidän Kallella" ei vain ole sattunut olemaan Presidenttiä taideoppilaana, kuka myöhemmin nostaisi "meidän Kallenkin" jalustalle, tilaamalla muotokuvan itsestään.
Van Goghin jalustalle nosti juuri hänestä kirjoitettu kirja, ei itse taide. Siitähän kukaan ei ennen kirjaa ollut kiinnostunut. Ikävä kyllä kirja ei myöskään esittänyt hänen taidettaan, vaan elämäänsä. Taidehistoriaa voidaan, niin kuin muutakin historiaa, muokata aina ajan tarpeiden mukaan.
aivan varma. Minä puolestani kysyn mitkä ovat lähteesi sanojen "minun tietojeni mukaan"? Viittauksesi "veljen vaimoon" tarkoittaa ilmeisesti Elisabeth-Huberta du Quesne-van Gogh´in kirjaan Persoonlijke herringeringen aan Vincent van Gogh, 1910. Englanniksi se ilmestyi vasta 1913, jonka jälkeen muukin maailma kuin Hollanti pystyi tutustumaan siihen.
Sitä ennen oli Vincentistä jo julkaistu kirjoituksia ja muistelmia vuodesta 1891 alkaen. Kälyn Vincentiä kohtaan tunteneen katkeruuden huomioon ottaen hänen kirjallaan tuskin on ollut suurta vaikutusta jälkimaineeseen.
Pitää paikkansa, että taidehistoriaa yritetään muokata tarpeiden mukaan. Viimeksi sitä yrittivät Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto.
Saksassa poistettiin museoista ja kokoelmista lähes kaikki vuosisadan neljänkymmenen vuoden eri kausien teokset eli entartete Kunst. Osan fiksut natsit veivät koteihinsa niiden arvon tietäen. Nyt ne harvat teokset, jotka on saatu takaisin, ovat jälleen sielläkin esillä.
Stalinin Venäjällä hävisivät samalla tavalla moderni taide ja erityisesti maan omien loistavien ekspressionistien teokset. Tilalle tuli surkea sosialistinen realismi. Nyt mm. Pietarin Venäläisen taiteen museossa on jälleen nähtävissä noista töistä niitä, jotka vielä ovat jäljellä siellä. Niistä oli vast´ikään näyttelykin Suomessa Modernin taiteen museo EMMAssa.
Rafael Wardilla oli 2001 näyttely Anhavan edellisessä galleriassa. Siinä oli esillä hänen pastellitöitään vaimonsa silloisen hoitopaikan vanhuksista, myös omasta vaimosta. Näyttely myytiin hetkessä loppuun. Milloin hän maalasikaan Halosen muotokuvan?
Wardin töitä on kaikissa suomalaisissa taidemuseoissa ja tunnetuissa kokoelmissa 50-luvulta alkaen. Sinun mukaasi nuo kymmenet institutiot ovat ilmeisesti ostaneet teokset viimeisten viiden vuoden aikana. Tuskin edes itse voit sellaista väittää.
kaksi täysin eri asiaa - taide ja taidekauppa. Edellinen perustuu aisteihin ja jälkimmäinen ahneuteen.
Van Goghin kuuluisuus ei ole se syy, miksi minä häntä arvostan, vaan hänen hyvin omintakeinen ja taidokas tyylinsä sekä värinkäyttönsä. Van Goghin töitä jaksaa katsella pitkään.
Toki se, että hän on kuuluisa, on mahdollistanut sen, että tiedän hänestä, mutta ei se tee hänen taiteestaan hyvää. Pollockin oli kuuluisa, mutta mielestäni hänen työnsä ovat tuota "meidän ville 6v" -tasoa - no okei, ehkä hieman yli sen.
Jos taiteen hyvyys määritellään - niin kuin täälläkin on tehty - subjektiiviseksi mielipiteeksi, niin onhan aivan absurdia väittää taiteen kuuluisuutta mittariksi sen hyvyydestä, tai päinvastoin tuntemattomuutta mittariksi sen huonoudesta.
Pollock sitten oli kuuluisa jos hänen taiteensa on kuvaamasi kaltaista?
