Bluetooth navigaattorissa

Olen hankkimassa navigaattoria jonka max hinta on 350e. Haluaisin sellaisen vempaimen jossa on Bluetooth. Bluetooth kuulokkeella saisin sitten suullisen opastuksen muita kyytiläisiä häiritsemättä. Tiedän, että tällaisia navigaattoreita on, mutta tämä tulisi autokäyttöön joka omalta osaltaan rajoittaa valikoimaa. Voiko sen opastusäänen muuten vääntää nollille kaiuttimessa, mutta kuitenkin kuulla Bluetooth-kuulokkeella? Yksi vaihtoehto on tietysti hankkia Bluetooth "Dongle" jos laitteessa on USB-portti. Donglea en kuitenkaan pidä hyvänä vaihtoehtona koska se jää kovin paljon laitteen ulkopuolelle ja on siksi altis rikkoontumaan. LG vaikuttaa muuten mielekkäimmältä merkiltä.
31059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on ääniopastus, sitä tulee käytettyä vain pienen hetken jonka jälkeen ääni tulee otettua pois käytöstä. Enpä usko että juuri kukaan käyttää ääniopastusta sen jälkeen kun on tottunut omaan naviinsa. Bluetooth navissa on tarkoitettu sitä varten että navi toimii kännykän hf-laitteena, ei varmaankaan toimi missään laitteessa bt-kuulokkeet navin kanssa(?). Jos sulla on pohjilla noksun E -sarjan puhelin niin asenanna smart2go ja osta puhelimelle gps -mokkula (ja 3v lisenssi opastukseen, jotain 70eur), sitten saat opastukset bt-kuulokkeeseen jos aivan välttämättä tarviit.

Äänestä
  • Ajan tuuraajana taksia ja silloin olisi hyvä olla tuollainen vempain palatessa Siuntion periltä tms. Ääni huomaamatta kuskille ja lyhintä reittiä perille.

    Äänestä

  • Gee kirjoitti:

    Ajan tuuraajana taksia ja silloin olisi hyvä olla tuollainen vempain palatessa Siuntion periltä tms. Ääni huomaamatta kuskille ja lyhintä reittiä perille.

    navit lähettävät bt:llä ääntä kuulokkeisiin. Kai niihin saa autotelineitäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Guzzi kirjoitti:

Olen hankkimassa navigaattoria jonka max hinta on 350e. Haluaisin sellaisen vempaimen jossa on Bluetooth. Bluetooth kuulokkeella saisin sitten suullisen opastuksen muita kyytiläisiä häiritsemättä. Tiedän, että tällaisia navigaattoreita on, mutta tämä tulisi autokäyttöön joka omalta osaltaan rajoittaa valikoimaa. Voiko sen opastusäänen muuten vääntää nollille kaiuttimessa, mutta kuitenkin kuulla Bluetooth-kuulokkeella? Yksi vaihtoehto on tietysti hankkia Bluetooth "Dongle" jos laitteessa on USB-portti. Donglea en kuitenkaan pidä hyvänä vaihtoehtona koska se jää kovin paljon laitteen ulkopuolelle ja on siksi altis rikkoontumaan. LG vaikuttaa muuten mielekkäimmältä merkiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu