Ajattelin nyt kirjottaa tänne ja purkaa tuntemuksiani kun tuntuu ettei ketään läheisiäni kiinnosta. Eli olen 22-vuotias 4wee tytön äiti, odotan toista lasta, laskettu aika on kesäkuun 26. Jäin kolmeviikkoa sitten töistä pois, eli olen nyt ollut kotiäitinä tyttäreni kanssa. Mulla oli parivuotta sitten masennusta ja siinä samassa tuli paniikkihäiriö, sain siihen lääkityksen mitä syön edelleen. Olis tarkotus lopettaa lääkitys ennen vauvan syntymää, nyt vaan jotenkin tuntuu että samat oireet on palannu. =( Eli väsyttää jatkuvasti, eikä pysty mihinkään oikeen keskittymään, kauheen masentunut olo ja surullinen eikä tuu edes itkua. Tänhän pitäis olla niin ihanaa ja onnellista aikaa kun vauvakin syntyy ja neiti on jo sen verran vanha että on omatoiminen, tai no joo... Eli esikoinen on ollut vauvasta asti todella takertuvainen minuun ja on edelleen, äiti on aina ykkönen ja tärkee. Tottakai se on hienoa, mut välillä kun sais levähtää ja isäkin tekis jotain. Eli isästä ei oo missään apua, ei tyttären kanssa tai kotitöissä. Ei perkele käy edes kaupassa, senkin mä joudun hoitamaan, vaikka pitäis levätä tulevaa koettelemusta varten. Mut lepää nyt kun kaikki repii eri suuntiin, tytär huutaa: ÄITI!ÄITI! ja mies makaa saamatta mitään aikasex tai edes kysyis et voiko hän tehdä jotain! No tulipa pieni tunnepurkaus! Ehkä masennus johtuu tästäkin kun koko ajan joudun siivoomaan muiden sotkuja tai antamaan toisille jotain saamatta itse yhtään mitään. =( Ja toinen asia mikä masentaa on ystävät ja sukulaiset, oma mies mukaanlukien, eikö kenellekään tule mieleen kysyä että mitä mulle kuuluu?!?!? Muutenki olen raskaana ja kaipaan sitä huomiota mut ei ketään edes kiinnosta... Tuntuu että sukulaisetkin soittaa vaan sillon ku haluu jotain ja silti en saa mitään vastakaikua vaikkai tte annan ehkä liikaakin mitä jaksaisin. Ei mullakaan ole helppoa, mies ryyppää joka viikonloppu ja minä olen tyttäreni kanssa kotona, ahdistaa... Mulla olis niin paljon kirjotettavaa ja purettavaa, tarvis varmaan varata aika lääkärille niin sais ainakin avautuu kunnolla. Sekään ei käy multa luonnostaan, olen jo pienestä pitäen pitänyt kaikki tunteet sisälläni ja lopux se tulee just tällasena paskana olona ulos, masentaa ja paniikkikohtaus ei oo kaukana. Saakohan ketään mitään selvää tästä kirjotuksesta, mut kiitos kuitenkin että sain avautuu edes jonkin verran, olis niin paljon kirjotettavaa ettei ketään edes jaksais lukea!
Niin yksinäinen =(
Äippä -03 ja -07
51250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt pitäisi tavalla tai toisella saada miehen päähän järkeä! Voitko ottaa miehen seuraavalle neuvolakerralle mukaan jos hoitaja edes saisi taottua järkeä hänen päähän? Pitäisihän se tajuta että pitää levätä tuossa tilanteessa jos siltä tuntuu. Etkö pysty viemään lasta jollekkin tutulle hoitoon vaikka päiväksi, että saisit levättyä ja käytyä vaikka pedikyyrissä tai kampaajalla? Voimia ja tukea!
