Miten tuosta pirullisesta vaivasta pääsee eroon?
Ärsyttää tarkkaila väkisin koko ajan miltä tuntuu ja missä, miten sydän lyö jne. :/ Olisi ihana päästä eroon tuosta.
Ärsyttää tarkkaila väkisin koko ajan miltä tuntuu ja missä, miten sydän lyö jne. :/ Olisi ihana päästä eroon tuosta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tekemistä.Mene lenkille,lue joku kirja,tapaa ystäviä,tai mitä tahansa,että saat muuta ajateltavaa,kun itsesi tarkkailun kun tiedät kuitenkin,ettei ole mitään vikaa.
minua on vaivannut se, että keskityn joskus liikaa esim sydämen lyonteihin. Muutenkin välillä tuntuu, että liikaa mietin itseäni. Siihen auttaa varmasti se, että keksii tekemistä, kuten tuossa toisessa vastauksessa neuvottiin. Pitäisi varmaan olla ajattelematta liikaa omaa terveyttään tai siis omaa elimistöään. Siellä se sydän sykkii, maksa porskuttaa ja munuaiset muuten vaan pärjää ihan itsekseen. Turhaan niitä ajattelee, kunhan yrittää pitää itsensä kunnossa vaan.
Niinpä, se on kyllä todella vaikeaa saada keskitettyä ajatukset muualle kun on alkanut tarkkailemaan itseään :/ Ja se on niin ahdistavaa.
Että mä inhoan tätä tarkkailemista, siihen on vaan jäänyt "koukkuun" ja ei pääse eroon helposti.
Olen kahden pienen lapsen äiti ja kärsinyt paniikkihäiriöstä vuosia. Ensimmäinen kohtaus kun tuli vietiin ambulansilla sairaalaan. Siittä alkoi "kierre" joka johti usean kuukauden sairaslomaan ja masennukseen. Osa syynä oli lääkäri joka syötti minulle viitäkin lääkettä yhtäaikaa, koska ei tiennyt mikä oli. Jossain vaiheessa otin itseäni niskasta kiinni lopetin tupakan polton, hakeuduin terapiaan ja aloin viettää tervellisempää elämää kuten urheilla. Olo koheni pikku hiljaa ja pääsin melkein kokonaan kohtauksista eroon.
Kaikki muuttui, kun sain aika lähekkäin kaksi aivan ihanaa ja toivottua lasta, mutta kumpikin on ollut TOSI huonoja nukkujia. Siis on kertynyt paljon univelkaa ja stressin sietokyky on olematon. Kohtauksia tulee useasti ja päällä on taas hirveä "itsetarkailu". Toivon kovasti, että kun saan taas nukkua paremmin ja kuntoni nousee, että tilanne helpottuu. Mutta täytyy myöntää, että välillä tuntuu että järki loppuu tämän homman kanssa. Tsemppiä kaikkille...
ollaan. Minun nuorimmaiseni on jo kolme vuotias, mutta hän heräilee vielä öisin ja on tempperamentiltaan aika vaativa lapsi ( meillä on viisi lasta, joten vertailukohteita riittää).
Sain ekan paniikkikohtaukseni synnytettyäni kolmannen lapseni 14 vuotta sitten. Tajusin vasta myöhemmin mitä se oli, kävin kyllä lääkärillä, mutta hänkään ei osannut antaa silloin nimeä voimakkaille oireilleni (??!!).
Sitten meni muutama vuosi, enkä saanut kohtauksia, mutta oireiluni palasivat kun töissä olin pattitilanteessa ja avioliittoni oli kriisissä. Pikkuhiljaa tajusin että kärsin paniikkihäiriöstä, vaikka en sitä itselleni halunnut myöntääkään, olinhan aina ollut erittäin terve ja vahva urheilijatyyppi.
Jälleen kerran pahimman mentyä ohi, tilanteeni parani, mutta nyt olen kärsinut kohtauksista viimeisimmän raskauteni alkuajoista lähtien.
On paljon asioita, joista nautin, mutta näiden oireiden tarkkailuun ja analysointiin olen perin väsynyt.
Syön lääkkeitä, jotka eivät tunnu auttavan. Aion mennä uudestaan lääkärille, joka kyllä on ottanut asian hoitaakseen.
Selailin näitä palstoja, sillä eilen sain valtaisan kohtauksen kirkossa poikani konfirmaatiossa. Liekö stressiä valmisteluista, joita olen hoitanut yömyöhään monena päivänä ja jännitystä tapaamisesta sukulaisten kanssa, olenhan alkanut kärsimään myös sosiaalisesta pelosta .
Tänään on ollut loppuunpalanut ja todella yksinäinen olo. Pystyn hyvin peittelemään kohtaukseni, enkä ole siitä kenellekään kertonut.
Lapsiani en halua asialla vaivata ja niinkin hieno persoona kuin mieheni onkin, hän ei empatiaan kykene - vaan kääntää huolelle selkänsä, se on hänen tapansa selviytyä. Tiedän sen jo 20 vuoden kokemuksella.
Kyllä se tästä ja tsemmpiä sinullekin!
Joo, mullekin sairastuminen oli valtava järkytys siihen saakka oli ollut hyvin sosiaalinen ja mukana monessa. Sairastumisen myötä olen haudannut monta aijemmin tekemiä asioita.
Minulla lähimmäiset tietävät paniikistani, mutta heidän on hankala ymmärtää ettei sitä voi vain kytkeä pois päältä.
Joo itselläkin ottaa suuresti päähän tämä itsetarkkailu ja oletko huomannut kun on meneiilä ns. paha jakso on jotenkin aivan yliherkkä ulkopuolisille ärsykkeille.
Itselläni on ollut yleinen huono olo jo jonkin aikaa ja pieniä kohtauksia tulee päivittäin. Alkoholia en kestä tällä hetkellä ollenkaan silloin tulee heti kunnon kohtaus. Mutta toisaalta on tullut tosi voittaja olo muutaman kerran, kun on tullut tosi paha kohtaus on päässyt sen yli "joutumatta" paniikkin. Yritän lohduttaa aina itseäni, kun on tälläinen huono jakso, että elimistö koittaa kertoa että sitä pitäisi kohdella paremmin. ( Todella helppoa näin äiti ihmisenä). Ja hei et oo yksin....