Hei kaikki!
Olisin kiinnostunut tietämään kuinka moni on todella hakeutunut alalle ja kuinka moni on vain sattuman kaupalla ajautunut ravintolahommiin?
Itse olen kohta valmis restonomi, työskennellyt alalla n.5v ja aivan lopen kyllästynyt. Olen väsynyt tekemään ilta- ja yötyötä, vääntämään asioista niin työnantajan ja asiakkaiden kanssa sekä kokemaan jatkuvaa alan aliarvostusta niin asiakkaiden kuin alalla työskentelevienkin osalta. Kuinka te ihmiset jaksatte illasta toiseen tehdä näitä hommia? Hyvät neuvot kalliit, jotta jaksan syyskuulle. Sillon päättyy nykyinen määräaikainen soppari ja sit nää hommat saa jäädä. Jos jatkan näissä hommissa vihaan kohta kaikkia ihmisiä!
Olisin kiinnostunut tietämään kuinka moni on todella hakeutunut alalle ja kuinka moni on vain sattuman kaupalla ajautunut ravintolahommiin?
Itse olen kohta valmis restonomi, työskennellyt alalla n.5v ja aivan lopen kyllästynyt. Olen väsynyt tekemään ilta- ja yötyötä, vääntämään asioista niin työnantajan ja asiakkaiden kanssa sekä kokemaan jatkuvaa alan aliarvostusta niin asiakkaiden kuin alalla työskentelevienkin osalta. Kuinka te ihmiset jaksatte illasta toiseen tehdä näitä hommia? Hyvät neuvot kalliit, jotta jaksan syyskuulle. Sillon päättyy nykyinen määräaikainen soppari ja sit nää hommat saa jäädä. Jos jatkan näissä hommissa vihaan kohta kaikkia ihmisiä!
Vastaukset 10
Vanhimmat
oon ollu keittiössä töissä kymmenisen vuotta. orjatyötä koska arvostusta ei saa edes tasokkaassa paikassa työskennellessä, vaikka niin luulisi. se on rivimiehen kohtalo.
oma vapaus kuitenkin on omassa työssäni, olen siis päätynyt sellaiseen työpaikkaan josta pidän. Saan päättää omista asioistani tuietyillä ehdoilla, ja tiedän että jos lakkaa kiinnostamasta niin minulla on aina toinen paikká muualla. parasta työssä kuitenkin on että saa asiakkaille tehdä elämyksiä, ja näkee kun siinä onnistuu. ymmärrän jos rosson tms, ketjupaikan työntekijällä ei ole motiivit korkealla koska omaa järkeä ei niissä paikoissa saa käyttää. mieti siis plussa ja miinukset ja mitä oikeasti haluat alalta ja hakeudu parempaan paikkaan ilman määrä aikaista sopimusta jota et voi purkaa kuukauden irtisanomisajalla. Mutta koita jaksaa.
Olen toiminut ravintola-alalla noin 6 vuotta, eri ravintoloissa "baarimikkona" yms. Noin vuosi sitten alkoi kuitenkin "kypsyminen". Suurin syy on se, että suurimman osan ajasta joudun työskentelemään yksin koska ravintola on pieni (tyhmyyttäni kun menin allekirjoittamaan sen suostumuksen vastaavan hoitajan pestiin). Ainoastaan viikonlopun myöhäisinä tunteina tulee järkkäri ja toinen baariin avuksi. Monet monet tappelut olen joutunut selvittämään ja jopa puukosta on meinannut tulla. Vakavan tilanteen sattuessa poliisin tulo syrjäiselle paikkakunnalle kestää todella kauan. Lisäksi lähes päivittäin kuulee vaikka mitä nimittelyjä yms. kun kieltäytyy anniskelemasta liian päihtyneelle. Oksennuksen siivoaminen vessastakaan ei ole lempipuuhaani.
