Virtsakivitauti on erityisesti työikäisten miesten sairaus. Virtsakivet muodostuvat yleensä munuaistasolla. Syynä kivien muodostumiseen on tiettyjen aineiden, kuten kalsiumin, liiallinen eritys virtsaan ja niin sanottujen estäjäaineiden, esimerkiksi magnesiumin, vähäinen pitoisuus virtsassa. Myös virtsateiden rakenteellinen poikkeavuus, kuten erilaiset ahtaumat, suosii kivien muodostumista. Virtsakivikohtauksen oireita ovat äkillinen ja voimakas kipu kyljessä, selässä sekä kivun säteily kohti nivusaluetta ja miehillä jopa kivespusseja.
Potilas on usein levoton eikä pysy paikallaan. Isot, puolen sentin kokoiset tai sitä suuremmat kivet voidaan joutua poistamaan tai murskaamaan.
Valtaosa tällaisista virtsakivikohtauksista aiheutuu siitä, että kalsiumoksalaattisuolat eli kalkkisuolat erittyvät virtsaan ja alkavat kiteytyä virtsakiviksi. Kivien syntymistä pyritään ehkäisemään ruokavaliolla. Tällöin tulisi välttää oksalaattipitoisia ruokia kuten raparperia, pinaattia, punajuurta, luumua ja suklaata. Kalsiumpitoisia ruokia, esimerkiksi maitotuotteita tulee myös välttää, mutta ne eivät ole yhtä pahoja kuin oksalaattipitoiset ruuat. Potilaan tulisi myös juoda reilusti, sillä kivet kehittyvät paremmin väkevässä virtsassa. Eli vähintään 2 litraa nesteitä päivässä, erityisesti ruokailun jälkeen ja myös iltaisin.t.y.

Vastaukset 7
Vanhimmat
sönkkäät?
Miksi väität minun sönkkäävän potaskaa? Sinulla ei ole tainnut olla virtsakiviä, ei tosin ole ollut minullakaan. Monelle ne ovat kuitenkin täyttä totta ja he kärsivät niiden vuoksi valtavista kivuista.Haluaisinpa että menisit sanomaan tällaisille ihmisille, että ne ovat täyttä potaskaa.t.y.
mikää lääkäripalsta joten rajota vähä
Lue Gunnarpässin kirjoitus alta! Sieltä löydät perustelut alustukseeni.t.y.
Hyvä nuo asiat on tietää kaikkien lieksalaistenkin, ihan asiaa puhut virtsakivistä.Onhan tämä kivenpyörittäjän kylä.
;)
Lainattuun tekstiin, kuuluu laittaa sitaatit!
Ihan oikeaa asiaa, juuri viikonloppuna vaivan kokeneena voin sanoa, että etukäteen saatu tieto olisi rauhoittanut. Vertasivat kivun määrää synnytykseen, jokatapauksessa kuulemma suurimpia kiputiloja mitä tiedetään. Lisäksi henkinen ahdistus, kun ei tiedä mistä on kyse. Itse olin varma että nyt mennään ja paluulippua ei ole. Allekirjoittanut on samaa mieltä kivun määrästä, yön lattialla kiemurreltuani vihdoin tiedän, MITÄ KIPU VOI OLLA! Luunmurtumat jne. ovat kivun esiaste. En toivo kokemusta kenellekkään. (Magnesium siirtyi vakio lisäravinteekseni pysyvästi tämän viestiketjun perusteella!!!)