Narkkarit,ei lapsia!!!!!

On kohtuuttoman väärin että teette vielä
lapsiakin,jotka joutuvat kärsimään,ja lapset
kiituttelevat aika pitkään narkkari
perheessä,ehkä pääsevät pois,jos onni
lykästää.Teidän ei todellakaan tule tehdä lapsia!
722112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Tämä koskee teitäkin,jotka olette mielestänne vain
(harrastelija polttelijoita,käyttäjiä jne!

Äänestä
  • Ei lapsia juopoille!

    Äänestä

  • No, minullapa on lapsia, kaksi kivaa
    hyvinkasvatettua poikaa. Ja joskus kun käyn
    ulkona olen ottanut vauhtia. Silloin lapseni ovat
    poissa kotoa, eivätkä kärsi pätkääkään. Voit
    väittää mitä haluat, mutta lapseni ovat puhtaita,
    hyvin vaatetettuja ja syötettyjä, hyväkäytöksisiä
    ja ennenkaikkea rakastettuja. Toisaalta tiedän
    kyllä toisenkinlaisia tapauksia, mutta heillä ei
    onneksi enää lapsia kotona olekaan. Mutta, tiedän
    myös tapauksia joissa ei huumeet ole millään
    lailla kuvassa mukana, mutta lapset on silti on
    otettu huostaan. Väkivaltaa, alkoholia ym. muuta.
    Että taas kerran, ihan kaikki tapaukset eivät ole
    samanlaisia, yleistys on syvältä!

    Äänestä

  • pirre kirjoitti:

    No, minullapa on lapsia, kaksi kivaa

    Joopa,joo!Ehkä olet erikoinen äiti,käytät
    huumeita vain harrasteena?Ei se ole lapsilles
    hyväksi!kuka täällä on väittänyt että
    juopot,väkivaltaset kodit olisi sen parempia?Eipä
    kai kukaan normaali järkinen
    suosittelekaan,lapsia sellaisiin koteihin?
    lisäisin vielä ryhmän,ura-vanhemmat!Siis ne jotka
    EI TOSIAAN VÄLITÄ PENSKOISTAAN!Narkkarit kai
    rakastavat?lapsiaan,mutta on se sääli nähdä niitä
    narkkareiden lapsia,on se lapselle kuitenkin,aina
    epävarmaa elämää,turvatonta!Samaan yhdyn,ei
    lapsia narkkareille!

    Äänestä

  • ja vammaisia

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    Ei lapsia juopoille!

    holisti perheen lapsena kasvaneena,voin todeta,se
    on lapselle helvettiä!Vanhemmilta täysin
    vastuutonta,holisti perheen laps,kantaa yleensä
    taakkaa läpi elämän,jollain tapaa!

    Äänestä

  • Perheellinen! kirjoitti:

    Joopa,joo!Ehkä olet erikoinen äiti,käytät
    huumeita vain harrasteena?Ei se ole lapsilles
    hyväksi!kuka täällä on väittänyt että
    juopot,väkivaltaset kodit olisi sen parempia?Eipä
    kai kukaan normaali järkinen
    suosittelekaan,lapsia sellaisiin koteihin?
    lisäisin vielä ryhmän,ura-vanhemmat!Siis ne jotka
    EI TOSIAAN VÄLITÄ PENSKOISTAAN!Narkkarit kai
    rakastavat?lapsiaan,mutta on se sääli nähdä niitä
    narkkareiden lapsia,on se lapselle kuitenkin,aina
    epävarmaa elämää,turvatonta!Samaan yhdyn,ei
    lapsia narkkareille!

    Yksi kysymys; mistä tunnistat "narkkarin" lapset
    kun heitä näet? Olettaen että et tiedä heidän
    perheestään sen enempää? Lukeeko heillä otsassa
    jotain?
    Ja tiedoksi, eiväthän huumeet ole hyväksi
    kenellekkään, lapsille tai vanhemmille, siitä
    tuskin olikaan kysymys.
    Tulipahan nyt dumattua sitten erilaisia
    vanhempia, minkälaiset ihmiset sinä hyväksyt
    vanhemmiksi? Luultavasti muut kuin omanlaisesi
    eivät kelpaa, niinkö?

    ...välittömästi äidinkielen tunneille
    oikeinkirjoitusta...

    Äänestä

  • + kirjoitti:

    ja vammaisia

    tE IDIOOTIT TOMMOSII KIRJOTATTE?vÄHÄN KUN
    nARKKARII SOHASEE,NI EIKÖHÄN TULE VAIKKA MITÄ!
    kESTÄKÄÄ ARVOSTELUT,JOS PÄÄ KAMAA KESTÄÄ!
    EI,PENTUJA NARKKAREILLE!

    Äänestä

  • ...harjoittelemaan! kirjoitti:

    ...välittömästi äidinkielen tunneille
    oikeinkirjoitusta...

    Eikö sulla ole mitään järkevää sanottavaa?
    Harjottele edes luovuutta!

    Äänestä

  • pirre kirjoitti:

    No, minullapa on lapsia, kaksi kivaa
    hyvinkasvatettua poikaa. Ja joskus kun käyn
    ulkona olen ottanut vauhtia. Silloin lapseni ovat
    poissa kotoa, eivätkä kärsi pätkääkään. Voit
    väittää mitä haluat, mutta lapseni ovat puhtaita,
    hyvin vaatetettuja ja syötettyjä, hyväkäytöksisiä
    ja ennenkaikkea rakastettuja. Toisaalta tiedän
    kyllä toisenkinlaisia tapauksia, mutta heillä ei
    onneksi enää lapsia kotona olekaan. Mutta, tiedän
    myös tapauksia joissa ei huumeet ole millään
    lailla kuvassa mukana, mutta lapset on silti on
    otettu huostaan. Väkivaltaa, alkoholia ym. muuta.
    Että taas kerran, ihan kaikki tapaukset eivät ole
    samanlaisia, yleistys on syvältä!

    Usein sitä,vauhtia mahdat tarvita?Ethän itse
    välttämättä tiedä kärsiikö lapsesi!

    Minkähän ikäsiä tenavia sulla on?Ja olet äiti?isä?
    Jos äiti,mite meni odotus aika?Kamois,vai ilman?

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    Ei lapsia juopoille!

    Tosiaan,juopotelkoot ilman lapsia!

    Äänestä

  • ...harjoittelemaan! kirjoitti:

    ...välittömästi äidinkielen tunneille
    oikeinkirjoitusta...

    Osastolle:huuhaa!Sopisi sinulle!

    Äänestä

  • Mä! kirjoitti:

    Usein sitä,vauhtia mahdat tarvita?Ethän itse
    välttämättä tiedä kärsiikö lapsesi!

