Oletteko kuulleet että nytten tämä herra on
myrkyttänyt Afganista lähtevän heroiinin
pernarutolla. Tälläinen jos on totta niin mikäpä
olisikaan helpompi tapa päästä narkkareista eroon.
myrkyttänyt Afganista lähtevän heroiinin
pernarutolla. Tälläinen jos on totta niin mikäpä
olisikaan helpompi tapa päästä narkkareista eroon.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Toivottavasti tuo on totta. Näin saataisiin
vaivattomasti lakaistua roskasakki pois. Kukaan ei
heitä kaipaisi. Omaisuusrikosten määrä laskisi
romahdusmaisesti, autotkin alkaisivat säilyä
ehjinä parkkipaikoilla.
Vaikea tosin uskoa, että binLaden tekisi
tuollaisen hyvän työn. Mutta aina sitä voi
haaveilla.
teidän pienten kirjoitukset.
Saanko kysyä suoraan?kiitos.
Minkä ihmeen takia tulette näille sivuille,jos
ette pidä huumeista tai niiden käytöstä.En
tosiaankaan sano että olisin itse mitä
suvaitsevaisin henkilö puhumaan.Mutta mielestäni
on hienoa että nuoret, ja miksei vanhatkin ovat
saaneet tämän foorumin jossa voi kysyä mitä
tahansa päihteisiin liittyvää.
Enkä myöskään ymmärrä m,inkä takia te hyvät
ihmiset tuomitsette toisen ihmisen huumeiden
käytön perusteella?
Monet ystäväni käyttävät huumeita
vakituisesti,olen todella huolissani heistä,enkä
koskaan toivoisi heidän kuolemaansa.Mitäpä jos
kävisi sellainen sattuma että joku teidän oma
läheisenne eksyisi niin tuskaiselle taipaleelle
kuin huumeet?MIten sitten,pitäisikö heidänkin
kuolla?Vai pitäisikö vain kaikki "muut"
teloittaaa kylmästi.
Eikö heille pitäisi antaa kaikki tuki ja
turva,auttaa heitä pääsemään eroon huumeista eikä
tuomita?
Nyt te tietysti ajattelette että itseppähän ovat
narkoosiin vajonneet ja kuokoot sinne.Mutta mitä
jos kaikki ajattelisivat noin,joka asiasta ja
joka ihmisestä joka tekee jotain väärin,ei
yhteiskunta toimisi niin.Heikompia pitää suojella
jne.
Toivon että edes hieman menisittte itseenne ja
ajattelisitte miten aikuisten ihmisten kuuluu!!
Ja tuollaiset "vittu sitä,vittu tätä jutut" saa
jättää sinne kiss fm:män chattiin,KIITOS!!
Hyvät talvet ja jatkot kaikille!!!
et ilmeisesti ole itse huomennut edustavasi
esimerkillisesti sankkaa mustavalko-
ajattelijoiden joukkoa.onneksi olkoon,olet yksi
parhaista!!!
sieltä tulikin viisasta juttua!!!!kiitos paljon!!!
meinasin jo unohtaa että sellaista on olemassa
kun näitä sivuja lueskelin.kyllä se on kumma
miten kaikki käyttäjät ja vastustajat haluaa
ymmärtää toisiaan jne mutta kukaan ei tosissaan
tee mitään sen eteen.tänne tullaan vaan
haukkumaan toisia ja esittämään oma
mielipide.piste.sitten jos toinen haluaisikin
keskustella niin eihän se enää kiinnosta.jospa
yrittäisitte keskustella hieman enemmän.vai
pelkäättekö te että joku varastaa teidän
mielipiteenkin???
että suomessa on viisi miljoonaa lasta.tai ei
edes lapset ole näin yhteistyökyvyttömiä ja
ehdottomia!!!
tekis saman Suomessa myytäville viinoille,
vähenisi väkivaltarikollisuus 95%.
en haluis morkata mitään alkoholisteja,mut
niitäkin löytyy suomesta!!et mieti ku Bin Laden
laittais viinaan pernaruton,ni aika moni kuolis
suomes...kaikki jotka juo viinaa on myös ihmisiä!
jotku hakee turvaa viinasta..ja jollai menee vaa
nii huonosti et viina ottaa yliotteen ja pakottaa
juomaan...toivottavasti Bin laden ei tee
viinoille mitään...
Mitähän kautta noi kamat leviää? Taitas lähtä muitakin kuin narkomaanit.
????vai etkö osaa?????