Ihastuminen on sitten ihanaa. Koko ajan odottaa seuraavaa tapaamista, haluaa kuulluttaa hänestä ja kertoa kaiken koko maailmalle, kaikki maistuu, tuntuu ja näyttää paremmalta... hänen ajatteleminen tuo vahvaa onnellisuuden tunnetta jolloin hätä haluaa ajatella koko ajan.. :)
Samalla takana häilyy pelko että mitä jos asiat eivät edistykkään. Sehän on kova pettymys ja lasku takaisin maan pinnalle.
Ihastuksissaan yrittää pitää itseltään jalat maassa ettei mahdollinen pettymys olisi niin paha... mutta jalkansa maassa pitäminen on niin vaikeaa ja tarvitsee kovaa kamppailua mieltä vastaan...
Välillä on taas ihanaa antautua ajatukselle ja vaan köllötellä pehmeässä onnellisuudessa.
Nauti silloin kuin voit. Miksi varoa ja miettiä tulevaa kun se tulee sitten kuitenkin aikanaan? Miksi ei olla silloin onnellinen kun sitä saa olla.. ja jättää onnettomat hetket oikeasti onnettomiin hetkiin. Miksi ihminen yrittää koko ajan kieltää sen hyvän olon itseltään vain koska pelkää tulevaa? Kun kerkeätte olla onnellisia niin olkaa!! Olkaa sitä nyt!!
Samalla takana häilyy pelko että mitä jos asiat eivät edistykkään. Sehän on kova pettymys ja lasku takaisin maan pinnalle.
Ihastuksissaan yrittää pitää itseltään jalat maassa ettei mahdollinen pettymys olisi niin paha... mutta jalkansa maassa pitäminen on niin vaikeaa ja tarvitsee kovaa kamppailua mieltä vastaan...
Välillä on taas ihanaa antautua ajatukselle ja vaan köllötellä pehmeässä onnellisuudessa.
Nauti silloin kuin voit. Miksi varoa ja miettiä tulevaa kun se tulee sitten kuitenkin aikanaan? Miksi ei olla silloin onnellinen kun sitä saa olla.. ja jättää onnettomat hetket oikeasti onnettomiin hetkiin. Miksi ihminen yrittää koko ajan kieltää sen hyvän olon itseltään vain koska pelkää tulevaa? Kun kerkeätte olla onnellisia niin olkaa!! Olkaa sitä nyt!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse pelkäsin menettämistä, vaikka kaikki oli niin hyvin, ettei paremmin olisi voinut olla. Nyt, menetettyäni Hänet suren toiseen kertaan... Sattuu... Olkaa onnellisia, kun siihen on aihetta, turha surra asioita etukäteen, surraan vasta, kun siihen on aihetta!
Koko ajan ajattelen, miksen voisi olla vain tunteeton ihminen, sillä silloin ei sattuisi tämä menettäminen niin paljoa... Toisaalta, eikö olisi outoa, jos en tuntisi mitään? Silti odotan sitä päivää, kun tämä kipu on ohi! Toivottavasti se tulee, ennen kuin väsyn odottamaan...