Joka kerta ennen työpaikalle saapumista kauhulla miettii, että mitähän siellä tällä kertaa odottaa ja kuinka tästäkin vuorosta kunnialla ja hengissä selviää. Työvuoron päätyttyä sitten kun pääsee kotiin ja lopulta saa unta, niin pian jo olen taas työpaikalla unessakin. Minusta ei ole tähän työhön ollenkaan, mutta vaihtoehdot ovat vähissä, työsopimus voimassa toistaiseksi eikä mistään mitään muutakaan työtä tunnu löytyvän. Kirjoitat todella osuvasti: "Jos jatkan näissä hommissa vihaan kohta kaikkia ihmisiä!" Tuo on totta myös omalla kohdallani ja se on todella valitettavaa.
Joku varmasti ajattelee, että mitä siinä valitat, itse olet ammattisi valinnut ja näinhän se onkin. Moni meistä kuitenkin tekee joskus vääriä valintoja elämässään.
Onneksi olen pääsemässä kohta pois. Olen tehnyt opiskeluaikani ravintolatyötä erilaisissa paikoissa, aina vakkarina, koskaan en siis ole ekstrannut tms. Hampurilaispaikasta aloitin, ja lähdin pois kun alkoi hävettää näyttää naamani siellä (jos vaikka joku opiskelukaveri olis sattunut näkemään). Pari vuotta vierähti muissa hommissa, sitten Rossoon töihin. Se paikka opetti minut pelkäämään ja jopa inhoamaan asiakkaita. Ketjumainen toimintatapa sääntöineen potutti, kun aina sai koittaa selittää miksei mikäkin erikoistoive onnistu tai miksi perimme muutoksista lisämaksun - ja silti sai kuraa niskaansa niinkuin olisi tarjoilijan vallassa päättää lisämaksuista jne. Ketjuissa henkilökunta pidetään tosi tiukoilla, ainakin siinä toimipaikassa jossa työskentelin. Kiire oli järjetön toisinaan, henkilökuntaa liian vähän, asiakkaat raivosivat kun kaikki kesti. Oletus oli, että kiireen tullen työntekijät ovat aina valmiita joustamaan ja jatkamaan vuoroaan pidempään tai singahtamaan puhelinsoiton jälkeen puolessa tunnissa aloittamaan vuoronsa aikaisemmin. Henkilökunnan vaihtuvuus oli suurta, kädettömien ja välinpitämättömien jatkuva opastaminen oman juoksemisen ohessa kiristi pinnaa. Koko liikeidea oli suurelta osin vastakkainen niille asioille, joita itse ravintolakokemuksessa arvostan: yritä siinä sitten pitää positiivista fiilistä yllä. Työstressi oli tuhota terveyteni. Oikeasti. Vaikka se olikin "vain" opiskelun ohessa -työ, niin suhtaudun tietyllä vakavuudella kaikkeen mitä teen, haluan tuntea tervettä ylpeyttä työstäni ja työpaikastani, ja oli vaan faktaa että minä ja ketjumainen toimintatapa emme sopineet yhteen.
Siirryin ihan toisenlaiseen ravintolaan, ja vähitellen se pelko ja inho asiakaspalvelutilanteita kohtaan on helpottanut. Nyt tosin valmistuminen häämöttää ja ravintolatyöt jäävät toivottavasti pian taakse.
Kokemukseni mukaan alan pitkän linjan ammattilaistenkin keskuudessa ovat harvassa ne, jotka suhtautuvat työhönsä ilolla, innolla ja sillä epämääräisellä kutsumuksella.
Kylläpä tuli monesta suusta samoja ajatuksia....
Mä oon lopen kyllästynyt ja vittuuntunut siihen paskaan. Ja - jo siinä pisteessä, että vihaan ihmisiä.
Syksyllä onneksi muuta tiedossa...
että asiakkaat ovat muuttuneet. Tästä on ollut kirjoituksia netissä yms. ja alan ihmisten kanssa olemme tästä puhuneet. Asiakkaat ovat "vittumaisempia" kuin ennen!!!..... Sama ilmiö on kaupan aloilla. Työkavereiden kanssa on monasti funtsittu, että tietyt asiakkaat pitäisi saada illaksi "tiskin taakse", niin ehkä ymmärtäisivät jotakin. Siis nämä "itsehän olet ammattisi valinnut" tyypit! Omasta kokemuksesta olen huomannut, että nämä kyseiset eivät ole itse yhtään mitään, mutta pitävät perinteisesti/vanhanaikaisesti ravintolahenkilökuntaa aivan "koirana"! (anteeksi rakas terrierini!)
