Suhteessani oli oikeastaan kaikki hyvin, silti menin ja ihastuin tuttavaani ja tapailimme jonkin kuukauden. Lupailin tälle naiselle kenties hieman liikoja ja hän uskoi yhteiseen tulevaisuuteemme. Minäkin haaveilin siitä ajatuksen tasolla.
Päätöksen hetki tuli ja tajusin välittäväni omasta kumppanistani sen verran etten häntä pysty toisen takia jättämään. Ikävä on silti tätä toista naista vielä jonkin verran.
Nyt yritän elää suhtessa, jonka itse menin pilaamaan (pettämään). Edelleen välitän kumppanistani ja hänestä en haluaisi luopua, mutta miten elää tämän valheen kanssa? Pelkään vain, milloin se tulee ilmi ja kuinka satutan rakastani (tai olen jo satuttanut).
Siksi mielessäni on heräillyt ajatus, josko jättäisin nykyiseni (jollain muulla verukkeella) ja olisin tämän toisen naisen kanssa, joka minut varmasti vielä huolisi (alkuvaikeuksien jälkeen). Hänen kanssaan olisi helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Pelkään kuitenkin että ihastun taas johonkin ja sama olisi edessä hänen kanssaan.
Nykyisessä suhteessa haluaisin eniten olla, mutta en tiedä miten elää itseni kanssa siinä. En halua päätyä vararatkaisuun siksi, etten kestänyt kantaa omaa häpeääni. Samalla pelkään koko ajan että rakkaalleni paljastuu tämä toinen (jo ohi) suhde, häneen sattuu ja hän hylkää minut...
Kertokaa muut keinoja tilanteeseen, jos vain jotakin keksitte...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ainoa fiksu vinkki sinulle on se että kerro totuus..Kävi miten kävi..olet lopuksi tyytyväinen kuitenkin siihen että kerroit totuuden. Nyt se tuntuu hankalalta ja mahdottomalta ajatukselta. Mutta jokaista osapuolta kunnioittaen ym sinun on kerrottava totuus. Nykyisesikin osaa kunnioittaa sitä että kerroit totuuden eikä hänen tarvinnut kuulla sitä muualta. Itse olen ollut suhteessa jossa minut jätettiin..lopulta selvisi että oikea syy oli pettäminen ja uusi nainen. Kun selvitimme välimme minulle vielä silloinkin valehdeltiin päin naamaa vaikka enään ei ollut periaatteessa mitn menetettävää. Olen monesti miettinyt että miksi minulle ei vain kerrottu totuutta ja puhuttu suoraan..vaikka se olisikin satuttanut mutta niin olisi kuitenkin ollut parempi kuin se että kaiken "paskan" jälkeen tulee vielä myöhemmin lisää "paskaa niskaan" Myöhemmin nykyisesi osaa arvostaa sitä että kerroit totuuden..ja myös itse osaat arvostaa itseäsi.
Jos olisin vaimosi, en haluaisi tietää mitään, koska tunnut rakastavan häntä. Kärsi itse tunnontuskasi, se on pettämisen palkka. Rakasta vaimoasi, äläkä enää petä, niin saat mieleesi rauhan pikkuhiljaa. Tai sitten jätä, ja huomaat olevasi varsinaisessa syöksykierteessä naisesta toiseen ja mitä käteen jää
pelkkää tyhjää...
jatkaa nykyisessä suhteessasi, kärsi omista virheistäsi itse, älä kaada tuskaa viattomien niskaan.
Jos jätät vaimosi, niin kerro totuus.
olet miehiäsi???
"Pelkään kuitenkin että ihastun taas johonkin ja sama olisi edessä hänen kanssaan."
Mitä ne naiset sussa edes näkee..? Ota nyt ihteäs niskasta kiinni ja kasva aikuiseksi.
(anteeks vaan suora ilmaisuni)
Eiköhän ole viisasta kertoa sille nykyiselle naisellesi totuus ja ottaa siitä vastuu. Jos vielä tunnet kiintymistä toiseen naiseen, jonka kanssa petit niin kerro se hänelle. Mutta tuskin voit olla varma mitä hän enää haluaa. Siinä edessä olisi puhdas alku, mutta itsestäsi kiinni miten pystyt sitoutumaan kehenkin. Vai jatkatko elämääsi uusissa kuvioissa. Totuus kuitenkin aina palkitaan.