oletteko ikinä ihastuneet tuntemattomaan? siis ihan Oikeasti ihastuneet? vaikka ette olisi edes puhuneet toisillenne vaan olette vain nähneet usein ja sillä tavalla toisille tuttuja?
oletteko ikinä
ainutko?
51102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En ole koskaan ihastunut muutakuin sellaisiin miehiin, jotka olen tuntenut jo entuudestaan. Ihastun miehen luonteeseen, jonka oppii tietämään vasta aikojen kuluessa. Muutenkin ihastun tosi harvoin.
erittäin useasti, tälläkin hetkellä olen ihastunut erääseen jonka kanssa en ole jutustelemaan päässyt.
Hyvinkin voi ihastua, vaikka hyvä jos nimen tietää. Mutta ihastuminen tietysti onkin eri asia kuin rakastuminen.
Rakastuminen vaatiikin sitten jo enemmän - mutta onhan se mukava ensin ihastua, niin on jotakin, mistä sitä rakkautta pääsee puhtaalta pohjalta kasvattamaan :)
...niin kyllä. Ensimmäistä kertaa sitten peruskouluvuosien, joista siis on jo aikaa.
Keitä teidän tuntemattoman ihastukset on? =)
Kukapa uskois, että tälläsellä melkein kolmikymppisellä muijallakin voi olla kyseinen tilanne päällä!
Molempia taitaa vaan ujostuttaa aivan helllvetisti..