    Tuossa oli nyt nyt niin monta puheenvuoroa
    välissä etten tiennyt mikä kysymys tai kirjoitus
    oli kenellekkin, mutta oletin ainakin
    tämän "vauhtikysymyksen" osoitentun minulle.
    Kuinka usein kysyit. Sanoisin että noin kerran
    kuukaudessa. Näinä viikonloppuina pojat lähtevät
    iltapäivällä perjantaina ja tulevat takaisin
    sunnutai-iltana. Itse "hurvittelen" perjantai-
    illan ja lauantaina on sitten jo "palattava
    arkeen", juuri siksi kun pojat tulevat seuraavana
    iltana kotiin. Vastassa ei kertaakaan ole ollut
    krapulainen tai laskuissa oleva äiti, saati
    kännissä tai pilvessä, joten väitän tietäväni
    etteivät he kärsi. Olisi aika kummallista jos
    äiti tai isä ei tietäisi lapsensa kärsivän, eri
    asia on se välitetäänkö siitä.

    oletko pysynyt noin aisoissa?Eikö mielesi tee
    ottaa muulloinkin?Jos kuitenkin asia on
    noin,todella?ni ei kait lapsesi silloin kärsi,jos
    eivät joudu näkemään,kuulemaan,pelkäämään?

    Äänestä

  • Mä. kirjoitti:

    En kaipaa sitä puolta elämästäni arjen keskellä
    pätkääkään. Mieleni ei tee ottaa muulloinkin,
    enkä halua edes tavata ihmisiä joita tapaan
    näitä "remuviikonloppuina". Ei siksi että heissä
    olisi ihmisinä mitään vikaa mutta he eivät vain
    kuulu tavalliseen elämääni, eli elämääni lasten
    kanssa.

    Entä jos lasten viikonloppupaikassa (isän luona?)
    sattuu jotakin ja he tarvitsevatkin sinua.
    Olisiko shokki, jos äiti ei olekaan oikein
    tolkussaan?

    Sinänsähän sinulla on kuitenkin vielä perhe
    arvojärjestyksessä aineiden edellä,
    toistaiseksi....

    Äänestä

  • Simo kirjoitti:

    Kysymys muuten tähän keskusteluun!Jään
    mielenkiinnolla vastauksia odottamaan!

    Totta kyllä, hyvä pointti. Tosin sen riskin ottaa
    jokainen isä tai äiti joka lähtee vaikka ihan
    vain ryyppäämään, aina voi jotain sattua.
    Lasten isä on onneksi näitä erittäin luotettavia
    ja kunnollisia ihmisiä, ja tiedän lasteni olevan
    hyvässä hoidossa isänsä luona.
    Toistaiseksi ja myös jatkossa perhe on aineiden
    edellä, itse kun en edes pysty näitä kahta
    kilpailuttamaan.

    Äänestä

  • (Normaali) kirjoitti:

    tE IDIOOTIT TOMMOSII KIRJOTATTE?vÄHÄN KUN
    nARKKARII SOHASEE,NI EIKÖHÄN TULE VAIKKA MITÄ!
    kESTÄKÄÄ ARVOSTELUT,JOS PÄÄ KAMAA KESTÄÄ!
    EI,PENTUJA NARKKAREILLE!

    lainkaan nykySuomeen jos sinun tyyppinen huutaja
    on normaali!

    Äänestä

  • hukka kirjoitti:

    lainkaan nykySuomeen jos sinun tyyppinen huutaja
    on normaali!

    Kun ei oikein tahdo ymmärtää?kelles viesti oli?
    Tarkoitit mitä?

    Äänestä

  • lähestymistapa ei ole hyväksi missään asiassa.

    Itse polttelin nuorempana erittäin ahkerasti n.
    22 vuotta. Lapsia minulla on kuusi, suurin osa jo
    aikuisia.

    Kaikki ovat olleet terveitä, tasapainoisia ja
    menestyneet koulussa loistavasti.

    Välimme ovat aina olleet luottamuksen,
    keskinäisen kunnioituksen ja rakkauden sävyttämät.

    Yksikään lapsistani ei ole moittinut minua ja he
    ovat kyllä tottuneet ilmaisemaan tunteensa
    rehellisesti.

    Olen lapsuudessani nähnyt perheitä joissa toisen
    tai molempien vanhempien alkoholinkäyttö on
    tehnyt lasten elämästä silkkaa helvettiä.
    Pahin tapaus oli 5 vuotias naapurinpoika jolta
    isä potki munat tohjoksi kännipäissään.

    Tiesitkö muuten että alkoholi on yleisin
    yksittäinen synnynnäinen vajaamielisyyden
    aiheuttaja Suomessa ?

    On tietysti myös olemassa täysin raittiita
    ihmisiä jotka luonteensa takia olisi paras pitää
    pois siitoksesta.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    lähestymistapa ei ole hyväksi missään asiassa.

    Mukamas väittäkään että,holisti on hyvä?
    Aina,miljoona puolustusta,sitäkin enemmän osaatte
    taidon keksiä jotakin pahempaa!Narkkari ei ole
    sovelias vanhemmaksi!

    Äänestä

  • ei,tosiaan! kirjoitti:

    Mukamas väittäkään että,holisti on hyvä?
    Aina,miljoona puolustusta,sitäkin enemmän osaatte
    taidon keksiä jotakin pahempaa!Narkkari ei ole
    sovelias vanhemmaksi!

    alkoholi on yleisin yksittäinen synnynnäinen
    vajaamielisyyden aiheuttaja maassamme. Anna
    kuitenkin anteeksi vanhemmillesi, eihän janoinen
    voi kuin juoda.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    alkoholi on yleisin yksittäinen synnynnäinen
    vajaamielisyyden aiheuttaja maassamme. Anna
    kuitenkin anteeksi vanhemmillesi, eihän janoinen
    voi kuin juoda.

    Sori,kommenttisi oli(Kuivahko)

    Äänestä

  • entinen narkki kirjoitti:

    Yksi kysymys; mistä tunnistat "narkkarin" lapset
    kun heitä näet? Olettaen että et tiedä heidän
    perheestään sen enempää? Lukeeko heillä otsassa
    jotain?
    Ja tiedoksi, eiväthän huumeet ole hyväksi
    kenellekkään, lapsille tai vanhemmille, siitä
    tuskin olikaan kysymys.
    Tulipahan nyt dumattua sitten erilaisia
    vanhempia, minkälaiset ihmiset sinä hyväksyt
    vanhemmiksi? Luultavasti muut kuin omanlaisesi
    eivät kelpaa, niinkö?

    -nIIMPÄ HUUMEILLA AIVONSA PILANNU)EI KAIT OSAA AJATELLAKAAN JÄRKEVÄSTI?kUKA H....tÄS SANOO ETTEI ERILAISET VANHEMMAT KELPAISI?jOS OLET ENTINE NARKKARI?????lUULIS SINUN TIETÄVÄN ETTET OLISI AINAKAAN NIINÄ AIKOINA OLLUT HYVÄ VANHEMPI,VAI OLISITKO?kYLLÄ YLEENSÄKIN PÄIHDE KODEISTA OLEVAT LAPSET TUNNISTAA,KUULEE.....SÄÄLITTÄÄ NE LAPS RAUKAT.kENENKÄÄN LAPSEN EI TARVITSISI MOISTA KÄRSIÄ,KYLLÄ LASTENKOTIKIN ON MONESTI PAREMPI KUIN NARKKARI VANHEMMAT!!!!!eI VIATTOMIA LAPSIA KÄRSIMÄÄN,KUKIN VALITKOON TIENSÄ,LAPSI EI VAIN PYSTY SITÄ TEKEMÄÄN.

