Mulla on ollut bulimia nyt pari vuotta ja en vieläkään ole päässyt eroon, vaikka haluaisin.
Muuten tämä olisi jo loppunut aikoja sitten, mutta yksinkertaisesti en vaan halua lihoa yhtään. Siitä tulee ihan kamala olo ja tekisin mitä vain, etten lihoisi. Ja laihdutan edelleen.
Painoindeksi on n.20 ja se tuntuu liian suurelta. Haluaisin, että painan 47, koska sitten voisin kuvitella parantuvani, koska olisi 3 kg ''pelivaraa'', kun lihon parantumisen aikana ja sitten olisin n. 50 kg. Nyt painan 56.
Ja parantua en aio, koska muuten lihoisin monta kiloa ja se olisi vielä pahempaa kuin itse bulimia.
Onko muilla tällaista?
Nytkin olen ahminut vaikka mitä ja kohta yrjöön.
On vaan niin vaikeaa lopettaa oksentaminen, kun siihen on jo tottunut ja se on niin helppoa.
Terapiasta ei ole ollut mitään hyötyä. Enemmän vaan haittaa ja terveydenhoitajat ei ymmärrä mitään. Tulee vaan ahdistuneempi olo ja tekee mieli ahmia ja oksentaa.
Jospa vaan löytäisi jonkun, joka on samanlainen. Olen varma, että jos asuisin tällaisen henkilön kanssa, voisimme olla kuuntelemassa ja ennen kaikkea vahtimassa toisia, ettei ahmita tai oksenneta. Se olisi minun tieni parantumiseen, mutta ei tällainen taida koskaan olla mahdollista.
Käytäisiin samaa koulua ja ei annettaisi toistemme ratketa. Olisi ihanaa. Mutta tuskin koskaan onnistuu.
En koskaan ole tykännyt sellaisista ihmisistä, jotka tuputtavat apua ja sanovat, että pitäisi kertoa jollekin. Eivät ymmärrä. Se saa raivostumaan tai sitten ne jotka jankuttaa, että parantuneena on niin onnellinen ja että onnellisuus ei ole painosta kiinni, koska mulle se on niin.
Jospa joku ymmärtää. Onko joku joka haluaisi kommentoida?
Muuten tämä olisi jo loppunut aikoja sitten, mutta yksinkertaisesti en vaan halua lihoa yhtään. Siitä tulee ihan kamala olo ja tekisin mitä vain, etten lihoisi. Ja laihdutan edelleen.
Painoindeksi on n.20 ja se tuntuu liian suurelta. Haluaisin, että painan 47, koska sitten voisin kuvitella parantuvani, koska olisi 3 kg ''pelivaraa'', kun lihon parantumisen aikana ja sitten olisin n. 50 kg. Nyt painan 56.
Ja parantua en aio, koska muuten lihoisin monta kiloa ja se olisi vielä pahempaa kuin itse bulimia.
Onko muilla tällaista?
Nytkin olen ahminut vaikka mitä ja kohta yrjöön.
On vaan niin vaikeaa lopettaa oksentaminen, kun siihen on jo tottunut ja se on niin helppoa.
Terapiasta ei ole ollut mitään hyötyä. Enemmän vaan haittaa ja terveydenhoitajat ei ymmärrä mitään. Tulee vaan ahdistuneempi olo ja tekee mieli ahmia ja oksentaa.
Jospa vaan löytäisi jonkun, joka on samanlainen. Olen varma, että jos asuisin tällaisen henkilön kanssa, voisimme olla kuuntelemassa ja ennen kaikkea vahtimassa toisia, ettei ahmita tai oksenneta. Se olisi minun tieni parantumiseen, mutta ei tällainen taida koskaan olla mahdollista.
Käytäisiin samaa koulua ja ei annettaisi toistemme ratketa. Olisi ihanaa. Mutta tuskin koskaan onnistuu.
En koskaan ole tykännyt sellaisista ihmisistä, jotka tuputtavat apua ja sanovat, että pitäisi kertoa jollekin. Eivät ymmärrä. Se saa raivostumaan tai sitten ne jotka jankuttaa, että parantuneena on niin onnellinen ja että onnellisuus ei ole painosta kiinni, koska mulle se on niin.
Jospa joku ymmärtää. Onko joku joka haluaisi kommentoida?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oon just miettinyt, että en halua parantua, koska siitä lihoo, ja haluan laihtua joten en lopeta...ennen ku oon tavotteessani...
