tulosta. Lehdessä sanottiin, että tuotto ei ihan riittänyt korkojen maksuun. Vain 3000 euroa jäi uupumaan.
Paippi
tuottanut
111552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jooo, kirjanpidossa voidaan näyttää ihan mitä hyvänsä, eli tappiota tai voittoa, riippuu kuinka
pätevä kirjanpitäjä on, veikkaan paipin kaatuvan
ennen tämän kirjanpitokauden loppua!
Olen epäillyt hiljaa mielessäni Paipin onnistumista... Siis olisi hyvä jos hanke onnistuisi, mutta epäilen sitä.
Mutta jos lainan korkojen maksusta puuttuu vain 3000 €, on tulos hyvä. Vai mitä? Lainan korothan maksetaan tilillä olevalla rahalla. Vaikka kirjanpitäjä kuinka pyörittäisi tulosta, hän ei millään saa tilillä olevan rahan määrää muutettua. Vai?
Et silleen...... etkö ymmärrä?
Kävin pihassa kääntymässä alkuviikosta parhaaseen treeniaikaan. Paikalla oli neljä autoa. Parkkeeraustavasta päätellen kolme niistä kuului henkilö-/huoltohenkilöstölle!
Kävin kerran tsiikamassa jopa sisällä, jopa ladun päässä, kuppasta oli ja kylmän Kosteaa, liekö jo homeet itäneet,,,,, Kun kunnan päättäjätkin on jo valinneet Lapin loman maaliskuun aluss, että silleen, paippi on rakennettu köyhiä varten, joilla ei ole vara
viettää synntäreitä Lapin maisemissa hiihtäen,
Paippiin vaan sinisille laduille, lunta kun ei
ole uusittu kai tahmeaa, ja sinisensävyistä,
miksiköhän,,,,, ja ois haa tuo tulos ollu kunnolla persnettonen, ellei kunta olis uutta
latukonetta paipille heti käyttöön antanut
vain 95.000 egee.
periä yhtiövastiketta?
Kyllä!
Kaupungin kukkarolla käyminen saa riittää!
Paipin yhtiökokouksen esityslistalla on yhtiövastikkeen määrääminen.
Sen jälkeen kaupunki maksaa urheiluseuramiesten harrastustoiminnan maailman tappiin saakka, eikä enää ole vähäisintäkään tarvetta toimia voitollisesti eikä edes kattaa kulujansa.
Paippi voisi olla kannattava, mutta kun sitä ei näemmä kukaan edes halua kannattavaksi.
Parempi olisi laittaa yritys nyt selvitystilaan. Kaupunki voittaisi panostuksensa muutamassa vuodessa, vaikka kirjaisikin tappion, sillä konkurssin jälkeen olisi toiveita saada Paipille vetäjä, joka haluaa saada rahaa kassaan.
Menestyvä yritys toisi hyvinvointia ympärillensäkin.
on ollut tapana tehdä homma loppuun, kun johonkin ryhdytään; meni se sitten syteen tai saveen.
hehheee,hehehhe
Paippiin voisi kesähelteillä tehdä vanhusten ja terveyskeskuksen vara-vuodeosaston niille, jotka kärsivät kuumasta.