Olen kolmekymppinen äiti, joka opiskeli pitkään, sai hyvän ammatin ja työn. Minulla ei ollut missään elämäni vaiheessa ollut vauvakuumetta, ajattelin jopa joskus, etten edes hankkisi jälkikasvua. Mieheni oli kuitenkin haaveillut vauvasta jo pitkään, ja kun elämäntilanne antoi myöten, annettiin vauvalle lupa.
No, muutama kuukausi sitten meille syntyi ihana tyttö. Nyt ajattelen, että äitiys on elämäni suurin saavutus, ja raskaus sekä synnytys suuria ihmeitä. Olen lapsestani niiiin onnellinen! Vielä raskausaikana ajattelin, että syntyvä lapsi jäisi ainokaiseksemme, mutta nyt haaveilen myös sisaruksista. Tosin ei aivan lähiaikoina..
Onnellisuuden tunteeseeni vaikuttaa varmastikin myös se, että vauvamme on aika helppohoitoinen ja tyytyväinen. On aivan selvää, että koliikkilapsen tai muuten itkuisen lapsen äidit tuntevat väsymystä. Olenhan minäkin välillä, vaikka lapsi ei olekaan vaativaa sorttia. Mutta, hatun nosto kaikille äideille. Mikään ei ole niin suuri saavutus kuin saada olla äiti :)
No, muutama kuukausi sitten meille syntyi ihana tyttö. Nyt ajattelen, että äitiys on elämäni suurin saavutus, ja raskaus sekä synnytys suuria ihmeitä. Olen lapsestani niiiin onnellinen! Vielä raskausaikana ajattelin, että syntyvä lapsi jäisi ainokaiseksemme, mutta nyt haaveilen myös sisaruksista. Tosin ei aivan lähiaikoina..
Onnellisuuden tunteeseeni vaikuttaa varmastikin myös se, että vauvamme on aika helppohoitoinen ja tyytyväinen. On aivan selvää, että koliikkilapsen tai muuten itkuisen lapsen äidit tuntevat väsymystä. Olenhan minäkin välillä, vaikka lapsi ei olekaan vaativaa sorttia. Mutta, hatun nosto kaikille äideille. Mikään ei ole niin suuri saavutus kuin saada olla äiti :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihanaahan se on, suurimmaksi osaksi, mutta viimeksi tänä aamulla, kun tyttö heräsi viideltä, niinkuin nyt on ruvennu tekemään, niin totesin miehelleni, että pidä lapses ja koiras, mä lähen menee. koirakin tosin on ihan omani alunperin...
Ja enhän mä tietty mihkään lähtenyt, mutta välillä tekisi mieli kyllä!
Meinaan ihanaa, useimmiten!
Ja vaikka meillä oli ikävä ja itkuinen sairaala-aika, kovasti masukipuja, imetysvaikeuksia yms. silti haluan pojalle sisaruksia....monta.
Suurin vastuu, minkä ihminen voi saada on mielestäni odottaa (terveellisti), synnyttää ja kasvattaa toinen ihminen tähän maailmaan. Samalla se on rikkaus, jota mikään muu työ ei voi uskoakseni antaa.
t. toinen kolmekymppinen (ja risat) tuore äiti.