Taide ei kai sentään ole kuuluisaa vaan sen tehnyt taiteilija. No jaa, jokin harvinaisuus kuten Mona Lisa tai Guernica on sinänsä kuuluisa mutta ne tehneet taiteilijat niitäkin kuuluisampia.
että hän osasi vastata sen hetken trendipiirien kysyntään. Taidemarkkinat tarvitsevat polttoainetta, ja aina joku siellä on myytävänä, mutta se ei juuri kerro taiteen hyvyydestä.
Se on asian kannalta joka tapauksessa epäoleellista, koska pointti oli siinä, että taide on subjektiivista. Miten silloin joku ulkopulinen tekijä, esim. kuuluisuus voi määritellä hyvän taiteen, kun se pitäisi kokea itse.
En tiedä minkä takia Pollock oli kuuluisa. Tiedän että se oli paska.
määritelmäsi mukaan pienen lapsen tasoinen trenditaide pysyy vuosikymmenet tekijän kuoleman jälkeen yhä arvostettuna ja tutkittuna? Eihän huono taide voi sellaiseen johtaa?
Kukaan kuuluisuus ei voi toisten puolesta itse määritellä, onko hänen taiteensa hyvää. Sen sijaan kai nyt jokainen oikea taiteilija pitää omaa taidettaan hyvänä; siihen ei itse aina tarvitse tyytyväinen olla sillä aina täytyy pyrkiä parempaan.
Sen takia, koska ne ketkä sitä arvostavat eivät tajua taiteesta mitään. Taide on yksi vammanen keino leikkiä sivistynyttä heille.
Siis kysyt sellaselta puoli villasesti jotain taidekirjoja lueskelleelta ja jossain tekotaidepiireissä henganneelta pollockista, niin sehän vastaa aina että sehän on nyt sitä ja tätä. Kysyt sitten helvetin taitavalta taiteilijalta privaatisti pollockista, niin se vastaa yleensä että siinä ei ole mitään muuta kuin se pollock status, joka on synytnyt täysin ei taiteellisin keinoin hypettämällä sitä jossain lehdissä, uutuuden viehätyksestä jne.
jos kasvat aikuiseksi ja olet edes jossakin määrin tutustunut maailman menoon, et enää kirjoita "että siinä ei ole mitään muuta kuin se pollock status, joka on synytnyt täysin ei taiteellisin keinoin hypettämällä sitä jossain lehdissä, uutuuden viehätyksestä jne.". Kerropa muuten sellainen "helvetin hyvä taiteilija", joka tuollaisen suustaan päästäisi. Ei taida nimeä löytyä, miten pääsikin unohtumaan!
Pollock oli yksi 1950-luvun amerikkalaisen uusexpressionismin edustajista, joita ei suinkaan otettu riemusta huutaen kiljuen vastaan. Siitä joukosta nousi kuitenkin tusinan verran taiteilijoita maailman ehdottomaan taide-eliittiin ja Pollock oli siinä joukossa.
Pollockin maine ja kuuluisuus perustuvat nimenomaan hänen taiteeseensa eikä mihinkään muuhun. Hyvä sinun olisi myös tietää, ensin tulee teko ja tapahtuma ja sitten hype, jos sellainen on tullakseen, eikä suinkaan päin vastoin.
taiteilijoille myrkkyä. Sitä harrastavat monet ei-taiteilijat,jotka mielellään jauhavat valmiiksi pureskeltua analyysia jostain taiteilijasta tai taiteen haarasta. Jokainen voi ottaa kirjan käteen ja opetella tekstiä ulkoa. Jokainen voi brassailla ulkoa opetellulla tiedolla. Ihan eri asia on kokea taidetta itsensä kautta. Olla oikeasti itse jotain mieltä, tuntea oikeasti itse.
Eipä ole suoranaisesti juuri pollockista sanonut, mutta esim. jacob collins ja charles cecil, jotka aika paljoltikin taistelevat post-modernismia vastaan.
Se että on "taide eliitissä" ei ole mikään saavutus, ne taidot millä sitä taidetta tehdään on se saavutus.
joku oikeasti tykkää Pollockin töistä? Meneekö se huonon maun piikkiin?
Jos joku aidosti pitää Pollockista, niin sehän on vain hyvä asia. Tuo joku on löytänyt taiteilijan, joka puhuttelee häntä.