Oon 24v kahden lapsen äiti,kolmannen lapsen laskettu aika kesäkuussa...jos haluat laittaa sähköpostia niin osoite on [email protected]
Elämä on täälläkin välillä todella raskasta...mies on reissuhommissa joten kaikki pitää jaksaa useimmiten yksin!
vielä viedä lapsen hoitoon päivisin, niin saisit levätä. Tota masennuslääkitystä kannattaa miettiä lääkärin, miel. erikoislääkärin, kanssa tarkasti. Toki lääkkeillä on varjopuolensa, mutta joskus niiden käyttö raskausaikana ja vauvan syntymän jälkeen puoltaa paikkaansa. Voimia sinulle!
Aivan järkevää ja avointa oli juttusi ja minusta
positiivista kun uskalsit kertoa ongelmista.Se
on ennen muuta tärkeää että uskallat ulkoistaa
sitä,mitä tunnet sisällä.Ei se helppoa ole,mutta
elämähän on koko ajan opettelemista.Sinusta on tulossä äiti ja sitä suuremmalla syyllä opettele avoimuutta.Se autaa äitinä olossa ihan varmaan.Täällä suomi sivuilla on isien ja äitien
chat,siellä on varmaan samassa tilanteessa olevia
ja se yhdistää.Kokee että on muitakin joilla on samat jutut.Pää pystyyn vain,kun lapsi syntyy ja sinusta tulee äiti,suurempaa juttua et ikinä
voi kokea ja se jos mikä sinua vahvistaa.
Kun odotin toista lasta ja minusta tuntui ettei kukaan muu tee mitään, annoin olla. Huolehdin itsestäni, lapselle annoin ruokaa, mutta pyykit sai seistä, siivous odottaa, tiskit kuivui altaan reunalla etteivät happane... Kesti 6 viikkoa, niin mies tiskasi ja ehdotti samalla, josko aina vastaisuudessa voisi tiskata heti kun on käyttänyt astian... Ruuat ostin valmiina, en jaksanut laittaa. Jos teillä on yhteiset rahat, sekin äkkiä tuntuu rahapussissa. Soita miehelle töihin kauppalista: "käypä töistä tullessa hakemassa ettei tarvitse erikseen lähteä..." Ja puhtaiden vaatteiden loppumisen ne yleensä myös huomaavat.
Sitä pitää itse sietää kaaosta, koska se on ainoa tapa saada viesti perille. Ajattele olevasi lakossa, työtaistelussa siis. Silloin kun itsellä menee hyvin, näkee myös sen, mitä toinen tekee; hänhän käy töissä, pesee lapsilta hampaat, antaa ruokaa. Minkäs sille voi ettei hän kertakaikkiaan näe kodin ylläpitotöitä... Mutta sitten kun tilanne muuttuu, työnjakoa on yllättävän vaikea muuttaa. Eikä sitä monesti pystykään muuta kuin toimimalla itse toisin.
"Mies makaa": mene viereen makaamaan, se on tärkeintä. Ehkä hän siitä huomaa, että sinäkin olet väsynyt. Ehkä tytärkin viihtyy makaamassa. Myös tyttöä täytyisi kyllä kouluttaa palvelutason alenemiseen jo ennen vauvan syntymää jo ihan mustasukkaisuusongelmien vuoksi. Hänelle voi hyvin opettaa empatiaa: "Äiti on nyt oikein väsynyt eikä äiti jaksa ison mahan kanssa nousta, tulepa sinä tänne/ teepä itse, kun olet jo niin iso että osaat..."
Ammattini puolesta minua harmittaa että vanhemmat ovat liian huolehtivaisia ja aina menevät auttamaan ja näyttämään. 4-vuotias osaa oikein hyvin ottaa jopa ruokaa, kun selität hänelle sohvalta: " Mene jääkaapille ja katsopa siitä alimmalta hyllyltä, siitä ihan alhaalta, siinä on voirasia ja juusto. Ota voi ja pane pöydälle, hyvä, ja nyt ota se juusto. Otapa sitten tuoli ja hae kaapista - aukaise ovi ensin ja pane se tuoli sitten siihen - ota siitä silmien kohdalta hyllyltä pillimehu..." Näin opitaan kieltä ja saadaan toimeliaisuutta.