    Äänestä

Yksinkertaisesti vain ja ainoastaan!vetäkää
kamaa,ynm.Mutta ei tosiaan kersoi!Kyllä
helvetissi,narkkari perheen lapsi kärsii!!!!!!!!!!
Tiedän sen onhan tässä jo kärsitty!

Äänestä

mä oon narkki, vedän päivittäin pään sekaisn
pollella, pirillä ja kaikella mahdollisella. oon
tehnyt niin jo monta vuotta mut oon kuitenki viel
tolkuissani. kohelsin tossa muutama kuukausi
sitte pöhnässä aika pahasti, panin yhen muijan
paksuksi. jotenki vaan se kortsu unohtu
pollehuuruissa. no nyt sitä sit odotetaa skidiä
ja muutetaa yhtee parin viikon kuluttuu. kyl mä
väitän et mä osaan olla hyvä isä sille kakaralle
jos vaan haluun

Äänestä
  • Tuskimpa olet hyvä isä,ellet lopeta sitä kaman
    käyttöä,jos et lopeta,voi surku sun lastasi,jonka
    elämää olet pilaamassa.Ei sulla ole oikeutta
    pilata lapsesi elämää,kelaa vähän!

    Äänestä

  • Luin juttusi,Miten voit olla hyvä isä lapsellesi?
    Tuotko kenties turvaa lapsellesi?Säälin Lastasi!
    Entä sen lapsen äiti?

    Äänestä

  • En,ymmärrä! kirjoitti:

    Luin juttusi,Miten voit olla hyvä isä lapsellesi?
    Tuotko kenties turvaa lapsellesi?Säälin Lastasi!
    Entä sen lapsen äiti?

    vittu mä oon ihan yhtä hyvä isä ku kuka tahansa!
    ei se et vedän vaikka hepoo ränniin tee musta
    huonoo isää. osaan antaa turvallisuutta ja
    vaihtaa vaipat. vauvan äiti opsikelee jossain, en
    tunne sitä kauheen hyvin vielä. mut tutustutaan
    ja sit tunnetana paremmin. se ei muuta ku polttaa
    kannaa joskus ja ryyppää, ei tolla mittapuulla on
    varmaa parempi ku mä.?

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    kerroit käyttäväsi kamaa päivittäin.Jos tahdot
    olla hyvä isä,ei siihen huumeet kuulu.Ei se laps
    tarvi mitään huumeilla väriitettyä elämää.Koskee
    sen lapsen äitiäkin.Mutta jos et pysty
    itsellesikään myöntämään asioita eli sitä että
    huumeet ja lapset ei kuulu yhteen,niin olet
    kaukana todellisuudesta ajatuksinesi!Et voi antaa
    turvallisuutta lapsellesi kun et omaasikaan
    hallitse,ja toisaalta tehän teette kummatkin
    rikoksia,koska ainakin ostatte huumeita!

    Äänestä

  • ei lapsia! kirjoitti:

    ei se mun muija mitää huumeita käytä! mä rännitän
    mut mun muija ei! se dokaa vaan ja polttaa pilvee
    vähä. ja miten niin mä en myönnä tosiasioita?
    häh? kyl mä myönnän et mä käytän,mut ei se nyt
    nii kauheeta musta oo. mä hallitsen elämäni ja
    silloinki ku rännitän hepoo niin mä oon tosi
    rauhalline enkä ees riehu. piristä riehun, mut
    sen mä voin lopettaa jos o tarvis.

    Ai muijas vetää vaan pilvee?On raskaana?Sä et
    riehu huumehöyryis ni oot hyvä isä?no ootko
    ajatellut kuin paljon pieni vauva tarvitsee
    hoitoa?Ei se lapsi varmasti tarvitse vanhempia
    jotka käyttävät(hallitusti?kamaa!Jos oikeesti
    välittäisit muksusta,lopettaisit kaman ja menisit
    hoitoon!Sun asenteella=käytät hallitusti
    kamaa,voin vain olla pahoillani tulevan lapsesi
    puolesta!

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    ei se mun muija mitää huumeita käytä! mä rännitän
    mut mun muija ei! se dokaa vaan ja polttaa pilvee
    vähä. ja miten niin mä en myönnä tosiasioita?
    häh? kyl mä myönnän et mä käytän,mut ei se nyt
    nii kauheeta musta oo. mä hallitsen elämäni ja
    silloinki ku rännitän hepoo niin mä oon tosi
    rauhalline enkä ees riehu. piristä riehun, mut
    sen mä voin lopettaa jos o tarvis.

    Tiesitkö että sinulla ei ole mitään tulevaa LASTA vaan kulissiliitto ja se he************** rääkyvä kakara. Ethän edes tunne vahinkovaimoasi? Ihan kiva olisi jos opettelisit tuntemaan ensin itsesi, sen mikä löytyy kaiken huumetöryn alta. Uskon kyllä että pentusi tulee voimaan hyvin, kun siitä aina joku viranomainen huolehtii. Hauskaa (p)erhe-elämää.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    vittu mä oon ihan yhtä hyvä isä ku kuka tahansa!
    ei se et vedän vaikka hepoo ränniin tee musta
    huonoo isää. osaan antaa turvallisuutta ja
    vaihtaa vaipat. vauvan äiti opsikelee jossain, en
    tunne sitä kauheen hyvin vielä. mut tutustutaan
    ja sit tunnetana paremmin. se ei muuta ku polttaa
    kannaa joskus ja ryyppää, ei tolla mittapuulla on
    varmaa parempi ku mä.?

    Yes! ja taas tuli yks onnellinen perhe meijän kuuliaisten veronmaksajien maksettavaks...
    Herää Pölhö tähän maailmaan!

    Äänestä

  • se yksi veronmaksaja... kirjoitti:

    Yes! ja taas tuli yks onnellinen perhe meijän kuuliaisten veronmaksajien maksettavaks...
    Herää Pölhö tähän maailmaan!

    Luuletko tosiaan että tyyppi on tosissaan??

    Äänestä

  • duud kirjoitti:

    Luuletko tosiaan että tyyppi on tosissaan??

    voi kuule, noita tollasia on paljo
    (ja tosissaan...)

    Äänestä

  • Äpärä kirjoitti:

    Tiesitkö että sinulla ei ole mitään tulevaa LASTA vaan kulissiliitto ja se he************** rääkyvä kakara. Ethän edes tunne vahinkovaimoasi? Ihan kiva olisi jos opettelisit tuntemaan ensin itsesi, sen mikä löytyy kaiken huumetöryn alta. Uskon kyllä että pentusi tulee voimaan hyvin, kun siitä aina joku viranomainen huolehtii. Hauskaa (p)erhe-elämää.

    sun nimen ja osotteen ni tulisin kuule käymää ja kertonmaa pari faktaa musta ja mun elämsätä.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    sun nimen ja osotteen ni tulisin kuule käymää ja kertonmaa pari faktaa musta ja mun elämsätä.