Mutta silloin (niin kuin muulloinkin) pitää vastata itselleen myös tuohon krittiseen kysymykseen miksi. Jos vastaus piilee itse töissä - ne viehättävät, on katsoja oikeilla jäljillä, jos taas Pollockin kuuluisuudessa, on katsoja elitisti.
Taiteen ongelma on, että pystyäkseen tekemään taidetta, tekijä tarvitsee julkisuutta (ellei ole miljonäärin kakara), ja hakiessaa julkisuutta, joutuu väkisinkin myymään itsensä trendien markkinoille. Taiteellinen taso ei ole sen jälkeen enää ratkaiseva kriteeri, vaan erottuvuus, hätkähdyttävyys ja uutuus.
Itse pidän esimerkiksi valtavasti Särestöniemen töistä. Hän oli aikanasa julkkis, mutta ei enää minun ikäpolveni, ja olen löytänyt hänet puhtaasti maalaustensa kautta. Aina ei siis julkisuus ole huono asia.
Toisaalta kävin taannoin katsomassa Kiasmassa vuoden nuoria taiteilijoita. Heillä ei ollut mielestäni juuri mitään taiteellista annettavaa, mutta kisan jälkeen voittaja nostetaan julkisuuteen, ja hehkutetaan häntä "suurena" taiteilijana.
Taiteesta on tullut vain yksi kilpailun muoto.
samaa mieltä. Runsaat kolmekymentä vuotta omaa aktiivista taiteen tekemistä on minutkin saanut usein hämmästelemään näitä brassailijoita.
Aktiivisena kirjoittajana pidän kuitenkin kielen rikkaudestakin huolta ja siksi minusta on samantekevää sanooko esim. parhaimmisto, valiojoukko vai eliitti. Niillä ei ole erilaista arvosisältöä ja käytän niitä rinnan miten milloinkin. Enkä ole koskaan huomannut, että yksikään taiteilijakollegani olisi pahaksunut näiden käyttöä. Elitismi onkin aivan eri asia kuin eliitti, kaikki eivät sitä vain huomaa.
mitä sanot eli " ...jotka aika paljoltikin taistelevat post-modernismia vastaan.", on jotakin jota en ymmärrä laisinkaan. Miksi taiteilijan pitää taistella taidetta vastaan? Tiedän kyllä, että sama on niin kirjallisuudessa, musiikissa kuin mm. elokuvataiteessakin mutta avaraan kallooni se ei mahdu millään. Jokainen käy kamppailua elintilasta omista lähtökohdistaan ja omilla avuillaan.
Maailma on kyllin iso mahduttaakseen itseensä kaiken taiteen, sinne mahtuu niin nykytaide, moderni taide kuin vanha taide aina luolamaalauksiin saakka. Vuosisatojen mittaan on tehty niin loistavia, hyviä, keskinkertaisia kuin huonojakin teoksia ja kaikilla niillä on ollut omat suosijansa. Taiteen moninaisuus on rikkaus, mitä enemmän siitä poistetaan sitä köyhemmäksi se tulee.
Sinäkin olet hyökännyt näillä palstoilla niin modernia kuin nykytaidettakin vastaan ja nimitellyt niitä keskusteluun täysin sopimattomilla sanoilla, jotka kuuluvat enemmän satamahuorien ja hampuusien kielenkäyttöön.
Jos sellainen taide ei sinua miellytä niin miksi suotta otat siitä itseesi, jätä se omaan liemeensä kiehumaan ja keskity sellaiseen taiteeseen, josta pidät. Jos ihminen pitää itseään taiteen ystävänä niin hän ei koskaan sorru halventamaan sellaistakaan taidetta, joka ei hänen makumaailmaansa sovi.
Voipi olla tottakin... kulutan kyllä liikaa aikaa ja vaivaan liikaa päätäni muitten ihmisten mielipiteitten puimiseen.
Olen kyllä siltikin aina ihmetellyt että, minkä takia sitten kaiken näköiset tekotaiteilijat aina polkevat klassista koulukuntaa?
Mä haluan että klassisesta kuvataiteesta kadotetaan se leima sellasena taiteena, jota voi mukama kuka vain milloin vain tehdä "kuka vaan osaa kopioida" ja muuta paskaa. Haluan myöskin että media, valtion, kuntien ja kaupunkien koulut ja taidemuseot rupeavat myöntämään realistisen taiteen saman arvoisena kuin postmodernisminkin.
sitäkään eivät kaikki huomaa. Ilman Hitleriä ei käsitteellä natsi olisi niin vahvaa painoarvoa kuin sillä on.
kyse ongelmasta oliko muna ennen kanaa vai kana ennen munaa.