Itse lähdin kutsumukseen, yli kaksikymmentä vuotta sitten. Ala oli toinen silloin. Tarjoilija oli tarjoilija, eikä niinkuin nyt: tarjoilija, baarimikko, tiskaaja, kokki, siivooja, sairaanhoitaja, portsari, psykologi, numerotiedustelu, taxi ymmm ymmm....
Olen toiminut kokkina n.3v, vielä toistaiseksi ainakin pidän työstäni...
Suurin ongelma minun mielestäni(muut voivat olla erimieltä) on tällä alalla palkkaus..
Sitä kautta arvostusta tulisi lisää ja ehkä vähän suurempi palkka motivoisi enemmän myöskin..
Jotakin pitäisi tehdä..
Tuntuu että naisia sorretaan,onhan palveluala ollut kautta aikojen nais voittoinen työ..ei metalli yms muussa liitoissa tälläista hyväksyttäisi..
Ammattitaito kunniaan joka alalla.
Sulle tsemppiä valitsemallasi tiellä.
itse ajauduin vähän niinkuin vahingossa alalle. piti olla vaan yks kesä mäkkärillä töissä ja sit vaihtaa alaa. no yks kesä vaihtui 3 vuodeks ja sen jälkeen restonomilinjalle. sen ohelle tehnyt kaikennäköisiä raflahommia. nykyään olutravintolassa töissä ja pakko myöntää, että työpaikka on ihan kiva. ainoo mikä vituttaa on se, ettei juuri koskaan pääse omien kavereitten kans kupille. niin ja, palkkahan nyt on ihan perseestä. mut onneks ikää ei oo kun 24 niin ehtii viel miettiin mitä tekis isona :D
Eka kesätyö oli kahvilassa ja siitä sain kipinän ravintolakouluun.
Koulun jäkeen aloitin työt 70-luvun lopulla, viinikassana. Työ oli ihan mukavaa, ja ravintolat, joissa tein töitä, laadukkaita ruokaravintoloita. Laman jälkeen viinikassat laitettiin pois ja työt vaihtuivat kassa-tarjoilijan työksi.
Tein keikkaakin siellä täällä: Rossot, paikalliset kuppilat=räkälät jne. Kerran eräässä paikassa olin yksin ja tuli siistin näköinen kaveri.Otti yhden oluen ja alkoi sitten kyselemään: Missäs täällä on ne puukot ja veitset?
Silmät alkoivat kaverilla kiilua kuin kaksi tinanappia. Tuli totaalinen pelko ja onnistuin saamaan kaverin ulos. Polvet löi loukkua ja silloin teen päätöksen. Jotain muuta on löydyttävä!!!En halua puukosta keuhkoon 50 mk:n tuntipalkalla enkä itse kalauttaa ketään hengiltä pesäpallomailalla.
Aloitin opiskelut ja nyt olen toimistotöissä. Ei tarvi ainakaan pelätä. Hurjemmaksi on touhu mennyt "kuppiloissa", ei mitään kunnioitusta vaan huoritellaan ja haistatellaan. Paljon olis vielä juttua, ja onneksi suurin osa asiakkaista on ihan mukavia. Eihän tuota hommaa muuten kukaan jaksaisi...
Omalla kohdalla alalta ulospääsy on juuri häämöttämässä, ja vaikka tulevaisuus on jokseenkin epävarma, on olo silti helpottunut.
Jos vähänkin epäilyttää, kannattaa alkaa katsella toista alaa ja suunnitella opiskelua. Ravintolatyötä pystyy tekemään helposti myös opiskelun ohella.
Samalla saa aikaa miettiä, mitä elämältään haluaa. Ja ainahan voi palata ravintolaan. Eikä opiskelu mene koskaan hukkaan.