mistä te vähän isommat odottajat(n.50 kokoiset) olette löytäneet äitiysvaatteita tai oletteko ylipäätään löytäneet niitä mistään kaupasta valmiina? Miten olette vaatteiden suhteen siinä tapauksessa pärjänneet? Asiaa on puitu tällä palstalla monta kertaa ennenkin, mutta en ole silti saanut asiasta kunnolla selvää. Monet ovat antaneet myös ompeluvinkkejä, kuinka esim. housuista voi itse tehdä ns. äitiyshousut, mutta en tarvitse nyt sen laatuisia neuvoja. Tarvitsin tietoa, mistä kannattaisi lähteä etsimään valmisvaatteita, vai pitääkö ostaa aina vaan isompi ja huonosti istuvampi säkkivaate joltain 'isojen tyttöjen' osastolta. Asun itse Turussa ja tein tänään kierroksen näissä vähän edullisemmissa kaupoissa. Siinä Lindexin myymälässä, missä kävin ei ollut ollenkaan äitiysvaatteita. Joissakin myymälöissä kuulemma on, mutta en tiedä, mikä on isoin koko. KappAhlissa oli vain muutama äitiysvaate ja suurin koko oli 44. Seppälästä en löytänyt äitiysvaatteita ollenkaan. H&M, mitä täälläkin on paljon mainostettu myös isoille tytöille oli suuri pettymys. Äitiyspaitojen isoin koko oli XL -joka ei mahdu minulle, vaikka maha ei ole vielä edes alkanut kasvaa, samoin housut eivät mahtuneet, vaikka olivat suurimmillaan kokoa 48. Mahaa minulla ei vielä kunnolla siis ole, mutta ajattelin lähteä kartoittamaan asiaa ajoissa. HM:n housut olivat vyötäröltä siis muodottomat, mutta reisistä piukat ja muutenkin jäivät liian alas, persemys roikkui ns. puolitangossa...Onko isoille ihmisille siis olemassa Suomessa äitiysvaatteita ollenkaan vai ostanko jatkossa sitten vaan isompaa kokoa, mikä ei kyllä houkuttele, koska en haluaisi silti pukeutua telttoihin....
Sanokaas
vielä kerran...
6683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minäkin samaa asiaa ihmettelen. Löytyisköhän käytettynä isoja vaatteita, meitä isoja kun varmasti on muitakin. Netin kautta jos yrittäs.
prismasta,citymarketista,halpa-hallista,tokmannilta,jne...ihan tavallisia vaatteita,isompaa kokoa vaan,nyt xxl:ää...kyllä niitä nättejä vaatteita löytyy isokokoisillekkin,en ole yhtään äitiysvaatetta ostanut,koska kävin niitä katsomassa,ei ollut isompia mun tyyliin sopivia puseroita,sellaisia,jotka tuntuu mukavan malliselta,jne..päällä,ja äitiysfarkkuja en tykkää pitää,niitä olisi ollut.tavallisia housujakin löytyy isoja kokoja,jossa kuminauhavyötärö,joustavaa kangasta,joita tykkään pitää muutenkin.(ostin itselle kahdet prismasta)
Kerrotko vielä missä kaupoissa näit niitä isoja äitiysfarkkuja? Toivotaan, että minäkin pärjään siis ilman äitiysvaatteita...
on mennyt omat housutkin todella pitkään ja kun rakastan verkkareita j ahameita niin ei ole ollut ongelmaa. Mukavat äitiyshousut olen ommellut itse hyvällä ostokaavalla jokaiseen raskauteen muodin mukaan kyllä sitten loppumetreille.
Täällä ainakin on vaunuliikkeen yhteydessä vaatekauppa jossa on isojakin kokoja ja tilaa jos tahtoo. Huono puoli on kamalat hinnat ja mallitkin on aika telttoja yms eli ei mitään kivoja kuten pienille mammoille.
HMn mallit on pieniä jopa aika normaalin kokoiselle äidille eli norminumero 42 ei meinaaa enää mahtua niihin ollenkaan.
Paras ja halvin on etsiä tavallisista malleista sellaisia joihin maha mahtuu. Eilen posti toi esim elloksen kuvaston jossa oli tunikoja, pitkiä t-paitoja jne joihin kyllä maha mahtuuu kivasti. Sieltä taisin tilata kahteen viime odotukseen ihan tavallisia kivoja malleja minäkin..
Tosiaan nyt on muodissa tunikat ja niitä näyttää olevan isojen tyttöjen mallistoissakin aika paljon, joten niistä ehkä sitten löydän jonkinlaisen pelastuksen, kun maha alkaa kasvaa. Normaalisti en tykkää ollenkaan tunikamalleista, enkä varsinkaan kirjavista sellaisista (mitä on nyt paljon), koska ne vaan korostaa mahaa ja saa näyttämään vieläkin isommalta. Mutta nyt ne voi olla ihan toimivia raskauden aikana. Ja voihan olla, että mahani ei koskaan pullahda ihan mahdottomaksi. Ainakin mulla on sellainen käsitys, että isoille ylipainoisille naisille ei sellaista välttämättä tule, vaan iso vatsa ikäänkuin sulautuu siihen muuhun massaan..hiihii..Toivottavasti kuulun siihen joukkoon ja pärjään tavallisissa vaatemalleilla. Pelkona kuitenkin on, että nekään ei välttämättä sitten istu ollenkaan (esim. housut, jos maha kasvaa valtavasti muuhun kroppaan verrattuna.
Kerrotko Mape vielä varmuuden vuoksi, jos tulee hätä näppiin, missä paikkakunnalla olet nähnyt myös isoja äitiysvaatteita vaunuliikkeiden yhteydessä? Itse olen Turussa ja tietääkseni ainakin yhdessä vaunuliikkeessä myydään myös äitiysvaatteita, mutta kuvittelin ilmanmuuta, että ovat vain pieniä kokoja...Ehkä sitä voisi satsata yhdet kunnon housut ja yhden kunnon paidan, vaikka olisi kuinka kallita....
ainakin netistä voi tilata farkkuja jopa kokooon 56 asti... olisiko ollut belua tai jotain liikkeen nimi. Ja voihan olla että netistä tilaamalla löytyyy muitakin isompia housuja.