Suomen kielen sanan eliitti pohjana on ranskan sana élite, joka tulee verbistä élire=valita. Sana élite ei ole yksikäsitteinen, se voidaan kontekstistä riippuen suomentaa mm. sanoilla valikoima, valiojoukko, parhaimmisto, paras osa.
Sana elitismi on johdettu sanasta eliitti mutta sen merkitys on jonkin verran vaihtanut suuntaa. Kun eliitti voidaan tulkita puhtaasti arvovapaaksi, on elitismi saanut selvän sivumerkityksen. Sillä tarkoitetaan paitsi eliitin valta-asemaa tai sitä kannattavaa suuntausta myös ylimielisyyttä ja syrjintää, merkityksiä, joita sanalla eliitti ei vielä ole.
Rinnastus Hitleriin ja kansallissosialismiin (Nationalsozialismus) ei toimi. Hitlerillä ja kansallissosialismilla ei ole kielellistä yhteyttä. Natsi on lyhenne sanasta Nationalsozialist (äännetään natsional...) ja sinänsä arvovapaa sana on saanut valtavan negatiivisen painoarvon Hitlerin harjoittaman kansallissosialismin äärimmäisen epähumaanin ja tuhoisan politiikan vuoksi.
Elitismin saama negatiivinen leima johtuu siitä, että monet, jotka syystä tai toisesta luetaan eliittiin, ovat osoittautuneet sekä ylimielisiksi että syrjiviksi. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että kaikki eri aloilla ja elämänlohkoilla parhaimmistoon kuuluvat, eliitti, olisivat elitistejä. Päin vastoin elitistejä on eliitin selvä vähemmistö.
käsite eliitti on jo sinänsä elitistinen. Jo tarve määritellä parhaimmisto, eliitti, sisältää sen ajatuksen, että olisi hienoa kuulua tuohon ryhmään (=elitismiä). Miksei kukaan puhu vastaavasti huono pään edustajista? Non-eliittiä ei ole nähty tarpeelliseksi määritellä.
on yksi sopimuksenvaraisista asioista, kieltä ei voi käyttää mielivaltaisesti koska kommunikatio kävisi mahdottomaksi.
Sana eliitti ei ole kovin uusi suomen kielessä. Jo Cannelinin ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassa vuodelta 1904 sille annetaan merkitykset valikoima, ydin, valiomiehistö. On luonnollista, että sanaa käytetään samassa merkityksessä kuin sen lähteenä olevassa kielessä eli ranskassa. Kuten aiemmin totesin, sana ei sinänsä ole negatiivinen vaan kuvaileva, se kertoo tietyn joukon laadusta.
Sana elitismi, elitistinen sen sijaan on melko tuore, sillä vielä NSS vuodelta 1965 ei tunne kumpaakaan, ei liioin Sivistyssanakirja vuodelta 1948. Milloin se lienee tullut käyttöön, sitä en ole ryhtynyt selvittämään, mutta minun muistini mukaan siihen on aina liittynyt tuo negatiivinen väritys.
Jos sinä ymmärrät sanan eliitti kuvaamallasi tavalla, se voi olla merkki siitä, että olet oppinut sen kun sana elitistinen on jo ollut käytössä. Minulle sana on edelleen samassa merkityksessä kuin se on edellä mainitsemissani opuksissa samoin kuin NSS:ssa, sellaisena olen sen oppinut ja sellaisena sitä käytän.
"Miksei kukaan puhu vastaavasti huono pään edustajista?" Hyvä kysymys. Ehkäpä se ei ole samalla tavalla kiinnostava. Kärkijoukko yleensä on saanut jotakin tavanomaisesta parempaan poikkevaa aikaan ja yksistään niiden vuoksi kiinnostaa.
kyllähän asiat voi selittää ja analysoida puhki. Kielen tutkimus ei kuulu alaani joten se siitä. Enkä ole kiinnostunut enempää aihetta kaivelemaan. Saat edustaa eliittiä sen suhteen.