    Lukiessani juttuja,kerroit olevasi huumeiden käyttäjä?Huumeet ja lapsi eivät kuulu yhteen!kirjoituksesi tossa on mielestäni todella törkee,uhkailitko?vai kertoisit mitä?sun hermot ei voi kestää lasta,kun et näy kestävän mielipiteitä!Luuletko tosiaan normaali vanhempien pystyvän katsomaan narkkari perheen lapsia tuntematta sääliä,peräti tuskaa,luuletko että voit todellakin turvata lapsellesi turvallisen elämän?oletko kenties niin aikuinen ja vastuullinen että hakeuduit päihdehoitoon,irrottaudut huumeista,tulevan lapsesi tähden?Vai oletko niin pimennossa ja ymmärtämätön ettet ymmärrä millaista elämää olet tarjoamassa lapselle?jos käytät huumeita kun lapsesi syntyy,toivon lähelläsi asuvan ihmisiä jotka ymmärtävät ilmoittaa lastensuojeluun perheestänne!Sillä ei ole olemassa hyvää narkkari kotia!Olisitko syntymättömälle lapsellesi velkaa huumeettomat vanhemmat?

    Äänestä

  • kommentoin! kirjoitti:

    ai että uhkailinko. siltäkö se vaikutti? pelottaako? mähän sanoin vaa et tulisin kertoo juttui sulle javähä oikoo sun näkemystä. ite aloit mulle ja kai mulla on oikeus antaa takasin.
    mä en oikeen ny tajunnut, että mitä mä olisin muka velkaa mun syntymättömälle lapselle? eihän se oot viäl edes syntynyt! ja et ehkä tullut ajatelleeksi et mä voisinkin olla ihan hyvä isä? ku heti ajattelet kaikkee kamalaa. no, sitähn näät ku se pentu syntyy.

    uhkaillut)minua,kerroin mielipiteeni kirjoituksestasi ja sen toisen!mutta eipä kai tääl ole tarkoitus pelätä?ja mitä sinä kertoisit?Luuletko saavasi hyväksynnän vanhempana,jos käytät kamaa?tuskin!
    Etkö ymmärtänyt tosiaan mitä olet velkaa syntymättömälle?Olisitko velkaa huumettomat vanhemmat?Kasvuympäristön joka on(päihteetön)Ja sinähän olet samassa rikollinenkin,koska huumeet ovat laittomia,tämmöiseen kotiinko lapsesi on hyvä syntyä?Mees vaik neuvolan seurantakäynnille mukaan,kysäse kätilöltä,lääkäriltä.keltä vain,mielipidettä,vai eikö sinulla ole pokkaa?hym!mielestäni et voi olla hyvä isä,jos et lopeta huumeiden käyttöä!Tarjoat:lapsellesi rikollista kotia!Päihteissä olevaa vanhempaa!entä toimeentulo?Entä jaksamisesi,jaksatko tosiaan kuunnella vauvan itkua?antaa itsesi täysin käyttöön?Et pysty tekemään sitä päihteiden vaikutuksessa!Entä millaisen kuvan annat elämästä lapsellesi?Jos tahdot isänä onnistua,miksi et lopeta käyttöä?Hakeudu hoitoon?Entä lapsen äiti?Jos hän ei käytä?hyväksyykö tosiaan sinun käyttösi?ei varmasti ainakaan pidemmänpäälle,toivottavasti ei!Valitettavan monta tapausta on päihdekotien lasten huono vointisuudesta!puhumattakaan aliravitsemuksesta,joka johtuu usein siitä että lapsi on unohdettu ruokkia!Päihdekodeissa on usein pahoinpitelyä,koska vanhemmat eivät jaksa kuunnella huutoa,koliikkia ynm,päihde vanhempien lapsilla syntyessä ja myöhemminkin,on normaalia enemmän kolikkia,peräti vatsahaavaa,hengitysvaikeuksia,pienikasvuisuutta,levottomuutta,infektiöherkkyyttä,tässä näitä(lievimpiä)Miksi luulet olevasi erilainen päihteiden käyttäjä?Kun kuitenkin ei ole yhtään päihdekotia tiedossa jossa voisi sanoa kasvaneen tasapainoisia,onnellisia,terveitä lapsia!
    Totuus on kuitenkin kylmä(raakakin)päihdekotien lapset voivat huonosti,päihteiden käyttäjä ei kykene vanhemmuuteen,ja turvallisen elämän antamiseen!Ja kirjoitus tyyleistäsikin voisi jo melkein rivien välistä sanoa,että käyttäydyt kuten päihteiden käyttäjä)hermostut pienimmästäkin!Et osaa kommunikoida!Etkä ymmärrä edes päihteiden käytön haittoja!Jos edes ymmärtäisit päihteiden olevan haitaksi,olisit ehkä askeleen paremmalla tiellä,mutta luultavasti et näitä tunnista=ongelmiasi?

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    sun nimen ja osotteen ni tulisin kuule käymää ja kertonmaa pari faktaa musta ja mun elämsätä.

    kirjoittajaa:lapsellinen olet?Kirjoitus on ihan asiaa,tyyli karski,mut sanoma aikas oikein!Pysypä noista kakaramaisista kommenteista pois!Tuommone jos tietäisin,on tosi tyhmää!
    Jos mä tietäisin sun ja tulevan perheesi tiedot,ilmoittaisin lastenviranomaisille jo valmiiksi!no onneksipa synnytys sairaalassa tämmöinen huomataan!Ja se ei olekaan ihan sanottu et te vain lähdette onnellisena perheenä pois,jos lapsen äiti,ainaki annoit näin ymmärtää polttaa (vain kannabista)?on vauvalla siitäkin vieroitus oireet,ja joudutte kyllä syyniin koko pesue!se on sairaalan velvollisuus!Onneksi!Ja mitä sitten nää sun siittiös,huumeiden käyttäjällä kun voi olla vahingollista(tavaraa)joka voi sitten näkyä Mm:hermosto vikana vauvalla!

    Äänestä

  • kysymys?ei sen kirjoittaja! kirjoitti:

    ai voiko canna sit vai aiheuttaa sille vauvalle jotai haittoja? vaik polttais vaa pari kertaa viikossa?