Ja mulla on just tunne, että ei ne siel terapiassa tai missään mitään tajua, ja sit sanotaan, että kyllä se painon nousu sit lakkaa, ja pyh. on vaan pakko oksentaa...
Toi asumis juttu, onhan se mahdollista jos siel paikkakunnalla on joku, joka on bulimikko ja viel samassa koulussa sun kanssa :) löytämällä ettii...ite oon aina ajatellu vähän samalla tavalla, olis niin helppoo olla toisen bulimikon kaveri, olis nii helppo puhua asioista ku tietää et toinen ymmärtää...en oo kyllä koskaan elämäni aikana muihin bulimikkoihin törmänny, mutta eihän se päälle päin näy...
ja uskon myös, että onnellisuus on painosta kiinni, mä tiedän sen, koska aina ku laihdun oon onnellisempi :)
Pystytkö sanomaan, missä asut. Olen itse etsimässä syksyllä kämppää.
epäilyttävää??
Idässä päin.
Olin itsekin vastaavassa tilanteessa useita vuosia sitten. Bulimia oli tuolloin jatkunut ehkäpä vähän yli vuoden. Olin 16-vuotias ja hoikka, nykyään kun katson taaksepäin. Paino oli 50 kilon ja painoindeksi 19 paikkeilla. Olin laihtunut melkein kolmekymmentä kiloa. Silloin kuitenkin valtava halu laihtua "vielä vähän" ja pelko niistä parista palautuvasta lisäkilosta oli pakonomaista. Nykyään on sitten parikymmentä kiloa enemmän, ja bulimia on jatkunut tuosta kahdeksan vuotta eräänlaisissa jaksoissa, bulimisesta vaiheesta bulimiseen vaiheeseen.
Suurin syy lihomiseeni tuolloin oli ehdottomasti juuri bulimia, koska itselle annettu lupa oksentaa johti yhä suurempien ruokamäärien syömiseen - nehän voi oksentaa. Totuus kuitenkin on, että koko vatsalaukkua ei saa tyhjäksi, ainakaan joka kerta. Samaten bulimia johti erinäisiin vaivoihin, kuten huimaukseen, päänsärkyihin, reikiin hampaissa, punoittavaan ihoon kasvoissa ja kurkunpään turpoamiseen. Erityisesti huimaus/heikotus sekä ihan järkyttävä kurkkukipu johtivat siihen, että oksentaminen ei onnistunut aina kun olisi pitänyt. Syomistä en sitten enää saanutkaan hallintaan. Tämän jälkeen on paino sitten heitellyt todella paljon edes takaisin.
Miksi tästä sinulle kirjoitan, on se, että kuvauksestasi päätellen et näe itseäsi realistisesti. Painoindeksi 20:hän on aivan ihanteellinen! Todennäköisesti juuri tässä on se syy, miksi et voi lopettaa. Laihdutat pakonomaisesti oksentamalla. Nälkä kuitenkin kertoo siitä, että tarvitset enemmän energiaa kuin muuten saat. Ei minulla ole neuvoja bulimian lopettamiseen, mutta ainakin itse olen pikkuhiljaa yrittämällä päässyt hieman normaalimpaan syomiseen. Kamppailua itsensä kanssa syöminen ja normaali eläminen on syömishäiriöiselle. Hiljalleen siirtymällä voisit kuitenkin ehkä päästä normaalimpaan ruokavalioon? Hillitse himosi ahmia aina kun vain pystyt, ja syö sen sijaan terveellistä, kuitupitoista (eli täyttävän tuntuista ruokaa ja paljon hedelmiä.. Ehkäpä, jos katsoisit peiliin uusin silmin, ja unohtaisit alipainoiset tavoitteet? Kolmen tai kuuden kilon takia ei kannata pilata henkistä ja fyysistä terveyttään. Kukaan muu kuin sinä, ei todennäköisesti edes huomaa muutamaa kiloa enempää tai vähempää!
miula on tosi hy ä ku miun bestis on samassa koulussa ja ollaan paljo yhessä ja pietään yhessä tietyin aikavälein yhessä ahmimiskohtauksia jotta niitä ei tulis liian useesti ja sen on siiihe ihme kyllä auttanu:) myö aina toisiamme tsempataan ja yritetään yhess päästä eroon tästä helvetistä.. kanttii behtii joku ihan kaveri,,, se auttaa iha sikana:)