Tietty friikkiys ja intoilu voi kylläkin olla karkoittava tekijä...tulee mieleen lääkäriveljeni joka on ihan käsittämätön ihmissuhteissa; hänen kanssaan on todella vaikea kommunikoida. (Viittaus lääkärisukulaiseen nostaa minut nyt johonkin eliittiin...)
Toisaalta oma erikoisalani on varmasti myös aika karkoittava, tuskin tältä palstalta löytyisi vastakeskustelua vaikka taidealaan kuuluukin. Mutta ei siitä sen enempää.
Edelleen koen sanan eliitti elitismiin sidonnaisena. Ja niin varmasti suurin osa kokeekin.
ja muuttuu, voi olla että sana eliittikin alkaa vielä merkitä jotakin muuta kuin sen alkuperäinen lähde. Vaan sepä ei haittaa, varalla ovat jo kärkijoukko, avantgardistit, valiojoukko, alan parhaimmisto, alan huiput ym. Eikä varmaan kauan kestä kun joku niuho alkaa niitäkin nähdä uusissa, negatiivisissa merkityksissä.
Palaisin tuohon alkuperäiseen tekstiisi, jossa hait alitajuisia yhteyksiä taiteilijan ja ns. katsojan välillä. Minä ainakin uskon sinun olevan oikeilla jäljillä. Varsinkin ohimolohkoepilepsiaa sairastavalla ihmisellä, ikään, kuin aukeaisi kanavia, joista tietoinen tajuntamme ei ole tietoinen lainkaan. Siis ihmisen eläessä voimakkaasti muuntuvissa tajunnantiloissa, luova puolemme voi yltää sellaisiin mittoihin, ettei niitä tosiaankaan järjellä tajua. Sellaisessa tilassa luotu taide, voi siis vaikuttaa piilotajuisella tasolla, hyvinkin positiivisella tavalla. No, siitä on toki todisteita.
Realistisessa tateessa on samoja ilmentymiä. Siinäkin tajunnat kohtaa toisensa, jos on kohdatakseen. (ei taiteilija)
eivät liene sama asia kuin eliitti, vaan yhden sortin uutuuden etsijöitä.
Mutta onhan meillä sentään ollut Moskvitch Elite - aikansa huippu, valioyksilö!
tukee moni asia. Se, ettei taidetta osata määritellä ja se, että taide viehättää selittämättömällä tavalla voisivat olla hyvin esimerkkejä siitä, että taide koskettaa meissä jotain sellaista, jota emme normaalisti tiedosta.
Ja tuo jokin korostuu psyykkisten, neurologisten ja huumaavien tekijöiden kanssa - ei selväjärkisessä arjessa.
Olisikin mukava tietää, onko joku muu, kuin alussa mainitsemani kirjailija käsitellyt tätä aihetta?
Aihe on ainakin tuttu hypnoosia ja alitajuntaa opiskelleille, kuten pyös psykiatrisella puolen. Siispä monien psykiatristen sairaaloiden seinillä, ympäri maailmaa koreileekin näitä ihmeteoksia, joita on järjellisen minän vaikea tulkita. Mutta niillä onkin terapeuttinen ja rauhoittava vaikutus tietyissä potilasryhmissä. Harmi, etten nyt muista teoksia, joissa asiaa käsitellään laajemmin, mutta palaan asiaan myöhemmin, ehkä silloin paremmin tiedoin. Jos minulla olisi kielitaitoa, etsisin englannin-saksan- ja raskan kielisiä teoksia. Sen takia, että suurin osa opintomateriaalista oli juuri näistä kielistä käännettyä tekstiä, toki muitakin.
ei aina ole vain yhtä merkitystä kuten jo olen todennut. Sananmukainen vastine avant garde´lle on etujoukko, joka on todella moniselitteinen. Sen samoin kuin eliitin merkityksen ratkaisee konteksti. Joillekin.
