maalla oli joillakin emännillä kunnia-asiana , että tyttäret eivät tarvinneet mennä navettaan töihin.!!!!!
Muistan kuulleeni useammin kuin yhdesti lausahduksen "Meidän tytön ei tarvitse paskalle haista", oli taloja joissa oli 7-10 lypsävää, joista tytär lähetettiin oppikouluun, pojan opetellessa, joskus vastentahtoisestikin isännän tehtäviä.
Tyttäret viilaili kynsiään ja eivät osallistuneet kyllä muihinkaan talon töihin, kysyisinkin nyt uskaltaako kukaan tunnustaa olevansa tämän kummallisen kasvatuksen uhri!
Ja mitä heistä tuli sitten myöhemmin, joutuivathan he kuitenkin monesti maalaistaloihin miniöiksi, heistäkö tuli niitä kamalia miniöitä???
Oli varmaan kamalaa kun ei osannut maalaistalon töitä ja uudessa paikassa oletettiin , että hallitsee ko. hommat.
Muistan kuulleeni useammin kuin yhdesti lausahduksen "Meidän tytön ei tarvitse paskalle haista", oli taloja joissa oli 7-10 lypsävää, joista tytär lähetettiin oppikouluun, pojan opetellessa, joskus vastentahtoisestikin isännän tehtäviä.
Tyttäret viilaili kynsiään ja eivät osallistuneet kyllä muihinkaan talon töihin, kysyisinkin nyt uskaltaako kukaan tunnustaa olevansa tämän kummallisen kasvatuksen uhri!
Ja mitä heistä tuli sitten myöhemmin, joutuivathan he kuitenkin monesti maalaistaloihin miniöiksi, heistäkö tuli niitä kamalia miniöitä???
Oli varmaan kamalaa kun ei osannut maalaistalon töitä ja uudessa paikassa oletettiin , että hallitsee ko. hommat.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Empä tavannut maalla asuessani tuollaista ilmiötä 60-luvulla. Kyllä siellä naisväki paiski töitä nuorimmasta vanhimpaan kun heinänteko ja lehmienhoito oli kyseessä.
Voi olla että perheillä joilla oli useita tyttöjä, ja tietysti paljon rahaa, laitettiin yksi tyttäristä kouluunkin. Mutta rahaa se vaati siihen aikaan maaliasmökkiläiseltä että uskalsi sen tehdä. Ja harvalla sitä oli. TÖitä kyllä siitäkin edestä.
Kyllä ne taitaa kaupunkityttöjä olla nuo vaikeat tapaukset miniöissä ;)) ei maalla pääse niin kieroon kasvamaan.
Minun ei tarvinnut mennä navettaan, vaikka olin lypsytilalta. Kävin oppikoulun ja minusta toivottiin jotain muuta kuin maatalon emäntää. Minua yritettiin kouluttaa, mutta kun lukupäätä ei minulla kuitenkaan ollut edes lukioon, kun minulla oli niin huono oppikoulutodistus.
Hoidin kuitenkin useita pikkusisaruksiani ja siten kannoin korteni kekoon ja olin hyödyksi. Vanhempani ja riskimmät sisarukseni tekivät tilantöitä ja heinätöitä.
Myöhemmin olen mielelläni kuitenkin ollut maatilan töissä esim. sikalassa auttelemassa ystävääni ja vihannestilalla perunan koneellisessa istuttamisessa ja nostamisessa.
Ammattini muotoutui kuitenkin niiden kotitöiden pohjalta lastenhoitajaksi. Ja ammatinvalintaani olen ollut itse tyytyväinen, tunnen sen alan omakseni. Ja töitä on minulle riittänyt sopivasti tänä työttömyysaikanakin. Lapsenlapsiani en kuitenkaan saa hoitaa, kun en ole lasten äidin mielestä siihen sopiva.
Niin ja unohdin sen vastauksen kysymykseen. Olen siis myös miniä ja minulla on erittäin läheiset, rakkaat ja lämpimät välit omaan anoppiini. Anoppini kanssa olen lähes päivittäin tekemisissä ja auttelemme toinen toisiamme kaikessa.
Vanhempamme kouluttivat meidät kaikki kuusi lastaan niin pitkälle kuin päätä ja opiskeluhalua riitti.
Osallistuimme silti täysillä maalaistalon kaikkiin töihin sen mukaan, mihin voimat riittivät ja joskus vähän enempäänkin.
Nuorin tyttö on jäänyt jatkamaan maalaistaloa ja hankkinut miehensä kanssa lisämaata ja laajentanut tuotantopohjaa muutenkin. Me muut olemme löytäneet ammattimme ja toimeentulomme muualta. Käsittääkseni kaikki ovat tyytyväisiä!
Olemme syntyneet 52 - 63.