    Äänestä

  • kommentoin vain! kirjoitti:

    uhkaillut)minua,kerroin mielipiteeni kirjoituksestasi ja sen toisen!mutta eipä kai tääl ole tarkoitus pelätä?ja mitä sinä kertoisit?Luuletko saavasi hyväksynnän vanhempana,jos käytät kamaa?tuskin!
    Etkö ymmärtänyt tosiaan mitä olet velkaa syntymättömälle?Olisitko velkaa huumettomat vanhemmat?Kasvuympäristön joka on(päihteetön)Ja sinähän olet samassa rikollinenkin,koska huumeet ovat laittomia,tämmöiseen kotiinko lapsesi on hyvä syntyä?Mees vaik neuvolan seurantakäynnille mukaan,kysäse kätilöltä,lääkäriltä.keltä vain,mielipidettä,vai eikö sinulla ole pokkaa?hym!mielestäni et voi olla hyvä isä,jos et lopeta huumeiden käyttöä!Tarjoat:lapsellesi rikollista kotia!Päihteissä olevaa vanhempaa!entä toimeentulo?Entä jaksamisesi,jaksatko tosiaan kuunnella vauvan itkua?antaa itsesi täysin käyttöön?Et pysty tekemään sitä päihteiden vaikutuksessa!Entä millaisen kuvan annat elämästä lapsellesi?Jos tahdot isänä onnistua,miksi et lopeta käyttöä?Hakeudu hoitoon?Entä lapsen äiti?Jos hän ei käytä?hyväksyykö tosiaan sinun käyttösi?ei varmasti ainakaan pidemmänpäälle,toivottavasti ei!Valitettavan monta tapausta on päihdekotien lasten huono vointisuudesta!puhumattakaan aliravitsemuksesta,joka johtuu usein siitä että lapsi on unohdettu ruokkia!Päihdekodeissa on usein pahoinpitelyä,koska vanhemmat eivät jaksa kuunnella huutoa,koliikkia ynm,päihde vanhempien lapsilla syntyessä ja myöhemminkin,on normaalia enemmän kolikkia,peräti vatsahaavaa,hengitysvaikeuksia,pienikasvuisuutta,levottomuutta,infektiöherkkyyttä,tässä näitä(lievimpiä)Miksi luulet olevasi erilainen päihteiden käyttäjä?Kun kuitenkin ei ole yhtään päihdekotia tiedossa jossa voisi sanoa kasvaneen tasapainoisia,onnellisia,terveitä lapsia!
    Totuus on kuitenkin kylmä(raakakin)päihdekotien lapset voivat huonosti,päihteiden käyttäjä ei kykene vanhemmuuteen,ja turvallisen elämän antamiseen!Ja kirjoitus tyyleistäsikin voisi jo melkein rivien välistä sanoa,että käyttäydyt kuten päihteiden käyttäjä)hermostut pienimmästäkin!Et osaa kommunikoida!Etkä ymmärrä edes päihteiden käytön haittoja!Jos edes ymmärtäisit päihteiden olevan haitaksi,olisit ehkä askeleen paremmalla tiellä,mutta luultavasti et näitä tunnista=ongelmiasi?

    vittu..näin selvin päin ku rupeen kelaan juttuja ni kai noissa sun sanoissa jotain perää on. jotenki tuli tosta sun kirjotksesta mieleen mun lapsuuden koti ja nyt mä oon toistamassa sitä samaa kuviota. harmi myöntää tappio, mut täytyy varmaa sit alkaa kelaa näit juttui ihan tosissaa.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    sun nimen ja osotteen ni tulisin kuule käymää ja kertonmaa pari faktaa musta ja mun elämsätä.

    Sinut kylään kutsui?

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    ai voiko canna sit vai aiheuttaa sille vauvalle jotai haittoja? vaik polttais vaa pari kertaa viikossa?

    Etkö tosiaan tiedä että kyllä!jo riski syntyä ennen aikasesti on suurehko!Hengitys,elikkä astmaan liittyviä oireita on monesti ennenaikasilla sekä päihde vanhempien lapsilla!Kannabis aiheuttaa vauvalle vieroitus oireita.Vauvahan polttelee siinä kuin äitikin!Eli istukka ei suodata tätä,vaan joka kerta äidin polttaessa,saa vauvakin osansa!Hermosto oireita,kehitys häiriötä ynm,asia on aika vakava!Jos ette tosiaan tienneet????????Ja ehkä tahdotte auttaa vauvaa?Olisi ihan asiallista hakeutua johonkin,vaikka oman alueen synnytys sairaalan vastaanotolle,jossa rehellisesti kertoisitte asian,ei sairaala tuomitse,mutta voi auttaa,osaa tutkia syntymättömän,ottaa kokeita sekä tehostettua ultraääntäkin,niin ja tietysti varautua synnytyksen koittaessa mahdollisiin vauvan vierotus oireisiin,hengitys ynm vaikeuksiin!Raskauden ensimmäiset kolme kuukautta ovat kehityksessä aika ratkaisevia,mutta monellakin tapaa voitte vielä varmasti vaikuttaa!Iso mutta avuksi oleva askel on vauvalle se että annatte hänelle mahdollisuuden ja rehellisesti menette tutkimuksiin,jo syntymääkin ajatellen!Kätilöthän eivät ehkä osaa varautua ns:vieroitus oireissa syntyvään!Ja kysymys sinulle:Kuinka äiti on poltellut sitten?Kait äiti tietää ettei huumeita voi odotusaikana käyttää?Ainakin neuvoloissa kerrotaan se!Entä voiko äiti lopettaa?Saa odottava äitikin ihan asiallista hoitoa,mutta omaa tahtoa siihen tarvitaan,rohkeuttakin?Mutta tahdotteko sitten ottaa riskin että vauva on sairas?keskonen monineen muineen ongelmineen,tai peräti kätkyt kuolemakin on prosenteissa suurempi.toivon todella teidän heräävän,ja miettivänkin että joka kerta kun äiti polttaa,saa vauvakin huumetta.se on aika myrkky kehittyvälle elimistölle,ja verrattavissa siihen että laitat ainetta vaikka vähäsen maitopulloon,jonka syötät lapselles,mietipä asiaa noin!Ja yhä vielä äitihän ei voi imettää jos käyttää huumeita,silloinkin vauva saa huumeta!Menkää nyt hyvät ihmiset puhumaan ja pelastakaa edes sen vauvan elämää,mutta pakko teidän on kuitenkin hoitoon hakeutua!

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    vittu..näin selvin päin ku rupeen kelaan juttuja ni kai noissa sun sanoissa jotain perää on. jotenki tuli tosta sun kirjotksesta mieleen mun lapsuuden koti ja nyt mä oon toistamassa sitä samaa kuviota. harmi myöntää tappio, mut täytyy varmaa sit alkaa kelaa näit juttui ihan tosissaa.

    Et oot siis itse päihdekodista?No ooks kelaillut et miltä sinusta lapsena tuntui?pelkäsiks?Ent sun lapsen äiti,miten(riippuvaista sen päihde käyttö on?Kiva jos aloit ajatteleen,sehän on ainakin askel jo!