Bit time crapilta
art and mental sickness sekä art and mental health Google antaa yli miljoona linkkiä. Eiköhän sieltä löydy
hakusana Googleen on art and unconscious, joka sekin antaa 1,3 M linkkiä
Tarviiks sitä nyt noin pilkallinen olla. Vaikken sutari olekaan, niin tiedän kyllä, että taide yhdistetään mitä erilaisimpiin yhteyksiin. Kysymykseen, onko hyvä taide sairautta, ei voida yksiselitteisesti vasta. Sen takia, ettei yhtä vastausta ole. Hyvinkin lujasti jalat maassa oleva taiteilija voi katsojassa aikaan saada syviäkin tunnetason kokemuksia, ja se lienee taiteilijan tarkoituskin. Jos ei, niin miksi maalata lainkaan, valokuva on yksiselitteistä realismia. Taiteilijoita tarvitaan, korjaamaan ja täydentämään vajavaisten ihmisten vajavaista havaintokyyä ympärillämme olevasta maailmasta. Ilman taiteilijoita me emme esimerkiksi näkisi edes luonnon kauneutta. Ketjun alussa mainittu taiteilija, jonka taiteenalan nimeä en edes tiedä, on myös osaltaan täydentämässä luomakunnan vajaaksi jättämää tyhjiötä. Tai sitten puhuttelee katsojaa piilotajuisella tasolla. Nyt saattaa joku arvella, että siinä kirjoittelee nuija, joka ei taiteesta tiedä mitään. No, tottahan se on, mutta nämä palstat ovat , kuin oppikirja, täällä nuijakin oppii taiteesen päälle. Siis, näyttäisi siltä, ettei realismia olisi lainkaan, sanan varsinaisessa mekityksessä. Esimerkki. Olen ollut kalastamassa myrskyävällä merellä, myöskin valtavilla järvillä, ja pelännytkin. Kun katson taiteilijan tekemää taulua " myrskyävä meri" hiukseni nousee pystyyn, eihän siellä tuollaista ollut.
"Tarviiks sitä nyt noin pilkallinen olla."
Pilkallinen? Osaan kyllä sitäkin olla mutta tekstini, jota kommentoit, oli kyllä täyttä ja vain asiaa.
ehdottaminen noilla hakusanoilla oli ihan pelkkää vittuilua, johon ryhdyit kun muu sanottava taisi loppua.
jos otit sen noin, tarkoitus kyllä oli aivan vilpitön. Vast´edes jätän linkkien antamisen.
"oli ihan pelkkää vittuilua, johon ryhdyit kun muu sanottava taisi loppua."
Mitä muuta sanottavaa minulla olisi ollut kysymykseen, jonka aluetta en tunne ja jota ei käsitellä niissä kirjoissa, joita minulla on taiteesta? Tapani ei ole keksiä sanottavaa jos en tunne asiaa.
sinä mitään linkkejä antanut, vaan kerroit vain että katso netistä - kyllä sieltä löytyy. (Vihjeeksi voin kertoa, että osaan googlata ihan itsekin)
"Tapani ei ole keksiä sanottavaa jos en tunne asiaa."
Etkö sinä juuri noin äsken tehnyt - Vastasit kysymykseeni ilman mitään asiaa.
anteeksipyyntö on asiaa silloin kun sen tuntee tarpeelliseksi. Mihinkään kysymykseen en toki vastannut koska mitään et kysynytkään, keskustelu on ainakin ennen ollut muutakin kuin kysymyksiä ja vastauksia.
jälleen. Hellitä jo pipoa, on jo kesä
ei ole synonyymi eliitille. Voisit nyt, hyvä Silmäneula, olla siis kinaamatta vastaan (ja ehkä jopa myöntää erheesi), kun ihan selvästi väärää termiä käytät. Avangarde ei tarkoita oikeastaan missään yhteydessä samaa kuin eliitti. Eliitti on piirien arvostama (laadullinen) huippu, kun taas avantgarde on uutta etsivä kärki, joka ei ota mitään kantaa toiminnan laatuun, vaan vain siihen, että kyse on sovinnaisten rajojen rikkomisesta - itse asiassa avangarde on varsin usein juuri eliitin vastakohta.
P.S. kirjoitan viestin tähän, kun tämä palvelu herjasi, että ketju on liian syvä, eikä antanut vastata oikeaan kohtaan.
niin tai näin, molemmat pysyvät teksteissäni.
mutta käytä niitä edes suurinpiirtein oikein. Väärässä merkityksessä käytetty sivistyssana tekee tekstistä naurettavan.
sekin. Jos joku ei ymmärrä tai nauraa niin otan sen omaan piikkiini.
Siis rouva on sanonut viimeisen sanan. Asiaa, tai ei.