    Äänestä

  • saako kysyä? kirjoitti:

    Et oot siis itse päihdekodista?No ooks kelaillut et miltä sinusta lapsena tuntui?pelkäsiks?Ent sun lapsen äiti,miten(riippuvaista sen päihde käyttö on?Kiva jos aloit ajatteleen,sehän on ainakin askel jo!

    mun molemmat vanhemmat oli alkoholisteja, ryyppäs ihan koko ajan. joskus tosi skidinä sitä pelkäs mut sit vähä vanhempana sitä vaa kylmetty koko asialle ja alko ajatteleen et vittu mä en kyl ikinä tee noin... ja kylhän sitä vihas vanhempiaan. ei se mun vauvan äiti käytä mitää kovii kamoja mut polttaa cannaa muutaman kerran viikosa. kaipa seki sit on jo liikaa tulevaisuutta aatellen. no nyt oon ainaki ite yrittäny vähentää ihan minimiin ja tästä sit kokonaan pois sit ku pystyn, vähitellen.

    Äänestä

  • oikeasti! kirjoitti:

    Etkö tosiaan tiedä että kyllä!jo riski syntyä ennen aikasesti on suurehko!Hengitys,elikkä astmaan liittyviä oireita on monesti ennenaikasilla sekä päihde vanhempien lapsilla!Kannabis aiheuttaa vauvalle vieroitus oireita.Vauvahan polttelee siinä kuin äitikin!Eli istukka ei suodata tätä,vaan joka kerta äidin polttaessa,saa vauvakin osansa!Hermosto oireita,kehitys häiriötä ynm,asia on aika vakava!Jos ette tosiaan tienneet????????Ja ehkä tahdotte auttaa vauvaa?Olisi ihan asiallista hakeutua johonkin,vaikka oman alueen synnytys sairaalan vastaanotolle,jossa rehellisesti kertoisitte asian,ei sairaala tuomitse,mutta voi auttaa,osaa tutkia syntymättömän,ottaa kokeita sekä tehostettua ultraääntäkin,niin ja tietysti varautua synnytyksen koittaessa mahdollisiin vauvan vierotus oireisiin,hengitys ynm vaikeuksiin!Raskauden ensimmäiset kolme kuukautta ovat kehityksessä aika ratkaisevia,mutta monellakin tapaa voitte vielä varmasti vaikuttaa!Iso mutta avuksi oleva askel on vauvalle se että annatte hänelle mahdollisuuden ja rehellisesti menette tutkimuksiin,jo syntymääkin ajatellen!Kätilöthän eivät ehkä osaa varautua ns:vieroitus oireissa syntyvään!Ja kysymys sinulle:Kuinka äiti on poltellut sitten?Kait äiti tietää ettei huumeita voi odotusaikana käyttää?Ainakin neuvoloissa kerrotaan se!Entä voiko äiti lopettaa?Saa odottava äitikin ihan asiallista hoitoa,mutta omaa tahtoa siihen tarvitaan,rohkeuttakin?Mutta tahdotteko sitten ottaa riskin että vauva on sairas?keskonen monineen muineen ongelmineen,tai peräti kätkyt kuolemakin on prosenteissa suurempi.toivon todella teidän heräävän,ja miettivänkin että joka kerta kun äiti polttaa,saa vauvakin huumetta.se on aika myrkky kehittyvälle elimistölle,ja verrattavissa siihen että laitat ainetta vaikka vähäsen maitopulloon,jonka syötät lapselles,mietipä asiaa noin!Ja yhä vielä äitihän ei voi imettää jos käyttää huumeita,silloinkin vauva saa huumeta!Menkää nyt hyvät ihmiset puhumaan ja pelastakaa edes sen vauvan elämää,mutta pakko teidän on kuitenkin hoitoon hakeutua!

    mun kyl varmaa pitäs ny puhuu sen mun vauvan äidin kanssa et se lopettais kokonaan sen cannan polttamisen. en mä ainakaa haluu et mun vauva kärsii jotai tollasta tai vammautuu pysyvästi! vittu ku sitä voi olla tyhmä.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    ai voiko canna sit vai aiheuttaa sille vauvalle jotai haittoja? vaik polttais vaa pari kertaa viikossa?

    ai mahtaiskohan se aiheuttaa?? herää nyt jo tähän maailmaan, älypelin voittaja...

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    mun kyl varmaa pitäs ny puhuu sen mun vauvan äidin kanssa et se lopettais kokonaan sen cannan polttamisen. en mä ainakaa haluu et mun vauva kärsii jotai tollasta tai vammautuu pysyvästi! vittu ku sitä voi olla tyhmä.

    Ja kuten varmaan tiedät?ei ole ihan yksinkertasta yrittää huumeista kokonaan pois.Tiedätkö että teillä on mahdollisuus saada apua!Sellainen perhe joka hakee apua,saa sitä,saatte sen vauvankin tutkittua,ja sen että vauvan mahdollisiin vierotus/hengitys ongelmiin voidaan heti puuttua!Jos neuvola/lääkäri käynnillä puhuu näistä,eli kun kertoo itse!Ei asiaa laiteta esim:Lastenvalvojille ynm,silloin saa apua,ehkä jonkin tukiperheen vauvan synnyttyä,tyhmintä on jättää puhumatta!Voisitko mennä vauvan äidin kanssa yhdessä?Jos asiaa ajattelee niinkin,synnytyksen yhteydessä melkovarmasti tulee päihteidenkäyttö jollain muotoo ilmi,ainakin vauvan vierotusoireina(sinerryksenä)jne!silloin sairaala on tietääkseni velvollinen informoimaan eteenpäin,joten helpoin tie ja turvallisin olisi se itse meneminen ja keskustelu,sekä vauvan tutkiminen,sen voisit tehdä vauvasi takia,ja tietysti itsennekin jos tahdotte onnistua vanhempina?Minkälaiset välit sinulla on äitiin?kun kirjoitit jos puhuisit äidin kanssa,eli ette luultavasti asu yhdessä?Mutta onko välit kuitenkin kunnossa?Entä jos käytät huumeita,millä elätätte lapsen?Lapsellehan voi tulla yllättäviäkin kuluja esim:sairas kuluja!

    Äänestä

  • kyllä! kirjoitti:

    tiiätkö, eilen jutskasin mun vauvan äidin kanssa ja varattiin sit yhessä sellanen joku ylimääränen aika neuvolaan millon mennään kertoo näist asioista. kyl mä tiiän et meijät tullaan varmaan neuvolatätien mielessä tuomitsemnaan jyrkästi, mut kuitenki varmaa parempi tälleen lähtee liikkeelle. koska meijän syytähän tää on eikä sen vauvan. ja loppuviikosta mennää mukaan NA-kokoukseen jos siitki olis apua sit. vauvan äidillä ja mulla on iha hyvät välit, muutetaa varmaa yhteen pari kuuakutta ennen synnytystä koska en haluu et se joutuu yksin kantaa vstuun siit vauvasta. ja sit se kuitenki haaveilee opsikeluiden jatkamisest joskus myöhemmin ni mä voisin hoitaa päivisin sitä skidiä sitte ja jatkaa vaik aamulehtien jakoa aamuyöstä näin aluks. siit kuitenkii saa jonku 7 tonnii kuussa.
    jep, vähä kyl jännittää mennä sinne neuvolaa torstaina, tekis mieli jänistää mut eihän ne asiat sillä hoidu kuntoon. toisaalt taas pelottaa et jos ne viä sen vauvan pois meiltä sit ku se syntyy...

    Toivottavasti ette jänistä?Tota semmone juttu et,ei neuvolassa teitä tuomita jos olette itse menossa ja haluamassa juttelemaan.asia on päinvastoin!saatte varmasti tukea ja apua.ainakin teidän tulee saada kun sitä tahdotte!Ja vaatikaa sitä ylimääräistä ultra ääntäkin,jotta voitte itsekin vauvaa katsella,ja lääkäri että kaikki on hyvin!Olette ilmeisesti aika nuoria?Voisitte jutella tästä tukihenkilöstä,joka vauvan synnyttyä auttisi ja neuvoisi,ikäväkyllä monasti päihteiden käyttäjä alkaa helposti käyttään uudestaan kun vauva syntyi,kun se elämä muuttuu niin kovasti,ja näitä levottomia vauvoja=raskaampia hoitaa on yleisesti jos on päihteitä käyttänyt,sellainen tuki henkilö olisi hyvä neuvotella nyt jo,koska tarve on suurin)kun kotiudutaan,lisäksi äidin persoona ja mielialat ovat luokkaa,vaikka lattialla näkyy roska,voi äiti itkeä sitä tunteja!Se on aika raskasta,ja jos itse käyt(vieroitusta)niin sinulla on kait pinna vähän kireellä?Ja sitten jos äidin on vaikeeta olla ilman kannabista,niin on olemassa mietoja tosin rauhottavaa,esim:xanor ja unilääkettä,esim:imovane joita voi pieninä annoksina raskaudessakin käyttää!Tukihenkilö voi auttaa ja neuvoa raha ja muun paperi hässäkän kanssa,joita tulee aika tavalla!Kirjoitan ja keskustelen mielelläni kanssasi,jos siitä mitään hyötyä on?Toivon teidän neuvolassa asiaanne suhtauduttavan kunnolla,ei tuomitsevasti.jos näin kävisi kuitenkin,älkää luovuttako,sillä on muita paikkoja joista saa apua!Mutta suunta on todella oikea,olettehan ottaneet sen ensimmäisen askeleen parempaan vanhemmuuteen!Ja olen tosiaan liikaakin nähnyt ja hoitanut(päihde lapsia)Ja väärin se on jokaista lasta kohtaan!Toivotan jaksamista tänäänkin!

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    tiiätkö, eilen jutskasin mun vauvan äidin kanssa ja varattiin sit yhessä sellanen joku ylimääränen aika neuvolaan millon mennään kertoo näist asioista. kyl mä tiiän et meijät tullaan varmaan neuvolatätien mielessä tuomitsemnaan jyrkästi, mut kuitenki varmaa parempi tälleen lähtee liikkeelle. koska meijän syytähän tää on eikä sen vauvan. ja loppuviikosta mennää mukaan NA-kokoukseen jos siitki olis apua sit. vauvan äidillä ja mulla on iha hyvät välit, muutetaa varmaa yhteen pari kuuakutta ennen synnytystä koska en haluu et se joutuu yksin kantaa vstuun siit vauvasta. ja sit se kuitenki haaveilee opsikeluiden jatkamisest joskus myöhemmin ni mä voisin hoitaa päivisin sitä skidiä sitte ja jatkaa vaik aamulehtien jakoa aamuyöstä näin aluks. siit kuitenkii saa jonku 7 tonnii kuussa.
    jep, vähä kyl jännittää mennä sinne neuvolaa torstaina, tekis mieli jänistää mut eihän ne asiat sillä hoidu kuntoon. toisaalt taas pelottaa et jos ne viä sen vauvan pois meiltä sit ku se syntyy...

    siel neuvolassa juttelemassa?mite se meni,jos kävitte?Toivottavasti oli rohkeutta sinne asti,vaikka eipä se kai niin helppoa ole?

    Äänestä

  • mä kirjoitti:

    joo, torstaina käytii siellä neuvolas. juteltiin ensin hoitajan kanssa ja sit viel lääkärin kanssa joka teki ultraäänen. vauva on kuulemma jo viikolla 17 ja voi ihan hyvin. oli kyllä tosi hienoo nähä vauva ultrassa..tuli iha kyyneleet silmiin ku sellanen pikkunen kelli masussa. vauva voi ainanki ultran mukaan hyvin, tosin ne sano ettei sillä aina nää sit ihan tarkkaan. tosi positiivinen kokemus kyllä oli vaikka ekaks vähä pelottiki. ne anto kaikkee materiaalii mitä lukee ja kannusti menemää mukaan NAn toimintaan silleen enemmänki ettei retkahdeta . mut sit ku kysyin siit tukihenkilö tai perhejutusta ni siitä ne ei kyl osannu sanoo. se kyl vähä harmitti, koska se olis ollu hyvä juttu tai sillee tukena täs koko jutus koska välil tää ottaa kyl aika koville. mut ajan kanssa varmaa helpottaa. saatii sit uus neuvola aika kolmen viikon päähän ni et voidaa käydä taas kertomas kuulumisia.

    Ensiksikin hienoa että ultra sai tunteita!Miten teihin suhtauduttiin?Pystyittekö rehellisesti kertomaan ja puhumaan?Ja lupasko neuvola ottaa selvää tukihenkilöstä?jos ei ni hym!Mutta tota onko sinulla mitään alueesi tuttua sosiaali hoitajaa?hän osaisi neuvoa ja saisit sellaisen varmasti,jos te tosissanne tahdotte yrittää.Jos ei ole sellaista sos hoitajaa,ni voit varata ajan?teille yhdessä,tai sitten päihdeklinikatkin auttavat tälläisissa asioissa,onhan kuitenkin tavoitteena se että perhe voi hyvin,toivottavasti jaksatte hakea ja soitella,koska se varmasti on hyvä henkilö teille,jos käy raskaaksi tai mieli tekisi lähtee(hunningolle)

    Äänestä

  • mä taas. kirjoitti:

    ihan hyvin meihin siel neuvolas suhtauduttiin. aattelin ekaks et jos siel on joku vanha mummeli neuvolahoitajana ni se ei varmaa ymmärtäis nii hyvin, mut siel oliki sellanen nuori nainen joka kuunteli ja ymmärsi. sano ettei me olla ainoita ja kannusti just hakemaan apua ja silleen. mut ei ne kyl mistään tukihenkilöstä tosiaan puhunu eikä tienny. täytys varmaa sit varata aika jollekin sosiaalihoitajalle, mul ei oo sellasta ennestää tiedossa mut kaipa sellasen puhelinluettelosta löytää.

    soitat sun omaan terveys aseman vaihteeseen,ne yhdistää kun sanot että yhdistävät sinne mistä vois tukihenkilöistä kysellä.

    Äänestä

Menetin kaksi kaveria huumeille. Toinen kuoli
huonoon kamaan. Toinen heräsi kerran sillä
tuulella, että tappoi vaimonsa. Tehokkaita nämä
narkkareiden ehkäisymenetelmät....

Äänestä
  • Ja eiku narkkarit sikiämään,saavatha ainakin
    jotain laillista rahaa,lapslisät,on millä mällätä!
    En ikinä siis hyväksy että narkkarit tekevät
    lapsia!

    Äänestä

Miks,narkkareide sit pitäisi saada lapsia?
Eihä,homotkaan saa)No,ei ehkä ihan hyvä,vertaus.

Äänestä

samaa mieltä

Äänestä
  • Mut jättäkää ne lapset tekemättä!!!!
    Narkkari ja lapset,ei kuulu yhteen!!!

    Äänestä

Olit ekaks ylpee ja(agressiivine)puheissas,sit uhosit.Sitten muutuit ja käyt kivast keskusteluja.Jäi kiinnostaa et etteks ajatelleet?peräti tienneet mite voi päihteet vaikuttaa vauvaan?
ootteks yhä jaksanu?

Äänestä
  • -Kyseleepi miten teillä menee?

    Äänestä

  • mä kirjoitti:

    -Kyseleepi miten teillä menee?

    meil menee iha hyvin. piti muuten kiittää sua "mä" kaikest sit mitä ot kirjotellu ja miten oot tukenu. oot ollu suureksi avuks ja tuntuu tosian et joku ainaski välittää. iha hävettää ku luin noit aikasempii mun kirjotuksii ku olin ku joku murrosikänen idiootti...
    joo..ei kai sitä aluks vaa ajatellu et noista kamoista vois olla jotai haittaa vauvalleki. jotenki sitä vaa ajatteli et ne aineet on sen äidin verenkierros mut ei mee lapseen. näköjään oon käyny liian vähä koului ja nukkunu niil olenneisilla tunneilla.
    mutjoo ihan ok on nyt menny. kerran kyl sorruin toho piriin ku törmäsin vääriin kavereihin mut siit tuli niin kauheet laskut ettei tee heti mieli toista kertaa. vähä kyl masis iski ku en kestäny oleen kuivilla, mut nyt yritän sit sitä suuremmalla vimmalla. NAsta sain yhen tukihenkilön joka on tukenu kans mua tosi hyvin. vauvan äidille noi aineet ei mikää ongelma sillee oo ollu, se on käyttäny vaan tavan ja kamujen takii, mut se onki nyt pysynyt tosi hienosti erossa niistä jutuista. oon iha ylpee sitä.

    -Olet ylpee äidistä,hyvä.Saiks ihan (oikean)tukihenkilön?tai jonku ystävän?Yy,se et sorruit ni tietty ei hyvä,mutta onhan se niin jos kerran vain oot sortunut?niin sehän on oikeastaan jo hyvä suoritus!Tiesithän että voitte saada uuden asunnon,vähän kauvempaa tästä piireistä,eli tässä taas yksi missä tukihenkilö voisi jelpata,jos tahdotte sellaista?Sitten ainakin pääkaupunki seudulta löytyy kun katsoo kaupungin hakemistoo ni tukihenkilö toiminta,ja numero sinne ja yhä se alueen sos hoitaja,jonka täytyisi auttaa muutenkin.On kiva kuulla josset ole pahalla ottanut ehkä suoriakin kirjoituksiani,mutta kun koin sun aikaisemman hälläväliä tyylin,et hui...ja kun tosi läheltä olen seurannut vastaavaa,sitten vielä työn puolesta joutunut(saanut)näitä päihdekotien lapsosia ns:jälkihoitamaan,tarkoittaa näitä lapsia jotka ovat sitten olleet sairaita,yhdet vanhemmat unohti hym,ostarille vauvan helle oli jotain 30 astetta,kun tuli vastaan näitä(frendejä)Se vauva oli 2,5 viikkoa ravintotiputuksessa kun oli ns:kuiva=aliravittu,vanhemmat olivat kamoissa unohtaneet vaan sen vauvan olemassa olon,ja kun tää ei ole yks eikä kaks tapausta!Sitten kun olen itse äiti,ja yksi lapsistani kävikin kovan taistelun jäädäkseen henkiin,mutta jäi ja on tervekin silti se vauvojen sairaala hoito on tosi rankkaa pienelle,ei ne ymmärrä sitä!Ja kaikkea kun miettii syvemmin ni miksi ihmeessä omaa lastaan tahtoisi satuttaa?Kun voit/voitte vaikuttaa asiaan?kaikkihan eivät voi kuitenkaan.okei tulipas tekstii,mutta tiedoksi:joo välitän kyllä oikeastikin ja tosiaan toivon että jaksat/jaksatte!Ja tietty toivon saavani lukea kuulumisiasi.Voimia seuraavalle päivälle!

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    meil menee iha hyvin. piti muuten kiittää sua "mä" kaikest sit mitä ot kirjotellu ja miten oot tukenu. oot ollu suureksi avuks ja tuntuu tosian et joku ainaski välittää. iha hävettää ku luin noit aikasempii mun kirjotuksii ku olin ku joku murrosikänen idiootti...
    joo..ei kai sitä aluks vaa ajatellu et noista kamoista vois olla jotai haittaa vauvalleki. jotenki sitä vaa ajatteli et ne aineet on sen äidin verenkierros mut ei mee lapseen. näköjään oon käyny liian vähä koului ja nukkunu niil olenneisilla tunneilla.
    mutjoo ihan ok on nyt menny. kerran kyl sorruin toho piriin ku törmäsin vääriin kavereihin mut siit tuli niin kauheet laskut ettei tee heti mieli toista kertaa. vähä kyl masis iski ku en kestäny oleen kuivilla, mut nyt yritän sit sitä suuremmalla vimmalla. NAsta sain yhen tukihenkilön joka on tukenu kans mua tosi hyvin. vauvan äidille noi aineet ei mikää ongelma sillee oo ollu, se on käyttäny vaan tavan ja kamujen takii, mut se onki nyt pysynyt tosi hienosti erossa niistä jutuista. oon iha ylpee sitä.

    Onko(raitis elämä jatkunut tai tuliko vaikeuksia?toivottavasti ei.Ja asiat sekä vauvan odotukset ovat hyvällä mallilla.

    Äänestä

Olen 3 lapsen isä, käytin kamaa reilu 4v ja lopetin vasta ko nuorin synty, 11h aikasemmin! Olin pireissä synnärilläkin. Ja ei en oo ylpee. Olen nyt viimeisen vuoden taas käyttänyt mutta en lapsen nähden enkä seurassa! Nisti paskat tehny perättömiä lasu ilmotuksia. Sen takia sossut käynyt! Ja kehunut meidän perheen viimeisen päälle hyväksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ihan tosi! kirjoitti:

On kohtuuttoman väärin että teette vielä
lapsiakin,jotka joutuvat kärsimään,ja lapset
kiituttelevat aika pitkään narkkari
perheessä,ehkä pääsevät pois,jos onni
lykästää.Teidän ei todellakaan tule tehdä lapsia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu